21. heinäkuuta 2011

Julkisuuden rakenteesta I




Murdoch ja alahuone väittelevät. Alahuone haluaa ehkä rajoittaa median valtaa. Missä kohtaa tuota lausumaa, joka kuultiin eilen monesti, on virhe? Miltä kohdin tämä asia Suomen poliittiseen myllerrykseen, jossa Timo Soinin tuuraajaksi ilmaantui toinen hölmöläinen, Sauli Niinistö.

Anteeksi. Entisten hovioikeudenneuvosten pitäisi kai olla lojaaleja toisilleen, mutta en nyt osaa. Yritän keksiä, pelaako Niinistö soikkopalloa, shakkia vai sököä, koska en osaa hahmottaa, mitä presidenttiehdokas ja sitten presidentti voisi tehdä käsille oleville vakaville asioille. Nähdäkseni presidentti voisi vain julistaa sodan Kreikalle, mikä voisikin olla hyvä ajatus.

Minulta jäi käsittämättä, mitä Niinistö tarkoitti sanoessaan, ettei Kreikan avustaminen kaadu Suomen vakuusvaatimukseen. Itse talouskriisiin Niinistö otti kantaa asettumalla filosofisesti sen yläpuolelle. Tämä nyt on yhtä ja samaa myrskyä… Samaan aikaan puoluetoveri Katainen on silminnähden hätääntynyt ja sanoo tilannetta äärimmäisen hankalaksi.

Jos joku ymmärtää tätä, voisi ehkä ystävällisesti kertoa minullekin.

Oma vastaukseni on hyvin yksinkertainen. Politiikka ja media on yksi ja sama asia. Politiikka on media. Media on politiikkaa. Siinä kaikki.

Kauan sitten meillä oli kansalaisia tai ihmisiä, yksilöitä joista muodostui yhteiskuntia, ja näillä yhteiskunnilla oli erilaisia suhteita toisiinsa.

En oikein usko tekniikan ihmisten lahjakkuuteen. Kai he päätyivät vahingossa puhumaan sosiaalisesta mediasta. ”Sosiaalinen media” tarkoittaa poliittista mediaa.

Ennen veroistamme ja presidenteistämme päätti Helsingin Sanomat. Myös Suomen televisio pyrki osille, mutta epäonnistui, koska Eino S. Repo ajoi täysillä metsään. Solistisen television sijan saimme säestävän television.

Ennen meitä ohjailivat propagandistit, kuten Mannerheim (päiväkäskyt), saksalaisia Goebbels, brittejä Churchill. Nyt on väärin luulla, että alahuone eli pääministeri tai opposition puheenjohtaja hallitsisi viestintää eli propagandaa tai että Murdoch olisi lehtiensä herra.

Propaganda hallitsee propagandisteja.

Ennen sanottiin, niin on jos siltä näyttää. Nyt on sanottava, niin on, miltä näyttää. Ihmiset ja yhteisöt eivät kommunikoi. Laitteet ja instituutiot kommunikoivat.

Populismi on terve reaktio. Siinä vedotaan ihmisiin eli se on oikeastaan humaania. Valitettavasti elämme epähumaaneissa yhteiskunnissa, joissa ihmisten tuntemuksilla ei ole merkitystä.

Raha äänestää. Tiedämme, että raha on nykyisin kuin bitti. Se ei ole missään tai on monessa paikassa yhtaikaa, mikä oli Newtonilaisen maailmankuvan mukaan mahdotonta. Raha on siirtynyt huomaamattamme kvanttimaailmaan. Sitä voisi sanoa myös einsteinilaiseksi, mutta kvantti on parempi, koska pienhiukkasten ja aaltojen tasolla muun muassa painovoima menee nurin ja arkilogiikka perässä. 

Niinistö ja mikä sen toisen nimi oli, Katainen, ovat väärässä. Meillä ei ole taloudellisia vaikeuksia eikä meitä uhkaa taloudellinen romahdus. Aaltofunktio on jo romahtanut. Olemme siirtyneet pysyvästi tilaan, jota kokeneet ja koulutetut henkilöt, kuten Katainen, voivat jo vanhentuneiden taloudellisten oppien kielellä nimittää luottokriiseiksi, romahduksiksi tai lamaksi.

Kielikuvani avaruus on suuri tuntematon. Sen tiedämme siitä, että se romahtaa jatkuvasti. Luultavasti se laajenee kiihtyvää vauhtia, mutta sekin ajatus on esitetty, että tokin ajatus on väärä. Vaikeahan meidän on sanoa mitään laajenemisesta tai supistumisesta, kun molemmat tarkoittavat muutosta jonkin aikayksikön kuluessa, ja aika kaartuu eri tavoin eri kentissä.

