Sali

Erään tuttavan kotona oli Sali. Sinne ei saanut mennä. Meillä oli olohuone. Vanhoissa suomennoksissa esiintyi ”arkihuone”.

Tiedän että vähiin käyneet ystäväni järkyttyvät tiedosta, mutta nyt olen käynyt kymmenen kertaa salilla, puolitoista tuntia kerta.

Eilen televisio kertoi sen, minkä olin vahingossa toteuttanut. Joku naispuolinen reippali kertoi, että nyt kuntosalit ovat ryhtyneet keskittymään seniorikansalaisiin. En pidä tuosta sanasta. Olisin mieluummin señorkansalainen.

Jos minulta kysytään, mielestäni on normaalimpaa palvoa jonkun toisen ruumista kuin omaansa. Mutta maailma muuttuu.

Häpeäkseni minun on myönnettävä, että uljas uusi elämäntapa alkaa tuntua arjessa. Pidin selvänä, että ainakin toinen jalkaterä on paskana. Röntgenkuvastakin sen näki. Reumaattisia muutoksia.

Olen saanut sekä hyvän että huonon käsityksen henkilökohtaisista valmentajista (personal trainer). Useimmat näyttävät nojailevan seinään ja tähyilevän tyttöjen tissejä.

Itse asiassa olimme etsimässä ammattijumpparia äidilleni. Löytyi kovasti hyvä. Inhimillinen kontakti syntyi ensimmäisestä repliikistä. Hän mittaili minua päästä jalkoihin ja sanoi hoitaneensa ennenkin vanhusia.

Ennen tätä olin käynyt lääkärissä, jossa oli tutkittu suhteellisen laajasti. Ei mainittavia ongelmia.  Paitsi silmät.

Luulen että tämä mietitty ja sopeutettu ohjelma on erittäin tärkeä. Rehellisellä suomalaisella miehellä on tunnetusti tapana tehdä raivopäisesti yli, kun tarttuu toimeen. Näissä kuntoasioissa seurauksena on jokseenkin varma äkkikuolema tai paikkojen särkyminen.

Sen estämiseen tarvitaan ammattilaista. Oma opastajani kertoo kaikista steppereistä ja taljoista ja voimistelu- ja urheiluliikkeistä, miksi jotain tehdään ja mihin liikkeet vaikuttavat. Osaan jo itsekin laukaista niskan ja hartiat esimerkiksi liian pitkän kirjoittamisrupeaman päälle. Se on yksinkertaista ja sen voi tehdä paikallaan seisten.

Tapaus on kummallinen. Olen aina vastustanut terveitä elämäntapoja. Eläkeläisiä ajatellen kunnon ylläpitäminen on lähinnä pelottavaa, koska oikea ja autuaallinen ajatus olisi kai se, että eläkkeelle jäävät oikaisisi koipensa ilman aiheetonta viivytystä ja säästäisi täten muualle kipeästi tarvittavaa rahaa.

Kehitys on ollut juuri päinvastainen. Ihmiset elävät yhä useammin vanhatestamentilliseen ikään ja aiheuttavat erilaista häiriötä kunnon kansalaisille.

Hieman vakavampaan sävyyn: mielikuvamme lapsista, nuorista, aikuisista ja vanhuksista ovat edelleen peräisin maatalousyhteiskunnasta. Mittari on kyky ruumiilliseen työhön.

Olen kummastellut keskustelua eläkeikärajoista. Niin paljon riippuu työn luonteesta. Ei se ole mikään sattuma, että joitakin aikoja sitten papit ja tuomarit hoitivat tehtäviään tolkuttoman vanhoiksi. Itse asiassa John Paul Stevens jäi viime vuonna USA:n korkeimmasta oikeudesta eläkkeelle. Hän oli täyttänyt 90 vuotta. Lukemistani tuomioista ja eriävistä mielipiteistä päätellen särmä säilyi. Hän oli yksi vuosisadan hienoimmista tuomareista.

Totta, että osa dementoituu. On muistisairauksia, joille ei mahda mitään. Mutta liittyisikö tähänkin ongelmaan jotenkin se, että tälläkin hetkellä työskentelee menestyksellisesti 80 täyttäneitä kapellimestareita, maalareita ja muutamakin kirjailija? – Itse patistaisin eläkkeelle jääneitä kollegoja ainakin kirjoittamaan Wikipediaan. Suomalainen laitos on liian epätasainen. Itse olen vastannut huutooni, ja aion jatkaa.