Opettaja

Annankadulla kauan sitten Opettaja N. tuli vastaan vanhentuneena. Olimme puhutelleet kaikkia opettajiksi paitsi vedotessamme toisen opettajan lupaan tai kieltoon. Silloin sanoimme maisteri Sejase. Sana ”lehtori” oli melkein tuntematon ja kuulosti naurettavalta. Kirkossa, jossa torkuimme keväin syksyin, oli lehteri.

Nämä kaksi vanhaa naista olivat vain opettajia, koska kaikki tiesivät, että he olivat epäpäteviä. Tiesin että epäpätevä tarkoittaa muodollista tutkintoa vailla olevaa eikä opetustaitoja.

Koulumme oli erikoinen. Se oli perustettu 20-luvulla ”uusimuotoisena” eli täyttä kansakoulua edellyttävänä, kolmiluokkaisen keskikoulun tarjonnut harvinaisuus. Ajatus ei toiminut. Oppimistuloksia sanotaan jopa koulun historiikissa huonoksi. Muutos tapahtui vasta 50-luvulla.

Vaikka työpaikka oli huonosti houkutteleva, kouluun tuli oivallisia opettajia, joista usea virassaan 30, jopa yli 40 vuotta. Mielikuvani mukaan nämä opettajat pitivät yllä tiettyä välimatkaa paikkakuntaan. Ero kansakoulun opettajiin oli suuri, koska näistä moni oli kylän ja pitäjän varsinainen voimalaitos. Myös ylioppilaskoulussamme hallinnosta vastasi vuosikymmenestä toiseen suuropettaja, joka oli kansankoulultaan käsin monessa mukana.

Tervehdin Annankadulla erinäisten harjoitusaineiden opettajaa, joka oli ollut joko äksy tai turhautunut tai molempia. Komea ihminen hän oli ollut. Olen vanhemmiten miettinyt opettajien sukupuolielämää. Ellei puolisoa löytynyt työtovereista, moni pysyi sitten elämänsä päivät naimattomana. Se oli erikoista, että ainakin yhdessä tapauksessa vakaat lehtorit asuivat susiparina, viereisissä asunnoissa, isoisäni talossa. Tässä on puhe 40-luvusta.

Valtakunnallinen ongelma oli myös täsmäjuoppous. Välillä vaikuttaa, että joka ainoassa koulussa oli ainakin yksi opettaja, jonka todellinen kutsumus oli ryypiskely. Se oli hoidettava ja hoidettiin niin ettei virantoimituksessa ilmennyt kovin pahoja häiriöitä aamuisin. Terästäytymistä koulupäivän aikana taas ei suvaittu.

Sanoin Annankadulla opettajalle nimeni, ilmaisin jakamattoman iloni kohtaamisesta ja kysyin voinnit. Kerroin  suorittaneeni tutkintoni ja olevani perheellinen. Kiittelin hyvistä muistoista, ja erosimme tahoillemme.

Siihen aikaan oli täysin normaalia, että koulusta kirjoittaneet valmistuivat yliopistosta erilaisiin hyödyllisiin ammatteihin ja virkoihin. Opettajan silmin oppilaita tuli ja meni. Käsitin ettei tämä opettaja tuntenut eikä muistanut minua, eikä välittänyt. Höperö hän ei ollut.

Kenties arvostukseni sen ajan harjoitusaineita ja niiden opetusmenetelmiä kohtaan on edelleen riittämätön. Onhan se täysin kunniallinen tapa käyttää elämänsä, että tulee nuorena opettajaksi, säilyttää neitiytensä, ja kävelee sitten vanhana Annankadulla pakkasessa.

Oppilaat rakensivat joistakin opettajista legendoja, joiden muotoutumiseen nämä saattoivat itsekin osallistua.

Tätä kirjoitettaessa ympärillä on äitienpäivä, joten muistikuvan taustalla vaikuttaa tietenkin ajatus lapsettomuudesta lasten ja nuorten keskellä. Kai vähemmästäkin oppii äksyksi. Vertauskohtana tulee mieleen historian opettaja, joka oli luultavasti miehen ammatin (varuskunnassa) takia maalaiskirkonkylässä kovaa huippulyseotasoa. Hänestä näkyi pintaan vain tinkimättömyys, jota me oppilaat pidimme turhan kovana kurina. Itse päädyin kummakseni hänen lellikikseen; hän lainasi huolellisesti suojuspaperoituja kirjojaan minulle kotiin. Luin ne ja hämmästelyni siitä, miten toisin asiat voi nähdä kuin koulukurssi ja reaalikoe edellyttävät.

Ihmistä hänen vanhoina päivinään miettiessä näkee kolmion mieli, ruumis ja hermosto. Ensimmäinen ja kolmas ovat tietysti sama asia, mutta ajattelen mieltä ottaen huomioon myös aistit ja hermostolla tarkoitan samaa kuin joku toinen persoonallisuudella ja persoonallisuushäiriöillä.

Menee vuosikymmeniä ennen kuin pääsee irti jaottelusta miellyttävä – epämiellyttävä (tai kaamea – mukava). Joillakin on hyvä geneettinen onni, joillakin ei. Jos hauras rakenne altistuu koville kokemuksille, ihminen elää sitten elämänsä joko katkeroituneena tai toisten katkeroittajana. Pahaa mieltään voi purkaa vaikka opettajana, esimerkiksi 40 vuotta. Ei siitä ole kenellekään vahinkoa.  Hauskaa neitienpäivää (jota vietän tänään).