Vale

Lukiessani Rytin muistelmia pahoittelen että sodan ajan hallitsevissa piireissä väärä mies (Paasikivi) oli selvillä Venäjän klassisesta kirjallisuudesta. Sotien jälkeen siihen on poliitikoista parhaiten perehtynyt Mauno Koivisto. Tiedän. Jäin toiseksi eli hänellä on spesialistin tiedot aiheesta.

”Idiootti” on paljon muun ohella selostus elämästä valheessa. Tshehov kirjoitti elämänvalheesta. Edellinen tarkoittaa joukkoja ehkä kokonaista maata eli Venäjää. Jälkimmäinen tarkoittaa ihmisiä, esimerkiksi näytelmän henkilöitä.

Katsoessani tähän kirjoitukseen poimimaani Dostojevskin käsikirjoitusliuskaa, mietin myös, mitä latojat mahtoivat sanoa tuollaisesta. Eivät varmaan mitään latomiskelpoista.

Taustamusiikkini televisiouutiset kertovat, mitä Paavo Väyrynen ei väitteensä mukaan tarkoittanut, ja mitä Mari Kiviniemi nyt tarkoitti.

Tuntuu ikävältä kirjoittaa seuraavaan kappaleeseen näiden nimien jälkeen ”Ryti”, mutta toisin kuin etukäteen arvasin julkisuudessa väitettävän, kirja ei ole mielenkiintoa vailla eikä millään muotoa sisällä vain entuudesta tunnettuja asioita. On se kohtalainen sensaatio – mutta vaikea ymmärtää. Tuo 1945 kirjitettu teksti edellyttää perinpohjaista alan kirjallisuuden lukeneisuutta. Jokipiin hyvin laajan ”Jatkosodan synty” on välttämätön, mutta samoin Paasikiven ”Toimintani Moskovassa 1939-42”, Mannerheimin muistelmat ja Tuomo Polvisen J.K. Paasikivi – valtiomiehen elämäntyö 3.

Rytin muistelmissa palautetaan mieleen Saksan, Neuvostoliiton, Englannin ja Yhdysvaltojen juhlalliset ja varman vakuutukset, jotka kerran toisensa jälkeen osoittautuivat toisena tai kolmantena päivänä valheellisiksi.

Kirjan hyvin mielenkiintoista antia on yhteisessä muistissamme kovin suopeasti käsitelty Churchillin Englanti. Se harjoitti hyvin kyynistä valtapolitiikkaa myös suhtautumisessaan Suomeen, eikä Rytin otsikointi ole aivan perätön. Hänen mukaansa juuri Englanti oli Suomessa nälkää ja puutetta lisänneellä ulkomaankauppamme ahdistelullaan ajamassa maata Saksan syliin 1941.

Dostojevski kuuluu tähän siten, että itse Idiootti, ruhtinas Myshkin, on sairaalloisuutensa ja taustansa vuoksi rehellinen ihminen. Hän ei valehtele eikä pyri hyötymään toisista ihmisistä. Romaanin rakenteen kannalta merkittävä on ruhtinasreppanan saama tuntuva perintö. Yksi ja toinen reivaa hätäisestä suhtautumistaan, ja idiootiksi nimittelykin siirtyy kulisseihin.

Eräässä mainiossa maailmanpoliittisessa kohtauksessa Myshkin myöntää tietävänsä, että datshan vuokraisännäksi ruvennut Lebedev varastaa häneltä ja valehtelee hänelle jatkuvasti. Lebedev myöntää tämän käsiään heilutellen ja tuntuu olevan jotenkin ylpeäkin. On hienoa valehdella varastaa! Ihminen joka ei sitä ymmärrä, on kuin onkin idiootti.

Tietysti tuossakin kohtauksessa on vielä seitsemän kerrosta ja itse kirja, siis ”Idiootti”, kaataa erään kivettyneen ennakokäsityksen Dostojevskista. Se on nimittäin hauska. Ei pysty olemaan ajoittain ääneen nauramatta.

Ryti kertoo valitelleensa neuvostoliittolaisille, että me olemme niin erilaisia. Meillä on eri kieli, kun oli uskonto, oli eri uskonto. Tuota valehtelemista ja varastamista hän ei mainitse, mutta tarkoittaa. Kun hän itse, Ryti siis, oli eräänlainen ruhtinas Myshkin, suunnattoman älykäs ja syvämielinen mutta samalla merkillisesti kuin hiukan irrallaan ihmisten maailmasta, on selvä, että lebedevit pitivät hänestä oikein kovasti, mutta Tannerista taas eivät.

Jossain lehdessä kirjoitettiin, että muistelmien mukaan Rytin ja Mannerheimin välit olivat ajoittain jännittyneet. Miten ne olisivat voineet olla muuta! Venäläisenä hovimiehenä Mannerheim – tätä ei pidä ymmärtää suurmiehen halventamiseksi – pidätti itselleen tulkintaetuoikeuden myös tosiasioihin nähden. Hänellä oli täysi aihe loukkaantua ja jättää eronpyyntönsä tai uhata sellaisella, jos joku uskalsi olla oikeammassa kuin hän.

Jos joku kertoisi minulle, että Ryti piti Dostojevskista, en ihmettelisi. Etenkin Dostojevskin usein kuvaama ajan pidentyminen teloittajan kärryillä ajettaessa lienee ollut Rytille tuttu tunne.