29. elokuuta 2012

Omistus ei vanhene


Esimerkki asioiden mutkikkuudesta. Meitä oli ainakin kolme tekijänoikeuden ammattilaista ja neljäs näitäkin asioita ymmärtävä. Väitin keskustelun kiivaudessa, että muuankin suomalainen kirjailija, joka kuoli 1945, ehti vapautua ennen kuin tekijänoikeuden suoja-ajaksi tuli 70 vuotta runsaat viisitoista vuotta sitten.

Kaveri jupisi ylimenosäännöistä ja rupesimme kaivelemaan lakitekstiä puhelimista ja pädeistä, mutta selvittämättä jäi. Se oli hyvä. Kosmos ei ole oikea paikka sellaisiin selvityksiin. Wieninleikekin oli hyvää niin kuin aina ja pernamuusi uskomattoman herkullista. Pois kävellessäni ajattelin, että juuri tällaisia hetkiä tuhannet – ehkä sadat tuhannet – ovat muistelleet haikean karvaasti juoksuhaudoissa, sairaalavuoteissa, ehkä kuusen juurella kuolemassa.

Se on onnea, kun ei ole mitään hätää, tai ainakaan sellaista, jolle voisi tehdä jotain tässä ja nyt.

Kotona käytin illalla tunnin ja aamulla kaksi todistaakseni itselleni pitävästi, että olin väärässä (kuin apina). Jos olisin opiskelija, sopivuuttani sisätöihin olisi epäilty.

Vuoden 1995 lainmuutos oli takautuva, ja asiasta puhuttiin ja riideltiin kovasti. Taustalla on EU:n direktiivi, joka kodifioitiin vielä 2006. Ja näin olin asian kyllä aina opettanutkin.

Miksi näinkin paha huti pääsi tapahtumaan, se ei kuulu teille. Mutta ei siitä ole kuin viikko, kun sanoin kysyjälle, että tänä vuonna ovat vapaita vuonna 1941 ja sitä ennen kuolleet. Suoja-aika – poikkeuksia on – on 70 vuotta. Aika lasketaan kuolinvuoden viimeisestä päivästä.

Saaminen eli esimerkiksi toiselle annettu velka vanhenee kolmessa vuodessa, ellei velasta muistuteta tai ellei velallinen esimerkiksi lyhennä sitä. Omistusoikeus ei vanhene.

Tekijänoikeudessa en lakkaa huomauttelemasta, että kaikilla halukkailla on ”oikeus” muun muassa siihen viihdytykseen, valistukseen tai  mielenylennykseen, jota esimerkiksi kirjallisuus tarjoaa. Tekijän oikeus korvaukseen on määräaikainen. Tuo oikeus ei voi olla ikuinen. Kuka maksaisi antiikin klassikoille korvaukset? Raja on pantava johonkin, ja esimerkiksi USA:ssa se oli vielä taannoin 28 vuotta teoksen julkaisemisesta, ja tekijällä oli mahdollisuus uudistaa tuo kausi kerran. Siis kumotunlain mukaan nyt olisivat vapaita 1950-luvun teokset.

Lainsäätäjillä on vapaat kädet pidentää suoja-aikaa, ja sitä on tehty. Viime vuosina on puhuttu 90 tai 120 vuoden suojasta. Suulaimpia ovat olleet oikeuksia elinkeinotoiminnassa käyttävät, eivät alkuperäiset tekijät.

Tuo toteutettu ylösnousemus – 1996 tekijänoikeussuojan piiriin palasivat enintään 19 vuoden ajaksi jo kerran vapautuneet teokset – oli ja on hämmentävä ajatus. Onko tuollainen takautuvuus laitaa?

Joel Lehtonen (k. 1934) oli vapautunut 1985 alusta ja palasi suojatuksi 1996. Seuraus – hänen teoksiaan ei ole Gutenbergissa eikä muuallakaan kuin nimeksi (”Putkinotko” on paras ja ”Kuolleet omenapuut” hyvä mutta hänen tuotannossaan on paljon muutakin hienoa, kuten ”Hyvästijättö Lintukodolle”.

