21. syyskuuta 2011

Hallberg




Kymmenen tai kaksitoista vuotta on ääntä madaltaen mainittu, että Pekka Hallbergille, joka on korkeimman hallinto-oikeuden presidentti, kelpaisi parempikin virka. Niitä ei ole kuin yksi. Ja nytpä kerrotaan, että Pekka asettuisi ehdolle puolueiden ulkopuolelta.

Ensin ajattelin, että mitä se Pekka nyt oikein, vanha mies, minun ikäiseni. Sitten olin ymmärtävinäni jotain ja ilahduin.

Ymmärsin, että vaikka asiat menisivät miten, sitä vaaraa ei ole, että mies tulisi valituksi. Eiköhän siihen edelleen tarvita puoluekoneista ja kohtalainen määrä rahaa, tässä tapauksessa mielellään laillista.

Vitsi, joka täytynee tässä tapauksessa selittää, on talousmiesten toistelema julistus: heistä ei ole selvittämään nyt kasaantuvaa kriisiä. Tämä on epäilemättä totta. Tarvitaan niin äreitä poliittisia päätöksiä, ettei sellaisten tekijää ole toistaiseksi löytynyt.

Tasavallan presidentti ei ole poliittinen toimija nyt voimassa olevan lain mukaan. Korkeimpien oikeuksien presidenteillä ei ole koskaan ollut oikeutta sekaantua jäsenten eli jaostojen tekemiin päätöksiin. Niinpä Suomessa on kaksi virkamiestä, ylimpien tuomioistuinten presidentit, joilla on kokemusta päätösvallan käyttämisestä silloin kun ei ole päätösvaltaa.

Olen toistellut, että Curt Olsson oli mainio KKO:n presidentti, vaikkei hänestä moni tainnut pitää. Olen kertonut ennenkin, että sekä jaostolla että täysistunnossa sain nauttia kärpäsenä katossa eli esittelijänä sivupöydän ääressä näkymästä. Muutoin kohdin korskeatkin oikeusneuvokset olivat kuin tupakalta tavattuja koululaisia rehtorin puhuttelussa. Olsson oli Hankenin rehtori ennen tuomioistuimeen tuloaan.

Luulen että sama koskee tasavaltaa. Kun presidentti käskee kahville, asianomainen tulee. Loppu on kiinni ihmisistä.

Niinistön näytöt johtamisesta eivät kestä kehua. Pahat kielet, joita ei siis kannata uskoa, kertovat että puhemiehenä hän olisi saanut aikaan pahempaakin sekasortoa klassisilla upseerin hyveillään, joita ovat joustamattomuus ja pikkumaisuus, ellei eduskunnan ”sihteeri” Tiitinen olisi niin taitava.

Hallbergin näytöt johtamisesta ovat erittäin hyvät. Media muistaa nalkuttaa korkeimmalle oikeudelle mutta ei käytännössä koskaan KHO:lle, vaikka jälkimmäinen ratkoo verrattomasti suurempia asioita – verotus, kaavoitus, Natura-ohjelma, tekoaltaat…

Olen myös antanut kertoa itselleni, etteivät KHO:n jäsenet ole yhtään sen hyvänahkaisempaa väkeä kuin KKO:n neuvokset, jotka osaavat olla aika mahdottomia, eivät tosin kaikki.

Arvioni mukaan sellaisen puljan johtaminen on yhtä vaikeaa kuin oli ratsastavat kenttätykistörykmentin haupitsien kuljettaminen vaaramaastossa – avainmies oli ratsuri, se jeppe joka istui takaa katsoen vasemmalla ensimmäisenä olevan hevosen selässä. Kuten elämässä yleensä, myötämäet olivat hengenvaarallisia. Muut miehet roikkuivat liinoista ja köysistä repien hampaat irvessä, jotteivät tykit olisi rullanneet ratsujen päälle.

En tietenkään ilmoittaudu kenenkään ehdokkaan kannattajaksi. Sen sijaan ilmoitan jakamattoman iloni siitä, että saadaan seuraamisen arvoisia televisiokeskusteluja näiden loputtomien uusintojen sekaan. Mistä minä tiedän, mikä Hallbergin tarkoitus on, mutta jopa Lipposella on äheltämistä, kun samaan kehään istuu muuan, joka on väitellyt tohtoriksi hallinto-oikeudellisen valituksen käyttöalasta ja julkaissut kirjoja mm. perusoikeuksista, maankäytöstä, rakentamisesta ja kunnallislaista.

Siinä voi tulla hiki.

Hallberg itse sai nuuskaa eräistä sooloista, varsinkin venäläisvanhuksen maasta käännytysasiassa. Ihmettelin hänen vetoaan. Nyt en enää ihmettele.

26 kommenttia:

  1. Tällä "Härski" Hallpergilla on kyllä helkkaristi tuota pyrkyä, mutta toistaiseksi ei lainkaan nostetta. Mies ilmoittaa vähän väliä julkisesti olevansa "lähdössä" presidenttiehdokkaaksi, mutta kukaan ei tunnu hänen pyrkimiselleen korviaan lotkauttavan.

