9. marraskuuta 2012

Muisti valehtelee enemmän





Yksi muisti valehtelee enemmän kuin tuhat kuvaa.

Tämä on siis vääristelmä Erno Paasilinnan kirjoituksen otsikosta. Erno taisi kirjoittaa poliittisista ja kaupallisista kieroiluista. Minä tarkoitan tässä omaa muistiani.

Skannaaminen on vauhdissa. Tiedoksi uteliaille. Todella kallis diaskanneri (Braun Multimag) on hintansa arvoinen. Skannaan noin sata diaa ennen kuin selkään rupeaa sattumaan. Tällä hetkellä käytän resoluutiota 2 000, jolloin tiffit ovat 20 – 30 –megaisia. Värkki skannaa suoraan diakelkasta ja jyystää yhtä kuvaa noin minuutin.

Jutun kuva oli minulle itse asiassa järkytys. Muistin toki ja olen tässä blogissakin kertonut isäni suvun pahasta kohtalosta Neuvostoliitossa ja siitä, että isäni kävi äitinsä kanssa Neuvostoliitossa 1959, siis heti kun sinne alkoi päästä.

Hengissä oli varsin laajasta suvusta kaksi isäni tätiä ja yksi serkku. Muut oli joko ammuttu tai näännytetty.

Kuvassa istuvat Katri-täti pyöreissä silmälaseissaan, ja oikealla Hilda-täti, jota itse en koskaan tavanneet. Molemmat olivat olleet kolmeen kertaan Vankileirien saaristossa, Hilda-täti viisi vuotta Kolymassa. Helena-serkku (kuvassa) oli ollut kaivamassa lapsena Stalinin kanavaa. Työ oli hankalaa myös siksi, ettei työkaluja ollut. Oli kaivettava käsin. Tästä Ylen dokumentissa ei mainittu.Kuvassa ovat isäni ja hänen äitinsä-

Asianomaisten rikos oli siis suomalaisuus. Pietarin luoteispuolella asui pysyvästi ja monessa sukupolvessa tuhansia suomalaisia, ja inkeriläiset lisäksi.

Kuva vaikuttaa niin voimakkaasti myös siksi, etten ollut nähnyt sitä koskaan – ennen kuin eilen. En osaa kuin arvailla, miksi isäni ei koskaan tehnyt tai teettänyt siitä minkäänlaista vedosta. Tämä on skannattu löytämistäni negatiiveista.

Ehkä selitys on kuvissa, joita en pistele blogiin, koska tuskin ne sanovat muille mitään. Siellä on kuvia suvun kotipaikalta Haapakankaan ja Pargalan väliltä Iso-Jukki –nimiseltä paikalta. Talon nimi oli Ristola.

Samassa nipussa on kymmenkunta kuvaa Terijoelta, muun muassa isäni syntymäkodista, joka oli kai jo silloin, vuonna 1921 rähjäinen mökki, ja sitä samaa noin 40 vuotta myöhemmin. On kuvia isälleni ja hänen äidilleen tutuista poluista ja muutamia kuvia Terijoen hiekkarannoilta eli kartalta katsoen sadan metrin päästä tuosta mökistä.

Toisaalta outoja tunteita herättävät myös valokuvat Kauhavalta 1940- ja 50-luvulta. Olen muistanut joitakin paikkoja väärin. Ulko- ja sisäkuvista tunnen jokaisen esineen, kotoa jokaisen huonekalun ja taulun ja luulen, että nyt osaisin kirjahyllyn valokuvan avulla luetella kirjat yksin kappalein.

Joissakin tapauksissa kuten tässä menneisyys on nykyisyyttä tärkeämpi. Puolustan ajatustani olla matkustamatta ja käymättä paikoissa, joiden muistot eivät enää näy.

Vanhoissa kuvissa ja kirjoituksissa on joskus se taika. Tuttu, tunnistettu, paljastaa asioiden perimmäisen outouden. (Ei Camusin ”Sivullinen” ollut vain tuota eikä ”muukalainen”, kuten englanninnos sanoo, vaan – outo. Outo ihminen, mies outoudesta.)