Tiedän, että tämä on hyvin pientä verrattuna Saksan Treuhand-urakkaan. Kaatuneen DDR:n kiinteistöissä riitti ihmettelemistä. Lienevätkö vieläkään kaikki selvillä?

Meiltä on lakkautettu tarpeettomana akateemikkojen Suomen Akatemia. Hyvä. Jos kuuluisin kirjailijaliittoon, pitäisin asianani marista, että liiton olisi yhdessä kustantajien Suomen kustannusyhdistyksen kanssa hankittava periaatteessa ilmaiseksi eli kerjäämällä oikeudet ja luotava Suomen kirjallisuuden portaali, niin sanottu krestomatia, joka olisi mielellään yhtä korkeatasoinen kuin kauan sitten julkaistu Suomen kirjallisuuden antologia I-VIII. Ensin runous ja sitten pätkinä muu kaunokirjallisuus olisi saatava opiskelijoiden ja muiden omituisten ihmisten käyttöön verkossa. Ja samoin vanhat sanoma-  ja aikakauslehdet, jotka nykyisillä säännöksillä eivät vapaudu oikein koskaan; kirjastoille myönnetyt oikeudet aineiston sähköiseen kopiointiin ovat nykyisellään täysin riittämättömiä. Lukijan asiaa ei aja kukaan.



16 kommenttia:

  1. Mitähän siellä Kosmoksessa tuli ruuan kera joutua - asianmukaisten alkupaukkujen lisäksi tietenkin - kun juttu on niin lennokas, niin lennokas että oikein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku kenties jotain muuta, mutta blogisti itsehän on Vichy-miehiä.

      Poista
  2. Financial Timesissa kolumni pitää USA:n patenttijärjestelmää naurettavana. Ajattelin, että voisi kiinnostaa.

    http://www.ft.com/intl/cms/s/2/ea9503c2-f0f9-11e1-89b2-00144feabdc0.html#axzz24h137jlI

    VastaaPoista
  3. "Tiedän, että tämä on hyvin pientä verrattuna Saksan Treuhand-urakkaan. Kaatuneen DDR:n kiinteistöissä riitti ihmettelemistä. Lienevätkö vieläkään kaikki selvillä?"

    http://de.wikipedia.org/wiki/Treuhandanstalt

    Treuhandanstalt. Kysymyksessähän oli DDR-nimisen maan ja heidän kansalaistensa omistamien yritysten jne. joko yksityistäminen tai siirtäminen Saksan valtion omistukseen.

    "Im Umfeld der Privatisierung kam es zu Fällen von Fördermittelmissbrauch und Wirtschaftskriminalität. 1994 wurde die Anstalt aufgelöst."

    VastaaPoista
  4. Lisää Treuhandanstalt-aiheesta; mielenkiintoinen kaksiosainen artikkeli siitä, kuinka kansalaisten yhteinen omaisuus myydään kapitalisteille:

    http://www.sueddeutsche.de/politik/ddr-treuhand-anstalt-ausverkauf-der-republik-1.137266

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "kansalaisten yhteinen omaisuus"

      Salli minun nauraa. Millä tavalla tavallinen DDR:n asukas pääsi nauttimaan tuosta omaisuudesta. He saivat kyllä osuuteensa siinä mittavassa varainsiirrossa, mikä entisen länsi-Saksan alueelta on tehty Saksan itäosiin.

      Poista
  5. Tämän suoja-ajan pidennyksen tarkoituksenahan on yksinkertaisesti vahvistaa oligopoliluonteisia mediamarkkinoita. Nykyisellään pienehkö joukko suuria oikeudenomistajia hallinnoi suurta osaa 1900-luvun kulttuuriperinnöstä. Se, mitä nämä oikeudenomistajat eivät hallinnoi, on puolestaan pienillä yksityisillä, lähinnä perikunnilla, joilta on lähes mahdotonta saada suostumuksia tekijänoikeudellisesti suojatun materiaalin käyttöön.

