Juusto

 Lähellä mutta kohtaamatta! Luen hyvin kirjoitettua muistelmaa. Muistelija on ikätoverini. Hän muistaa hyvin ylpeänä, miten hän voitti Arlan kilpailussa 7-vuotiaana suuren määrän juustoa. Tehtävänä oli värittää lehmä. Juustoa tuli sellainen määrä, että sen kanssa oltiin ihmeessä.

Juuston merkki oli ”Raket”. En ole koskaan kuullut siitä. Sen valmistus lopetettiin 1979, mutta tiettävästi käytännössä kaikki silloin eläneet ruotsalaiset muistavat tuotteen edelleen.

Jäin miettimään. Siis kuten meillä Koskenlaskija (ja Viola), joita valmistetaan edelleen ja viedään villisti Venäjälle.

Internet paljasti minulle, mitä on sulatejuusto. Ehkä oli kuvitellut, että juusto on jotenkin sulatettu, esimerkiksi pannulla. Ei. Sulattamiseen käytetään suoloja. Eikä keksintö ole kovin vanhakaan, ei sataa vuotta.

Voi olla että tämä liittyy olutjuustoon, joka oli vielä 1800-luvulla herrojen ja narrien herkku. Nyt on vaikea selvittää, mitä se oli. Eikä käytännössä kukaan ole sitä maistanut. – Se oli kai jonkinlaista kaljavelliä, joka oli päästetty jollain salaperäisellä tavalla juoksettumaan. Itse arvelen, että tulen toimeen ilmankin.

Kaupallisia nimiä eli tavaramerkkejä kuuluu kai vähätellä. En ole ihan varma, onko se perusteltua. Kun on ihan pienestä käynyt kaupassa ja oppinut, mitä eroa on Siro- ja Pulmu –sokerilla, kai se on osa yhteistä tarinaamme. Ja käskettiin ostaa kahvina Pulaa, paitsi yksi pussi Sinettiä, kun tuli joku täti kylään. Jos matka oli Osuuskauppaan, vaihtoehdot olivat vastaavasti Johanna ja Katrinna (joista pojilla oli vähemmän omaperäisiä väännelmiä).

Isoisältä löytyi aina kilteille lapsille tai lopulta myös vähemmän kilteille Pectusta. Verkon mukaan vanhin Fazerin edelleen myynnissä oleva tuote on Pihlajanmarja-marmeladi, vuodesta 1895. Myös Vihreät kuulat ovat tsaarillista perua.

Arjen historian yksi puoli on sitten asiat, jotka jokainen muistaa. Samassa kirjassa mainitaan suursuosikki, laulavat tukkilainen ”Snoddas”. En ole ikinä kuullutkaan. Hain verkon mukaan Snoddas-kuumeen aiheuttaneen, maanvaivaksi  kasvaneen laulelman. En ole ikinä kuullut, tai jos olen, en ole erikseen noteerannut.

Tuo on sinänsä tuttua. Niillä on he kansanpuiston ja Lill Babsit ja vaikka mitkä reippalit, meillä taas sota ja molli.

Uusi sankari oli esittäytynyt Hylandin ohjelmassa. Menneisyyden radio-ohjelmista ei tiedetä mitään, eikä televisio. Te paljon nuoremmat ette tiedä, että Hannu Taanila, Lenita Airisto ja mm. Jörn Donner nousivat suureet kuuluisuuteen televisio-ohjelmasta ”Jatkoaika”. Se oli 1960-lukua.

Lennart Hyland oli sekä ohjelmapäällikkö että urheiluselostaja. Näkemieni vähien pätkien perusteella arvioisin, että hän oli suunnattoman hyvä. Ja ruotsalainen kuin Gevalia-kahvi.

Ruotsalaisilla on Frisendahlin hieno veistos tukkilaisista, jotka purkavat sumaa kiskomalla kekseille oikealle, keskustaan ja vasemmistoon. Meillä on Rovaniemellä työn ja parkkuuraudan ääressä yksin näpit jäässä työntävä jätkä, jonka ammattinimikike (jätkä – buse) aiheuttaisi Ruotsissa vähintään viisi välikysymystä, valiokunnan ja terapiatunnit.

Niin, ja tiedän tytön, joka rahaa saatuaan osti koko paketin Koskenlaskijaa ja söi sen ihan itse. Se lienee ollut siihenastisen elämän suuria hetkiä! (Monille miehille tuote tuo ikävästi mieleen armeijan ja sodan, se kun säilyi paremmin kuin voi - ja margariinia suomalaiset olivat hitaita hyväksymään.)