Omista historioista

Esteellisyys eli jääviys on eräs korruption laji.

Jäin kovin miettimään, kun luin, että Suomesta tarkastetaan piakkoin jopa tuomioistuinlaitos. Jos korruption ymmärtää lahjontana, ei taida paljon löytyä. Jos sen ymmärtää, kuten laki nähdäkseni on luettava, epäasiallisen riippuvuuden luomisena, se onkin sitten pulmallinen asia.

En tarkoita tässä ja nyt tuomareita. Voi olla, ettei minulla ole riittäviä faktatietoja asiasta.

Mutta sekä julkisessa tehtävässä toimivia että niin sanotusti yksityisen puolen ihmisiä on tuomittu tai tutkinnassa. Kaikki vakuuttavat viattomuuttaan ja katsovat vetoavasti silmiin.

Uskon että he ovat vakavissaan ja käsittävät puhuvansa totta.

Yritän selvittää, mitä tarkoitan. Rikoslain mukaan tyypillinen korruptiorikos eli lahjonta tarkoittaa tietysti rahan tai muun selvän edun antamista tai vastaanottamista. Tarkoitus on vaikuttaa toisen toimintaan.

Mutta sekin saa tuomion, joka vastaanotettuaan edun ei kuitenkaan toimi edun antajantoiveiden mukaisesti.

Jos vastaanottaa viran ajaakseen jonkin ryhmän asiaa, ei kuitenkaan syyllisty lahjontaan. Jos olisi toisin, kukaan ei voisi toimia ministerinä eikä kai kansanedustajanakaan. Jos rupeaa kansliapäälliköksi suosiakseen aateveljiään ja sortaakseen vastustajia, saa huonon maineen mutta ei se taida mikään rikos olla.

Jäin miettimään näitä korkeita kysymyksiä hyvin matalista syistä. Kommentoija kirjoitti hyvin ja vaikuttavasti sotakirjallisuudesta – kuvauksesta päätellen ylettömän sotamuistelukset itse kuultuina olivat tehneet aihepiirin vastenmieliseksi.

Itse luen pakinoitsija Vaasan Jaakoon elämäkertaa (kirjoittanut Ilmari Laukkonen). Palaan asiaan, joka on yleisestikin mielenkiintoinen. Nyt mainitsen esimerkin muistin pettämisestä.

Yhteisön muistinmenetyksestä puhutaan ainakin Saksan yhteydessä. Sellainen kohtasi miljoonia vuonna 1945. Olen tiennyt 50 vuotta, että sama tauti tarttui suomalaisiin samana vuonna.

Silti hätkähdin, kun muuan epäilyni osoittautui aiheelliseksi. Tiesin, että Lapuan ja Kauhavan nimismiehet jopa itse osallistuivat Lapuan liikkeen tekoihin vuonna 1930 ja nähtävästi ainakin pari vuotta siitä eteenpäin.  Voimme hyvin puhua isänmaallisista motiiveista, mutta liikkeen piirissä tehtiin myös laittomuuksia, kuten kyyditykset eli ihmisryöstöt. Historiaa vähänkin tuntevat tietävät, että sellaisten kohteeksi joutuivat myös eduskunnan puhemies (Hakkila) ja entinen tasavallan presidentti (Ståhlberg).

On muuankin kansankoulunopettaja, jota arvostettiin perheessämme suuresti.. Nyt entinen päätoimittaja mainitsee ohimennen toisen entisen päätoimittajan elämäkerrassa, että tuo opettaja oli hyvin aktiivisesti liikkeellä laittomuuksia viriteltäessä 30-luvulla.

Henkilön nimellä ei ole enää väliä. Joudun vain toteamaan, että oma sukupolveni jäi tietämättömäksi edellisen ja sitä edeltäneen sukupolven pahoista töistä. Ehkä emme halunneet tietää. Luulen kyllä että edes suoriin kysymyksiin ei olisi vastattu, koska olen itse tuntenut myös vakavan punaisen ja valkoisen terrorin harjoittajia eli tappajia vuodelta 1918 saatuani itse suurella vaivalla asiasta selvän.

Johtopäätös: en kelpaa todistajaksi enkä tuomariksi oman yhteisöni asioissa. Asiat eivät ole läheskään aina olleet sitä millaisiksi minä olen ne kunnian ja omantunnon kautta ymmärtänyt. Eivät siis edelleenkään, tässä ja nyt.