19. elokuuta 2011

Tuotejäljittely




”Todennäköisesti halvempi”?

Ei tästä blogista tule lakiasiain käsikirjaa. Nyt patenteista puhuttaessa ja usein tekijänoikeuden ollessa asiana olen kuitannut korkean periaatteen lauseella: tuotejäljittely on sallittua, ellei sitä ole erikoisesti ja nimenomaan kielletty.

Kauppiaat ja tehtailijat eivät aina tiedä tätä. Lainsäädännössä on ollut vaikka kuinka kauan sääntö, että kilpailua on edistettävä. Tuon säännön rikkojat ovat keskittyneet kartelleihin eli sopineet vaivihkaa hinnoista asiakkaan turmioksi.

Mutta myös tuote on suojaton. Puolet puhelimista on tällä hetkellä iPhonen näköisiä. Näin saa olla.

Teollisen muotoilun oikeussuojasta on syytä vaieta. Se on todella vaikea ja sekava alue. Nähdäkseni iPod ja sen käyttöliittymän yleisilme ovat tekijänoikeuden suojaa vailla. Mallioikeus edellyttää rekisteröintiä ja sen tarjoama suoja on surkea. Sitä käytetään vähän.

Tietämisen arvoinen maallikollekin on rikoslain markkinointirikos. Siinä ei kuitenkaan suojata tuotetta, vaan yleisöä. Rangaistuksen saa se, joka antaa markkinoinnin kohderyhmän kannalta merkityksellisiä totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja.

On sellainenkin laki, joka luetaan tenttiin, laki sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa. Teksti on lyhyt ja sitä on kursittu ja paikattu moneen kertaan.

Rikoslain mukaan rangaistaan sitä, joka tekee kuten reippaat isämme Kiestingissä eli myy (vaihtaa viinaan) kynittyjä korppeja ja variksia herkullisina teerinä saksalaisille. Sotatuomarina olisin ollut armahtavainen. Kai se laskee runsaan konjakin kanssa.

Tuo toinen laki, josta kansliakielessä käytettiin lempinimeä ”sopmen-l” on siitäkin maho, että seuraamuksena on useimmiten kielto ja uhkasakko. Tuomioistuimena toimii markkinaoikeus, mutta muutosta voi hakea korkeimmalta oikeudelta.

Markkinaoikeuden ratkaisut ovat verkossa. Teleoperaattorit ovat ahkeroineet haastamalla toisiaan, ja tuomioistuin on nöyrästi selvitellyt, mitä tarkoittaa ”kattavin” kuuluvuusalue tai muu semmoinen. On siellä mukana vanha klassikkokin, nämä kuukaudesta toiseen jatkuvat ”alennusmyynnit”.

Kauan sitten eli 1920-luvulla säädetyn kantalain valmisteluasiakirjat ovat Kansallisarkistossa. Sieltä käy mielenkiintoisesti ilmi, että laki, joka sai nimen ”laki vilpillisen kilpailun ehkäisemiseksi” tuntui tarpeelliselta, kun osuuskaupat eli edistyksellinen ja taantumuksellinen järjestö kilpailivat kovasti yksityiskauppiaiden kanssa, eikä kellään osapuolella tuntunut olevan erikoisen puhtaita jauhoja pussissa, tai laarissa.

Tuon harvoin käytetyn lain rinnalle kohosi sitten 1970-luvun alussa uusi aate, kuluttajansuoja. Siinä oli alkujaan mukana jokin määrä poliittista tuohtumusta ja vakaumusta, jonka mukaan porvari petkuttaa työtätekevää kansaa. Tai ehkä tämä on näköharha; lakeja sommittelemassa oli siihen aikaan uutuusihmisiä, juristi-virkamiehiä, jotka eivät olleet oikeistolaisia.

Kuluttaja-asiamiehenä toimi 1978–1991 juristi ja vapaaherra Gerhard af Schultén, poikkeuksellisen pätevä ammattimies, joka taisi ilmoittautua useammankin kerran korkeimman oikeuden jäseneksi vailla sanottavaa menestystä. Häntä epäiltiin demariksi. Rouvasta tuli kumminkin korkeimman oikeuden presidentti.

