28. lokakuuta 2012

Windows 8





Kaiki vihaavat Windows-kasia. Tämän käsityksen saa nopeasti erilaisista keskustelupalstoista. Järki-ihminen tietenkin tutkii YouTubesta ja esimerkiksi Life Hackerista, mitä kuuluu ja kuka käski.

Olen jo kauan sitten siirtynyt ”For Dummies” –kirjojen käyttäjäksi. Kokemukseni mukaan ne ovat oikein hyviä. Niin ikään olen siirtynyt sangen laajasti Kindle-kirjoihin (Kindle for PC). Siis Amazonin e-kirjoja ilman heidän vehjettään, koska nuo kirjat toimivat nöyrästi iPhonessa ja iPadissä. Tai siis suhteellisen nöyrästi.

Lievää lohtua saa osatovereista: en ole ainoa idiootti näillä markkinoilla. – Hitaalla laajakaistallani lataaminen kesti yli kolme tuntia, ja pari kertaa piti osallistua tietokilpailuun.

Avainluvun ottaminen talteen on välttämätöntä. Kun asennusohjelma kysyy sitä, sormi voi käväistä suussa. Ainakin minulle Notepad ja vastaavat pikkuohjelmat toimivat latauksen aikana, joten sinne sen sai talteen ja sieltä sen sai kopioiduksi. En kaipaa niitä aikoja, jolloin lukua oli syötettävä käsin vähän väliä.

Nähtävästi on pakko perustaa Microsoft-tili; salasanan kanssa voisi olla tarkkana. Suositan jotain mahdollisimman varmasti muistettavaa. Sen voi muuttaa myöhemmin.

Ensimmäinen tunti uuden käyttöjärjestelmän ylpeänä omistajana menee ihmetellessä, mistä tämän pirun saa sammutetuksi, että voisi nukkua loppuyön, kuten kristillisen ihmisen kuuluu.

Muutkin ovat painiskelleet saman ongelman parissa.

Tässä kultaakin kalliimpi neuvo.

Alt-F4. Toinen vaihtoehto: Windows-näppäin + I. Se tuo esiin valikon, jonka nimi on älykkäästi ”Start”. Muta siellä on kuva ja teksti ”Power”. Sitä kun rohkeasti klikkaa, vaihtoehdot ovat sammuttaminen, uneen vaivuttaminen ja uudelleen käynnistys. Muitakin on, mutta tällä pääsee alkuun:


Toinen vaihtoehto on pelkkä Google – keyboard shortcuts. Tässä muuten voi olla yksi kunnon ihmisten heikko kohta. Mielessäni on kymmenkunta esimerkkiä Wordista alkaen, miten ihmiset tekevät aamusta iltaan jonkin asian noin kymmenelle näppäilyllä ja klikkauksella vaarantaen samalla silmiensä kirkkauden – vaikka asialle olisi yhden näppäyksen keino. (Kuka ei olisi taistellut Wordin kaameiden sisennys-systeemien kanssa? – Kursori oikein menevään tekstikohtaan ja Ctrl-Shift + Q eli formaattisivellin, yksi ohjelman aidoista pelastusrenkaista, joka ”maalaa” kursorin kohdalla käytetyn muotoilun ja kirjaimen toiseen kohtaan.)

Toinen kullan arvoinen neuvo. Missä piilee arvokkain ohjelmasi, kuten Pretty Good Solitaire? Paine Windows-näppäintä ja ala kirjoittaa

Tarvitseeko ihminen Windows kasia? Ei tietenkään. Onko syytä odottaa tai jättää hankkimatta (verkkohinta > 30 euroa). Ei tietenkään.

Ihmeellinen piirre – oheislaitteet toimivat kilman muutoksia (tulostin, kamera jne.)

Oma ihastuksen aihe: Start-valikosta voi ruveta suoraan kirjoittamaan, esimerkiksi ”Heikki Kaukoranta”. Hyvin nopeasti kone näyttää, että nimi esiintyy 164 tiedostossa ja tarjoaa kuvakkeet niiden avaamiseen. Täytyykin siirtää ”Sodissa kuolleet –tiedostot” ja ”Kuka kukin oli” ulkoisille levyille. Minulle on iso asia, että haku antaa linkit omiin tuhansiin blogikirjoituksiini. ”Raatteen tie" – 49 eri esiintymää. Wow! Jyrki Virolainen - 127. Hm. Aku Ankka 128.

11 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Sen verran kuitenkin kiinnnosti, että piti olla kommentoivinaan..

      Poista
  2. Tässä kirjoituksessa nyt tuli ilmi monta ns. peruskäyttäjän asennetta, jotka ovat milloin mihinkin suuntaan vinksallaan - eivätkä vähiten tietoisen markkinoinnin vuoksi.

    Kindlet kun eivät ole avoimia tai vapautta tukevia, saati sitten windowsit - varsinkaan nämä mitkä *vaativat* verkkoyhteyden edes asentuakseen ja koska tahansa voivat ottaa pois sen mitä on annettu.

    Esimerkkinä tämä juuri ollut selkkaus:
    http://www.bekkelund.net/2012/10/22/outlawed-by-amazon-drm/

    Näppäinkomennot ja -oikotiet onkin kumma juttu.
    Niitä on aina ollut, mutta "nyky"käyttäjät eivät edes halua opetella, vaikka ovat paljon nopeampia kuin hiirellä etsiskely ja tekevät toiminnasta tehokkaampaa.

