Radion Luontoilta on muuttunut paljon Pirkka-Pekka Peteliuksen ryhdyttyä ohjelman vetäjäksi. Petelius, joka ei satu olemaan omia suosikkejani ruudussa, on niin hyvä näyttelijä, että kaikki eivät lainkaan tunnista häntä Luontoillassa. Hän puhuu tavallisella äänellä tavallisesti.
Kulkutaudeiksi kasvaneista puhevioista sokeltaminen ja nasaali kurkkuääntäminen ovat yhä yleisempiä. Puhujilla saattaa olla jokin käsitys tyylistään. Se käsitys on virheellinen. He pitävät maneeriaan hienona.
Tapa liputtaa sosiaalista ja kulttuurista asemaa ääntämisellä on kai ikivanha. Tunnettu versio on Lontoon konttoreissa nykyisin kuultava erittäin hyvä ”kuningattaren englanti” (King’s English) ja ”Oxford-englanti”, jossa ääntämys on hiukan honottava ja selvästi epäselvä. Amerikkalaiset valtiomiehet ovat puhuneet Kennedystä alkaen Bostonin seudun brahmiini-amerikkaa, joka kai kuulostaa suomalaisen korvaan ”oikealta”.
Ajattelen nyt erikoisesti suomalaisia urheilijoita ja viihdyttäjiä. Ammattilaisen tuntee nykyisin parhaiten siitä, että jokainen virke alkaa ”Tot noin”. Ellei ala, asia kuulostaa paperista luetulta. Tottuneet puhujat tunnistaa komparatiivin ja superlatiivin sekoittamisesta. ”Äärettömän paljon kriittisempi” tarkoittaa kai ”äärettömän kriittinen” tai ” kriittinen”.
Luontoillan toimittajan eli Peteliuksen etevyyden huomaa yleisön muuttumisesta. Veikko Neuvonen oli mainio ja ennen häntä eräohjelmien Mauri Soikkanen oli saanut syntymälahjana suurenmoisen kauniin puheäänen. Nyt puhelinsoittajilla on mielenkiintoisia, usein huvittavia, joskus askarruttavia kysymyksiä. Kai Peteliukselta tartunnan saaneina soittajat eli tavalliset ihmiset eri puolilta Suomea puhuva ilmeikästä kieltä ja täysiä lauseita ja heillä on hauskoja kertomuksia. Petelius puolestaan hallitsee puhelinsoittajan suhdittamisen. Se ei ole vähäinen taito. Toisia ei saa ääneen, toisia ei saa lopettamaan, kaikki harmistuvat, jos huomaavat paimentamisen.
Olen puhuttanut radioon ainakin sataa ihmistä, sangen usein suorassa lähetyksessä. Koskaan ei voi olla varma, miten kaveri puhuu, kun studion punainen valo syttyy. Kultakielestä tulee sönkkö, puukielinen virtaa mettä ja hunajaa. Se on uskomatonta. Se on kuin taikaa.
Joillakin toimittajilla on niin kova maneeri, että saa tehdä tosissaan töitä kaataakseen sen. Kerrankin yritimme tunnin ajan laulaa toisiamme suohon Hannu Taanilan kanssa. Kyllä kuulijatkin ja kollegat huomasivat, että puolen tunnin kuluttua keksin, miten Hannun saa hämilleen – ryhtymällä johdonmukaisesti jäljittelemään hänen omia maneereitaan Nakke Nakuttajan kiekaisuista uskonnon kieleen kastautuviin ruokottomuuksiin. Varjonyrkkeily käy näet hermoille ja voimille.
Lauserakenteiden hallitseminen puheessa on vaikeaa. Joko puhuja jättää virkkeet kesken ja korvaa jotain käden eleillä tai katseilla, tai sitten hän putoaa puuroisiin formuloihin.
Ammattisalaisuus, tässä siis paljastus, on mielivaltaisten hyppyjen ja päähänpistojen huolellinen harjoitteleminen. Jäsennys on pantava paperille jaj paperi on jätettävä taskuun. Itse kirjoitan dispositiot käsin. Silloin muistan näkömuistilla, mikä oli seuraava kohta. Seitsemän, mitä oopperalaulaja tekee, jos alkaa nukuttaa kesken esityksen. Kahdeksan, mitä solisti tekee, jos duetossa kaveri menee metsään, esimerkiksi unohtaa täysin.
