Nielaistu puhe

Eilen oli niin muuta mielessä, että keskustapuolueen silmäntekevien puheet jäivät toisen korvan tiedoiksi. Olen nyt oikaissut asian ja perehtynyt lehtien avulla siihen, mitä Kiviniemi sanoi ja mitä Väyrynen ja Pekkarinen siihen.

Pelkästä ystävällisyydestä kirjoitin lyhyen puheen, joka Kiviniemen olisi pitänyt esittää. Siinä olisi hoideltu Väyrynen ja Pekkarinen yksin tein. Näin:

”Olen päättänyt jättää puolueen puheenjohtajan tehtävän. En asetu ehdolle.

Olen kasvanut ajatukseen, että suurinta kaikista on palvella maataan. Demokraattisessa järjestelmässämme se tarkoitta virkamiehen uraa tai politiikkaa. Minusta tuli poliitikko, eikä puolue ollut minulle valinta. Se oli itsestään selvä. Uskon ravinnon tuottamiseen ja uskon henkisen ravinnon tuottamiseen.

Keskustalaisen ja poliitikon yhdistäminen tuo useimmille mieleen Urho Kekkosen. Minun mieleeni tulee ensimmäisenä Kyösti Kallio, maalainen ja talonpoika, puhemies ja pääministeri ja sitten tasavallan presidentti, joka ankarana aikana antoi kaikkensa maalleen, mutta havaitsi, että joku toinen jaksaisi enemmän, ja väistyi tehtävästään kotiin enää ehtimättä.

On turha väittää, ettei puolueemme olisi saanut omaa osaansa vaikeuksista. Politiikka on inhimillistä toimintaa. Se tarkoittaa, etteivät asiat tahdo aina sujua nuottien mukaan ja että tulos voi olla toinen kuin tarkoitus.

Tukeutuen vielä enemmän Kallioon kuin Santeri Alkioon, joka saattoi olla välillä enemmän aatteen kuin toiminnan mies, rohkenen sanoa, otettuani itse ratkaisevan askeleen, ettei sellainen henkilö ole ihanteellinen puolueemme johtoon, joka ilmoittaa itse olevansa kaikin puolin paras. Sen asian arvioiminen on meillä ollut vanhastaan äänestäjien asia, ei ehdokkaan.

Jatkaisin sanomalla, ettei alimittaiseksi osoittautuu sellainenkaan poliitikko, jonka periaatteet ja toimintaa ja moraali jäävät erilaisten käytännön järjestelyjen, edun valvonnan ja vahtimisen peittoon, jos niitä lieneekään.

Älä mieti, mitä suomalaiset voivat antaa sinulle. Voit päätyä laskemaan rahaa ja aineellisia etuja. Kysy mitä sinä itse voit antaa suomalaisille.

Minä kuljen tästä eteenpäin seuraten tähteäni. Toimin kansanedustajana. Se tarkoittaa kirjaimellisesti, että edustan kansaa. Viime aikojen myrskyissä vakuutuin – kuten muuten teki edeltäjänikin – että päämääriemme ja arvojemme toteuttajaa on kysyttävä kannattajiltamme. Vastaus on oikea, ellen itse ole ehdolla. Historia on minut jo punninnut.

Suomalaiset ja keskustalaiset eivät ole sama asia. Puolueemme, jonka edun asetan empimättä oman etuni edelle, on mielestäni toiminut Suomen kansan parhaaksi yli sata vuotta. Joskus se on tarkoittanut kiirehtimistä yleisen mielipiteen edelle, joskus tarttumista jarruliinoihin, jottei painava kuorma murskaisi vetäjiään. Äärioikeisto ja äärivasemmisto ovat itse tuhonnet itsensä. Kun edistyksen ja empimisen rajaviivat ovat nykyisin siirtyneet puolueiden sisään, meidän reseptimme on osoittautunut hyväksi. Se on niin hyvä, että suosiomme kärsii toisten helpolla saavuttamista poliittisista voitoista. Kokemuksen mukaan ne myös menetetään yhtä helposti.

Mutta maa on ikuinen ja maata ja metsää viljelevä ihminen löytäätasapainon.  Hän kokee ytimissään, ettei maata voi käskeä eikä metsää komentaa.

Kolmatta tuhatta vuotta sitten suuret valtionrakentajat roomalaiset kutsuivat tuhon aikaan komentajikseen kyntömiehiä. Suomessa me jouduimme selvittämään, että muokkaus sujuu myös naiselta, vaikka se on raskasta ja taitoa vaativaa työtä.

Emme avaa yhtä vakoa kerrallaan, kuten isosieni aikaan. Vakoja syntyy rinnakkain, ja ne odottavat siementä. Siemen on kansa, kyntömiehiä olemme me. Kuka kyntöä johtaa? Ei maamies kysele eikä edes siedä työlleen johtajaa, mutta toiminta on oleva järkiperäistä. Minä siirryn nyt auran kurkeen. Kannattajamme valitsevan työlleni jatkajan, ja se valinta on hyvä."