Pilkkasiipi

Eiliseen kirjoitukseen tuli niin paljon kommentteja, että joudun perkaamaan niitä urakalla. Nyt kello on paljon, joten en ryhdy tänään selostamaan, mikä on Koraanin ja sharia-lain ero, mutta huomenna palaan sopivalla tavalla sosiaalietiikkaan ja presidentinvaaleihin.

Yritän nyt hahmotella huonosti tunnetun asian. Suomi on ainakin toistaiseksi myös eurooppalaisten mittojen mukaan hyvinvointivaltio, joka mainitaan hyvin perustein yhdessä kolmen muun Pohjoismaan kanssa. Islanti lienee tällä hetkellä luku sinänsä.

Suomi ja Suomen hyvinvointi poikkeaa kuitenkin aivan dramaattisesti Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta.

Noin vuonna 1939 olimme puoli vuosisataa jäljessä näistä maista sosiaaliturvan kehittämisessä. Meille oli muodostunut merkillisen voimakas maalaispuolue. Poliittista karttaamme kirjavoitti kova kommunismin pelko ja sosiaalidemokraattien kyseenalaisuus. Vaikka he olivat olleet kerran yksin hallituksessa (1926-1927, Tannerin hallitus), heitä ei ainakaan pidetty isänmaallisina. Taustalla oli punakapina eli kansalaissota eli vapaussota.

Kun kaikki muuttui syksyllä 1944, valtiolle lankesi suureksi osaksi sotakorvausteollisuuden vuoksi niin keskeinen tehtävä, ettei sitä voi mitenkään verrata Ruotsin, Tanskan eikä Norjan järjestelmään. Monia suuria asioita, kuten ansiosidonnaiset eläkkeet (työkyvyttömyys ja vanhuus) oli muualla toteutettu järjestöjen kesken, mutta meillä kolmikannassa niin että valtio istui samassa pöydässä. Ja eläkerahoilla maksettiin investointeja ns. takaisinlainausmenetelmällä. Niinpä myös pankkien roolista tuli erikoinen.

Tämä Suomen erikoisuus ei ollut itse valittua eikä johdonmukaisen päätöksenteon tulos. Koska olemme tässä minun mielestäni kansakoulun pulpetissa, tyytyisin sanomaan, että se suuri ero oli kolme sotaa ja Neuvostoliiton naapuruus. Tanska selvisi toisesta maailmansodasta lähes symbolisin menetyksin. Norja oli Saksan miehittämä, ja norjalaisten kosto oli kova vuonna 1945. Pääministerin tapaisena toimineen Vidkun Quislingin nimestä tuli luopion nimitys moneen kieleen. Mutta maa meni Natoon ja löysi öljyä.

Suomessa suhtautuminen köyhiin ja muukalaisiin on ollut koko 1900-luvun erilaista kuin muissa vauraissa Pohjoismaissa. Tanskassa on vahvaa muukalaisvihamielisyyttä – mutta meillä ei oikeastaan ole! Maassa on niin vähän muukalaisia ja turvapaikan hakijat ovat niin harvassa, että puheet rasismista on ehkä jopa tarkoitettu peittämään näkyvistä paljon näkyvämmät ongelmat, kuten omassa maassa raivoavan osattomuuden.

Yksinkertainen päässälasku osoittaa, että epämiellyttäville ihmisille, jotka ovat syntyneet muualla kuin Suomessa, osoitetut varat eivät riittäisi edes tilkkeeksi siihen kuiluun, joka on revennyt suomalaisten maahan.

”Koko Suomi on pidettävä asuttuna”, sanoivat kai kaikki presidenttiehdokkaat. Ajatus on kaunis, mutta tavoite ei voi toteutua. Maaseudulla ei elä.

Kreikkalaisten meno ja meininki on toki ansainnut kaiken halveksimisen. Siihen nimenomaan meillä kohdistuva kiukku johtuu peilikuvasta.  Meille toistetaan joka päivä, että taloutemme on kunnossa ja toimintamme vankalla pohjalla. Valitettavasti se ei ole totta. Olemme kaltevalla pinnalla, koska ennen meistä huolehtinut valtio on köyhtynyt kovasti, eikä parannusta näy. Yhdet ovat tärvelleet maansa roistomaisuudella ja toiset eli me tyhmyydellä. Jo alkanut ahdinkomme olisi suunnilleen sama, ollaan EU:ssa tai ei. Arvioni ei ole ansiokkaampi kuin kenen tahansa toisen suomalaisen, mutta mielestäni EU:n ja euron ulkopuolella mahdollisuutemme ovat dramaattisesti huonommat.

Seuratkaa metsäteollisuuden tilaa. Olemme kiinni teollisuudessa, koska kansainvälistä palveluntuotantoa ei ole edes näköpiirissä, siis sellaista kuin esimerkiksi Norjan menestyksellä harjoittama kansainvälinen kuljetus tai Kreikkaa ja osittain Espanjaa pinnalla pitänyt turismi.

Otetaan maahan miljoona pakolaista, tingitään rahat kansainvälisiltä järjestöiltä ja ruvetaan kaikki lähihoitajiksi. Tilaa riittää. Tosin taisin äsken todistella, että hoito ja hoiva ja toisten ihmisten ottaminen omalle vastuulle ei ole koskaan ollut vahva puolemme, ja se metsäteollisuuskin nousi suosimalla puun myyjiä (metsän omistajia) niiden alkukäsittelijöiden (metsätyömiesten) kustannuksella.