Nykyisen käsityksen mukaan outouden säilymislaki pätee vahvassa ja sähkömagneettisessa vuorovaikutuksessa, mutta ei heikossa.

Nimitys on peräisin havainnosta, jossa alkeishiukkanen hajoaa hitaammin kuin olisi odotettavissa.

Mikä on muistin puoliintumisaika?

22 kommenttia:

  1. "Joka ruumiinosalla, sanoin, on oma muistonsa. Pikkuvarpaalla, polvilumpiolla ja korvannipukoilla. Sisäelimistä puhumattakaan. Joka rauhasella ja polyypilla. Joka solulla on omat muistonsa. Olisi valheellista ja sopimatonta liittää niitä Muistelmiin. Joten on vilpittömämpää ja hurskaampaa sanoa: En muista mitään."

    - Torgny Lindgren: Muistissa, s. 12

    (Tammi 2012, Keltainen kirjasto, suom. Liisa Ryömä)

    VastaaPoista
  2. JK kirjoittaa: "Asianomaisten rikos oli siis suomalaisuus."

    Solzenitsyn 'Vankileirien saaristo ' teoksen mukaan ei ollut asiallisesti kysymys rikoksista, vaan Stalinin rakennustyo tarvitsi tyovoimaa. -- Missas pain on viela kaytossa tallainen halvan tyovoiman hankintamenetelma?

    VastaaPoista
  3. Mahtaako joku ystava taas kirjoittaa, etta Kemppinen on juuttunut Haapakankaalle?

    Minusta on hienoa, etta suvulla on tallaisia suuria historiallisia asioita muistettavaksi.
    On hyva, etta niita muistellaan ja niihin viitataan.

    VastaaPoista
  4. Olen kyllä sillä kannalla kunnes toisin todistetaan, ettei semmoista voi muistaa, mitä ei ole ikinä nähnytkään.

    VastaaPoista
  5. Jos ihmiset joskus loppuisivat mutta elämä ei ja yhteiskunnista jäis vaan lait niin jatkaisisivatko mahdolliset uudet ihmiset vanhojen lakien rikkomista elämässään vai säätäisisivätkö uusia, pohti vanginvartija Holger Svensson omaperäisiä oivalluksiaan, joihin hänellä, sivumennen sanoen, näytti olevan taipumusta, saadessaan ties monennenko kerran pahnoilleen taas yhden pyramiidihuijausta yrittäneen "liikemiehen". Että meinaan, ajatteli Holger, siis ikään kuin joku jossain skannailisi todellisuudesta toiseen samoja ihmistyyppejä ikuisesti.
    Tässä viimeisimmässä pyramiidin rakentajassa oli tosin se erikoisuus, että hän oli sen rakentanut toimimaan eri valtioden välille budjettirahoituksella, oli Holger kuullut pikkuserkultaan, joka toimitti tuomarin virkaa kansankäräjillä ja joka, tämä taas sivumennen sanoen, oli järjestänyt Holgerinkin vankilaan.
    ...jatkuu....
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  6. Kirjoittamanne on LÄHIHISTORIAA.
    Emme saisi "viisaudessamme" sitä unohtaa, vaan ottaa opiksemme.

    VastaaPoista
  7. Naapurin pihassa kasvaa komea koivu, jonka taimi on Terijoelta. Kilpiäisen Unto oli halunnut uuden kotinsa pihaan lapsuuden puun laulamaan ja toi koivunvesan ensi kertaa Terijoella rauhanteon jälkeen käytyään.

    Saunaa lämmittää Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  8. Tämä kirjoitus sai minut itkemään.
    Sukulaisesi hymyilevät. Ihmeellinen on ihmisen kyky elpyä hirveistäkin kokemuksista. Kansakunnan laita on huonompi.

    VastaaPoista
  9. Pääsikö suku takasin Pietarin alueelle Stalinin kuoltua?