Minulla on viisi tai seitsemän selvää puhevikaa. Kun olin nuorempi, harva sai puheestani mitään selvää. Olin paha änkyttäjä jo lapsena. Sitä en tiedä, miten selviydyin asianajotehtävistä, koska en muista harjoitelleeni puhumista. Ehkä siinä kehittyi jokin saarnanuotti. En muista, että puheenjohtajat olisivat irvistelleet.
Puhetaitoa näyttää olevan ainakin kahta lajia. Mannerheim oli aika heikko puhuja, molemmilla kotimaisilla kielillä, ja Paasikivi surkea. Kekkonen oli hyvä, ellei kuunnellut, mitä hän puhui. Hänellä oli siis taito olla vakuuttava, oli hän sitten oikeassa tai väärässä. Koiviston julkisissa puheissa oli enemmän Turun seudun nuottia kuin suppean seuran keskusteluissa, joissa hänen suomensa oli tavallista. Siihen nähden että Paavo Lipponen on toiminut myös radiossa epäilen hiukan hänen jäyhän ja yliverkkaisen ilmaisunsa aitoutta.
Paras verkosta löytämäni puheilmaisu on Ian McKellen, näyttellijä. http://www.youtube.com/watch?v=4LDdyafsR7g&feature=related
Radiopuheessa on tärkeää myös ajan taju, silloin kun kyse on minuuteista eikä sekunneista. Pitää aloittaa jossakin, kiemurrella sfääreissä kiinnostavasti, ja sitten kääräistä tarinan kiemura kasaan niin että siitä muodostuu kertomus juuri silloin kun se on hyvä. Jos tunnin ohjelmaa nauhoittaa yli tunti ja viisi tai oikeastaan kymmenen, niin ei se ihan kohdalleen ole mennyt. Joskus keljuttaa kun kysymys/johdatus on ollut sellainen, ettei siihen tee mieli vastata oikeastaan mitenkään. Tulee höpistyä niitä näitä. Mutta radio on absoluuttisesti paras media tässä maassa. Tietysti vain silloin kun höpötys ei ole ainoa tarkoitus. Silloin työ keskeytyy ja on vaihdettava - taas - kanavaa.
VastaaPoistaLuonto-iltaa ei jaksa enää kuunnella kun nykyiset asiantuntijat mumisevat? Äänenvoimakkuus pitää säätää kaakkoon ennenkuin puheesta saa mitään selvää. Ihan vinkkinä vaan, Luonto-illan väki, Petelius mukaan lukien, jos satutte lukemaan tätä mainiota blogia, puhukaa selvemmin!
VastaaPoistaSuosikki "puhujani" on aina ollut Erno Paasilinna, selkeääkin selkeämpi artikulointi, värikäs kieli, ei sanonut koskaan "tuota", "tota noin" tai "niinku", ei vaikka haastattelu olisi kestänyt tunnin. Sitä puhetta oli ilo kuunnella. Ei ihmekään että Erno oli niin kysytty luennoitsija. Onneksi Yleisradion tallenteisiin on jäänyt muutamia Ernon haastatteluja. Aivan liian vähän tosin..
Duoda duoda...
VastaaPoistaMeikäläiselle jäi sellainen mielikuva, että aikoinaan Esko Aho puhui helposti Lipposen suohon. Paavolla kesti liian kauan puheensa muodostaminen, kun Aho jo viiletti kevyesti eteenpäin.
Kyllä Lipponen on aito "juntti" ja raskasliikkeinen möhkäle.
Jukka, onko mistään kuultavissa Mannerheimin puhetta?
VastaaPoistaTiesin heti, että joku vuosi sitten yleisradioon tullut uusi ääni (kuuluttaja) menestyy. Alussa ääni oli totinen, liian totinen ja huolestunut, mutta nyt soliseva, pehmeä ja aito. Ääni kuuluu Tuija Kurviselle, hän on suosikkini.
VastaaPoistaOnneksi kroonista streptokokkitulehdusta kurkussaan kantavat alkavat olla vähemmistö. Väkisin alas viety, äätön puhe on kammottavaa kuunneltavaa (varsinkin naisilla).
