Sammuneet kyvyt

Siihen toimeen kehotettuna ja esteettömänä esitän, sikäli kuin vielä on kysymys, kunnioittavasti seuraavaa.

Olen tuntenut, tunnen ja tiedän henkilöitä, jotka ovat suoriutuneet loistavin arvosanoin ylioppilaaksi ja maistereiksi sekä parissa tapauksessa tohtoreiksi ja jättäneet sitten lupaukset lunastamatta.

Kumarran pääni ottamaan vastaan tukkapöllyn, koska voi olla korskeaa ajatella, että ihmiseltä olisi lupa odottaa muuta kuin valmistumasta ammattiin, tohtorina tai maisterina, ja tuon tehtävän kohtuullista hoitamista. Sitten saavatkin tulla arkunkantajat.

Käytännössä jokainen suunnilleen ikäiseni juristi myöntää, että samaan aikaan opiskelleet Aulis Aarnio, Olavi Heinonen ja Antti Kivivuori olivat epätavallisen lahjakkaita, tekivät laudaturinväitöskirjan ja kunnostautuivat huimasti sekä omissa töissään että etenkin toisia opettaen. Kahden ensin mainitun helmoissa olen saanut itse roikkua ja vahvistan, että puhe on veitsenterävistä näköalojen avaajista. Kun molemmat olivat aikoinaan epäluulon alaisia vasemmistolaisia (demareita), täydennän varmuuden vuoksi, että tarkoitan tässä vain tavallista, vanhanaikaista juridiikkaa.

Molemmat ovat erikseen maininneet, että eräs kaveri heitä kolmea reippaasti etevämpi. Kummakseni huomasin, että tämä neljäs, jonka nimeä en tietenkään sano (eikä se olisi lukijoille tuttu), kuitenkin elelee Suomessa vähäpätöisissä tehtävissä. Hän katkesi ennen väitöskirjaa. Siitä en ole varma, missä määrin päihdyttävillä juomilla oli osuutta, mutta luulen, ettei ainakaan ratkaisevasti.

Isäni ja Borenius sanoivat, että Sahrakorpi ja Äyräpää olivat heidän opiskellessaan (1945-1947) ikäluokan etevimmät. Boreniuksella meni kaksi vuotta kaksi viikkoa ylempään oikeustutkintoon ( = oik. kand. tai nykyisin oikeustieteen maisteri), ja tuossa ajassa tarvittavan yhden cum lauden sijasta viisi laudaturia. Työantajani eivät maininneet Inkeri Anttilaa, koska tämä oli nainen.

Suomen tasavallan presidenteistä ainutlaatuisia menestyjiä olivat Ståhlberg, Ryti ja Paasikivi. Keskinkertaisia olivat juristeina Kekkonen, Halonen ja Niinistö. (Viimeksi mainittu lienee ollut juristina ”ihan jees” Turun hovioikeuden kaverien mukaan; Halonen ajoi raastuvassa työjuttuja samoihin aikoihin kuin minä juoksin siellä. En koskaan havainnut mitään tavanomaisesta poikkeavaa.)

Olen tuntenut koko joukon mielipuolia. Jotkut heistä ovat olleet äärimmäisen lahjakkaita. Oma arveluni menestyksen reseptistä sisältää kolme ainesosaa, kohtalaisen älykkyyden, suuren hulluuden ja onnekkaasti valikoituneen yhteisön. Havaintoesimerkkini on Aleksis Kivi. Olen vilpittömästi sitä mieltä, että hän oli ainakin Euroopan hienoimpia kirjailijoita ja tulli kieleemme tyhjästä eli ihmeitä Kalevalan varaan rakentamatta. Koulussa hän oli huono eikä opinnoistakaan tullut mitään. Viinan käyttö on nähtävä aikakauden taustaa vasten; se ei ollut ratkaisevan rajua. Ensin hän menestyi, sitten hän menetti välttämättömän ryhmänsä (petettyään rahoittajiensa poliittiset toiveet ja saatuaan harvinaisen hullun Ahlqvistin ja pari muuta kimppuunsa), ja näytelmän loppu on tunnettu.

Tämä tarina on tavallinen. Tieteessä on vaikka mitkä määrät samanlaisia. Autismin tai Aspergerin syndrooman oireistoa on soviteltu Newtoniin ja Einsteiniin (epäuskottavaa), Teslaan, Turingiin ja Diraciin sekä etenkin Wittgensteiniin. Pianisti Glenn Gouldia ajatellen diagnoosi tuntuu mielenkiintoiselta, miksei myös Bela Bartokia ja Eric Satieta. Tuon monimuotoisen syndrooman oireita ovat muun muassa sosiaalinen kömpelyys ja monesti siitä seuraava eristyminen sekä toisaalta epätavallinen kyky keskittyä pieniinkin asioihin. Sekä suuria saavutuksia että näpertelyä tukee aito välinpitämättömyys muiden mielipiteistä tai asian toisin sanoen kyvyttömyys käsittää sosiaalisia odotuksia.

Ettei tämä menisi liian korkealentoiseksi, tavallisin syy sammumiseen on leuhkuus. Se tavallinen tarina – minulla yksi monista – menee näin: puoli henkilökuntaa ja kansliapäällikkö itkevät ilosta, että nyt saatiin ylimääräiseksi esittelijäksi rakennusjuttuihin erikoistunut kaveri, jolla on huikeat paperit yliopistolta. Kuusi kuukautta myöhemmin minun käskettiin kantaa ikkunalaudoilta kellastuneet asiakirjavihkot ja ruveta esittelemään näitä vaikeita grynderijuttuja, muiden tehtävien ohella. Nuori nero oli kadonnut ensimmäisten esittelyjen jälkeen havaittuaan, etteivät korkeimman oikeuden jäsenet ryhtyneet sellaisiin palvontamenoihin, joihin hän oli tottunut. Vaikka olen ollut lähellä tuotakin alaa, en ole kuullut kollegasta 40 vuoteen. Eikä hän ollut juoppo eikä hullu.