29 kommenttia:

  1. Toimittaja Niinistölle tänään: Miksi haluatte presidentiksi?

    Niinistö: Niin, presidentin virka on sentään tärkein virka Suomessa!

    Niinistö haluaa siis korkeimman vallankäyttäjäksi, hän janoaa valtaa, ottaa vallan itselleen. Hänellä ei ole mitään annettavaa suomalaisille.

    VastaaPoista
  2. Die Panzerfaust (auch Panzerabwehrrohr) ist eine deutsche reaktive Panzerbüchse aus dem Zweiten Weltkrieg. Die in großen Stückzahlen produzierte Waffe war vor allem für die Panzerabwehr konstruiert. Durch ihre große Bekanntheit und die plakative Wirkung der Bezeichnung wurde die Panzerfaust oft ein Synonym für den gesamten Waffentyp.

    Die Hugo Schneider AG (HASAG) war ein deutscher Rüstungskonzern.

    Johanna Klara Eleonore Kohl, geborene Renner (* 7. März 1933 in Berlin; † 5. Juli 2001 in Ludwigshafen), war die erste Ehefrau des ehemaligen deutschen Bundeskanzlers Helmut Kohl. Ihr Rufname „Hannelore“ ist eine Komposition aus „Johanna“ und „Eleonore“.

    Hannelore Kohl wuchs in Leipzig auf. Sie war ein stilles Mädchen, das in der Schule immer zu den Jahrgangsbesten gehörte.[1]
    Ihr Vater, Wilhelm Renner, war Betriebsdirektor und Prokurist der Hugo Schneider AG (HASAG), des größten Rüstungsbetriebs in Mitteldeutschland von 1939 bis zum Ende des Zweiten Weltkrieges. Am 1. April 1933 wurde Wilhelm Renner Mitglied der NSDAP und bekam die Mitgliedsnummer 1.773.273. Als begeisterter Autofahrer wurde er der Ortsgruppe des NSKK zugeordnet. Am 16. Januar 1939 erhielt Wilhelm Renner bei der HASAG Prokura. Später war er im Vorstand für Technik und Produktion und auch für die HASAG-Werke in Altenburg und Meuselwitz verantwortlich. Spätestens 1944 wurde Wilhelm Renner als Auszeichnung für seine Leistungen in der Rüstungsindustrie zum Wehrwirtschaftsführer ernannt. Nach 1945 war die Vergangenheit des Vaters in der Familie Renner kein Thema mehr.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  3. jatkoa seuraa...

    Hail Wikipedia.

    Blogeja seuraamalla sitä saa tietää kaikenlaista. Esimerkiksi että Hanneloresta on julkaistu elämäkerta. Ja että Helmutin isoveli kuoli rintamalla, vaikka Helmut parka ei itse ehtinytkään sotimaan. Niin ja että venäläiset raiskasivat Hanneloren ja heittivät sen jälkeen ikkunasta pihalle - vai olisiko ollut kadulle, minkä seurauksena Hanneloren selkä meni paskaksi, ja josta raukka kärsi koko ikänsä. Ja että vanhempana sairastui valoallergiaan - kaljuuntui ja pystyi liikkumaan ulkona vain samoihin aikoihin kuin vamppyyritkin. Tohtorit epäilivät sota-aikaan juontuvia traumoja. Ja ei sitten enää voinut katsoa enää telkkariakaan. Ja sitten 71-vuotiaana 2001 tappoi itsensä - ja Helmut parka sai siitä tiedon parlamentin istuntoon kesken kaiken jonkun tärkeän asian. Voi että sattuikin. Tosin on se kiva että uusi onni löytyi vanhan rakastajattaren kanssa sitten vähän myöhemmin.

    Blogeja seuraamalla sitä saa tietää kaikenlaista. Esimerkiksi että Hanneloresta on julkaistu elämäkerta. Ja että Helmutin isoveli kuoli rintamalla, vaikka Helmut parka ei itse ehtinytkään sotimaan. Niin ja että venäläiset raiskasivat Hanneloren ja heittivät sen jälkeen ikkunasta pihalle - vai olisiko ollut kadulle, minkä seurauksena Hanneloren selkä meni paskaksi, ja josta raukka kärsi koko ikänsä. Ja että vanhempana sairastui valoallergiaan - kaljuuntui ja pystyi liikkumaan ulkona vain samoihin aikoihin kuin vamppyyritkin. Tohtorit epäilivät sota-aikaan juontuvia traumoja. Ja ei sitten enää voinut katsoa enää telkkariakaan. Ja sitten 71-vuotiaana 2001 tappoi itsensä - ja Helmut parka sai siitä tiedon parlamentin istuntoon kesken kaiken jonkun tärkeän asian. Voi että sattuikin. Tosin on se kiva että uusi onni löytyi vanhan rakastajattaren kanssa sitten vähän myöhemmin.

