14. heinäkuuta 2011

Kohtalokas ylimieli




Otsikko on vaarallisesti unohdetun taloustieteilijä Friedrich A. Hayekin kirjan suomennosvalikoiman nimi. Hayek oli wieniläinen, Karl Popperin kaveri ja sitten Milton Friedmanin opettaja, joka ajautui mustavalkoisuudellaan uusiin vaikeuksiin ja veti perässään poliitikkoja, joista tunnetuimpia olivat kai Ronald Reagan ja Margaret Thatcher.

Itse kannatan edelleen Popperia: tiede on sellaista, mikä osoittautuu myöhemmin vääräksi. Epätiedettä ja valetiedettä eivät virheet heiluttele. Ne eivät ole sellaisesta moksiskaan.

Ruotsalainen Åke Edwardson esittelee kirjassaan ”Maanpäällinen taivas” (2001, ”Himlen är en plats på jorden”) syvästi häiriytyneen pedofiilin tämän omien ajatusten ja taustan kautta. Kuvaus on vaikuttava. Siitä en ole vielä varma, onko Edwardson ainoa Mankellin veroinen. Itse hän kuuluu olevan sitä mieltä ja hylkäävän Stieg Larsonin ja vastaavat roskana.

Nähdäkseni ”todennäköisin syin” –kynnys ylittyy eli virallisen syyttäjän silmissä Edwardson on merkittävä kirjailija. Pidätän oikeuden muuttaa mieleni. Minulla on kohtuullinen nippu hänen kirjojaan, joita en ole vielä lukenut.

Joka tapauksessa onnistuin johdattamaan lukijat harhaan, talvisen vuoren äärelle.

Onko romahtava taloudellinen tilanne ja siihen eräissä maissa, kuten esimerkiksi Suomessa, liittyvä raaka populismi seurausta ylimielisyyden hulluudesta?

Mikä tuokin luulee olevansa?

Kuulimme eilen pelottavan näköisen syöpäpotilaan Raimo Sailaksen tanakkaa tekstiä ja tuulta kaksin käsin syleilevän Esko Ahon puhetta, joka sai kommentoijan kysymään, lieneekö Ahokin tämän blogin lukijoita. En tiedä.

Ja se siitä, koska tarkoitus ei ole vaikuttaa vaan saada selvää. Edwardsonin dekkarin jälkeenjäänyt, mieleltään järkkynyt raitiovaunun kuljettaja ajattelee: ylimielinen. Pitää minua tyhmänä! Vaikka minä olen viisas! Minä kuulen aina ääniä. Ja lapset tulevat mukaani, paitsi sellaiset lapset, jotka ovat tuhmia.

Kirjailijan juoneen syöttämä ajatusrakenne vastaa omia kokemuksiani. Pelottava merkki henkilön vaarallisuudesta on hänen varmuutensa. Ihminen joka on itselleen itsestään selvästi oikeassa ja esittää yhteenvetoja ja ennustuksia ja tulkintoja on jo valmis tarttumaan esineeseen, joka vahingoittaa tai tappaa.

Mitä populismiin tulee, mainitsemassani kirjassa yksi tuollainen väline on poltinrauta, Ruotsissakin lähes tuntematon kapine ja lisäksi kipua tuottavana kielletty.

Aikaisemmin viikolla puhuimme runoudesta, joka ei ole ”sitä mitä ei voi sanoa”. Tänään väitän, ettei sekään ole totta, että nyrkki olisi kielen korvike.

Kieli on väkivallan väline, kuten romaanin poltinrauta, kuten puukko tai pistooli. Se on kielen jatke.

Dekkarit ovat huonompaa kirjallisuutta, koska niissä kuvauksen kohdetta on supistettu ja kerronnan välineitä on vähennetty. Tuo sama koskee muutakin viihdettä. Sanaharkka johtaa hirmutekoon. Totta. Niin käy myös todellisuudessa.

