Hurskaasti

”Pimeät voimat” eilisessä kirjoituksessa oli aikoinaan tuttu sanonta. Se tarkoitti minunkin kynässäni näkymätöntä, vaarallista tai vastenmielistä osajoukkoa. ”Pimeitä voimia vastaan” kirjoitti myös muistamani lempeä kommunisti ja kauniimman sukupuolen harras ihailija Atos Wirtanen.

Siten en olisi keksinyt sanoa Suomen Kommunistista Puoluetta pimeän voimien edustajaksi, koska suurehkon osan olemassaoloaikaansa (en jaksa pitää näitä nykyisiä nimenkäyttäjiä oikeina perillisinä) nämä ovat julistaneet pyrkimyksiään aika suoraan. Tämä koskee muun muassa taistolaisia, joita on kuulemma julkisesti listattukin. (Satun tietämään, että esimerkiksi Kulttuurityöntekijöiden lyhytaikaisista jäsenistä osa oli jokseenkin viattomia turisteja, osa ei.)

Kansallinen Kokoomus ei minusta puolueena ole pimeiden voimien edustaja. Kuten joku aivan oikein muisteli, isävainajani kantoi ylpeänä Kokoomuksen kultaista ansiomerkkiä ja taisi kuulua puoluevaltuustoonkin. Mutta kuten olen varmasti selostanut, häntä ei puoluepolitiikka sinänsä kiehtonut. En ole tullut kysyneeksi, mutta luulisin että sukulaiseni saattaisivat esimerkiksi kiertokyselyssä osoittautua enimmäkseen kokoomukselaisiksi. Näkyvistä poliitikoista joku Zyskowicz ja miksei Katainenkin ovat järkimiehiä – vaikka olen selvästi eri mieltä heidän kanssaan erinäisistä asioista. Sasi on minun silmissäni – nyt korostan käyttäväni piloillani menneisyyden termiä – ”suurpääoman lakeija”.

Pysyäksemme kielen aarteissa isävainajani tapasi epäillä että minut ja eräät kaverini (joista osa on ollut vuosikymmeniä valtakunnan tunnetuimpia henkilöitä) oli ”valjastettu vieraiden vankkureiden eteen”. Niissä vankkureissa istui muka Moskova. Pidin epäilyä loukkaavana jo silloin, 60-luvulla. Epäily kai syntyi tunnettuihin kommunistilehtiin Ylioppilaslehteen ja Parnassoon kirjoittamisesta. Sovinnollisella mielellä arvelen, että tuo epäily oli esitetty ja kohdistettu minuun Pörssiklubin Poikien piirissä, jossa en viihtynyt, vaikka olisi kuulemme pitänyt.

Sekin oli poliittisesti hyvin arveluttavaa, että aloin kasvattaa partaa heti istuttuani käräjät 1970. Laamanni Helminen tosin sanoi, että ajaisit Kemppinen tuon parran pois, kun ei se sinua ensinkään vaateta. Varatuomarin tittelille skoolattua hän muutti mieltään ja sanoi, että pidäkin Jukka tuo parta. ”Tuot niin kovasti mieleen isäni…” (ministeri, molempain oikeuksien tohtori Heimo Helminen 1878 - 1947).

Jotkut lukijat ovat käsittäneet asian toisin, kenties oikein. ”Olet aivan pimeä” – toisin sanoen pahan voimat tai tyhmyyden voimat.

Vastaväitteitä kokoomuksen leimaamisesta puolueena pidän aiheellisina. Se on kyllä luvallista ja suositeltavaakin eli osa poliittista järjestelmää. Minun asiani se ei ole, koska olen vanhanaikaiseen tapaan puolueisiin sitoutumaton ja haluan näyttää tätä kantaa. Ei se ole asiallistakaan, mutta toisaalta puolueen johto voisi kyllä sanoutua pontevammin irti puolueen linjasta poikkeavista mielipiteistä.

Tämä perinne ei tarkoita puolueiden yläpuolelle asettumista eikä äänestämättä jättämistä. Viimeksi keskustelin herttaisesti paikallisen kokoomuksen edustajan kanssa ja lupasin panna tumman puvun, kun menen piakkoin juhlapuhumaan veteraanitilaisuudessa. Uskon että myös hän oli vakavissaan, kun mainitsin pitäväni selvänä tuollaisten tilaisuuksien epäpoliittisuutta.

Jos joku pitää Suomen kehumista ja suomalaisuuden edistämistä poliittisuutena, niin siitä vain – itse ajattelen edelleen, että se on kaikkien tai siis melkein kaikkien päämäärä. Täsmällisistä päämääristä ja keinoista ollaankin sitten täysin eri mieltä, kuten kuuluu.

Luen Vaasa-lehden (Pohjalainen) historian viimeistä osaa. Se on surullinen ja uskomaton tarina ja jännityskertomus vailla vertaa. Eräs pohjasävel on pohjalainen kokoomukselaisuus. Sen suuri nimi ei ollut Vihtorin poika Niilo Kosola, vaan Pentti Mäki-Hakola. Pohjanmaan kokoomukselaisuutta vastustajat pitivät vaivoin naamioituna IKL:n jatkamisena. Itse näkisin juuret syvemmällä. Alkion ja Kyösti Kallion maalaisliitto oli alkujaan kansanliike eikä puolue ja suhtautui ”suuriin puolueisiin” ja esimerkiksi neekereihin ja muihin flinttakinttuihin kielteisesti. Muutoin kokoomukselaisuuden ja maalaisliittolaisuuden rajaa korosti eri aikoina suhde uskontoon eli körttiläisyyteen. Moni tuntemani vanha Pohjanmaan kokoomukselainen pelkäsi, että maalaisliittolaiset olivat sielunvihollisen asialla. ”Ryssää, Pirua ja Ayrshireä vastaan!” – Mihin kansa vastasi:” Suomi suureksi, Viina vapaaksi ja Ritamäelle rautatie.” (Ritamäki on Lapuan kylä.)