Pirkko A
Mannerheimin puhenäyte:
VastaaPoistahttp://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=3&t=22&a=380
En pidä nykymedian tavasta haastatella urheilijoita ja ”artisteja” joka käänteessä. Haastattelijan vakiokysymys kuuluu: ”Miltä nyt tuntuu?” Ilta illan jälkeen onnistunut urheilija pääsee vastaamaan: ”Ihan mahtavaa. Tuntuu fantastiselta. Fiilikset tosi mahtavat” Epäonninen urheilija toistelee puolestaan:” Ei ihan putkeen. Akillesjänne/ nivelside/ keuhkoputki/ jne… Mut ihan positiivisin mielin tässä mennään.”)
VastaaPoistaNäkyvyyden (mahdollisuuksien, ulkomaanmatkojen, rahan) vuoksi kaikkien on saatava mediahuomiota muullakin tavalla kuin laulamalla tai juoksemalla hyvin.
Puhuja arvioidaan hyväksi tai huonoksi monista syistä: tilannesidoksisuus, aikakausi, vakuuttavuus koko viestinnässä, kyky saada yhteys kuulijaan.
Postauksessa mainituista olen kuunnellut muutamia. Taanilan (ja Paavo Liskin) kanssa olimme opiskelujen alussa samoilla muistaakseni lukuvuoden – taisipa kestää puolentoistakin lukukautta - kestävillä pakollisilla puhekursseilla. Taanila erottui jo nuorena tehokkaana puheenpitäjänä. Myöhemmin kuuntelin hänen ärhäköitä haastattelujaan ja juontojaan ja rauhallisen-innostuneita esityksiään urkumusiikista.
Näin myös nuoren Saarikosken 50-luvun lopussa. Hän oli jo julkaissut runokirjansa, ja piripiukkaan ahtautunut iso luentosali kuunteli henkeään pidätellen nuoren neron puhetta. Saarikoski oli perinteisesti ajatellen huono puhuja. Paikalla olleet hän sai kokonaisviestinnällään taianomaiseen läsnäoloon.
Hitlerin puheita kuuntelimme oppilaiden kanssa kauan sitten viime vuosituhannella. Ei tarvinnut paljon ihmetellä, miksi Hitler sai suuret kansanjoukot mukaan. Samaa maagista vaikuttavuutta on monen muunkin kansanvillitsijän puheessa ollut vuosisadasta toiseen.
Nykypoliitikoistamme toiset selvästi valitaan edustajiksemme puheviestinnän ansiosta. Muutamat taas osaavat medianäkyvyyden muilla keinoilla. Soinin mantramaisessa puheessa ei usein ole varsinaista sisältöä, mutta hän on provinssin toreilla ehdoton mielipidevaikuttaja, jota tullaan kuuntelemaan kaukaa. Vaikutelma ”yhdestä meistä” on hypnoottista. Samaa oli aikoinaan Vennamossa tai tv-ohjelmien vetäjässä Karpossa.
Missä määrin puhetaitoa tai viestintävaikuttavuuttaan voi kehittää?
Aivan ilmeisesti voi paljonkin. Toisinaan liiallinen oppi kaataa ojaan. ”Se jokin” eli särmä katoaa esiintymisestä.
Pirkka-Pekka Petelius on muuntautumiskykyinen esiintyjä. Kuuntelen Luontoiltaa mielelläni hänen takiaan, vaikka en minäkään ole koskaan pitänyt Peteliuksesta humoristina.
Mari Kiviniemi on mielenkiintoinen esiintyjä. Hänessä on kaikki ikään kuin kohdallaan eli edellytykset hyväksi puhujaksi ja esiintyjäksi ovat koossa. Mutta hän ei saa yhteyttä kuulijaan, hän puhuu kuin lasiseinän takaa.
Väyrynen taas on monen vastahankaisen kuulijan mukaan parempi ns. livenä kuin televisiossa. Ja Lipponen on kuulemma samanlainen niin kuusijuhlassa kuin vappupuheen pitäjänä.
Stubb oli raikas tuulahdus esiintyjänä aluksi.
Lopetan tämän paasauksen muodikkaasi: ”Elikkäs, en osaa mainita lempipuhujaani.”