    Täällä w-maailman ulkopuolella voi käyttää *kaikkea* koko käyttöjärjestelmässä myös graafisella puolella ilman hiirtä. (Sen GUI-puolen voi itse valita ja vaihtaa jos ei jostain pidä.. vaihtoehtoja on.)

    Ohjelmien haku/käynnistys kirjoittamalla.. epäilen että tämäkään asia ei normikäyttäjälle uppoa.
    Samalla tavalla on voinut - taas kerran - aina tehdä niin muissa käyttiksissä kuin 'dowsissa lisäohjelmilla, nyt se vain on tuotu vihdoin myös w-toosaan vakioksi.
    Kunnollinen dock olisi minusta ollut järkevämpi ratkaisu. Vrt. mäkin systeemi ja (mm. linuxeissa) esimerkiksi AWN tai Cairo-dock.

    Samaan malliin myös tuo globaali haku, ollut kenen tahansa ulottuvilla jos olisi vain osannut kaivata sitä ja hakea asian tekevän softan/serverin koneelleen.
    Vakiona löytynyt muissa järjestelmissä aina..

    Peruskäyttäjälle ensimmäisenä linux-kokeiluna voin suositella vaikka Mint-jakelua:
    http://www.linuxmint.com/download.php

    Sen (ja monen muun jakelun) saa vaikka usb-tikulle helposti tällä:
    http://unetbootin.sourceforge.net/

    Lisäksi vielä loppuun kaikille w8:n alle joutuville:
    http://getyourgoogleback.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asensin juuri 6 vuotta vanhaan xp-mopoon (core duo) Win8:n ja pelaa erittäin hyvin. Kyllä sitä ennemmin ottaa 30 eurolla KAUPALLISEN TUOTTEEN, jossa on tuki piiitkäksi aikaa, kuin jonkin linux-distron. Tämä aspekti menee aina ilmaistuotteiden kauppaajilta yli hilseen.

      Poista
  3. Vuodesta 1983 DOS, 1985 WINDOWS I ja sita rataa aina WIN seiskaan asti. Kiitos riittää. En enää koske koko roskaan vaikka ilman saisin. Kaikkien edellämainuttujen ala-arvoinen laatu, driver ongelmat, loputtomat bootit, virukset ja ihmeeliset vikailmoiukset. Riittää kiitos.
    Onneksi on Linux tai Mac, ne huomattavati luotettavampia ja helppokäyttöisempiä.
    Nimim. Linux Mint, iMac 27", iPhone4, iPad2, ja 5 kpl murheenkryynejä PC Windowkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mikä on kaikkein laajiten raudan ja open-ohjelmistojen kanssa yhteensopiva Linux, jota siis oikeasti voi käyttää? (nim. graafinen työpöytä olis kiva ylläri).

      Poista
  4. Tähän tulee varmaankin paljon kommentteja asiantuntevilta nörteiltä. Oma ensivaikutelmani on että Ubuntu Linux on onnistunut yhdistämään mobiililaite/desktop-liittymän UNITY:llään paremmin kuin Win8, silti monet kokeneet Linux-käyttäjät vihaavat UNITYä. Samaa on varmaan odotettavissa kokeneilta Windows-käyttäjiltä reaktiona Win8:aan.

    Mielenkiintoista muuten että 1. tunti saattaa todella mennä ihmetellessä kuinka käyttöjärj saa sammutetuksi.. ja että ohjetta kannattaa menna etsimään Googleen. Täm kuulostaa kaksinkertaiselta suunnitteluvirheeltä, sammutusnapin ja ohjeiden etsinnän pitäisi olla aika ilmeisesti tarjolla käyttöliittymässä.

    T. bloginne fani ulkomailta

    VastaaPoista
  5. Jos joku mainitsee käyttöjärjestelmät, on heti muutama linux-fani kauppaamassa omaansa. Jos Linux olisi oikeasti niin hyvä kuin nämä väittävät, ei kai kukaan enää muuta käyttäisikään, kun ei edes sitä linuxin vastaista salaliittoakaan ole olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän logiikka tässä "ei kai kukaan enää muuta käyttäisikään" -ajatuksessa on?
      Milloin teknisesti laadukkain on ollut myös markkinajohtaja ja standardi? ei koskaan, ainakaan tieto- ja av-tekniikan historiassa.

      Poista
  6. Pakko sanoa tämä. Ja kyse on kait vaistosta ja subj. tunteesta (makuasioista).

    MUTTA jo ensivaikutelma Win8:n ja Nokioiden noista palikoistavalikoista on "lapsellisen näköinen, vanha, 2D, kuin sekava pahin mahollinen nettisivu". Vaikutelmaa pahentaa että iPhone,iPAD oli jo aiemmin tuonut erittäin upeat 3D-ikonit joiden taiteellinen vaikutelma oli "Wow! Nyt Nokia uppos" (joskus 2008). Tuo Win8 näyttää kuin vanhalta mummon hätätilkkutäkiltä.

    Eikä ole Apple-tuotteita itsellä.


    MrrKAT

    VastaaPoista
  7. Olen käyttänyt pari vuotta Mac OS X 10.6.8: aa, mutta kirjoittaminen on hankalaa, vaikka olen ostanut Word for Macin. Se on liian monimutkainen. Eli siis olen liian tyhmä sitä käyttämään. Millainen on Windows 8 tavalliseen tekstin suoltamiseen ilman alaviitteitä tms hienouksia? Entä kuvien käsitteleminen? Minusta tuntuu, että tietokoneiden suunnittelijat eivät tajua sitä, että tavallinen tietokoneen käyttäjä haluaa kaiken toimivan mahdollisimman helposti.

    VastaaPoista