Suomea

Tänään on uurnanlasku. Hain esiin muistotekstin, jolla lienee ollut suuri vaikutus perheessämme. Paulaharjun ”Sompion” alusta mielestä lähtemättömän upeaa Lapin henkistä suomea, josta ei käsitykseni mukaan kieli parane. (Pasulaharjun kirjoista suurin osa löytyy doria-verkko-osoitteesta  

http://www.doria.fi/browse?value=Paulaharju,+Samuli&type=author

”Katselet Nattastunturien kaikkein korkeimmalta, jylhältä Pyhälaelta, Lapinmaan suurta aukeaa.

On edessäsi valtava kappale kaukaista Lappia, kohta kymmenpeninkulmainen pyörötuntureita, metsiä ja aapoja. Suuri lapinkorpi, Korpilappi, oma maailmansa, jota kesäpäivä kiertää ylt'ympäri - kattona sininen kumu, korkeampi Nattasten suurta Pyhää. Tuntureita, metsiä ja aapoja - tuntureita varsinkin täällä Nattasten äärillä.

Käännyt päin pohjoista, et juuri muuta näekään. Koko pohjoisen puoli on kohta tuntureilla täytetty. Suuria maanharjuja on toisensa takana siniseen äärettömyyteen saakka.

Raututunturien pyöreät päät sieltä aavan takaa kumottavat, Kopsuspäistä ja Kiilopäistä aina Kaunispäähän, Urupäähän ja kaukaiseen Tolospäähän asti - pää päätä pidellen, pilviä pidellen, taivaankattoa kannatellen.

Punertavat ne ja sinertävät, joku paljas laki hohtaa valkoisena kirkastuksen kumuna, ja siniharmaina ovat sen vieret.

Katsot kohti koillista ja itää - koko maan ääri on tuntureista rakennettu. Korkeita köyryjä on paiskittu vierekkäin ja päällekkäin niin pitkälti kuin silmä kantaa.

Saariselän suuri juonto Raututunturien jatkona siiä valtakaarena vetää seitsemin, kahdeksin peninkulmin aina Petsamon erämaihin sekä Korvatunturiin Venäjän rajoille - ylitsekin.

Siinä on ylpeä, tuntureista röykytetty erämaitten selkäranka kautta Lapinmaan - päitä ja lakeja loppumauomiin: Peuraa, Hirvasta, Kärppää, Kuikkaa, Kokkoa, Tiyhtelmää, Ukselmaa, Anteria ja Vesipaätä aina ylhäiseen Sokostiin, Vuomapäähän ja Talkkunaoaiveen asti. Muutamat sellaisia suurpäitä. että katse1evat seitsemältäsadalta, jopa kohta korkeammalta.

Maan mustiin uumeniin oe on perustettu, Manalan vierikallioihin, mutta sinisinä oe nousevat taivaansineen taikka valkoisina piiloutuvat pilvenkumuraan. Etpä aina tiedä, tunturiko vai pilvi, tunturin takaa kohoava pilvenjönkkykö vai pilvistä katsova tunturinharja.

]a kaikkein kauimpaa idän ääriltä, maan ja taivaan rajoilta, kurottelee arkana, miltei hämyyn häipyäkseen, Korvatunturin kolmipäinen haamu. Se häämöttää kohta kahdeksan peninkulman takaa.

Mutta tässä aivan äärellä, suuren Pyhän ulottuvilla, on Nattasten oma sukukaarto pienestä Pyhänpenikasta alkaen. Sompiojärveä ne kaartavat - nelipäiset Seinätunturit, pysty Terävä-Nattanen sekä yhtä ylpeä pystypää, Suku-Nattanen, matala Serrikainen ja kyyryyn painunut Lupukkainen, kaikki Sompion palvojia.

Luoteessa sekä lännessä kumottavat Tankavaarat Jorpulipäineen ja Purnunenineen, lounaassa on Riestonvaarojen ryhmä, Riskaskamat, Sukset ja Kantapäät.

Mutta etelän puoleen, kohti päiväpaisteen maita, avautuu ääretön metsien valtakunta. Taivaan rannalle ulottuvat ja uppoavat sen kaukaiset rajasiinnot, Saukosken, Keminkylän ja Sattasten tuntureihin.

On kerrankin ]umala siunannut suuren ja karun maakamaransa puulla, sekä kesänvihannalla lehtipuulla että varsinkin hakopuulla. Metsää ja taas metsää, ruskeanpuuntavaa, viheriänsiintävää hakopuuta, niin ettei laitoja tunnu. Satatuhantinen, miljoonainen kiveliöitten alkukansa, erämaitten kaikkein vanhin valtaväki vartioi suurta asuinmaataan seisoen käsikkäin vieri vierin, rinta rinnoin loppumattomana joukkona - juuret mustassa maaemässä, latvat kohti korkeaa taivasta.”