Keitaanpää
Tästä aiheesta lukisi (ja kuulisi) mieluusti lisääkin. Ja vinkkejä hyvistä radioäänistä.
VastaaPoistaOlen ollut äänitaiteen koukussa viimeistään siitä kun isäni alkoi lukea poikien seikkailukirjoja minulle ääneen kun olin noin nelivuotias. Radiosta varhaisin lukumuisto on Elias Lönnrotin matkapäiväkirjat (Anhava).
VastaaPoistaPodcastit ja äänikirjat ovat aina läsnä, esimerkiksi autossa yksin, kävelyllä ja silityslaudan ääressä. Saunaankin hankin äänentoiston niiden vuoksi, musiikkia lauteilla vain jouluna ja juhannuksena, molempiin Jussi Björling. Muutoin esimerkiksi Radiaattoria tai kirjallisuusohjelmia. Lukupiirit ovat yleensä mainostamisen arvoisia, ainakin kun miehitys on Tarleena & Juha.
Radiossa suosikkitoimittajani on kyllä Tuomas Enbuske, Heikki Peltonenkin on yllättävän hyvä tipahdettuaan riviin (hänen äänensäkin on parhaita). Taanilaa nauhoitin aikanaan jo C-kaseteille saadakseni viikon perusärsykkeet.
Kemppinen oli sujuva vaikka puhelias talk show host. Hankalakin hän on osannut radiossa olla, Enbusken vieraana hän taisi aiheuttaa alkuhämmingin, kun avauskysymykseen "mitä on tekijänoikeus" tuli ensin kymmenen sekunnin hiljaisuus ja sitten vastauksena toteamus, että sitä hänkin on vuosikymmenet ihmetellyt.
Äänikirjoissa parhaita lukijoita Suomessa ovat minusta nykyisin Eero Saarinen ja Pertti Sveholm, molemmilla liian vähän nimikkeitä. Liikaa niitä on muuten mainioilla Veikko Honkasella ja Lars Svedbergillä.
Englanninkielisiä äänikirjoja saa parhaiten Audiblesta. Pitää vain olla tarkka, että on unabbridged. Mainioita lukijoita on kuuluisista näyttelijöistä (esim. Branagh) muhkeisiin mainosääniin (Gene Engebe). Ikisuosikkini Stephen Fry lukee klassikkonovelleja, omia tekstejään (kuten vuoden suosikiksi valittu omaelämäkerrallinen Fry Chronicles) ja tietysti unohtumattoman loisteliaasti Harry Potterit, hänhän tuntee kirjailijan.
"Mari Kiviniemi on mielenkiintoinen esiintyjä. Hänessä on kaikki ikään kuin kohdallaan eli edellytykset hyväksi puhujaksi ja esiintyjäksi ovat koossa. Mutta hän ei saa yhteyttä kuulijaan, hän puhuu kuin lasiseinän takaa. "
VastaaPoistaMari Kiviniemellä ei ole "omia" ajatuksia. Veikkaan Mari Kiviniemen olevan huomaamattaan Suslov Kuisman etäohjauksessa.
Tai, on Kiviniemi kaksi kertaa onnistunut sutkautuksessa. [Myönnän otokseni olevan pieni, kun en katso Suomen televisiota.]
Keskenään riitautuneiden kokoomuksen ja SDP:n paluu yhteiseen neuvottelupöytään kirvoitti Kiviniemeltä kommentin: "Nähtiinpä tässä maailman lyhin jääkausi."
Kiviniemi käytti muutenkin poikkeuksellisen värikkäitä ilmauksia kuvaillessaan tuntemuksiaan, kun keskustan hallitustie jälleen päättyi.
Hän sanoi muun muassa, että on koettu maailman lyhin jääkausi ja olo on kuin olisi pudonnut maton reunalta lattialle.
En tiedä, onko kukaan kuullut Kekkosen spontaania puhetta. Ainakin nuori Kekkonen kirjoitti tavalla, joka olisi tämän päivän mystistä "vihapuhetta".
