Onko Karjalaa ollut olemassa?

Viipurin läänin historian ensimmäinen osa (2003) on tieteellisesti pätevä, hiukan raskaslukuinen ja sävyltään nolosteleva.

Jokseenkin kaikki tuon seudun muinaisuutta koskeva tieteelliset tosiasiat, joita opetettiin yliopistolla vielä parikymmentä vuotta sitten, ovat osoittautuneet virheellisiksi tai ainakin epäilyttäviksi.

Jopa Viipurin alla saattaa olla toinen Viipuri. Pietarilainen Aleksander Saksa on löytänyt kymmenessä vuodessa monta kymmentä kertaa enemmän kiinteitä muinaisjäännöksiä kuin suomalaiset tutkijat ennen vuotta 1939. Puhe on kalmistoista ja asumuksen pohjista, joiden merkitys on aika yksiselitteinen.

Puhe Karjalasta lännen etuvartiona on vanhastaan tiedetty propagandaksi. Nyt arvioidaan, että länsi perusti idän ja että Karjalaan eli Kirjalaan tuli jatkuvasti uutta, erilaista kulttuuria edustavaa väestöä muun muassa etelän suunnalta.

Vaikka haluakin olisi ollut, seutu on hyvin vaikeaa tutkia. Maan nousemisen vuoksi  vedet ovat kulkeneet milloin mitenkin. Vuoksen murtautuminen Salpausselän läpi kai kuuluu yleistietoihin. Se tapahtui myöhään, noin 3 800 eaa. Silloin seudulla oli ollut pysyvän oloista asutusta vuosituhansia.

Olen pitänyt tietokilpailua vastaantulijoille. Tähän mennessä viisaimmatkaan eivät ole tienneet, milloin Neva syntyi. Se on ajoitettu varmasti. Vastaus on n. 1300 eea. Sitä ennen Laatokka oli laskenut Vuokseen ja sitä ennen Ääniseen.

Ajoittainen kauppakumppani, ajoittainen vihollinen oli Novgorod. Jotain kaupungin luonteesta kertovat tuohikirjoitukset. Niitä on löydetty paljon. Joukossa on vanhin suomen, oikeastaan Karjalan kielellä laadittu teksti, josta on uusi, ansiokas kirjoitus ”Virittäjässä” (Johanna Laakso). Siinä Martti Haavion vanha tulkinta pannaan päreiksi. Muistakin 1200- ja 1300 luvun tuohista löytyy itämerensuomalaisia mainintoja: ”Himonen – orava.”

Ajatus rajasta tai rintamasta on epäperäinen. Ei ollut rajoja. Kaupankäynti, verotus ja rosvous sulautuivat toisiinsa ja alueissa kiinnosti kulkuyhteys, ei jonkin tunnistamattoman seudun ”omistaminen”. Niinpä Räisälän jokivarsi oli keskeinen ja siellä lienee ollut rautakaudella useita ”kaupunkeja”.

Asetelma alkoi muuttua 1500- ja 1600-luvulla, ja kahden epätavallisen pitkäkasvuisen miehen, Pietari Suuren ja Kaarle XII:n seikkailut, oli sitten tätä uudempaa vaihetta.

Viipurin läänin historiassa mainitaan ohimennen ujosti, että kun suomalaisen käsityksen mukaan Pietari Suuri perusti kaupunkinsa suolle suomensukuisten surmaksi, tämä ei oikeastaan pidä paikkaansa. Turvekerros on ohut ja sen alla on mainio moreeni. Eivätkä Pietarin tornit ole pahemmin heiluneet. Kaupungin paikka on itse asiassa erinomainen. Ympärillä liehui varsin monen sukuista kansaa ja kauppa kävi.

Nyt kun pohjoinen öljyjohto on Koivistolla, on syytä pitää mielessä, että Suomen ja Viron sotilaallinen asema on edelleen erittäin huono. Venäjän armeijassa tämä tiedetään erittäin hyvin. Koivisto – Primorsk – on Venäjän suurin öljysatama.

Rakkaan, entisen Karjalan yksi ongelma oli Kannas verrattuna Laatokan luoteis- ja pohjoisrantaan. Järven kaakkoisranta sitä vastoin on pysynyt slaavien hallussa melkein siitä alkaen, kun Vanha Laatokka oli perustettu.

En vieläkään ymmärrä, mitä perua oli ajatus Suur-Suomesta. Se Suomi, josta haluttiin suurta, oli alkanut toden teolla muodostua noin vasta noin 50 vuotta ennen maan itsenäistymistä.

Länsi-Suomessa ”ruotsalaisuus” vaikutti vahvasti vuosituhansia. Viikinkien aikaan yhteys oli hyvin vakiintunut. Itä-Suomessa laajeneva venäläisyys vahvistui siitä alkaen kun slaavit olivat asettuneet paikoilleen.

Alkuperäisväestöjä ei löydy, ”maahanmuuttajia” sitäkin enemmän. Suomi on historiallisesti monikulttuurisuuden malliesimerkki, koska joka toinen meistä on maahanmuuttaja. Tällaisia terveisiä suomalaisuuden esitaistelijoille.