Mutta yhteisten asioiden hoitaminen eli politiikka ja hallinto, tuomioistuimet mukaan luettuna, on yleisesti hyväksytty keino mukiloida ihmisiä pahoinpitelemällä kieltä. Kun sanotaan, että poliitikko tekee väkivaltaa totuudelle, halutaan sanoa, että uhrina on kieli.

Asiasta ovat kirjoittaneet sangen monet, esimerkiksi George Orwell (”1984”)ja Anthony Burgess (”Kellopeliappelsiini”).

12 kommenttia:

  1. Jos Popperin mukaan tiede on sellaista mikä osoittautuu myöhemmin vääräksin, niin suurimmat epätieteen, valetieteen ja antipopperismin edustajat taitavat löytyä lääketieteen piiristä.

    Pekka Puska ei millään voi myöntää, että Pohjois-Karjala projektin tulokset ehkä sittenkin ovat huuhaata, tai että niitä edes olisi pienintäkään syytä epäillä, tai että eläinrasvat olisivat yhtä terveellisiä tai epäterveellisiä kuin muutkin rasvat.

    Vai ottaako leijonilla ja tiikereillä, susilla ja ahmoilla useinkin pumpusta?

    VastaaPoista
  2. Rutakko rules!

    Kaikki valta on kielessä, minkä sonkajärveläisiä kotiapulaisiaan usein kehunut Jukka Kemppinen tietää, kuten myös tämän päivän kolumnissaan HS:n päätoimittaja Mikael Pentikäisen voi ymmärtää vihjailevan.

    Vennamon perintöä vaalivilla sonkajärveläisillä kavereillaan estottomasti leuhkiva Timo Soini saattaakin nostaa Rutakon Lepikon torpan veroiseksi suurten myyttien syntysijaksi!

    VastaaPoista
  3. "Onko romahtava taloudellinen tilanne ja siihen eräissä maissa, kuten esimerkiksi Suomessa, liittyvä raaka populismi seurausta ylimielisyyden hulluudesta?"

    Romahtava talous on mitä ilmeisimmin seurausta ylimielisyyden ja oveluuden loistavasti onnistuneesta yhdistelmästä: Pelimiehet näkivät, miten eurooppalaisten (ja osin muidenkin) tulevien vuosien verotulot saadaan imaistuiksi fiksuimpien pankkien ja pelureiden laareihin. Eikä vääränlainen ujous estänyt heitä näin tekemästä: USA:n subprimet ja euro-maiden kaatamien hallitusti yksi toisensa jälkeen niin, että tukipaketit kasvavat joka kierroksella(= tulevien vuosien pelureille korvamerkityt verotulot) .

    - toiset vain osaavat ja tietävät osaavansa - onko se ylimielisyyttä vai realismia ?
    - uuttahan tämä ei sinänsä ole - kaatoihan Soros aikanaan Englannin punnankin

    "Raaka populismi" ??? Tuo kaipaa lisäselvitystä.
    Jos soinilaisista on kyse, onko tilanne vain se, että soinilaiset ovat sen verran yksiniitistä porukkaa, että yksinkertaisuudessaan näkevät ja tunnustavat tosiasiat ennen muita ? Keisarilla ei ole vaatteita.

    Ei ole populisimia se, että kertoo vuoden pari etukäteen, että pieleen menee. Ja kertoo senkin, miten ja miksi menee pieleen (melonit ja appelsiinit). Se on pikemminkin sitä vastuunkantoa.

    Populismia on se puhe, että "palo pysäytettiin Kreikkaan", "markkinoista otettiin niskalenkki", "sijoitus, jolle saadaan hyvä korko", "tämä on nyt varmasti viimenen paketti", "velkasaneerausta ei koskaan tule"...Ja, että "meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa pumppausta".

    Parantumien alkaa tosiasioiden tunnustamisesta. "Faktat on aksepteerattava", sanotaan Paasikiven sanoneen. Tässä persut ovat auttaneet - ja muutkin alkavat tulla nyt mukaan.

    - niin, että missä se populismi tässä yhtälössä on ?

