Tänään maanantaina siunaten erittäin korkeassa iässä kuollut oikeusneuvos Maarit Saarni-Rytkölä. Hän oi syntynyt 1916 ja oli Suomessa ensimmäinen korkeimman oikeuden jäseneksi nimitetty nainen ja koko läntisessä maailmassa toinen. Sitä ennen hän oli ollut hovioikeudenneuvos, tuossa virassa niin ikään toinen nainen.
Minun silmissäni nimitysvuosi 1970 meni vastikään. Lukijan tuntuma voi olla toinen. Mutta taas kerran – tuolloin oli itse toiminut juristina muutaman vuoden ja istuin käräjiä ja pääsin asianajajaliiton jäseneksi. Nyt KKO:n presidenttinä on nainen ja jäseninä on ollut useita niin eteviä henkilöitä, ettei Saarni-Rytkölän sääntö ole enää voimassa.
Hänkin suostui keskustelemaan kanssani aika vapaasti, kun keräsin väitöskirjani aineistoa. Häneltä minulla on lainaus: naisen täytyy olla kolme kertaa parempi ja ahkerampi kuin miehen, jotta saisi saman aseman ja palkan.
Hän oli sitä sukkpolvea, joka teki sen. Hattu päästä, hyvät herrat!. Olen ollut kuulevinani, että Maarit piti yhteyttä ainakin Sirkka-Liisa Virtamoon, joka oli saman sukupolven uranuurtaja ensin Helsingin Sanomien toimittajana ja sitten asianajajana; Helvi Sipilä oli myös asianajajana etevä. Maaritin nyt kuoltua (hän teki oikeudellisesti pätevästi sinunkaupat kanssani tuossa väitöskirjavaiheessa, eläkkeellä ollessaan. Muistan tilaisuuden. Olin heillä kotona Lauttasaaressa.
Yksi pioneeripolven edustaja on vielä elossa, professori Inkeri Antila (rikosoikeus). Pyytäisin nuorta feministipolvea sytyttämään joskus kynttilän. Naisten asema on nyt toinen. Se on ostettu lukemattomien valvottujen öiden hinnalla.
Kun saan paremmin hahmolle seuraavan kirjani, ”Ylpeys ja lankeemus Suomen virkakunnassa ja yläluokassa 1861-2011) jaottelen virkatuomarit heti kahteen ryhmään, dynastisiin ja vain lahjakkaisiin. On turha uskotella, etteikö sopivaan sukuun syntyminen edistäisi uralle pääsemistä. Uralla etenemistä se ei välttämättä auta, jos kykyä puuttuu.
Suomen korkein oikeus on kokonpanoltaan harvinaisen sopiva maahan, jossa luokkaerot olivat aikaisemmin kummastuttavan pienet. Suomessa saunoittajan avioton poika saattoi jo sata vuotta sitten päätyä maan arvostetuimpiin kuuluviin virkoihin. Hyvin tyypillisesti ammattikunnan kellokkaan taustalla on toimihenkilö tai käsityöläinen tai hohdoton virkamies. Lisäksi on sitten senaattorien lapsenlapsia ja jokin määrä ns. sivistyssukujen jäseniä (sukunimiä tyyppiä Neovius, Lilius, Möller).
Maarit-Saarni-Rytkölä antaa aiheen korostaa Suomen sivistyshistorian osaa, joka on yleensä unohdettu. Meillä on valiokoulumme ja ”Pohjoiset reservit”, vanhojen läänien pääkaupunkien klassilliset lyseot. Opettajien ja opetushallituksen kiivaista vastaväitteistä huolimatta huippukoulut näkyvät edelleen lehtien hanakasti julkaisemissa listoissa ylioppilastutkinnon suorittaneiden pistemääristä tai lukioon edellytettävästä keskiarvosta.
Haluaisin korostaa seminaarikaupunkeja eli niitä paikkakuntia, joissa valmistuttiin enimmäkseen keskikoulupohjalla kansankoulun opettajiksi. Sellaisia olivat Rauma ja Hämeenlinna ja tietysti Jyväskylä. Mutta Sortavala, josta Saarni-Rytkölä kirjoitti ylioppilaaksi ennen talvisotaa, tuotti kolme muutakin korkeimman oikeuden jäsentä: Eero Mäkinen ja Johannes Leivonen. Sortavala oli myös sotien vuoksi yksityisesti ylioppilastutkinnon suorittaneen Heimo Lammen kotikaupunki.
Sanoisin että neljä on silmiinpistävän paljon, kun paremmat tuomarinvirat menivät joko Helsingin valiokoulujen vesoille tai siten hovioikeuskaupunkien, Turun ja Viipurin valopäille. Ja on siellä jokunen vaasalainenkin joukossa.
Seminaarien suunnaton saavutus oli vastaansanomaton todistus siitä, että myös nuori ja ennakkoluuloissa araksi arvioitui neiti-ihminen hoitaa ongelmattomasti kansakoulua, usein tosiasiallisena opettajajoukon johtajana, joskus vaikeissa oloissa syrjämaiden kouluilla.