Demareita tai jotain vielä kauheampaa esiintyi vain kaupunkien raastuvanoikeuksissa, koska niiden nimityksissä kaupunginvaltuustolla oli jotain sanottavaa.

Nykyisin kuluttaja-asioiden ykkösnimi on kuluttajavalituslautakunnan puheenjohtaja Pauli Ståhlberg, kuuluisaa sukua ja silti erittäin pätevä mies.

9 kommenttia:

  1. Orjallinen kopiointi;

    Näyttäisi siltä, että orjallinen kopiointi on sallittua, jos vain valmistaja/markkinoija käy ilmi. Siis sekoitettavuus loppuu siihen.

    Mielenkiintoista olisi tietää rakentaako Apple
    Saksassa prosessiaan Samsungin Galaxia vastaan aivan tyhjan päälle. Näytti saaneen markkinointikiellon, joka sitten vedettiin takaisin (lehtien mukaan).

    VastaaPoista
  2. Tanskan pojat mainostavat täysin mitättömän makuista ja luonteetonta kiljuaan maailmanlaajuisesti lauseella "Probably the Best Beer in the World!". Vaatimattomuus ei kaunista.

    VastaaPoista
  3. Ad Omnia - ns. kauppiaallinen kehuminen on vanhastaan sallittua, siis "paras" jne.

    Ja totta on myös se, että orjallisen jäljittelyn tulos on sallittu, jos jokin merkintä osoittaa, ettei se ole aito asia.

    Tuoteväärennökset ovat melkein poikkeuksetta tavaramerkkiasioita. "Rantarolex" on kielletty vain jos siinä on "Rolex" tai kruunu. Pradan näköinen laukku on periaatteellisesti sallittu, kunhan siinä ei lue Prada tai Prida tms.

    VastaaPoista
  4. Viime sunnuntaina edesmenneiden kunniakkaseen ihmisryhmään siirtynyt rikosoikeuden professori Pekka Koskinen kehotti eläessään seuraamaan Sinun (saat nyt tyytyä siihen, että sinuttelen, koska olet hieman nuorempi kuin minä ja tunnen sinut vain valokuvien perusteella emmekä ole istuneet kasvokkain) blogejasi. Niin olen tehnyt aika ahkerasti. Tämänkertaisesta haluaisin vain todeta, että käsittelet lempeän viisaasti nimeltä mainitsemiasi henkilöitä. Se on tyylikästä.

    VastaaPoista
  5. Kaupallinen kehuminen on sallittua, mutta harhaanjohtava mainonta ei.

    Harhaanjohtavana pidetään sitäkin, että antaa ymmärtää jotakin, vaikkei ihan suoraan sitä sanokaan - tai vaikka itse asiassa sanoisi ihan muuta.

    Tuossa Carslbergin klassikkosloganissa ei sitä vaaraa ole. Siinä on julkea kehu taitettu hiljaiseksi huumoriksi.

    VastaaPoista
  6. Maailman parhaaksi sloganiksi valittiin aikoinaan Avis-autonvuokrausyhtiön "We try harder."
    Siihen ei kilpailunrajoittamis-asiamiehelläkään liene mitään sanoista.

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  7. "Roleksi" on paras näkemäni rantakellon tuotemerkki

    VastaaPoista
  8. Jos Retaleen Sukka Oy ilmoittaa, että "Meillä on kaupungin parhaat sukat", niin pitääkö väite perustella, ettei olisi harhaanjohtavaa mainontaa?

    Hyvän kauppiastavan vastaista ainakin on, jos vain huuteluksi jää. Mutta toisaalta, onko enää olemassa "hyvää kauppiastapaa"?

    Ennen oli.

    VastaaPoista
  9. Hesan kauppatorillahan torimyyjät kehuvat kaupungin parhailla lihapiirakoilla tms. Olisiko niin, ettei makuasioista voi kiistellä?

    VastaaPoista