Lamput II

Esineiden kulttuurihistoriassa peili olisi hyvä aihe. Lasinen peili muutti maailman 1500-luvulla. Mutta asiasta on kirjoitettu hiljan (”Esine ja aika”, SKS 2010).

Minä hämmästelin lapsena kahta asiaa. Rantatuvassa oli kärpästen mielettömästi likaaman, kangaspäällysteisen johtimen päässä 25 watin lamppu, joka vilkkui usein. Huvilalla oli öljylamppuja ja myrskylyhtyjä, joiden tärkein käyttöohje oli, etteivät lapset saaneet koskea niihin.

Taskulampun olivat litteitä ja samoin niiden paristo. Tärkein tekninen ominaisuus oli, että joko paristo (”patteri”) oli tyhjä tai polttimo kärähtänyt.

Itse ostin vauvan saatuamme eli 1967 Ruoveden osuuskaupasta Aladdin-öljylampun, jossa oli hehkusukka. Majailimme sivurakennuksessa, johon ei ollut sähköä. Aladdin oli muhkea, mutta vaati kyllä silmälläpitoa, jottei hehkuva sukka alkanut mustua tai leimahtanut pitkin lampunlasia. Värkkejä löytyy esimerkiksi verkostsa firalta Tunnelman Tuojat.

Tilley, jota näki kauan sotien jälkeen, on tehtaan nimi, ja lamppu on keksitty 1813. Voimavalolyhdyistä puhuttaessa ei yleensä olla turhan nuukia. Oli tillikka, petromaksi tai hasakki, yksi hailee. Myrskylyhty saattoi todellisuudessa olla voimavalon lähde, vaikka tavallisin malli oli aika vaatimaton tuikku ja lisäksi hieno keksintö – omiaan navettaan tai vastaaviin palonvaarallisiin paikkoihin.

Kosan-valoakin käytettiin kai partioleireillä. Polttoaineena oli siis nestekaasu, yhden aikakauden suuri symboli. Käytetään sitä edelleen runsaastikin, mutta karkeasti ottaen 60-luvun alusta 80-luvulle vaihtoehtoja ei juuri ollut, muuta kuin nuo sota-aikaiset. Valopetroli palaa lattialla tai sänkyvaatteissa yhtä hyvin tai paremmin kuin lampussa. Nestekaasua markkinoitiin hajuttomana ja turvallisena.

Yritän kaikin voimin propagoida ääneen lukemista perhepiirissä ja miksei laajemminkin. Tapa on kyllä valaistuksen eli yleisvalon puuttumisen tai säästämisen perua. Kun sähkön säästäminen ei tuntunut vuosikymmeniin tarpeelliselta, tapa valitettavasti jäi.

Yleisvalaistus eli koko huone valaistuna vaati ennen sähkön aikakautta kristallikruunun. Kruunuvalaisimia käytettiin sähköisinä iät ajat – edelleenkin. Kristallien tehtävä oli heijastaa valoa joka suuntaan.

Vaimoni on kieltänyt minua ostamasta kristallikruunua, joka on aitoa muovia. On se surullista. Voisi tuntea olevansa ikään kuin parempi ihminen.

Soihtu on säilyttänyt symboliarvonsa. Niitä harrastavat ylioppilaat ja natsit. Tunnen ihmisiä, jotka ovat tärvelleet ylioppilaslakkinsa itsenäisyyspäivän soihtukulkueessa. Itse en ollut silloinkaan mukana. Soihtujen nykyisiä vastineita ovat erilaiset ulkotulet. Ihmiset pitävät vaistomaisesti elävää tulta juhlavana. Olen samaa sakkia. Takkaan tuijottaminen on kiinnostavampaa kuin television katsominen.  Nuotiotulia kaipaan joskus.

Lampun hienoin ominaisuus on mahdollisuus sammuttaa se. Luulen olevani yksi maapallon etuoikeutetuimmista ihmisistä. Asun hiukan ränsistyneessä talossa niin lähellä Helsinkiä, että bussilla, junalla ja omalla autolla Erottajalle ehtii puolessa tunnissa.

Suuret ylellisyydet ovat puhtaus (ilma, ympäristö), hiljaisuus ja pimeys.

Tähän vuodenaikaan iltayöstä ja aamuvarhaisella ei kuulu yhtään mitään, Kuuntelen hiljaisuutta. Kun havahdun yöllä, katselen pimeyttä.

Muuan kävijä sanoi pari päivää sitten sisään tultuaan, että teillä on täällä taivas tähtiä täynnä. Niin on. Oli se kauniisti sanottu ja hyvin huomattu. Täällähän tulee seuratuksi jopa kuun vaiheita. Kuu auki ihmettelee yö. Mutta muistakaa: täyden kuun valossa  ei kukaan syö appelsiineja. Silloin on paikallaan syödä jotain vihreää hedelmää, jääkylmää.