    Käytännössä tämä tarkoittaa, että suuret mediatalot eivät kärsi vanhojen teosten kilpailusta. Esimerkiksi Furtwänglerin Bach-levytykset menevät takaisin tekijänoikeussuojan alle ensi vuoden alusta. Näiden levyjen tekninen laatu oli jo riittävä siihen, että ne kilpailevat uudempien klassisen musiikin levyjen kanssa. Nyt niitä ei kukaan voi kahteenkymmeneen vuoteen laillisesti käyttää.

    VastaaPoista
  6. Mysteerio amatöörille: mistä syystä kuolleen taiteilijan "oikeuksilla" voi perikunta rahastaa vieläpä polvesta polveen? Tämäkö lienee ko taiteilijoiden alkuperäinen tarkoitus, ei tuotantonsa saattaminen nk suurelle yleisölle.

    VastaaPoista
  7. Seuraavaksi saavat oikeuksilleen jatkoaikaa (50 => 70 v) esittävät taiteilijat ja äänitetuottajat. Ja ihan hyvä niin. Kornia hommaahan se onkin että portugalissa asuva elokuvatuottaja käyttää omissa bisneksissään Olavi Virtaa maksamatta perikunnalle mitään. Ja sanoo vielä kysyttäessä elokuvamusiikista, "mitä vanhempaa sitä halvempaa".

    Mutta kuinka nyt tulee käymään niille esityksille, jotka ehtivät vanheta 50 vuoden säännön mukaan? Palaako esim. 1961 äänitetty esitys suojan piiriin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä ansioista Virran perikunnan tulisi tästäkin netota? Eikö ole parempi, että sillä nettoaa ja luo nyt elävä ja luova (?) taiteilija tuodessaan oman kortensa taiteilijoiden kekoon?

      Poista
    2. Ei palaa. Ensi vuodenvaihteessa hapantuvat vuoden 1962 esitykset, enkä ole varma, että kaikki EU-maat saisivat lakiaan muutettua vielä ensi vuonnakaan, joten saattaapa ehtiä vapautua myös vuosi 1963.

      Poista
  8. Joskus olen haaveillut siitä, että Suomen sana tulisi sähköiseen muotoon. Voisin jotain jopa maksaakin siitä, mutta valitettavasti olisin suurin piirtein ainoa. Ikävä kyllä Yrjö A. Jäntti ei koskaan myöskään saanut valmiiksi kunnianhimoista jatkohankettaan Maailman sana...

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoisesti patenttien voimassaoloaika ei ole kasvanut samalla kuin tekijänoikeuksien suoja-aika on moninkertaistunut. Johtuuko siitä, että patenteissa on yrityksiä molemmilla puolilla kun tekijänoikeuksissa kuluttajat ovat maksupuolella.

    VastaaPoista
  10. Missä ovat kaprikset ja anjovis?
    Wieninleikkeen ystävä Kunnaksen Ilkka ymmällä

    VastaaPoista
  11. Kuka pelastaisi reikäkorttilävistäjät?torstaina, 30 elokuuta, 2012

    Tekijänoikeudet taitavat pidentyä aina sen mukaan kun Mikki Hiiri uhkaa päätyä Public Domainiin. Kyllähän Waltille pitää Mikki Hiiri pelastaa.

    Nykytaiteissa/musiikissa suuret mediatalot eivät taida kohta porskuttaa kun kenttä sirpaloituu, joten klassikkojen suoja-ajat täytyy saada pidentymään, jotta neljä mediajättiä voivat jakaa kulttuuria ja elää edes klassikkojen avulla.

    VastaaPoista