Harhainen ajatus

 Vasta nyt tuli mieleen ajatus, joka on selvästi vainoamisharhainen. Kekkonen ei juurikaan noteerannut isääni, vaan oli sangen viileä ne muutamat kerrat kun he tapasivat. Olisi luullut ettei politiikka olisi vaikuttanut, koska isäni ei ollut epätavallisen kokoomukselainen eikä erikoisen neuvostovastainen, vaan tässä suhteessa sitä samaa kuin sangen suuri osa kumppaneistaan ja kolegoistaan.

Turvallisuuspolitiikka!

Luin Pentti Suomisen kirjan armeijan tiedustelupäällikkö Raimo Heiskasesta (Armeijan silmänä ja korvana). Kirja ei suoraan sanoen ole kovin hyvä. Se on hiukan harrastelijamainen ja aika sekavasti jäsennetty. Luultavasti aika suuri määrä edelleen salaisia asiakirjoja on ollut tavoittamattomissa, joten kokonaiskuva on arvailua. Onneksi kirjoittaja kuitenkin yleensä tähdentää lähteitään (muistaman mukaan – päiväkirja merkintä on ehkä tulkittavissa näin ja näin).

Ehkä hiukan liioiteltunakin 1950-luvun autius, 60-luvun kauhu ja 70-luvun pelko turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä tulevat hyvin esiin. Tuo äskeinen tarkoittaa Neuvostoliiton pelkoa. Monet esimerkit näyttävät osoittavan, että siltä suunnalta riitti pikkumaisuutta ja myös yrityksiä ryskyttää perustuksia – Suomen pitäisi korostaa yya-sopimusta eikä itsenäisyyttä, koska neuvostosuhteet kulkevat itsenäisyyden edellä. – Mahtoiko kukaan huomauttaa, että jos näin on, mitä virkaa yya-sopimuksella sitten on. Merkitystähän sellaisella voi olla vain, jos se on tehty itsenäisen valtion kanssa.

Mutta paranoidinen ajatukseni on siis tämä: entä jos retkeily Neuvostoliiton vastaisella rajalla eli Saariselällä olikin poliittisesti arveluttavaa?

Ryhdyin vaivaamaan muistiani. Mielestäni Kekkonen kävi silmiinpistävän harvoin Saariselällä, joka on viralliselta nimeltään – asiaani ajatellen ironisesti – Urho Kekkosen kansallispuisto. Yleensä hän Lappiin tultuaan hiihteli Haltin seuduilla, mutta en muuten muista yhtään valokuvaa tai mainintaa Haltin laella käynnistä. Sehän on hyvin lähellä Nato-maa Norjan rajaa.

Puolustusvoimien komentaja ja pääesikunnan päällikkö saivat poistua maasta vain tasavallan presidentin luvalla. Luulen että tämä koski jopa lomamatkoja, mutta en tiedä, missä määrin kiellosta pidettiin kiinni. Otaksuttavasti sotilaat hallitsivat keinot, joilla heidät sai äkkiä maahan kriisitilanteessa.

Tasavallan presidentin poistuminen maasta ja ehkä liikkuminen valtakunnan rajan läheisyydessä oli kukaties asia, josta oli ainakin kohteliaisuuden vuoksi informoitava asianomaisia tahoja. Kekkonen Anteripäällä?

Onko Saariselkä sitten jotenkin arka alue. – Kyllä on. Ehkä parempaa paikkaa pujahtaa poroaidan yli Neuvostoliittoon ei ollutkaan. (Nykyisestä elektronisesta ym. valvonnasta en tiedä mitään.)

Jopa Sappisen ja Solehmaisen porukka eli Naton ja Norjan toimeksiannosta Kantalahdessa 1950-luvulla käyneet entiset kaukopartiomiehet lienevät kulkeneet tuota reittiä. Heidät pidätettiin Lutolla. Se on looginen reitti.

Jo ennen sotia erittäin oikeat vakoilijat liikkuivat itärajalla ”retkeilijöinä”. Petsamo oli tietenkin hyvin kiinnostava kohde – mutta luulisin että Muurmannin rata kiinnosti laajemminkin.

Jo vuosikymmeniä sitten itärajamme tuntumassa oli ainakin 40 ajanmukaista lentokenttää. Tiettävästi Kuolan niemimaalla on merkittävä strategisten ilmavoimien keskittymä. Tai siis oli. Sana tarkoittaa tässä yhteydessä ydiniskuihin tarkoitettuja joukkoja – vaikka Muurmanskin sukellusveneet olivat tärkeämpiä. Kuolan niemimaa on suuri ja tuntematon alue.

Google Maps ei paljon tiedä eli näytä noista seuduista eikä Google Earth liioin – Karjalan kannakseltahan taas kansalainenkin saa hyvää kuvaa. Luontoihmisille muuten on terveellistä katsoa, mitä itärajan takana on metsille tehty. Kostamus on sopiva esimerkki.

Mutta: kysymys – Neuvostoliitossa ei liene retkeilty. Oliko poliitikoilla ja sotilailla vaikeuksia selittää meillä 50-luvulla virinnyttä harrastusta – ja tämäkö on sen syy, että karttoja saatiin odottaa niin kauan? 

(Kuva maanmittaushalklitus - valitettavasti ei kopiointilupaa. Pahoittelen että tulen näyttäneeksi huonoa esimerkkiä.)