Lainaa Herralle

”Joka vaivaista armahtaa, se lainaa Herralle, ja hän maksaa jälleen hänen hyvän tekonsa.” (Raamattu, Sananlaskut 19 : 17).

Ei tietenkään ole järkevää sirotella raamatunlauseita poliittiseen keskusteluun. Erittäin kummallista se on kohdistettuna presidentiksi haluaviin, joilla on varmasi kiivaita kannattajia.

Melkein määritelmän johdosta ihmisen syyttäminen tekopyhäksi on tekopyhää. Tässä keskustelussa, joka käytettävissäni olevien mittareiden mukaan on kaikkien aikojen huippuja tässä blogissa käyntejä ja kommentteja ajatellen, on kuitenkin taustalla kaksi ajatusta, jotka täytyy oikein toistaa ja kirjoittaa mahdollisimman selkeiksi.

Ensimmäiseksi: Paasikiven – Kekkosen ajan reaalipolitiikan yksi ongelma oli ns. rähmällään olo eli Neuvostoliiton mielistely. Vika oli kuitenkin reaalipolitiikka. Vastustan Paasikiven patsasmuistomerkkiin hakattua lausetta tosiasioiden tunnustamisesta viisauden alkuna. Se on puhtainta 1850-luvun saksalaista poliittista ajattelua, jota Paasikivi muutenkin suosi.

Tämän parivaljakon varjoon tahtoo jäädä kaksi irreaalipolitiikan edustajaa, Mannerheim ja Ryti. Herrat toimivat samaan aikaan eivätkä pitäneet toisistaan. Mannerheimille Kekkonen oli ”huono mies”, mikä on minustakin osuva arviointi. Joukkoon kuuluisi vielä monien typeryyksien mies, Tanner, jonka osuus maan ja kansan selviytymisessä oli hyvin suuri. Tanner ei uskonut sotaan ennen kuin pommit putoilivat ja hänen tunkeutumisensa takaisin politiikan huipulle 1957 oli paha virhe.

Mannerheim ja Ryti tekivät hekin pahoja virheitä, joista Rytin ajatus tyrkyttää Karjalan evakkoja Neuvostoliittoon 1940 tai ainakin jättää heidät korvauksitta oli vaarallinen. Mitä Hitlerin rinnalla taistelemiseen tulee, Molotov oli käynyt puoli vuotta talvisodan jälkeen ehdottamassa Hitlerille, että Neuvostoliitto tekisi nyt (1940) Suomesta selvän. Siinä oli todellinen sotasyyllinen, ja Kremlissä istui toinen.

Järkevästi ajatellen molemmat sodat, 1939 ja 1941 olivat järjettömiä. Mutta ilman niitä emme olisi tässä. Tosiasioiden muuttaminen on kaiken viisauden alku.

Reaalipolitiikka on melkein sama asia kuin kyynisyys eli lapsekas asenne. Kaikkeen voi suhtautua kyynisesti, kuten esimerkiksi Lenin, jonka kyynisimmät arviot osoittautuivat järjestään virheellisiksi.

EU-keskustelijoiden surkuteltava virhe on unohtaa aikatekijä, kaiken taloudellisen sodankäynnin avain. Ehkä Suomen olisi irrottauduttava valuutasta ja ryhdyttävä hankalaksi vastuun järjestelyissä - mutta milloin? Sauli Niinistö ei osannut muotoilla oikeaa ajatustaan: ei nyt. Tilanne heilahti Englannin takia, jolla veroparatiisien ylläpitäjänä on etua harmaan talouden säilymisestä.

Soini puolestaan on perustanut eräänlaisen Toivonliiton: väkijuomia emme juo, emme toisille suo. Absoluuttinen vastustus aina, mihin aikaan tahansa. Samoin toimi Kekkonen, joka äänesti rauhaa vastaan maaliskuussa 1940.

Soini julisti eduskunnassa, että kun rahaa ei ole, on syytä pitää suukin kiinni, ja tarkoitti tällä Kreikkaa, Italiaa ja Espanjaa. Repliikin ja mielipiteen merkitys on ongelmaton ymmärtää – sillä ei ole käytännön merkitystä  - mutta sen sanoma säikähdyttää.

Valtio velkaantuu ja yksityistää. Palvelujen yksityistäminen merkitsee rahan valtaa, ja esimerkiksi terveydenhoidossa vielä valtion kustannuksella. Raskaat kustannukset maksaa kuitenkin valtio eli veronmaksaja.

Tuo viime vuosikymmeninä jo sivuutettu ajattelutapa, joka henkilöityi Reaganiin ja Thatcheriin, on vahingoksi meille kaikille, se antaa väärän viestin ja lisäksi se on esitetty väärään aikaan.

Erittäin suuret ongelmat, sellaiset kuin ilmastokysymys, muu saastuminen ja makean veden pelottava hupeneminen voivat tuoda meidät lyhyessä ajassa takaisin tilanteeseen, jossa rahamiehet eivät pysty päättämään, vaan ainoa menettelytapa on kansallinen ja kansainvälinen yhtenäisyys eli yhteisvastuu. Kiinaa ja Yhdysvaltoja tällainen ei taida kiinnostaa. Eurooppaa ehkä kiinnostaa.