    Kannatusyhdistyksen pitäisi kerätä 20 000 nimeä ja täyttää kannattajakortit henkilötunnusta myöten ja tämän tulisi tapahtua kahdessa kuukaudessa, mutta mitään joukkoa tai ryhmää, joka panisi toimeksi, ei näytä olevan olemassa.

    Onko tämä Halperi tullut pyryllään jotenkin sekopääksi, vai mistä oikein on kysymys?

    VastaaPoista
  2. "Tosi on", tokaisi aikoinaan KOP:n pikkuorava! Näistä vaaleista tulee kerrankin seuraamisen arvoiset.

    VastaaPoista
  3. Hallberg edustaa Ståhlbergiin henkilöityä, omassa ajassaan edistyksellistä, mutta tässä ajassa pysähtynyttä ajattelua.

    Poikkeusoloissa, suuren osan kansaa tultua eliminoiduksi, laadittuja perustuslakeja internetkaudella.

    Kekkonen hyväksyi sitten demokratian itsepuolustuksen nimissä äärioikeiston tipauttamisen aluksesta, jotta se seilaisi tasapainossa.

    Lipponen leikkii nyt Kekkosta vaatien persuroskien tiputtamista perälaudan yli.

    VastaaPoista
  4. Kemppiselle:

    Hallberg itse sai nuuskaa eräistä sooloista, varsinkin venäläisvanhuksen maasta käännytysasiassa. Ihmettelin hänen vetoaan. Nyt en enää ihmettele.

    Vaarallista peliä, joka vain lisääntyy oikeuksissa ja tuomaripiireissä.
    On hirvittävää ajatella, että tuomarit omaa etua ajaakseen puuttuvat tuomioihin, tehtailevat niitä ja tuomitsevat.
    Tuollainen tuomari olisi välittömästi poistettava virastaan ja rangaistava.
    Menee usko oikeuslaitokseen vieläkin alemmaksi tällaisten "saatanan tunarien" kanssa.

    VastaaPoista
  5. Eriävä, sanoi punapartainen mies, mielipide.

    Saulista on vaikea kuvitella
    mitään senkaltaista mitä viime vuosina
    olemme joutuneet näkemään
    mitä oman (ent.) puolueen vedättämiseen
    ja pönkittämiseen tulee.

    Kutsuisin sitä
    henkiseksi selkärangaksi.

    VastaaPoista
  6. Hyväpä hyvä!
    Viime vuosina onkin näyttänyt siltä, että tasavallan hierarkian kärkipaikoille pääsee vain SAK:n kautta.
    Uutisissa muuten mainittiin, että Kreikassa hallinto palkitsee kannattajiaan sijoittamalla heitä hyviin virkoihin.

    Vaaleja varroten Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  7. Olisiko asian raadollinen tausta se, että Tarja Halonen ei haluaisi suin surminkaan presidentiksi NATO-myönteisiä Niinistöä ja Lipposta sekä että Väyrynen ja Soini ei missään tapauksessa hänelle kelpaa. Muut eivät vaaleissa pärjää.

    VastaaPoista
  8. Keväällä aanailin TP-vaaleihin 1944 syntyneiden vastaiskua ja veikkailu blogissani sen seurauksena kohdistui sekä tämän blogin kirjoittajaan että Hallbergiin, mutta ei tarkoittamaani henkilöön (Cajanderin pojanpoikaan, Mariankadun vakiokaluston taskudemariin).

    Kun nyt KHO on nostettu esille, se tuo mieleen Muppet show´n, jonka takapenkki- ja ulkojäseneksi itseni tunnen (etu- eli presidenttiaition kaksi harmaahapsea Kermit-show´ta seuraamassa ja arjen pulmille piruilemassa - "Pasilan" edelläkävijä).

    Ans kattoo.

    Ainakin Kemppisen aversiivisyys Salon jurismia kohtaan on saapa allekirjoitukseni.

    VastaaPoista
  9. Joku tommonen Hallberg saa siitä (elämän)kokemusta kun menee sinne mittauttamaan karismansa. Zillei ole niin merkitystä, mitä sanoo, mutta sen pitää kestää jos sitäkin puolta syynätään.

    Härnä on vapaa maa.

    VastaaPoista
  10. JK: "Tarvitaan niin äreitä poliittisia päätöksiä, ettei sellaisten tekijää ole toistaiseksi löytynyt."

    Tarvittaisiin juntta?

    VastaaPoista
  11. Hallintotuomioistuimet KHO mukaan lukien antavat keskimäärin niin käsittämättömiä ratkaisuja, että usko niihin on mennyt jo kauan sitten.

    Erityisesti nämä "hallinto-oikeudet" jotka eivät todellisuudessa hienosta nimestään huolimatta ole mitään muuta kuin entisten lääninhallitusten seuraajia, vieläpä samoilla miehityksillä, kokevat roolinsa pelästään hallintoviranomaisten päätösten vahvistajaksi.

