30. toukokuuta 2012

Auto ja radio


Tämä on kätkettyä metodologista kähinää. Luin jotain ”autoilun vuosikymmenestä”, joka Suomessa oli 1920-luku. Pääpaino oli sukupuolirooleilla, mutta kattavia väitteitä esitettiin runsaasti.

Eilen olin kovasti ylpeä, kun päädyin urheilupoliklinikalle, jossa polveni kuvattiin sangen suurella rahalla. Tunnen itseni melkein Jari Litmaseksi, koska nivelkierukka on rikki ja tähystysleikkaus tulossa.

Se muuten ei mennyt salilla. – Mutta oli etevä ja kallis kone tämä MRI ja kuvat olivat oikein onnistuneita. Metelin takia päähän pantiin kuulokkeet ja kysyttiin kauniisti, mikä radioasema. Oli myöhäistä katua, kun ykkösellä osoittautui olevan äänessä vanha tuttavani Taanila.

Hannu esitteli Hegelin metafysiikkaa aivan yhtä innostuneesti kuin 20 vuotta sitten, ja oli kovasti tiedostamisen, tiedottamisen ja tietoisuuden kannalla.

Itse sitä syntiä paljon tehneenä tiedän, että radio on sopiva paikka puhua palturia, koska radio ei julkaise vastineita, oikaisuja vain. Auta armias, että kirjoittaa läpiä päähänsä johonkin aikakauslehteen. Varmasti saa itseään viisaammat kimppuunsa. Tieteessä tapahtuu –lehdessä ja Kanavassa karvat pöllyävät jatkuvasti, kun oppineet todistelevat toistensa yksinkertaisuutta.

Radio on, kuten Euroopan historiaan hyvin ikävästi vaikuttaneet suurdiktaattorit osoittivat jo kauan ennen sotia, populistin taivas. Televisio on vaikeampi. Siellä pärjää välihuudoilla ja letkauksilla, jos nimittäin on sopivan näköinen. Television ”sopiva” tarkoittaa, että monelle on käynyt kuin Esko Aholle, joka ei milloinkaan oppinut peittämään kunnolla ylimielisyyttään tai tekemään siitä myyntituotetta, kuten alan suurmestari P. Väyrynen.

Se siitä. Hannu on räyhähenki, ja sellaisiakin pitää olla. Termi on Lutherin, joka kirjoitti eräänkin kirjasensa ”Hurma- ja räyhähenkiä vastaan” (Schwärm- und Rottgeister).  Lisäksi hän on aikansa paras äänenkäyttäjä, eli mestari alalla, joka on juuri nyt surkeassa tilassa. Tulen surulliseksi, kun kuuntelen dosenttien tätimäistä kärinää tai nuor-dosenttien kireää kurkkuintonaatiota, joka ei lainkaan muistuta sitä suomen kieltä, jota ennen viljeltiin (ja jonka vakinaiset uutisankkurit hallitsevat kyllä oivallisesti).

Radfioista autoihin. Oli vähän sellaistakin puhetta, että jospa tuota vieläkin käyttäisi ääntään ja vetäisi luennot Turussa. Kulttuurihistoriassa henkilökunnalla on kädet täynnä.

Voisin puhua autoista, enkä puhuisi sukupuoliroolien kannalta, vaan miettisin henkilöautojen yhteyttä oikeistoliikkeisiin. Amerikkalaisille t-mallin Fordi oli kaupunkirakenteet rikkonut keksintö, ja A-malli rikkoi kaupungitkin.

Suomessa mustat autot liittyvät muilutuksiin eli Lapuan liikkeen ihmisryöstöihin, joihin valtiovalta suhtautui aivan liian kevyesti.  – Mutta mistä ne autot olivat peräisin?

Talonpoikaismarssi Helsinkiin oli pitkä askel vallankaappauksen suuntaan; armeija ja suojeluskunta pysyivät kuitenkin nahoissaan, ja itse asiassa armeija vastasi monesta asiasta Paavo Talvelan johdossa.

Marssijoita tuli erittäin runsaasti henkilöautoilla. Eri puolilla Töölöä kokoonnuttiin ja sitten marssittiin. Mäntsälän kapina tapahtui kevättalvella 1932. Silloisilla henkilöautoilla ei pahemmin ajeltu talvella.

”Mustat autot” olivat mielikuvienkin maailmassa liittyneet salaiseen poliisin ja sisäiseen terroriin jo ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa. Auto tuli ja vei.