    Laajempi näkökulma Euroopan (ja USA:n) talouden romahdukseen löytyy Kanava-lehden tuoreimmasta numerosta Timo Laatusen artikkelista, jossa hän perustelee sen, miksi lännen aika on ohi.

    - tässä katsannossa finanssipelurit ovat vain kapitalistisen ekosysteemin hyödyllisiä ja välttämättömiä "matoja ja sieniä" (tämä ilman arvovarausta), jotka kiihdyttävät vanhan rapautumista uuden ravinnoksi

    VastaaPoista
  4. Pohjois-Karjala -projektin tulokset eivät ole huuhaata. Niiden tulkinnat vain ovat väärät.

    Suurin vaikutus on ollut tupakoinnin lopettamisella ja alkoholin vähentämisellä. Myös kasvisten lisäämisestä on ollut hyötyä.

    Pohjois-Karjalassa kiistatta sydän- ja verisuonitautikuolleisuus ovat laskeneet. Mutta niin ne laskivat Satakunnassa ja Savossakin samaan aikaan.

    VastaaPoista
  5. Pohjois-Karjala-projektin tulokset ja niiden perusteella tehdyt suositukset pätevät pitkäikäsiin sekaravintoa syöviin kädellisiin, joita ihmiset edustavat.

    Muiden nisäkkäiden, mm. lyhytikäisten leijonien, tiikerien, susien tai ahmojen ei edelleenkään ole syytä tarkkailla ruokavaliotaan. Toki tämän myös THL on huomioinut; se antaa suosituksia vain ihmisille.

    VastaaPoista
  6. Voi näiden leukailujen, leuhkimisten ja populististen "aforismien" määrää!

    VastaaPoista
  7. Selvennys: - tällä kertaa tarkoitin "raa'alla populismilla" sosialidemokraatteja. Kuvittelisin että ainakin osalle, ellei Urpilaiselle, on jo selvinnyt, mihin ruumiin onteloon voi tunkea puheet vakuuksista. Vakuus nimittäin tarkoittaa jotain sellaista, joka turvaa saatavan takaisinmaksamisen.

    Sitä hiukan kummastelen, ettei kukaan saa sanotuksi selkeästi USA:n keskeistä osuutta tähän talouskurimukseen. Tänään kerrottiin, että luokittajat haluaisivat pudottaa USA:n D:hen, kukten tietysti kuuluisikin.

    Ja vielä vähemmän kukaan hiiskuu supertalousmahti Kiinasta, nimittäin Kiinaa koskevien kasvulukujen uskottavuudesta. Eksternaliteeteista onkin mainittu.

    VastaaPoista
  8. Pohjois-Karjala -projekti... Kuulin ihan vakavissaan väitetyn, että suurin ansio parantuneeseen terveydentilaan siellä päin oli kuntoon saatetuilla hampailla!

    VastaaPoista
  9. Kertokaapa viisaammat, miksi tätä kriisiä kutsutaan euron kriisiksi?

    USAsta alkanut lama pari vuotta sitten syntyi siitä, että oli annettu lainaa takaisinmaksukyvyttömille.

    Eurooppaa nyt uhkaavan laman syy on se, että on annettu lainaa takaisinmaksukyvyttömille.

    USAssa lainaajat olivat köyhiä ihmisiä, Euroopassa rikkaita valtioita.

    Olisiko vika systeemissä?

    VastaaPoista
  10. Tapsalle:

    Höh. Homma menee näin:

    1. Kreikan valtiolainojen suursijoittaja on luxemburgilainen EFG.
    2. EFG:n omistaa sveitsiläinen pankki.
    3. Kreikkalainen Spiro Latsis omistaa yli 40 prosenttia tästä sveitsiläisestä pankista.

    Ottaja, antaja, kissanpaskan kantaja.
    Tiedätkö Tapsa mihin näistä kolmesta ryhmästä Suomi kuuluu rahanjakajana?

    VastaaPoista
  11. Omahyväisyys, siitä on kysymys.

    VastaaPoista
  12. Unohtui linkki Tapsalle:

    youtube.com/watch?v=h9gFc5MXF98

    VastaaPoista