    "Oikeudella" tai hallintoviranomaisten päätösten lainmukaisuuden oikeudellisella tarkastelulla ei tämän asian kanssa ole mitään tekemistä. Todella hiuksia nostattavaa tässä on se, että KHO ja hallinto-oikeudet käsittelevät suuria asioita, kuten Kemppinen aivan oikein toteaa.

    VastaaPoista
  12. Eikos Kemppinen voisi sita Antti Herlinia esittaa. Saatais joku kunollinen ja suht' mohlimatonkin joukkoon.

    Muuten Halperi olis ok, mutta kun se sotkeutui siihen egyptilais/venaliseen isoaitijuttuun aivan sopimattomasti. Ja silla nayttaa olevan joku riippuvuus tahan SAK:n ex-juristiin!?

    VastaaPoista
  13. Saulista olin huomaavinani viime pressanvaalin keskusteluissa,
    etta ei hän pysty (enää?) kovin hyvin keskustelemaan normaalilla tavalla real time.

    Peittää sitä ottamalla "valtiomiesryhdin".

    Liekö varhaisdementti?

    Ei ole hyvä ominaisuus pressalle.

    VastaaPoista
  14. Todistettavasti Kemppinen on nähnyt duunarin, ja se kumma on dokumentoitu kuin joku harvinainen muuttolintu tai erikoinen ötökkä.

    VastaaPoista
  15. Kyllä monissa kahvihuoneissa oli jo kossu pakkasessa ja vedonlyönti käynissä siitä, mikä olisi se poliittinen virka johon Hallberg oli pyrkimässä. Ei mies viime aikoina turhanpäiten happea ole tuhlannut eri medioissa.

    VastaaPoista
  16. Ad Omnia: - sotilasjuntta ei ole poliittinen ratkaisu.

    VastaaPoista
  17. Anonyymi, joka kirjoitit: "Hallintotuomioistuimet KHO mukaan lukien antavat keskimäärin niin käsittämättömiä ratkaisuja, että usko niihin on mennyt jo kauan sitten.": Kerrotko vähän esimerkkejä, kun olet varmaan asioita tutkinut.

    VastaaPoista
  18. JK: "sotilasjuntta ei ole poliittinen ratkaisu."

    Sekoitatkohan nyt politiikan ja demokratian?

    Poliittisia järjestelmiä ovat niin kommunismi kuin fasismikin, niin demokratia kuin anarkismikin, kaikki mahdolliset aatteet, ismit ja käytännöt. Miten juuri sotilasvalta olisi jotain muuta?

    VastaaPoista
  19. Rangiuskon mukaan pitäisi tietysti valita Hallberg Niinistön sijaan. Riittävän pitkään siviilissä elämää tarkastelleena sanoisin kuitenkin, ettei minkään hallinto-oikeuden presidenttiä omasta mielestäni kaivata arjessa muutoin kuin asiantuntijana.

    VastaaPoista
  20. mutta se, että kemppinen on nähnyt duunarin ei vielä takaa, että hallberg on nähnyt sellaisen. :)

    VastaaPoista
  21. niin... mielelestäni kannattaa vaieta oikeudenmukaisuudesta kansainvälisessä politiikassa niin kauan kuin joku voi organisoida noin 3 000 ihmisen joukkomurhan ja joku toinen sen vastineeksi yhden henkilön murhan noin 250 miljoonan äänestäjän tuella

    VastaaPoista
  22. mielummin hunttalan matti kuin sotilasjuntta

    VastaaPoista
  23. siis niillä on tunkua julkisiin virkoihin, kun ei ole tarpeeksi vetoa. jos on tarpeeksi vetoa, niin ei tarvitse tunkua :)

    VastaaPoista
  24. Ad Tapsa: sotilasjuntan mainitsemisen voi ymmärtää toisinkin. Olettakaamme että puhe on tuoda panssarivaunut kadulle ja "järjestää" asia. Tämä tarkoittaa asevopimaa eli väkivaltaa. Väkivallan käyttö ei ole politiikkaa, teki sen juntta tai poliisi. Meidän poliittisessa järjestelmässämme valtion elimillä (poliisi, armeija) on yksinoikeus väkivallan käyttämiseen.

    VastaaPoista
  25. puhe on tuoda panssarivaunut kadulle ja "järjestää" asia.
    ei. toivottavasti en ole elossa silloin, kun noin topohtii jukan toivomistestanomu



















    hävis jonnee.... mutten tahdo ollassa kun kuut arvoivoihat, ketkä saavat olla olemmasissa.

    VastaaPoista
  26. Jep, asia vilpitön. Itse ajattelin lähinnä esim. Egyptiä, jossa yksinvallasta siirrytään demokratiaan - toivottavasti - sotilasvallan kautta ja avulla.

    Mitä itse asiaan tulee, niin kannatan vain demokratiaa. En kannata edes vahvan johtajan suvereenia demokratiaa, vaan ihan tavallista kansanvaltaa.

    Valitettasti se on maailmassa vähemmistönä.

    VastaaPoista