    Ja sitten oli se toinen sankari jonka kanssa se Helmut päätti mennä naimisiin... öh perustaa sen EU:n - se Mitterand, joka oli vanhempi kaveri kuin Helmut ja osallistunut siihen sotaankin ja joutunut vieläpä sakemannien vangiksi.

    Ja nyt niitä suurempia levottomuuksia odotellessa voi sitten veikata että kestääkö tämä herrojen luomus vai ei. Itse en usko sen kestävän sen paremmin kuin sen Helmutin rakkaudenkaan.

    http://www.voxeu.org/index.php?q=node/6770

    VastaaPoista
  4. Joskus, kun tulee mieleen että "kaipaan Aarre Simosta"... yritän herätä painajaisistani. (Vaikka mitäpä sillä mitään väliä on.)

    Kekkosen aikana Suomi ei tarvinnut presidenttiä. Vai ajatteliko silloin joku - Jee jee - miten Ahti K:n III:lle hallitukselle käy? Jee jee.

    Kun rautalankamusiikki vyöryi ylitseni... menetin poikuuteni. (En muistaakseni enempää?) Se oli mukavaa.

    VastaaPoista
  5. No, olisiko niin, että talouselämä opettelee totuttautumaan siihen, että maailmankylässä ei voi käydä ulkomaankauppaa, kun raha on yhtäaikaa kaikkialla, tosin vielä eri valuuttoina, ja ylimääräinen hynä kiertää palloa yötä päivää sijoituskohdetta etsien ja politiikot eivät millään vielä ymmärrä, että kaikki politiikka on sisäpolitiikkaa, koska todellista poliittista valtaa, median ja politiikkojen yhteistä valtaa, voi olla vain suljetussa diktatuurissa.
    Ja että nyt vain on ajan kysymys, kuka kaappaa vallan maapallolla. (USA?)
    Voi hitto, mistähän nämäkin ajatukset tulee ...
    pääsisiköhän näillä eväillä Soinin neuvonantajaksi. Summa summarum. Hallittua taantumaa ajatustasolle ja pysyvän taantuman hallintaa talouspolitiikkaan.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  6. The Wisdom of Ecclesiastestorstaina, 21 heinäkuuta, 2011

    Olen samaa mieltä blogistin kanssa siitä, että elämme huudahtelutaloudessa: Ei ole mitään väliä sillä, miten asiat ovat, vaan tärkätä on vain LAUSUNTO - ja kuka kulloinkin pääsee lausumaan.

    Kun Olli Rehn (tai Katainen, yms.) avaa suunsa, siltä tulee *virallista liturgiaa*, jonka imbesillikin tajuaa olevan täyttä puppua. Jo kehon kieli sen kertoo. Aivan kuin virallinen neuvostoliturgia aikanaan.

    Ihmettelen vain, kenelle tämä sirkus on tarkoitettu. "Markkinat" eivät siitä pätkääkään hätkähdä. Ja ns. kansa taas alkaa olla jo niin paatunutta ja kyynistä tähän touhuun nähden, että Suomessa jo joka neljäs on persu. And counting...

    Ainut järkevä johtopäätös tästä kaikesta lienee se, että vanhan vallan poliitikot ja media ovat muodostaneet keskenään salaliiton, jonka tarkoitus on ajaa persut valtaan koko Euroopassa. Suomi koekenttänä. Europersut voivat vain olla vähän eri maata kuin nämä kesyt kotoperäiset meillä.

    Olen blogistin kanssa erimieltä siitä, että talous tai raha olisi jotenkin monimutkainen juttu. Toki alan papisto - pankkiirit - näin yrittää väittää omaa (suurta) valtaansa pönkittääkseen, mutta niinhän papisto on aina tehnyt.

    Sen sijaan olen Saarnaajan kanssa samaa mieltä siitä, että ei mitään uutta auringon alla:

    Luodaan kupla, rahastetaan sekä sen kasvu että romahdus, katsellaan savuavia raunioita hetken aikaa kaikessa rauhassa ja aloitetaan sitten taas alusta. Sotakin aina välillä on vain hyvä juttu, koska se luo kysyntää, talouskasvua ja tarjoaa tavan ohjailla mielipiteitä. Ja antaa valtaa tietysti.

