Vaalipuheeni

En ole koskaan ollut ehdokkaana mihinkään, eikä ole pahemmin pyydettykään. Kiitos siitä.

Vaaliohjelmat ovat kuitenkin parempaa televisioviihdettä kuin mitä kaupallisilla ulkomaan yhtiöillä on tarjolla. Koska en todellisuudessa ymmärrä poliitikkoja, seuraan heidän puheitaan ihmetellen. Kyllä he ovat lahjakkaita ihmisiä. Viimeksi Päivi Räsänen osoitti melkein suvereeneja taitoja. Se on paljon sanottu, kun ajattelee, miten kulmakuntaisia käsityksiä hänellä kuitenkin on. Hoito- ja hoivakysymyksistä kiisteltäessä hän on omalla alueellaan.

Toisaalta myös hänen esiintymisensä panee miettimään, miten järkyttävä teho voisi olla äänenkorkeuden laskemisella ja puherytmin hidastamisella, vaikka kuinka kello käy.

Hiukan olen kuitenkin pahoillani siitä, että vanhusten hoito näyttää olevan alue, jolla saa puhua mitä roskaa tahansa, varsinkin julkisesti.

Aivan varmasti pahoja epäkohtia on ja aivan varmasti tilanteet vaihtelevat eri seuduilla sietämättömästi. Olen ymmärtänyt, että tämä onkin yksi kuntauudistuksen ja sen ST-osan perimmäisistä syistä. Meillä on vanhus-kuntia, joissa rahat ja voimat eivät riitä. Koska vanhuksilla on äänioikeus, poliitikot pitävät heidän asiaansa kovasti esillä. Ja niinpä asiasta saatiin jo säädetyksi laki.

Aivan varmasti ratkaisumalleja on monta, myös sellaisia, jotka ovat keskenään ristiriidassa.

Minua ei kannata uskoa, koska nyt eri tavoin yli 20 vuotta sairaita omaisia autelleena olen koko ajan ollut valtavan etuoikeutetussa asemassa. Siksi omia kokemuksiani ei voi yleistää. Mutta siitä huolimatta sanon: älkää kaatako omia pelkojanne ja huonoa omaatuntoanne hoitohenkilökunnan niskoille. He ovat pätevää väkeä ja tekevät erittäin kovaa työtä huomattavan pienellä palkalla.

Tuo etuoikeutettu asema ei tarkoita omassa tapauksessani pelkästään rahaa, jota minulla ei ole käytettävissä epätavallisia määriä, vaikka ei tietenkään ole aihetta eikä oikeuta valittaa.

Tarkoitan ennen kaikkea sitä, että olen juristi ja tottunut toimimaan erilaisten viranomaisten ja virastojen kanssa ja myös ottamaan selvää ajoittain ja kohdittain aika mutkikkaista laeista, säädöksistä, ohjeista ja päätöksistä.

Kokemukseni ovat pelkästään hyviä. Kunhan muistaa pukeutua rähjäisesti eli tavalliseen tapaansa ja varoa huolellisesti kaikkea, minkä toinen voisi tulkita mahtailemiseksi, kaikkien virkamiesten ja –naisten kanssa pärjää. Vanhan kansan rautanyrkit ovat onneksi kuolleet.

Tyypillinen halpamainen temppuni on aloittaa sanomalla, että tulin kysymään neuvoa. Titteleitään ja virkanimikkeitään ei pidä mainita. Kaikki valtiolta ja kunnilta palkkaa saavat ovat herkistyneet arvaamaan ”vaaralliset” yhteydenottajat ja uhraamaan heille sellaista myötämieltä, jota yhteinen kansa jää kaipaamaan.

Sotien jälkeen remmissä oli muuten riuskaa väkeä. Yksikin lääkäri täytti mustekynällä potilaskorttia ja kysyi pinnatuolilla pönöttävältä potilaalta:” Mitä sä töiksesi teet?” – ”Minä olen, khrm, hovioikeudenneuvos…” – ”Paskaaks siinä köhit. Eikös se ole ihan hyvä duuni?”

Hoitajien työ on hyvin raskasta ja huonosti palkattua, ja usein työajat ovat hankalat. Mietin monesti, millaista on perheen arki, kun on lapsia ja äiti on esimerkiksi hoitaja ja isä poliisi ja pitäisi vielä onnistua asumaan pääkaupunkiseudulla. Tällaisia ei kai kauhean paljon murehdita, koska pienituloisten mutta ahkerien ja ihmisyhteisölle välttämättömien ihmisten halveksiminen on muotia. Jos joku on perinyt liituraitakuvioiset housut, hän on ainakin omasta mielestään kovasti paljon parempi kuin nämä toiset, joilla ei ole edes entisajan duunareiden eikä ”todellisten työtätekevien” sädekehää.

Toistan vielä kerran, että vaikka on virhe yleistää omia kokemuksiaan, olen jatkuvasti ihmeissäni täällä, pääkaupunkiseudulla ja kehyskunnissa, mistä näitä mahtavia, jaksavia ihmisiä riittää, ja haluan heitä kiittää.