Kangas

Kun katsoin itseäni peilistä, en tietenkään pitänyt näkemästäni. Muistin silti kulttuuriradikaalien univormun. Käytin sitä. Siitä on pitkä aika. Vakosamettipuku, Marimekon Jokapoika-paita, ei solmiota, pitkänlainen tukka, arasti orastava parta.

Luokkayhteiskunnassamme esiintyy onneksi ulkomaalakisia yrittäjiä, jotka pistäytyvät muutamia kertoja vuodessa kangasnäytteineen keräämässä suljettujen ovien takana tilauksia kanta-asiakkailta. Kahdet sammarit, kahdet kotihousut (mikrokuitua ja silkkiä), viisi kauluspaitaa, mittojen mukaan, yhteensä viisisataa.

Iso raha, mutta kun viimeksi etsin juhlatilaisuuteen täysin perinteistä valkoista paitaa, itse Stockmann, tai joka tapauksessa hänen työntekijänsä ilmoitti, ettei valmisteta enää läskeille.

En ole enää lihonut. Ennen pitkä alan laihtua. Ensin hupenee oikea rasva ja sen jälkeen alkavat muutkin lihakset supistua. Termi on atrofia, ja se liittyy ikään. Terveellinen ja järkevä syöminen ja liikkuminen eivät vaikuta paljon asiaan, tai ehkä ne estävät romahduksen.

Muoti on muuttunut. Sen panin pahakseni, ettei siis enää myydä kauluspaitoja, joiden nappirivi ei menisi istuessa haitarille. Muutamat jäljellä olevat vaatturit ja se yksi hienostoliike Bulevardilla kiskaisevat sellaisen hinnan, että sitä en suostu kuteista maksamaan.

Aloin pohtia: miten stalinistit pukeutuivat? Tyttöjen kukkahuivin muistavat kaikki. En muista, en muista.

Mutta nyt mietin, miksi halusin vakosamettihousut, ja vielä kahdet. Ehkä siinä on jokin tuulahdus menneisyyden yliopistoa. Ehkä siinä on pientä protestia. Voi olla että tavoitteena on taiteellinen kokonaisvaikutelma, vaikka en välitä baskerista.

Ennen oli tapana sanoa, että on lähdettävä sorvin ääreen, jotta vaimo voi kulkea silmissä ja lapset sametissa. Yli sata vuotta sitten sametti, varsinkin takki, oli ainakin eräille merkki. Oscar Wilde taisi suosia sitä vaatteissaan ja hänen kannattajansa myös.

Outoa että mies äänestää housuillaan. Sametti siis viittaa jonkinlaiseen piittaamattomuuteen. Ainakin oopperassa puvustaja varustaa boheemit samettihousuilla. Lisäksi kangas on jollain kumman tavalla antimilitaristinen.

Tosi miehen kangas oli sarka. Tosi virkamiehen kangas oli verka. Tosi työnjohtaja verhosi kinttunsa gabardiiniin tai diagonaaliin. Ja sitten oli tweed, joka taisi kadota housujen kankaana samoihin aikoihin kuin ne kamalat golffarit. Ja vielä flanelli.

”Mies harmaassa flanellipuvussa” siirtyi romaanista elokuvaksi ja siitä yleiskieleen – mahdollisimman sovinnaisesti pukeutunut ja esiintyvä liikemies, jota jäytää jokin.

Ehkä joku viisaampi valistaa – oikea flanelli on housukankaana melkein yhtä kamala kuin pellava. Aina rutussa. Taika lienee tämä: ennen vanhaan miehenkään ei sopinut pitää kahtena peräkkäisenä päivänä samaa pukua. Kampavilla asettuu päivässä. Flanelli vaatii parin päivän levon. Vastaus siis taitaa olla, että flanellipuvulla viestitetään täydestä ja kalliista vaatekomerosta.

Farmarihousut voivat olla mutkan kautta sukua merimieshousuille. Ranskan suuressa vallankumouksessa tasavaltalaisia sanottiin ”polvihousuttomiksi” (sansculottes). Ehkä purjekankaasta tikatut pitkät housut kertoivat, että tässä tulee merimies, kalastaja tai vaikkapa teurastaja ja herrat kyykkyyn.

Elokuvissa ”farmarit” ja karjapaimenet käyttävät hyvin vahvasta kankaasta kursittuja housuja. Todellisuudessa siitä kankaasta tehtiin väljempiä haalarimaisia pöksyjä, jotka sopivat työntekoon. Ja tässä vastaus vakosamettihousujen ostooni. Viestitän niillä: tässä tulee mies, joka ei tee rehellistä työtä.