    VastaaPoista
  10. Mutta silti paikoillakin on muistinsa...

    En ole ikinä kokenut vahvempaa tunnetta, kuin seisoessamme sisarusteni kanssa isäni syntymäkodin raunioilla Metsäpirtin Haapsaaren kylässä. Talon perustuksista kasvoi sylinvahvuiset männyt, mutta koska perustuksen ja navetan perustuksen erotti, sekä näki kyläaukean laskeutuvan pihan reunalta alas kohti Joenmutkaa niin liikutuimme kaikki tuntiessamme miten pieni poika oli juossut melkein 70 vuotta sitten sitä alas äijän taloa kohti.

    Mutta ehkäpä isäni ei olisi sitä kertonut meille niin moneen kertaan, jos olisimme asuneet siinä naapurissa jossain toisessa todellisuudessa....

    VastaaPoista
  11. Stalinin kanava. Katsoin tänään tv-dokumentin.
    Mieleeni jäi ihmisen muokkaus -teoria. Tapahtuu sitä vieläkin.
    Stalin on varmaan "pyörinyt haudassaan jo väkkäräksi".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silla johan Marx 'Gothan ohjelman kritiikissa' osoitti, etta ainoa keino ojentaa vankeja on tuottava tyo...
      Solzenitsyn, Vankileirien saaristo, sivu 432.

      Poista
    2. Niin, kun kanavan nimikin muutettiin..
      Olisihan se vähän metkaa täälläkin, jos esim. Vääksyn kanavan nimi
      olisikin Kirosana-kanava.

      Poista
  12. Kauhavakuvilla on kyllä yleistä arvoa paikkakunnalla. Olisi suotavaa saada ne nähtäväksi jonnekin. Kirjastossa on ollut useastikin erilaisia näyttelyitä, mutta purkamisen jälkeen niihin ei enää voi yleisö palata. Nuorisohan ei niistä piittaa, ennenkuin pääsee eroon siitä ikäkaudestaan.
    Muistin puoliintuminen on hauska ajatus. Eihän muistomme välttämättä ole puoliksikaan omaa muistamaamme, kerrottu ja kuviteltu muuttu todeksi hyvinkin helposti.

    VastaaPoista
  13. Jäi vielä mainitsematta, että vanhan Nurmen kirjoitukset olisi syytä saattaa myös miden luettavaksi. Paikkakunnalla on ollut kaikenlaisia käsityksiä hänestä, ja lyhyet lainauksesi olivat kunnioitusta herättäviä. Kelpaisivat jopa historian opetukseen kirjoituksen laatunsa puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Haluaisin mielelläni nähdä tuon arvostamani entisen naapurin kirjoitukset luettavakseni. UR

      Poista
  14. Kun sanotaan, ettei jotain ole sattunut sitten miesmuistiin, kysymyksessä on alle 5 vuotta.

    VastaaPoista
  15. 5300 vuotta sitten nuolesta kylkeensä saaneen jäämies Ötzin "puoliintunutta muistia" kaivelevat asiantuntijat ovat saaneet sen muistin heräämään sen verran, että tutkimuksissa on todettu geeniensä laajalti levinneen ja sukulaisia löytyy Suomestakin.

    Minusta sekin on hieno asia näiden lähimuisteluiden tueksi.

    Omasta syntymämökistäni, Unimäen lahosta mökintötteröstä olen kysellyt vuosikausia kaikkialta, etteikö kenelläkään sattuisi olemaan kuvaa siitä, mutta ei ole vielä vastaan kävellyt. Koko kömmänä on vain kymmeneen ikävuoteen siinä asuneen pojan muistin varassa ja sehän hataroituu päivä päivältä hämärämmäksi.

    Lähimenneisyyteen liittyvien valokuvien tärkeyden näin jotenkin tajuaa vaikka sukuni ei yleviltä kulmilta kotoisin olekaan. Tai oikeastaan kun tarpeeksi kauaksi voisi mennä, niin löytäisihän sitä itsensä geenit siinä matkalla menneisyyteen vaikka millaisista katetdraaleista ja lopuksi afrikkalaisista liaaneista roikkumasta.

