Kampaan ajatuksiani

Jotkut kirjoitukset yrittävät olla kirjallisuutta, jotkut ovat tietoisesti kevyttä hölynpölyä lukijan viihdyttämiseksi. Mutta kun Suomessa ei tietääkseni ole immateriaali- ja informaatio-oikeuteen antautunutta blogia, olen kaikkien näiden vuosien ajan pitänyt asianani kertoa alan uutisia ja joskus myös kommentteja niiden johdosta.

Tekijänoikeus saattaa oikeasti kiinnostaa teistä joitakin. Patenttioikeutta olen itse pitänyt valistuneen yleisön kannalta antamattomana alueena, mutta asiaa pohdittuani muutin mieltäni.

Viimeistään tämä matkapuhelimia ja pikkutietokoneita koskeva Applen ja Samsungin asia, josta oli eilen puhe, tulee lähelle kenen tahansa elämää ja toimintaa. Uskoakseni myös biokemian ja genetiikan alan tapahtumat ovat aineistoa, joista on syytä kertoa, koska ainakaan patenttiratkaisut eivät ylitä oikean median kynnyksiä.

Lukijalla on tilaisuus keksiä muuta mieluisaa tekemistä eli jättää lukematta. Taloudellista vahinkoa ei tapahdu puolin eikä toisin.

Itse asiassa hyödyn itse tällaisesta hiukan. Olen aloittanut seuraavan ison urakan.

Jokunen aika sitten muuan kommentoija soimasi minua katkerin sanoin siitä, etten ole muka kirjoittanut oikeudellisista aiheista niin kuin professorin kuuluisi.

Vuonna 2006 julkaisin Lappeenrannan teknillisen yliopiston tieteellisessä julkaisusarjassa Digitaaliongelma –nimisen kirjan, jossa on 450 sivua ja liitteet. Sikäli kuin tiedän ainakaan tietokoneohjelmien tekijänoikeuden erilliskysymyksiä ja patentoinnin ongelmia ei ollut silloin lainkaan käsitelty suomeksi. Kommentoija-trollin on turha vaivautua vähättelemään tuota kirjaa, koska sen tarkasti virallisesti kaksi yliopiston ulkopuolista henkilöä, joista toinen sattui olemaan entinen korkeimman oikeuden presidentti. Asiasta annetun lausunnon johdosta professuuria ei julistettu haettavaksi, vaan minut kutsuttiin siihen. Lausunnon antajat käsittelivät tuota kirjaa seikkaperäisesti ja totesivat viran edellyttämän tieteellisen pätevyyden kiistattomaksi.

Pitääkö tuo todella paikkansa, sitä en tiedä. Mitä enemmän luen ja mietin, sitä tyhmemmäksi tunnen itseni, suorastaan päivä päivältä.

Ja nyt se sama kirja täytyy kirjoittaa uudestaan! Kirjoitin sen tutkimuksen ohella eräin jaksoin tenttikirjana käytettäväksi, mutta pohdin lisäksi erinäisiä alan ongelmia eri sävyyn ja toisella tasolla, esimerkiksi kauppatieteen tai tekniikan opiskelijoiden tarpeita ajatellen. Tästä huomautetaan kirjan esipuheessa.

Tuo kirja, joka teetti hillittömästi työtä, on täynnä varovaisia arvioita oikeudellisen kehityksen suunnista. Asiat ovat edenneet niin vilkkaasti, että varovaisuutta voi nyt riisua pois. Kun erinäisistä asioista on tuomioistuimen ratkaisuja, meiltä ja muualta, EU-direktiivejä ja esimerkiksi oman eduskuntamme valiokuntien lausumia, se alkaa jo riittää.

Todellisuudessa hämmästyin kirjaa informaatio-oikeudesta kirjoittaessani, miten paljon uusia julkaisuja myös tekijän- ja patenttioikeudesta oli tullut, ja samoin tavaramerkeistä, malleista ja jopa tuotejäljittelystä. Meille paras (ja juridisesti erittäin hyvä) on Jens Schovsbon (et. al.) ”Immaterialret” ja yhtä hyvä ”Patentloven med kommantarer”. – Satun tietämään, että tanskankielisyys ei tee näitä kirjoja Suomessa suosituiksi. (Tosi hyvä on myös Paul Goldsteinin ja Berndt Hugenholzin kirja International Copyright.

Samalla voisi yrittää miettiä kirjalle paremman nimen. En voinut käyttää vuonna 2006 sanaa ”tietokoneoikeus” (computer law), kun kirjassa on paljon muutakin, mutta ”immateriaalioikeus” ei liioin tule kysymykseen; siitä on Haarmannin kirja, enkä itse kuvittele yrittäväni kurssikirjaa. Sellaisen saa kirjoittaa oikeustieteellisen tiedekunnan professori, jolla on jatkuva tuntuma opiskelijoihin. Minä kirjoitan sitkeästi ”yleisölle”, siis sellaiselle yleisölle, jolla on aikaa ja edellytyksiä lukea oikeudellista teksti. ”Oikeudellisella” tarkoitan keskittymistä ratkaisuissa käytettäviin sääntöihin ja periaatteisiin ja kuvauksiin tämän alan elinkeinotoiminnassa ilmeneviin ongelmiin, jollainen on jopa tekijänoikeuslain törmääminen perustuslakiin.