Uurnilla

Olisiko tässä asiayhteys?

Blogissa esiintyy selkeästi epämiellyttäviä kommentoijia, kuitenkin hyvin vähän. Olen nyt kuukauden puuhannut uurnilla ja kirjoittanut jatkuvasti mielessäni päällimmäisenä olevasta asiasta, nimittäin isäni kuolemasta, joka ei päättynyt uurnanlaskuun, vaan edessä on vielä muistokonsertti.

Muinoin oli sellaistakin ajattelutapaa, ettei tällaisista menetyksistä vitsailtu eikä ilkeilty. Eilen joku teki poikkeuksen, kun siirtääkseni ajatukseni välillä johonkin muuhun kirjoitin tietokoneen käyttöjärjestelmästä, joka on vähäinen asia ja vertautuu mielessäni kaikkineen pasianssin pelaamiseen. Enhän ole tuon alan tuntija. Kommentoija antoi ymmärtää, ettei minun pitäisi muita aiheita käsitelläkään.

Ennen heitettiin puhekumppanille muutama tulitikku toivotuksin että leiki noilla kun ei sinusta muuhun ole.

Olin ajatellut, että nämä verkon huutelijat, joista ”verkkopoliisi” esitti hyviä ajatuksia Tastulan ohjelmassa joitakin päiviä sitten, ovat aikamme henkisiä polvihousupoikia niin kuin ne, jotka lällättelivät ja irvistelivät lepikosta maantietä ohi kulkeville aikuisille ja pyyhkäisivät sitten pakoon. Kysymyksessä olisi siis yksinkertasinen kehityshäiriö, joka voitaisiin hoitaa sopivalla lääkityksellä.

Lapsuudessani monet ikätoverit olivat oppineet sukulaisiltaan, että polkupyöräilevä pappi on kauhea näky, joka tietää viestiä lähisukulaisen kaatumisesta, ja se on sen papin syy.

Uusimpien tutkimusten mukaan 62 prosenttia suomalaisista ei nykyisin usko polkupyörien olemassaoloon.

Sunnuntaisen uuraan laskun jälkeen jäin miettimään. Äänestysprosentti 58,2 herätti tunteita ja kirvoitti selitysyrityksiä. Selitykset eivät pahemmin vakuuttaneet. Verkkoäänestys ei ole tällä hetkellä suosittu ajatus, koska luultavasti moni arvelee luultavasti oikein, että entistä useampi äänestäisi vastoin omaakin ajatusmaailmaa juovuspäissään ja itsensä sopivasti kiukkuun lietsoneena.

Saisimme siis vaalikarjaan trolleja, vai olisiko sanottava tälle kielikuvalle uskollisena trulleja.

Jos nyt joku trolli haluaa kysyä, miksi ihminen ei saisi äänestää vittuilumielessä eli noudattaen tätä nyt näin nimettyä kansalaisvapautta, vastaan että saa kyllä mutta vähän käy sääliksi. Tuo vittuilu kun on vaikea taito. Usein sitä yrittäneelle tärähtää turpaan.  Olen tuntenut montakin ihmistä, jotka ovat ”sanoneet pari valittua sanaa” työnantajalleen, tuttavalleen tai puolisolleen. Sanonta tarkoittaa lähes aina paria erittäin huonosti valittua sanaa. Vaikutus on hyvin usein hyvin kielteinen.

Kysymys: onko valtiollisissa tai kunnallisissa vaaleissa äänestävä omistaja vai asiakas?

Mielestäni sekä äänestäjien että ehdokkaiden kannattaisi esittää tämä kysymys itselleen. Ajatelkaa nyt – osakeyhtiön osakkeen omistajaa pidetään virheellisesti ”omistajana”, joka käyttää ylintä valtaa yhtiössä. Tuo valta on käytännössä sitä näennäisempää, mitä suurempi yhtiö on (siis pienosakkaiden kannalta).

Osakeyhtiön yhtiökokouksen paikallaolijoita kohdellaan yleisönä eli asiakkaina eli kuluttajina. Heihin kohdistetaan markkinointitoimia, jotka eivät ole välttämättä erikoisen totuudellisia, eikä heidän kukin kohdaltaan esittämillä mielipiteillä ole väliä.

Äänestäjät ja äänestämättä jättäneet ovat asiakkaita. Näin ajatellen äänestämättä jättäminen tulee edelleen lisääntymään ja poliitikkojen tehtävä vastaavasti kaupallistumaan. Jätän äänestämättä = jätän käymättä S-marketissa, koska K-marketissa on parempi tarjous. S tai K – mitä väliä?