Sininen veri

Keskustelemme tasa-arvosta. Oivallisia puheenvuoroja on esitetty. Ilmiöt on pidetty toistaiseksi yksinkertaisina. Miesten ja naisten tasa-arvo on eräin osin yksinkertainen asia, koska nämä kaksi ryhmää ja niiden biologia on selvä. Suomen kielilainsäädäntö on yksinkertainen. Kommenteissa on esitetty pätevät perustelut nykyistä järjestelmää vastaan.

Omasta puolestani säestän, että ”virkamiesruotsi” ei todellisuudessa ole riittävä. Itse osasin mielestäni henkeäsalpaavan hyvin kirjoittaa tuomarina päätöksiä ruotsiksi. Käsitykseni alkoi nopeasti muuttua, kun esittelijävuosina parikin ystävällistä ruotsinkielistä kollegaa näki vaivan korjata tekstejäni. Ei niihin monta alkuperäistä sanaa jäänyt. Mats Wiklund oli hiljainen kaveri ja aina auttamassa.

Vaikea asia: ”biologismi” eli sisäinen rasismi.

Puhuaksemme selvyyden vuoksi tässä vain ruumiillisesti ja henkisesti ”terveistä” ihmisistä aloitamme myöntämällä, ettemme tiedä, mitä terveys merkitsee. Minusta se on sosiaalinen konstruktio eli tarkoituksenmukaisuussyistä tekaistu käsite. Lääkärit ovat eri mieltä. Terve järki kertoo silti melkein aina, mitä sillä tarkoitetaan.

Ovatko jotkut ihmiset synnynnäisesti muita parempia?

Tätä kysymystä ei ole sopivaa esittää. Siihen vastaamisen sijasta tapanamme on ihailla tai ihannoida henkilöitä, jotka saavat mielestämme aikaan epätavallisen suuria yleisesti hyväksytyillä aloilla.

Yritän löytää helpon esimerkin, ja lukija ehkä muistaa, että en ole penkkiurheiija enkä liikunta-aatteen läpitunkema. Siis: Teemu Selänne ehkä on ylivertainen yksilö jääkiekkoilijana, vaikka ei ehkä ainoa lajiaan. Tiettävästi hän on myös miellyttävä ihminen ja toteuttaa legendan noustuaan varsin kapeista oloista huipulle. Joku sanoi tietävänsä, että hän oli jo aloittelevana juniorina niin hyvä, että ettei ikätovereilla ollut paljon nokan koputtamista eikä mailan paukuttamista.

Jos älylliset erot ja valmiudet ovat synnynnäisiä, miksi harrastamme eliittikouluja?

Olen nähnyt ja myös tuntenut ihmisiä, jotka eivät mahdu kellokäyrälle. Kun alle kouluikäinen lapsi on kaikkiaankin luonnonihme, harrastammeko me näitä kouluja, jotta välkyt lapset säilyttäisivät ihmeellisen oppimiskykynsä? Tulkinnassa olisi järkeä mutta käytäntö ei anna sille tukea. Kukaties Ranskassa on ollut sellaista henkeä. Parisataa vuotta huiput poimittiin koululaisten joukosta kuuluisiin ”suuriin lyseoihin”.

Kansakouluaatteen takana saattoi olla halu kouluttaa korpraaleja lukemaan lyhyitä käskykirjeitä. Kirjoittamisella ei ollut niin väliä, eikä sitä yleensä opittukaan.

Nyt kun tasa-arvon ohella polttava ongelma on aluepolitiikka eli kunnat olisi paikallaan ainakin kehaista, että noin 1900 – 1980 läänit tuottivat itselleen sen koulutustason, jota selviytyminen kansantaloudessa ja vaikeissa sodissa edellytti, ja vielä riitti väkeä vientiin.

Jos suopeat lukijat hyväksyvät ajatuskokeeni, että esimerkiksi korkeimpien oikeuksien jäsenet olisivat eteviä henkilöitä, niin hämmästyttävästi he olivat lähtöisin eri puolilta maata ja sangen keskinkertaisista oloista. Yliopiston professoreista on kirjoitettu tavallisesti vähän toisessa hengessä, mutta kun sielläkin näkyvät taustalla etenkin maakuntakaupunkien lyseot, eivät millään muotoa vain Helsingin, Turun ja Viipurin valiokoulut.

Esitän mietittäväksi kaksi ajatustani. Ensinnäkin huippukyvyillä ei ole väitettyä merkitystä. Urheilu ja viihde ovat vinouttaneet ajatusmaailmaamme. Toiseksi jos valmiuksissa eli oppimiskyvyssä on synnynnäisiä eroja, niiden huomaaminen ja hallinnoiminen on käytännössä mahdotonta ja lisäksi hävikki on suuri (sammuneet kyvyt). Siksi, ja tässä ilman isänmaallisuutta ja poliittisia aatteita, kansanopetus eli kansankoulu ja sen jälkeen peruskoulu ovat menestymisen tuki ja turva. Kuntakeskustelua ajatellen – miten käy nuorison koulutusmahdollisuuksien? Keskiaste – mielestäni tärkein – ei toimi nykyisessä järjestelmässä.