Suomen historiassa oikeistoliikehdinnän spontaaniutta, talonpoikaisuutta ja pohjalaisuutta on korostettu aina. Korostus on ollut tarpeen, jottei ensimmäisinä autoistuneiden lääkäreiden, eläinlääkäreiden, suurtilallisten ja liikemiesten rooli olisi alkanut kiinnostaa liikaa. Enetä jos teettäisi gradun maaseudun henkilöautojen omistajista 1920-1939? Aineisto on helppo saada käsille – rekisteröinti toimi jo silloin. – Sodissa sitten kenraalikunta ajeli siviileiltä pakko-otetuilla Packardeilla, bensalla eikä häkäpöntöillä.

37 kommenttia:

  1. Gradut;

    Nama gradut ovat usein hyvia tiivistelmia!

    Verkosta hyppasi esiin luutnatti Tuomas Markkisen Maanpuolustuskorkeakoulun Pro Gradu "Ilmatoiminnan johtaminen Karjalan kannaksella torjuntataisteluissa kesalla 1944". 62 sivuisesta gradusta selviaa hyvin Oeschin antamien hevosenpotkujen rakenne ja kohdentaminen. Hatunnosto akselille Oesch-Lucander-Lorenz-Kuhlmei-Magnusson-Gabrielsson.

    Mielenkiintoinen on tarvittava yhdistelma: voima, suorituskyky ja tietotaito. Oschilla oli jo voima 19-20 kesakuuta 1944 tulpata puna-armeijan karki Viipurin eteen, mutta suorituskyky ja tietotaito oli viela tyon alla!?
    Oschilla oli Lentorykmentit, just 17.6. oli tullut 14 mersua lisaa ja Kuhlmein voima tuli silloin 17.6.1944 myos.

    VastaaPoista
  2. Fordista sen verran että häneltä kai viides ITE -yrittäminen/keksiminen/antaumusponnistelu alkoi vetää, aiemmat luhistuivat. Silti mies ei palannut palkkatyö-holhouksen alle. Mitähän nykySuomessa
    (siis ei vanhassa, kotiyritys-perhe/firmassa) nuoret saavat viidesti kokeilla ilman että lähipiiri ja YleHs koodinanto ilkkuvat ? Pyrkimistä korkeiskouluihin.

    Siitä mitä niissä ei-oppii olkoot Rooseveltilta,jonka takkatuliradiopuheet vaikuttivat ihmismobilisaatioon siinä kuin isoäänisemmät esimerkit.
    Niistä oppi epädogmaattista suhtautamista ja ortodoksian kyseenalaistamista. Ajattele itse,olet sen arvoinen. Älä säiky. Oli sitten kyse polioon alistumisesta tai rahapolitiikasta. Ensimmäisessä jutustelussaan kanssaihmistensä kera radio- ja ääniaalloilla Roosevelt selvitti dollaria. Että se on meidän ja sinä olet meitä.

    Kun korkeiskouluissa tuntuu sovinnaisuus ja nyökkäily dominatyypin vastausapinoinnissa käyvän etiketti-eleganssista -järkyttävin henkevyysvajein ja tympein elekieli ilmeettömyyksin, niin Roosevelt oli toista rotua,kiviojalaista ja kivimäkistä Urjalasta, ennen oppikoulua ja pääsykoekoulintaa.

    Kun meillä paremmaksi ihmiseksi kouluttaudutaan ja siivoudutaan,niin Rooseveltin syntyperäinen patrisiteetti pani hänet vaistonvaraisesti hakeutumaan hakaukseen auktoriteetteja kohtaan ja ottamaan itse selkoa ja asennetta. Roosevelt oli valmis kokeilemaan kaikkea kanssa-amerikkalaisten hyväksi -paitsi holhoamaan heitä ja sammuttamaan hengenpaloa ja kunnianmiehen poltetta täyttää paikkansa omissa ja naapureiden silmissä. Minkalaiseksi katseemme onkaan sumentunut ? Demarien varapuheenjohtajatkin vain uraportailla ? Ei kai sentään.
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  3. Mustia autojaolen käsitellyt aiemmin tähän aiheeseen liittyen. Linkin takana on ansioituneen taiteilija Vladimirskin maalaus "Mustat korpit", joka lienee luotu varoitukseksi toisin(aan)ajatteleville.