    Toisaalta monelta kolymalta ovat sukuni jäsenet säästyneet kun syrjäisiä korpia ovat asuttamaan alkaneet. Millaisiahan vainoja pakoon ovatkaan hiihdelleet?

    VastaaPoista
  16. Nyt kun mediassa on puhuttu tästä yhdestä dosentista, jonka mielestä JK:n tämänpäiväinen postilla olisi varmaankin absudia valehtelua, niin tuolla eräässä toisessa hyvässä blogissa on jo aiemmin tultu siihen tulokseen, että dosentti on tyyppitapaus ns. narsistisesta persoonallisuushäiriöstä.

    Hän valehtelee silmää räpäyttämättä mitä tahansa, hän haastaa vastaan väittäjät oikeuteen mielikuvituksellisista syistä, hän itse on syytön pulmunen, hän manipuloi kaikkia hyvin taitavasti - tässä tapauksessa jopa suurvalta Venäjää ja sen ulkoministeriä!

    Nyt tuli mieleeni, että itse asiassahan Neuvostoliitto ja sen seuraajavaltio Venäjä kärsivät myös narsistisesta omakuvahäiriöstä!

    Muuten ei voi selittää sitä valehtelun määrää ja härskiyttä, jota siellä on harjoitettu ja harjoitetaan yhä. Esim. vaikkapa, että Suomi aloitti Talvisodan ja Viro liittyi Neuvostoliittoon vapaaehtoisesti.

    Martti Siirala oli oikeassa. Valtiollista psykiatria tässä tarvittaisiin.

    VastaaPoista
  17. Muistaakseni, kun keräsin talteen foorumille kirjoittamani artikkelini, niin monet noin 4 vuotta vanhat jutut alkoi näyttää oudolle, en muistanut että olisin kirjoittanut. Vaalikauden suuruusluokkaa olisi siis muistini puoliintumisaika.

    MrrKAT

    VastaaPoista
  18. Työ oli hankalaa myös siksi, ettei työkaluja ollut. Oli kaivettava käsin.

    Höpöhöpö. Kyllä lapio, hakku ja kottikärryt ovat tähän mennessä työkaluja olleet. Ja jos 200000 punabandiittia kaivaa metrin, niin äkkiäkös sitä on 200 km kasassa.

    Kylmä varmasti on ollut kun priimahalot osoittautuivat mädiksi.

    VastaaPoista
  19. Kiitos tärkeästä kirjoituksesta ja valokuvan suuren merkityksen korostamisesta.

    Meille eläkkeelle päässeille suosittelen lähimuistin varmistuspatteria: Ottakaa varmat varmuuskopiot viime vuosien kuvistanne. Kai koneellanne on myös ulkoinen kovalevy. Kun dementian alkuoireet alkavat tuntua, kannattaa katsoa uudelleen ja uudelleen läheisten, tärkeiden tapahtumien, matkojen jne kuvia. Jos aikaa ja tietotekniikan osaamista riittää, kannattaa pahan päivän varalle laittaa kuvien yhteyteen keskeiset tekstitiedot.

    Stalinin kanavaa ja vankileirien saaristoa muistellessa heräsi vanha mielenkiintoni: Missä meillä Suomessa mennään suomalaisen kommunismiuskon tilinpäätöksen kanssa ? Olen ollut useita vuosia pois kotimaasta ja jäänyt vähän pimentoon asiassa. Viimeisin havaintoni on, kun dosentti Jari Ehrnroothin asian selvitystä esitettyä/vaadittua edellinen persidenttimme vastasi, ettei tarvita, kyse oli aikakauden maan tavasta ja muusta sellaisesta. Asiasta vaiettanee edelleenkin ? Kukaan ei perään kysy ?

    Kiitos blogista!

    VastaaPoista