Uskonto takaisin

Tämä liittyy eiliseen. Sitä ei ole vaikea arvata. Asiayhteys oli: uskontoa on vaikea, ellei mahdoton opettaa niin kuin taitoja. Sitä vastoin uskonto on hyvä ja koeteltu keino ihmisten villitsemiseen. Ei saa unohtaa, että fundamentalismi hyökkää ja menestyy – ja saako vieraan uskonnon tunnustajan käsittämään, että meillä uskonnon opetus ei ole tunnustuksellista?

Tämän päivän huomautus on tällainen: kristinusko perustuu ihmisten ehdottoman tasa-arvon ajatukseen, ja tuosta tasa-arvosta johtuu ankara henkilökohtainen vastuu. Ajatus koskee myös maallisia asioita.

Lähteenä ovat evankeliumit. Evankeliumit eivät ole aitoa sanaa eivätkä edes aikalaistodistuksia, vaan jossain määrin toimitettuja muistiinpanoja, mitä vuosikymmeniä sitten olisi tapahtunut. Näyttää siltä, että tuona aikana eli noin kaksi tuhatta vuotta sitten, myös kirjallisissa korkeakulttuureissa pantiin merkille poikkeuksellisen radikaali uskonnollinen lahko, jonka tiedettiin pesivät Välimeren itäisessä pohjukassa.

Köyhyys ei tee ihmisestä huonoa eikä rikkaus hyvää. Huono onni ja kova kohtalo ei ole merkki, jonka voisi tulkita rangaistukseksi. Menestys maailmassa ei takaa menestystä oikeissa asioissa.

On sääli, ettei kouluissa eikä paljon muuallakaan opeteta ateismia. Melkein kaikki kytkevät oman uskonnottomuutensa varmuuteen, ettei mitään jumalaa ole olemassa. Tuolloin he käyttävät sanoja ”on olemassa” samalla tavalla kuin primitiiviset fyysikot. Edistyneemmässä tieteessä olemme nyt taas aika epävarmoja siitä, mitä ”on olemassa” ja mitä ei. Usko kohtaloihin sekaantuvaan taivaalliseen pörssivälittäjään on onneksi hiipunut.

Tuo radikaali tasa-arvo tuntuu joka tapauksessa tärkeämmältä kun joidenkin hyväksymä ajattelutapa, että kun jumalaa ei ole olemassa, myös arvot ovat makuasioita. Se mitä esimerkiksi laki ei satu kieltämään olisikin sitten kaikin puolin luvallista, esimerkiksi nykyisten ja tulevien ihmisten (joita ei siis ole vielä olemassa) elinehtojen tärveleminen.

Tämä tarkoittamani profeetta, jonka erikoisia ajatuksia on Vuorisaarnassa, sanoi myös, että taivasten valtakunta on tullut lähelle. Mitä hän taivaalla tarkoitti, jääköön arvailtavaksi; luultavasti hän ainakin korosti itse julistamiaan arvoja.

Tuo ”tullut lähelle” ajatellaan kai aikana. Ainakin varhaiset kristityt odottivat, että pian paukahtaa, ja sen suuntaisia puheita on evankeliumeissakin. Entä jos sen ymmärtäisi etäisyytenä? Entä jos aika ja etäisyys ovatkin toisistaan riippuvaisia ulottuvuuksia? Tullut lähelle, ei on lähellä.

Tällainen tulkinta tarkoittaisi, että olisi ojennuttava heti. Ja se tarkoittaisi täyttä vastuuta eletystä elämästä.

Näin etäältä hae perustelut, kun luen ”porvarillisten arvojen” katoamisesta tässä epätoivon rahataloudessa. Tuo sana ”porvarillinen” tuntuu tässä yhteydessä asiattomalta. Ajatushan on, että ihminen on vastuussa sekä itsestään että toisista, näistä joita nimitetään lähimmäisiksi, vaikka he voivat olla myös kauimmaisia. Porvarin voisi arvella tarkoittavan kauppiasta.

Se puolestaan johtaa suoraan ajattelemaan, että rahallisen voiton maksimointi ei ole hyväksyttävä ainoana toiminnan päämääränä. Ja tämä puolestaan antaa aiheen huomauttaa, että osakeyhtiö ja useat muut korporaatiot on muun ohella keino vastuun hajauttamiseen. Osakkeenomistajilla on oikeus odottaa rahatuloja sijoituksistaan, mutta ei vastuuta. Muistuttaa primitiivistä uskontoa. Oikeudellisesti heillä ei ole vastuuta. He voivat vain menettää sijoituksensa.

Järjestelmä on periaatteessa toimiva, mutta uskonnollisen kielenkäytön tarkoittaman omantunnon korvaaminen pörssikursseilla ei oikein tunnu pohtivan eikä arkisen ymmärryksen mukaiselta. Ovat ne niin eri asioita. Raha on kyllä sopiva jumala. Sitä passaa palvoa, ja kyllä sitä palvotaankin. Kapitalismin ja sosialismin kootut seikkailut ovat kuitenkin jo todistaneet, ettei mikään käsityskanta omistusoikeudesta eli tuotantovälineiden hallitsemisesta ole erikoisen tosi.

Se on ikään kuin puhetta pelkistä kappaleista, voimat unohtaen. Ja silti jo Newton ajatteli, että on kappaleita, jotka pysyvät paikallaan, ellei niitä mikään liikuta. On myös ihmisiä, joita ei mikään liikuta. En neuvoisi ottamaan heistä esimerkkiä.