    Mitä taas tulee karhumerkkiin Kemppisen kuntomarssikuvan yläreunassa, isäni kertoi sen vilauttamisen takinkäänteen alta helpottaneen palvelusta armeijaan astuttaessa vuonna 1938. Parturi jätti tukan pitemmäksi kuin merkittömillä. Palvelusta jatkui tosin sitten 1940-luvun loppupuolelle saakka.

    "Mitä taas tulee"-ilmaisun olen oppinut Esko Aholta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkennus merkkiin: Ei se ollut tuo, vaan tämä. Samantapaista ajatusmaailmaa kumminkin.

      Poista
  4. Äijillä on komeat jatsarit. Saakohan noita vielä jostakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taivalkokskella Jalavan kaupassa sovittelin jalkaan - oli jopa rypytys. www.jalavankauppa.net.

      Silloin tutkin verkosta, ja Suomessa on kaksi valmistajaa. Katselepa ja kerro toisillekin. Ellei muu auta, soita Jalavan kauppaan - sieltä saa myös lipalakkeja, pussihousuja, sarkalyyssejä jne. Tavaraa myös naisille. Kumma paikka.

      Liike esiintyy Päätalon romaaneissa lähes jatkuvasti ja lienee kunnostettu turisteja silmälläpitäen.

      Poista
    2. Kävinkin Jalavan kaupassa sinä viimeisenä kesänä, jolloin Kallio-Kalle oli vielä hengissä. (Näinkin hänet, kaukaa tosin.) Jatsareita en huomannut katsoa, kun omat vanhat oli vielä silloin kelvolliset. Löytyisiköhän Varustelekasta?

      Poista
    3. Kiitos vihjeestä.
      Pakko on lähteä käymään,
      enkä sano minkä tähren.

      Kohta puoli Suomea ostoksilla siellä...

      Poista
    4. Nuoruuden ajoilta muistelen jatsareitten sopineen parhaiten kirkonkyläreissuille ja lavatansseihin; ja onhan ne olleet omiaan erilaisten vallankumousten eturiviin ja mustien autojen takapenkille.

      Jos kuitenkin joutuu poikkeamaan tieltä ojan taakse tai käyttämään kaikissa keleissä, niin löytyy Suomessakin monta parempaa vaihtoehtoa. Perinteinen oli tietenkin kumiteräsaapas; tätä lienee Päätalokin suosinut.
      Omassa käytössä on ollut pitkään muistaakseni Alaskan Kenkä nimisen kenkätehtaan pitkävartiset nahkasaappaat; kun niihin laittaa syksyisin minkinrasvaa,niin ei ole rospuuttokeleistä eikä kylmistä kiusaa...

      Poista
  5. Entäs polliisien Musta Maija..., ne oli autoja ne!

    Muistan joskus 50-luvulla kun jo osasin pyörällä sotkee ja kun ritsillä istui nuorempi siskoni, eikä oltu kaukana kotipihasta, ihan siinä portilla jo.
    Jostain tulee musta auto (näin sen vielä sitten jälkeenpäin shokista selvittyäni) ja sen sisältä megafooniääni: "TOINEN POIS PYÖRÄN PÄÄLTÄ!"
    Sain kuin sainkin pidettyä pyörän ja itsemme pystyssä, mutta ei ollu kaukana ettei oltas kaaduttu maahan. Oli sekin vallankäyttöö aikuisilta miehiltä!

    VastaaPoista
  6. Etummainen "talonpoika" taitaa olla siviilissä pankkiiri. On sen verran komeammat vetimet, vaikka nyt onkin tarkoitushakuisesti jalkineissaan tinkinyt.
    Toisessakin rivissä näyttää olevan ihan eri alan miehiä. Tulotasoltaan varmaan lähempänä muita ja toimimassa puskurina tirehtöörin ja näiden muiden välissä, etteivät nämä huomaa.
    Vasta kolmannessa rivissä näyttäisi alkavan liikkeen voima, höynäytetty rahvas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä juuri vihjailin. En iljennyt suoraan sanoa, kun todisteita on niukasti. Mutta siis 30-luvun alun oikeistoliikehdinnässä oli minun käsitykseni mukaan herrasväellä, teollisuudella ja suurteollisuudella merkittävä rooli. Valokuvissa esiteltyjä suurtalonpoikien takana oli sangen paljon lääkäreitä, lehtoreita, insinöörejä, useitakin professoreita ja ikävä sanoa sangen runsaasti nimismiehiä.

