Ja kumisaappaat jalassa

Me nais- ja miespuoliset tädit vaadimme, että Yle rajoittaa nuorisonpalvontaa ja kertakäyttökulttuurin markkinointia siltä vähäiseltä osin, että saamme pitää Ylen ykkösen sellaisen kuin se oli vielä äsken.

Sattui niin uskomaton onni, että kun lähdin Turkuun toivottamaan eläkkeelle rehtoria, muinaista custostani, Ylen ykkönen aloitti samalla hetkellä Outi Paanasen toimittaman haastattelun Sakari Oramasto, joka nyt jättää pestinsä RSO:ssa.

Kun kurvailin Suomen ja Turun parhaan piippukaupan eteen Fontanan naapurissa, oli jo käynyt ilmi, että ohjelmaformaatti oli ennennäkemätön – kaksi tuntia. Lisäksi ohjelma oli korkeinta mahdollista tasoa eli hyvin, hyvin asiantunteva ja erittäin leppoinen ja kodikas.

Uusinta tulee sunnuntaina kello 19:03. Löytyy Arennasta.

Mikael Jungner sanoi eilen onnistuneensa puolueen tehtävissä. Sitä ennen hän oli onnistunut Ylessä. Olen tavannut miehen. Hän on sekä erittäin alykäs että kaikin puolin sympaattinen. Sellaisia henkilöitä ei tarvita näkyvissä, julkisissa tehtävissä. Kuulemaa Jaskan snagariin haettaisiin kesälomittajaa.

Jungner kehaisi, että nyt puoluetoimistossa kaikilla on iPadit.. Ylessä median poikkeusellisen vaativa lohko, puheohjelmat, ajettiin hänen aikanaan henkitoreisiinsa. Kukaties samaan aikaan jaettiin iPadejä kamreereile.

Me tädit vastustamme iPadejä.  Meillä riittää itsessämme ja toisissamme pölyjen pyyhkimistä emmekä todellakaan tarvitse enempää kojeita rumentamaan kauniita pöytiämme.

Sakari Oramo tuntuu olevan sekä kansainvälisen huipputason taiteilija että harvinaisen avoin ihminen. Poliitikkomaisen sympaattisuuden sijasta tai välistä hän säteilee ohjelmassa monesti mainitsemaansa Pohjolan suvun itsepäisyyttä.

Musiikkiopistaan pianonsoiton professorin ja musiikinteorian professorin lapsena hän kertoo viis veisanneensa koko soitannosta 13-vuotiaaksi asti, mitä nyt oli opiskellut järjestelmällisesti maan etevimpien pedagogin johdolla viulunsoittoa niin että kehittyi siinä aikanaan konserttimestarin tasolle. Hän sanoo kuljeskelleensa Hai-kumisaappaat jalossa milloin missäkin, ja tarkemmin ajatellen hän tekee sitä edelleen. ”Kuljen missä kuljen”, kiteytti Saarikoski.

Kulttuuri- ja kouluhallinnon virkamiesten olisi kuunneltava tämä ohjelma muistiinpanoja ahkerasti tehden. Oramo pudottelee äärimmäisen painavaa asiaa opetuksesta. Eräässä mielessä musiikkiopetus on vain erikoistapaus. Hän avaa silmiä kertomalla, miten toisin ovat asiat Kokkolassa, jossa heillä on vaikka mitä, myös yleisö, suurelta osin nuori yleisö.

Pohjolat ovat Seinäjoelta mutta Oramot kuuluvat olevan Ylivieskan seudulta, mikä ei ole sekään ihmiselle häpeäksi.

Toinen hyvin tärkeä asia (Ylelle ja muille tiedoksi) oli Oramon naureskellen tunnustama ”elitismi”. Kun hän oli selittänyt, ettei musiikki ole helppoa eikä aina hauskaa, vaan erittäin kovan työn tulos, hän ilmoitti samalla erimielisyytensä, että vuosisatoja käyttöä kestänyt sävellys ja jokin läpikaupallinen kertakäyttöteos ilmoitetaan yhtä hyväksi. Ne kun eivät ole. Joikin… Schumannin sinfonia kohisee vuosisatoja vanhana tammimetsänä, jonka vertaaminen aamulla ostettuun, illalla nuupahtavaan leikkokukkaan ei ole mielekästä.

Ja heti kun on jotain oppinut, joutuu opettamaan. Kuuntelin vierestä, kun Ensti teki Pohjanmaalla sellaisenkin ihmeen, että pani karjahtelevat karvarinnat laulamaan kuorossa Mozartia ja Bartokia varsin tyydyttävästi, ja Erkki eli Pale käänsi Tapiolassa musiikin opetuksen uusille uralle koulussa ja kuorossa, jossa muuten siskoni taisi laulaa montakin vuotta. Ja opin käymään kioskissa, jonka Pohjolan sisarukset olivat ostaneet äidilleen tämän vanhojen päivien askareeksi esitetyn toivomuksen mukaisesti.

Vihje lukijalle: Oramo sanoi olevansa erikoisen ihastunut Dresden Staatskapelleen. Lähes kaikki soittajat ovat samasta musiikkikorkeakoulusta, ja sen kuulee. Ehdottaisin Mozartia…