Ensimmäisenä päivänä valtaantuloni jälkeen olin antanut bulletiinin, jolla määräsin ryssänkirkon, myöskin Uspenskin katedraaliksi nimitellyn, revittäväksi alas kolmessa vuorossa, yötä päivää. Innokas rakennusmestari oli pannut jonkun dynamiittipötkyn liikaa, koska pari viereistä taloakin tuli alas kirkon mukana.
------------
Siirsin Hufvudstatsbladetin kirjapainon ja toimituksen Sipooseen ja ajoin seemiläiset pois Heikinkadulta. UKK aka Lautamies, 1928.
Jos haluaa kuulla poliitikon spontaania puhetta, niin universumin klassikko löytynee Suomesta.
Kun Mannerheim vietti 75-vuotispäiväänsä 4.6.1942, hän sai yllätysvieraakseen Adolf Hitlerin. Yleisradion ääniteknikko Thor Damen heitti juhlavaunun hattuhyllylle mikrofonin, jolla miesten keskustelu tallennettiin salaa.
Hitlerin yksityisten keskustelujen äänittäminen oli ankarasti kielletty. Alkuperäinen 11 minuutin mittainen jakso on tiettävästi ainoa dokumentti Hitlerin ei-julkisesta puhe- ja keskustelutyylistä. Oheisessa koosteessa ainutlaatuinen äänite on kuultavissa kokonaan
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=1&t=&a=376
Oma suosikkini spontaanista puheesta on Erkki Arhinmäen puhe Ostobotnian vessoista.
Pohjalaiset osakunnat järjestivät Ostrobotnialla vuonna 1966 yleisötilaisuuden, jossa keskusteltiin Ylioppilaslehden kirkkoa kritisoineesta vappunumerosta.
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=27&t=183&a=1834
Pätkä löytyy 1.osan lopusta.
Arhinmäki aloittaa 19.10 ->
VastaaPoistaOlen eri mieltä "tot noin" maneerin hyväksyttävyydestä. Parhaat puhujat nimenomaan pystyvät puhumaan täydellistä tai lähes täydellistä kirjakieltä ilman että se kuulostaa raskaalta.
VastaaPoistaKuunnelkaapa Jaakko Hämeen-Anttilaa televisiosta tai radiosta. Mies ei käytä aivan täydellistä kirjakieltä, mutta melkein. Ei kuulosta pakotetulta ollenkaan vaan erinomaisen sujuvalta.
Englannista taas tulee tässäkin blogissa usein mainittu unohtumaton Stephen Fry, joka muuten on kertonut kärsineensä lapsena vaikeasta puheviasta (aivan liian nopea puhe). Eipä uskoisi nykyään Fryta kuunnellessa.
Ääni kuulemma periytyy. Minulla on esimerkiksi isäni ääni. Kuuluu ilman suurempaa vaivaa parin kilometrin päähän.
VastaaPoistaKreivi Carl-Erik Creutz oli ainakin äänensä puolesta hieno mies.
Jos en isääni laske mukaan - osasi ulkoa aikanaan noin 90% vuodesta nakki vuoteen 1963… siis aikaan ennen Saarikoskea ehkä… näistä arvon isänmaassamme kirjoitetuista runoista - ja jota lahjakkaampaa puhujaa en ole kyllä ikinä missään tavannut (tuhlasi elämänsä valtionhallinnossa), niin mieleen tulee, että ei kai täällä Suomessa kukaan ketään ihan tosissaan kuuntele.
Mitä isääni tulee, niin kertomus kyllä sai minut lumoihinsa. Siis se siihen liittynyt tutunomaisuus, jota tosin en ymmärtänyt. Ja koska psykologiantietoni ovat aina olleet lähes olemattomat, se meni täydestä - siis mieleeni ei koskaan juolahtanut kuitata sitä vainoharhatapaukseksi, ja sitten kun kurottelin kaulaani, jotta olisin löytänyt protestilleni hengenheimolaisia, löysin jotakin ylevämielistä ja sanoin että tarjoaahan se marxilaisuus järjellisen perustan myös isänmurhalle.
Kuten anteeksiannollekin.