      Viipurin hovioikeus lienee ollut sangen vahvasti lapualaishengen vallassa. Turun hovioikeus oli ollut sitä jo ennen liikehdinnän alkamista.

      Poista
    2. Nokkamies on aina joku jokinlainen auktoriteetti, joka osaa puhua, määrätä ja ei pasko housuunsa, vaikka mitä tapahtuisi niiden kriittisten tuntien aikana kun tilanne on päällä.
      Hyvä kuva.

      Poista
    3. Mielenkiintoiset kommentit! Kiitos!

      Poista
    4. Eikös se näin mennyt Saksassakin?

      Poista
    5. Oliko se ihme, jos koulutettu väki haki vastavoimaa idän uhkaa ja soluttautumista vastaan toiselta laidalta? Kommunismi ei ollut siihen aikaan mikään hiipuva retroaave porvarin unta häiritsemässä, vaan kiljuva jalopeura akkunan alla. Säikähtää sitä vähemmästäkin.

      Poista
    6. Ehkäpä tuo on ihan luonnollinen reaktio, mutta osalla varmaan tuli tämä reaktio ennen mitään syytä reagoida. Tuolloin oli vielä luokka-ajattelu ja ylempien luokkien häpeämätön "omanarvontunto" voimissaan.
      Kommunismin pelko on heikko tekosyy, jos sen sijalle haetaan itselle mieluista diktatuuria.

      Poista
    7. 30-luvun kommunismin pelkoa ei voi selittää pelkällä psykologialla. Stalin kysäisi pilkallisesti, että montako divisioonaa on paavilla - viitaten että se aate oli muka hampaaton. Kommunisteilla itsellään oli satoja hampaisiin asti aseistettuja divisioonia sekä Suomessakin erittäin vahva viides kolonna.

      Mitä tekosyiden heikkouteen tulee, niin pelko ei ollut aiheeton, osoittautui täysin perustelluksi. Pahin uhkakuvahan toteutui eli kommunistinen suurvalta hyökkäsi kimppuumme, tosi surkealla tekosyyllä. Eivätkö suomalaiset kommunistit olleet mitään pasifisteja, saati "rauhanpuolustajia", vaan vieraan vallan hyväksi toimivia terroristeja.

      Huomauttaisin vielä, että Suomessa sitä riistoporvarille mieluista diktatuuria ei kaikesta huolimatta syntynyt. Onkohan olemassa vastaavaa selviytymistarinaa kuin on suomalainen demokratia?

      Poista
    8. Ei ole diktatuuria, koska vallassa ollut poliittinen keskusta ei sisällissodan jälkeen turvannut oikeistoon vaan otti mukaan myös vasemmiston. Pelko ei toki ollut aiheeton, mutta sitä ruokittiin omalla toiminnalla ja tarpeettomalla vastakkainasettelulla. Oltaisiin aivan hyvin voitu lähteä sosiaalidemokraattien ja keskustan kelkkaan eikä lähteä aseistamaan, tukemaan ja rakentamaan äärioikeistoa.

      Koko kommunismihan on vain osoitus siitä, että ihmiset saavat jossain vaiheessa tarpeekseen. Ja sen jälki ei sitten olekaan enää välttämättä kauhean rakentavaa.

      Poista
  7. Ei ole kanavaa, jonka voisi noin sanoa, se vain päälle, on hyvä, tuollaisessa paikassa rakettiin noustessa.
    Mä sanon, Rondo Classic, mutta sieltä sattaa tulla jonkin klasikkomestariteoksen perään imelää Kiinan valtion maksamaa propagandaa - tiedän, että heidän pakko alistua siihen, että tämä kanava ylipäätään voi enää att finnas.

    VastaaPoista
  8. Tampereella väsätty teksti osallistumisesta talonpoikaismarssiin kasvaa ihan yleiseksi ja antaa varsin tarkkaa tietoa autojen määrästä. Kuvat kruunaavat tietopaketin.

    VastaaPoista
  9. Eivät nuo Jalavankaupan jatsarit ole näemmä estäneet blogistin nivelrikkoa. Jatsareita pitäisi ehkä myös käyttää eikä vain pitää kaapissa, ja marssia "maaottelumarssia" joka päivä että polvet pysyisivät norjina ja notkeina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole nivelrikko. Nivelkierukka rikki, kuten muillakin huippu-urheilijoilla.