    En usko, että tämän takana on täysin järjestäytynyt "illuminati", vaan kyse on vain talouden ja ihmiskäyttäytymisen lainalaisuuksista. Niin tehdään, koska se on mahdollista. Eikä siinä tarvitse bilderberg-päivällisellä kovin syvälle kollegan silmiin katsella, kun tajuaa, että nyt on taas aika.

    - ja tuassiinsa mennään

    VastaaPoista
  7. Soinin retoriikka 'populisteista' on oikeastaan vanhanaikaista, koska nykyisin on ymmärrettävämpää puhua 'lampaista' kun tarkoitetaan lapsenuskoisia peruskansalaisia joita on helppo vaaliuurnilla jymäyttää.

    Jytkyjymäytys juuri nähtiin. Paimen keräsi katraan ympärilleen, mutta alkoi samantien jakaa lausuntoja Nokian tilanteesta ministerijohtajana kuin katolinen Il Capo konsanaan. Kirjoitteli Wall Street Journaliin englanniksi Portugalin asioista Euroopan omistajana, mutta kohtelee omiaan kuin lampaita.

    VastaaPoista
  8. Merkel, Sarkozy ja Trichet istuivat pitkään
    eilisiltana,kuusi tuntia. Kai valtionvelan koroista
    vastaaavat äänestäjät ja verovelvolliset kuten tähänkin asti ? Ja eikö Suomen kansalaisuus kata
    Euroopankin ? Eli että kai me olemme vakuutena
    sille, että Kreikka toimittaa korkorahaa lainottajilleen?

    Tähän astinen euron pelastaminen on ollut rahattomien suoritusvastuun siirtämistä syvempitaskuisten euromaiden (ja Ruotsin ja Englannin ja IMF:än) huoleksi. Eiköhän valitulla
    polulla pysyttäne, sehän vie US malliseen Liittovaltioon ja ylikongressiin alieduskuntineen,mitä
    Suomi jo edellä kulkijana marssii-tanssahteleekin.

    Vaihtoehtona olisi bonusten ja osinkojen päälle käyvät tappiokirjaukset pankeissa. Bryssel näet
    teetti rahaa kuin (nykygynegologit pesueita)
    sotaopeilla. Ns.Basel II pankkilainsäädäntö (!) ,
    salli pankkien kirjoittaa uutta rahaa matalalla korolla
    eurovaltioille kustannuksitta ko.pankeille. Korko jäi
    pieneksi,mutta koko määrä vastalahjaksi olikin sitten osinko- ja bonuskelpoista. Alkoi tapahtua,liike-toimintaa kirsikkapuutarh -eikun oliivilehdoissa.

    Nykykatastrofi on sitä että tällainen taseen pidennys
    kyllä käy, mutta jos se Kreikka ei maksa tätä vähäistäkään korkoa,vaan toteaa rahan huvenneen
    loistopursiin ja luxusasuntoihin niin alkaa taseen
    lyhennys. Silloin tasetaikuus sanoo, että ilmasta
    loihdittu raha onkin, ähäkutti ehtaa, nyt vähennettävä voittopurosta -vuosia solisseesta. Ja kun pankki sijaitsee Ranskassa ja Saksassa,alkaa eurosolidaarisuus.

    Eiköhän se jatku. Trichet veti varmastikin eilen
    pisimmän korren eikä tyhjää lainanneita
    finanssipiirejä panna kohtaamaan asian "muttaa".
    Mikä olisi tosiraha -tässä miinusmerkkinen
    pankkiirin vahinko siitä että velkadynamiikka sittenkin
    pääsi pettämään. Toki asia kiepsautetaan rikkaiden
    lukumäärää kasvattavaksi uudeksi finanssikojeeksi
    ja enemmiksi managereiksi -meidän muiden kauniita katsoa.
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  9. Ei Niinistö mikään hölmöläinen ole. Haastattelussa hän vastaili juuri niin hyvin kuin näihin asioihin voi vastata. Sen sijaan sanat default, bailout, rollover - testi osoitti, että ns. päättäjät eivät taida ymmärtää paljoankaan mitä maailmassa tapahtuu. It is debt, stupid... ja se on valtaa.

    Turha siitä on viisastella kvantteina - kun tälle Suomellekin käy huonosti.

    VastaaPoista
  10. Me suuret ikäluokat muistamme vielä rahanuudistuksen vuonna 1963. Joka kotiin jaettiin esite, jossa siitä kerrottiin. Selkeät ohjeet, jotka toimivat nytkin, kun markkaa ryhdytään palauttamaan penni kerrallaan.

