Olimpialaiset

Ehdotan otsikon oikeinkirjoitusmuutosta. Olumpialaiset olisi myös hyvä, tai ölympiäläiset.

Vokaalisointu on suomen (ja turkin) rakennepiirteitä. Etu- ja takavokaali eivät mahdu samaan sanaan. Ne joilla on nyt olympolaisia ääntämisvaikeuksia, ovat tosi suomalaisia.

Kuva on Wikipediasta ja esittää yhtä varhaista kuin surullista doping-tapausta. Meneillään on maratonjuoksu St. Louisin kisoissa 1904. Juoksija on saanut valmentajaltaan kiihotusaineeksi strykniiniä (!) ja konjakkia. Myös kisat menivät pieleen, samoin kuin Pariisi 1900.

Kirjoitan kehuskellakseni Smithsonian Magazinea, jonka otin jossain vaiheessa iPadiini. Väittäisin että se oli ilmainen. Innostus johtuu siitä, että Washington D.C.:ssä oleva museon on mielestäni suurenmoinen. Suosittelen poikkeamista kaupungissa pelkkää museokäyntiä varten ja tutustumista tieto- ja tietoliikennetekniikkaan. Apollo-kapselia voi tietenkin töllistellä, mutta se on toisella puolella helteessä pirullisen leveää puistokatua.

Kirjoitus olimpialaisten historiasta on sävyltään sopivan rienaava. Paroni de Coubertin, Avery Brundage ja Samaranch esitellään melkoisina roistoina, mikä on käsittääkseni juuri oikea tulkinta.

Kun kotirauha rikkoutuu tänään viikoiksi, on myös oikea hetki sanoa ääneen, että noissa kisoissa järjestelyineen ja ennen kaikkea bisnes-näkökulmineen on mennyt jotain pahasti reisille. Smithsonianin kirjoittaja antoi ymmärtää, että yhdet tienaavat kisoista hirveästi, mutta toiset kärsivät, etenkin veronmaksajat. Kirjoittaja antaa ymmärtää, että Kreikan alamäki alkoi Ateenan olympialaisista. Sitä en tiedä, onko hänellä perusteita käsitykselleen.

Urheilun keksiminen, eli erilaisen koikkelehtimisen valjastaminen ahdasmielisen kansalliskiihkon ja leveälompakkoisen liiketoiminnan välöineeksi näyttäisi olevan ruotsalainen keksintö (1912 kisat). Me suomalaiset olemme toisin sanoen oppineet senkin Ruotsista.

Onni että Kolehmaisen kolme veljestä ja Ritola oppivat Amerikassa, että juoksemisesta saa rahaa. Saatiin kaikkien aikojen sensaatio Paavo Nurmi, joka ei hänkään kyllä harrastanut köyhyyttä. Toisaalta hänestä ei tullut filmitähteä, kuten samoissa (Pariisin ja Amsterdamin) kisoissa paljon kultaa kahmineesta Johnny Weissmülleristä.

Pariisin olympialaisia 1924 kuvaa elokuva ”Tulivaunut” (Chariots of Fire). Cambridgessa syrjityn juutalaisen ja tiukan uskontonsa kanssa kamppailevan skottinuorukaisen tarina ei mitenkään mahdu suomalaisen urheiluperinteen sisään.

Peruutan toisaalta osan pahoista puheistani ja ilkeistä kirjoituksistani. En ollut ennen katsonut Harakan ja Kortelaisen kirjallisuusohjelmaa, vaikka pidän Harakkaa hyvänä. Nyt pidän myös Anna Kortelaista.

Aikakirjoihin meni City-lehden päätoimittaja Maria Pettersson, joka puhui virheellisesti huomiotta jättämästäni Margaret Atwoodista, romaanista ”Orjattaresi” (The Handmaid’s Tale).Se ei ole uutinen, että tiedoissani on pahoja aukkoja. Tämä tuntuu olevan todella paha.

Asiaa auttaa hiukan se, että jotkut aikalaiskirjallisuuden huipuista ovat vain hyviä. On aina mieluisaa laiminlyödä laiskuuttaan kaikenlaisia asioita, joita pitäisi tehdä oman etunsa vuoksi.

Atwoodin sävyyn – on syytä kavahtaa aina kun joku patistaa tekemään tai jättämään tekemättä jotain ”oman etusi vuoksi”. Puhuja tarkoittaa tuolloin luultavasti omaa etuaan, ei puhutellun.

Silmissäni karkean alaikäinen Pettersson – voisi olla vähän yli kolmikymppinen – puhui viisaasti ja innostavasti. Päätin heti paikalla painaa nimen mieleeni ja ruveta poimimaan City-lehden mukaani aina kun silmä välttää.