      Poista
    2. Oujee! Täst mie piän!

      Huipistunut Kunnaksen Ilkka

      Poista
  10. Taanila on tällä hetkellä Ylen Ykkösen radiopersoona eli häntä kuule säännöllisesti, pääosin arkistosta. Aluksi tosin oli tuorettalin haastattelua.

    Hän oli eräs syy siihen, että muinoin, ennen podcasteja ja Areenaa, viritin videonauhurin hifi-systeemiin, jotta opiskeluajan jälkeen töihin mennessä olisin joutunut muuten luopumaan päiväaikojen radio-ohjelmissa.

    VastaaPoista
  11. Jussi Niinistön ”Lapuan Liike. Kuvahistoria kansannoususta 1929-1932” on ihannoiva esitys lapuanliikkeestä. Kenties JK perustaa esityksensä tähän? Eräät kuvat kertovat talonpoikaismarssin automielenosoitusluonteesta. Kuvateksti: ”Mutkaisten maanteiden kautta solui aikalaisista loppumattomalta tuntunut autojono kohti pääkaupunkia.”

    Toisaalta Olavi Kares kertoo muistelmissaan talonpoikaismarssijoiden paluusta nimenomaan junalla, ei autolla, Pohjanmaalle. Näin Kares: ”Erääseen Lapuan liikettä myöhäisemmässä vaiheessa varjostaneeseen asiaan en voi olla kiinnittämättä huomiota. Tarkoitan alkoholin käyttöä. -- Ensimmäiset havaintoni siitä tein marssipäivän jälkeisenä yönä Pohjanmaan junan makuuvaunussa --. Olen joskus karkeasti sanonut, että varsinainen Lapuan liike viime vaiheessaan hukkui viinaan.”

    Sen sijaan Kares voi olla kiinnittämättä huomiota siihen, että hänen isänsä K. R. Kares siunasi Vanhurskaan Jumalan nimissä talonpoikaismarssipuheessaan Pallokentälllä liikkeen aikaansaamat väkivallanteot, joihin lukeutui jo murhiakin. Myös Niinistö on laajassa puhereferaatissaan kiinnittämättä huomiota tähän.

    Niinistön kirjassa on myös aukeaman panoraamakuva Helsinkiä lähestyvästä autokolonnasta Sturenkadulla, jonka talorivistö on vastavalmistunut 1929. Kuva on otettu kadun siltä puolelta, missä sijaitsi 1950-, 1960- ja 1970-luvulla ja sijaitsee taas 2000-2010-luvulla kotini, josta avautuu sama näkymä kuin kuvassa. Nykyisen nepalilaiskapakan kohdalla on kuvassa elokuvateatteri, ei tosin vielä nimeltään Louhi, jossa keväällä 1954 näin elämäni ensimmäisen elokuvan Prinsessa Ruusunen, nimiosassa Tuula Usva. Seuraavaksi näkyy vanha kunnon Sauna Bad, joka tällä hetkellä on jonkin allergiayhdistyksen toimitila. Ja vielä erottuu Kangasalantien toisella puolen Saluhall, joka on jo pitkään ollut Alepan valtakuntaa. Sitä seuraava Elannon liikehuoneisto ei ole näemmä vielä toiminnassa. – Hyvin henkilökohtainen kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa perustua tutkimuskirjallisuuteen aika laajasti ja muistelmiin. Lisänä on sitten aika runsaasti mukana olleitten tai tien poskesta katselleiden muistamakseen väittämää.

      Muutamissa muistelmissa on korostettu, mite tärkeänä - ja mielestäni syystä - pidettiin marssijoiden saamista järjestyneesti ja nopeasti pois Helsingistä. Etteivät olisi saaneet vapaalippuja tai litteroita?

      En halua kirjoittaa lähemmin tapauksesta (asinajajan vaitiolovelvollisuus), mutta ajoin Arvo Salon puolesta tekijänoikeusjuttun, jossa kantajana oli Artturi Vuorimaa ja aiheena "Lapualaisooppera". Sehän ratkesi vata korkeimmassa oikeudessa. Tuossa yhteydessä kävin järjestelmällisesti läpi silloin vielä laihan tutkimuskirjallisuuden ja koko joukon aikakauden painotuotteita.