Hitlerin suurista virheistä yksi oli romanttinen käsitys naisista. Kolmas valtakunta ei käyttänyt saksalaisia naisia sotaponnistuksiin kuin nimeksi. Neuvostoliitossa järkiperäistä oli vain naislääkärien laaja käyttö rintamaoloissa. Suomessa lottien panosta voisi kuvata ratkaisevaksi. Maarit Saarni-Rytkölä oli ilmavoimissa viestintälottana.
Uskon: tie hyvinvoinnin lisäämiseen on koulutus ja kestävä yksilöltä toiselle siirtyvä koulutus riippuu naisista, sekä Suomessa että Afrikassa. Naisten etujoukko, josta tässä hyvästellään yksi, on ylpeyden aihe.
Miehenä en voi kuin yhtyä bloginpitäjän sanoihin. (Tai "yhtyä ja yhtyä"... tarkoitan, että olen samaa mieltä.) Naiset ovat, muussakin kuin romanttisessa mielessä, päteviä.
VastaaPoistaBlogistin mainitsemista sortavalalaisista Maarit Saarni-Rytkolä näyttää syntyneen Oulussa ja Heimo Lampi taas Hollolassa.
VastaaPoistaVoitaisiinko ajatella, että "sortavalalaisuus" on tekijä, joka on avittanut ko. neljän oikeusneuvoksen KKO:n jäseneksi pääsyä? Tiedetäänhän, että virassa olevat KKO:n jäsenet ehdottavat usein omia "tuttujaan" uusiksi jäseniksi.
Sortavalassa syntynyt Johannes Leivonen nimitettiin KKO:n jäseneksi 1962. Seuraava sortavalalainen KKO:ssa oli Eero Mäkinen 1964. Häntä seurasi Heimo Lampi vuonna 1967 ja viimeisin sortavalalainen oli sitten Maarit Saarni-Rytkolä 1970.
Viipurilaissyntyisiä KKO:n jäseniä KKO:ssa ovat 1960-1980 olleet Bertel Schwindt, Martti Miettinen ja Heikki Mälkki.
Ainakin nuorena miehenä koin pioneeripolven lahjakkaat naiset pelottavammiksi kuin ikään kuin samalla menestys/kykytasolla olleet ikätoverimiehet. Pelottavat miehet ovat aika harvoin miehistä lahjakkaimpia, vaikka parhaita muutenkin kuin omasta mielestään olisivatkin.
VastaaPoistaSinunkaupoista pitäisi opettaa nuoria. Minä opin sen 1900-luvun alkuvuosina syntyneiltä sukulaisilta, siis teorian. On helppo muistaa, että kauppiaaksi ei pidä ryhtyä liian varhain, naurettavuuden raja on muuten lähellä, mutta onnekkaana ostajana pitäisi muistaa olla aivan hiljaa, tai sanoa etunimi. Minulta karkaa usein lammasmainen "kiitos".
PS Vaasan valopäätkin ovat hovioikeuskaupungista, olleet kauemmin kuin viipurilaiset.
Kuuset, kuolemattomuuden tunnukset,
VastaaPoistavarjostavat raskaina lepoani.
Isänmaani: kuuset varjostavat, painavat oksat
(Lasse Heikkilä)
Niin häviävät seminaarien viimeisetkin rippeet! Tampereen yliopisto on päättänyt siirtää Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksen (seminaarin seuraajan) yliopiston yhteyteen. Luokanopettajan koulutus siis loppuu Hämeenlinnassa ja lisäksi kasvatustieteellinen osastokirjasto lopetetaan aarteineen. Minulla on sieltä lainassa jokusia kasvatuksen aikakauslehtien vuosikertoja 20- ja 30 luvuilta. Joku vuosikerta jopa ajalta, jolloin äitini oli seminaarin oppilaana. Pitänee uusia näitä lainoja niin kauan kuin voi, jos/kun tarvetta, sillä kohta kirjat varmasti katoavat.
VastaaPoistaSamahan tapahtunee kuin aikaisemmin Tampereen yliopiston kasvatustieteen laitoksella. Sillä oli toimitilat ja osastokirjasto aarrekellareineen Pyynikillä kunnes joskus 2000-alussa tuli muutto pääkampukselle. Myös kirjasto muutti sinänsä ihan sopiviin tiloihin ja samalla kellari tyhjättiin mielenkiintoisista vanhoista materiaaleista. Oli ollut hienoa päästä käsin etsimään aineistoja, joita ei ollut kunnolla edes luetteloitu. Ihan eri kuin tilata nimellä haettavaksi varastosta seuraavaksi päiväksi jotain tuntematonta. Osa poistettavista kirjoista lähetettiin Mikkelin keskusvarastokirjastoon, osa myytiin ja osa hävitettiin.