Ja myöhemminkin olen huomannut, että on hetkiä jolloin asiat todellakin tuntuvat kytkeytyvän toisiinsa. Kuten esimerkiksi tämä;
Apple Is Now 75% Of The Market Cap Of Europe's Entire Banking Index - http://www.zerohedge.com/news/apple-now-75-market-cap-europes-entire-banking-index
Josta mieleeni tuli, kun piti lukea englanniksi, ja siis vaikka tuossa puheenaiheena olikin hiukan toinen asia ja sieltä kauempaa nähtynä, että olisiko ainakin joskus ollut niin, että siellä Englannissa oli mahdollista puhua avoimesti ja ennakkoluuloisesti niistä ennakkoluuloista, mitkä mihinkin asiaan liittyivät. Meillähän on aina ollut tapana liikkua näissä asioissa laumana - siis vallitsevana on ollut sellainen piirre kuin halu kuulua joukkoon, ja se kielenkäyttö on sitten seurannut sitä suhtautumista noin laajemminkin.
Siis siellä Englannissa ehkä edelleenkin ainakin silloin tällöin, vaikka paljon onkin tapahtunut niistä päivistä, jolloin Winston Churchill ja Anthony Eden katselivat etupenkiltä loordillisen alentuvasti alahuoneen ainoaa kommunistia Clyden Willie Gallacheria.
Ja varsinkin kun se englanti kielenä perustuu paljolti siihen nöyryyttämisen taitoon, ja sitten siihen häikäisevää taitoon puhua paskaa.
Ällistyttävää se tietenkin on - siis jos kyseisestä kielestä jostakin syystä pitää.
Parahin Kemmpinen: NÄMÄ sinun on kuunnelta, EHDOTTOMASTI! Anna sitten arviot... ;=)
VastaaPoistaPaasikivi puhuu englantia
http://www.youtube.com/watch?v=oy1AS41ecHk&NR=1
http://www.youtube.com/watch?v=oy1AS41ecHk
Anneli Jäätteenmäki puhuu "englantia"
http://www.youtube.com/watch?v=gxsQzbhAlfw&feature=related
Samalla Youtube -sivulla on muitakin tyylinäytteitä...
Oli kiusallista, alkuun,
VastaaPoistakun tapahtuma velloi jossakin.
Pakko oli vaihtaa kanavaa.
Ja varmaan jokunen muukin.
Jos ei ole isäntää talossa
niin ei ole isäntää talossa,
myös mahd muutamiin viime
postauksiin viitaten.
Rienzi:
VastaaPoista"Saunaankin hankin äänentoiston niiden vuoksi, musiikkia lauteilla vain jouluna ja juhannuksena, molempiin Jussi Björling."
Itse luulin, että turhia ärsykkeitä, eli ääniä ja kuvia vielä kuvien jälkeenkin on nyky-yhteiskunnassa liikaa ja viedotykillä sitten vielä suolaa haavoihin.
Sauna on ollut meille suomalaisille Pyhä Paikka, missä synnyttiin ja pestiin ruumiit. Saunassa tavallaan siis ikuisuus kosketti maallista ja aikaa.
Tästä Pyhästä Paikasta Rienzi, sivistynyt ja järkevä mies, on tehnyt jouluisan marketin liittämällä sinne häiritsevän ynnä kaupallisuutta ja tyhjyyttä kolisevan äänimaailman.
Itse asiassa. Olen suorastaan järkyttynyt.
Järkyttyneelle anonyymille:
VastaaPoistaYmmärrän pointtisi hyvin. En voisi ajatellakaan saunaan televisiota tai radion lähetysvirtaa, kaupallisuutta ja tyhjyyttä kolisevasta äännimaailmasta puhumattakaan.
Mutta keskittyvä Ylen Radio 1-tasoisen puheen tai luennan kuuntelu yllättäen minusta saunaan sopii, kun on yksin, kuten lähes jokaöisillä käynneilä olen. Puhun siis nyt kokemuksesta, en teoriasta. Perheen kanssa pitääi keskittyä kuuntelemaan toinen toistaan, usein hiljaa. Adamin jouluyötä tai ruotsalaisia laulelmia Jussin esittäminä en osaa pitää kolinana.
Alkuperäisen idean sain luettuani Seppo Heikinheimon käynnistä Mtislav Rostropovotshin Suomen-kodissa, jossa saunassa oli äänentoisto. Pariskunta oli levyttänyt niin paljon ja niin hyvää, että ties vaikka kuuntelivat siellä nimenomaan itseään.