      Jos nyt pannaan sanoja kuolleiden suuhun, niin Niilo Kosolan käsitys viinan merkityksestä liikehdintöihin oli kyllä sama kui kommentissa mainitsemasi. Niilo oli itse absolutisti.

      Poista
    2. Tarkoitin Niinistön kirjaa vain kuvalähteenä. Muuten tietenkin uskon ja tiedän sinun perehtyneen aiheeseen muutenkin. - Anssi

      Poista
  12. Kyllähän pohojolaasistakin keskieurooppalaisia ideologeja saa, jos antaa ajan kulua ja jaksaa tulkita. Aika varmaa, että jonkun jatsarisaappaat Härmässä lonksusivat jo tuolloin "Välimeri, meidän meremme" - tahtia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvassa taustalla voi vilkkaalla mielikuvituksella kuin mustetahrassa konsanaan, nähdä parta-Kallen vahdissa, siinä keskellä kahden puunlatvan välissä.

      Poista
  13. NL:sta peräisin oleva stalinistinen historia elää kemppisten ja muiden samanhenkisten aiheissa so. 1930-luku olisi Suomessa ollut äärioikeistolaista sodanlietsontaa ja siksi CCCP:n piti turvata rajansa hyökkäämällä Suomeen 1939.

    Laaja so. eri puolueiden edustajista koostunut kotimainen kansanliike, Lapuan Liike onnistui ja taittui kommunistilakien säätämiseen. Talonpoikaismarssi oli sen loppulitviikkejä. Paskat se mikään vallankumousyritys ollut, edes autoradio sellainen. Mäntsälä oli radikaalien välikohtaus, joka tapauksessa laillisten piirien hallinnassa alusta loppuun.

    Itse asiassa kun NL:stä johdettu myyräntyö mm. ammattiyhdistysliikkeeseen kohdistuvana oli Lapuan Liikkeen ansiosta estettyä, Suomesta alettiin tehdä 1930-luvulla punamulta- ja edistyspuoluekoalitioiden hallitusten johdolla hyvinvointivaltio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muille lukijoille - tämä kommentti perustuu suureen asiantuntemattomuuteen.

      Eipä ole tullut koskaan mieleen, että 1930-luku olisi ollut äärioikeistolaista sodanlietsontaa.

      Kommunistilait olivat valmiina ja tulivat voimaan 1931.

      NL:n johtama toimita ei ollut myyräntyötä, vaan erittäin vakavaa ja vaarallista toimintaa suomalaisen yhteiskuntajärjestelmän tuhoamiseksi. Puolueita lakkautettiin ja melkoinen määrä ihmisiä tuomittiin kuritushuoneeseen ennen talonpoikaismarssia.

      Tätä joukkomielenosoitusta ei pidä sivuuttaa mainitsematta nopesti kiristynyttä taloudellista tilannetta.

      Kirjoituksesi ensimmäisestä kapaleesta (tie Talvisotaan) näkee, ettet ole lukenut tätä blogia ennen. Voisit tällä puheella lopettaa nytkin, koska lukutaidossasi ei näytä olevan kehumista.

      Poista
    2. Kommentti ei perustu asiantuntemattomuuteen. Jollakin menee vuosiluvut - syyt ja seuraukset sekaisin. Esim. LL:n vaikutuskausi.

      Suureen asiantuntemattomuuteen - hyvä kun kerroit:)

      Miksi muuten joka juttuusi ymppäät epämääräisiä aasiansiltoja, vihjauksia LL:stä, AKS:stä IKL:stä jne

      "Kommunistilait valmiina" - eikö LL:llä todellakaan ollut mitään tekemistä niiden säätämiseen.

      Talonpoikaismarssin pääsyy ei sen tapahtumisaikaan ollut talouskriisi, myöhemmin tälläisiä syitä on toki esitetty.

      Olen todennäköisesti luku- ja kirjoitustaidoton maahanmuuttaja.

      Poista
  14. Haluatko liberaalivihreä estää äärioikeiston (Lapua) tai äärivasemmiston (Janajev) vallankaappauksen ?
    Lahjoita lasti viinaa matkalle..
    ;)

    MrrKAT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet lähettänyt kommenttisi väärään blogiin. Tarkista asetukset.

      Poista
    2. Ihan oikeaan juttuun osui juominkitaktiikka-kommentti. Onkohan joku höperöitymässä?

      Poista