    Tutustu täällä:
    http://kariav-annat.blogspot.com/2011/07/rahasta.html

    VastaaPoista
  11. "Nähdäkseni presidentti voisi vain julistaa sodan Kreikalle, mikä voisikin olla hyvä ajatus."

    Ei välttämättä. Se on Nato-maa.

    Median valtaa ei kai tarvinne rajoittaa, mutta mediaomistukselle pitäisi laittaa tiukat rajat. Ja jonkinlainen puolueettomuusvaatimuskin olisi hyvä.

    "Nyt on väärin luulla, että [...] Murdoch olisi lehtiensä herra."

    Herra kyllä, mutta ei täydellisessä kontrollissa.
    Kuitenkin lafkat on muokattu tietyn mallin mukaan, jotta ne toimisivat tietyllä tavalla ja esittäisivät tiettyä näkökulmaa, jolloin ne päätyvät ajamaan tiettyä agendaa.

    VastaaPoista
  12. Hallituksen nimityspäivänä ilmeet olivat vakavia, ja puheet kovia, uhkaavasta kriisistä; Kataiselta kysytiin, miltä tuntuu tänään kävellä kotiin Suomen pääministerinä?
    "Ei ole nyt sellainen fiilis."
    Pahaenteinen taakka isänmaan asioista painoi yhden jos toisenkin harteita, sen näki.

    Neljän puolueen tilaama, ei-julkinen gallup oli kertonut aiemmin päivällä PerSujen jo nousseen Suomen suurimmaksi puolueeksi.

    VastaaPoista
  13. Nyt blogi-isäntämme taisi hypätä niin pitkälle kvanttimystiikkaan, ettei ymmärrä itsekään mitä tarkoittaa?

    Mutta kertokaa minulle, että jos tilanne on niin äärettömän vaarallinen kuin Katainen sanoo, niin miksi hän horjuttaa venettä ehdottomilla vakuusvaatimuksillaan?

    Ja miksi Niinistö, jota Katainen kannattaa presidentiksi, ei jaa Kataisen murheita, vaan komppaa persuja?

    Koska valtioliittoa Ruotsin kanssa ei kai saada enää aikaan, ehdotan että Suomi jättää hakemuksen liittyäkseen Saksaan osavaltiona. Se olisi sitä aitoa pohjoisen ajatusta ja ulottuvuutta.

    Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, muuttukaamme siis saksalaisiksi.

    VastaaPoista
  14. Ennen meitä ohjailivat propagandistit, kuten Mannerheim (päiväkäskyt), saksalaisia Goebbels, brittejä Churchill.

    Goebbelsin puheita ja muistelimia olen lukenut, punnitakseni tämän pipipään oveluutta.
    Churchill on puheineen ka kirjallisine tuotoksineen aivan nautinnollista luettavaa yhdistettynä aikaan.
    Mutta tämä Mannerhein ei tainnut oikeastaan esittää lainkaan kirjallista tuotantoa, muuta kuin rakkauskirjeitä.
    Molempien muiden herrojen tuotanto syntyi suurimmalta osaltaan omakohtaisesti, mutta Mannerheimin kirjoituksista vastasivat muut.

    Onko kansoissa eroa? Muut kansat nauttivat suurista ja maailmaa syleilevistä puheista ja kirjoituksista, suomalaisille kelpaa mikä jorina tahansa.

    VastaaPoista
  15. Nyt tulee isoo sosialismia.

    Ja "Julkisuuden rakenteesta I" - jatkoakin siis lienee luvassa?

    VastaaPoista
  16. "Minulta jäi käsittämättä, mitä Niinistö tarkoitti sanoessaan, ettei Kreikan avustaminen kaadu Suomen vakuusvaatimukseen. Itse talouskriisiin Niinistö otti kantaa asettumalla filosofisesti sen yläpuolelle. Tämä nyt on yhtä ja samaa myrskyä… Samaan aikaan puoluetoveri Katainen on silminnähden hätääntynyt ja sanoo tilannetta äärimmäisen hankalaksi.

    Jos joku ymmärtää tätä, voisi ehkä ystävällisesti kertoa minullekin."

    Laivassa on kapteeni komentosillalla, laivanvarustaja hytissään ja konemestari siellä jossakin. Kaikilla on oma näkökulmansa ja huolensa. En vertaa tätä suoraan politiikkaan, mutta ei kai nyt ole ihme, jos presidentin, pääministerin ja valtiovarainministerin otsarypyt kulkevat omia aikojaan.

    VastaaPoista
  17. Tämä jäi askarruttamaan: "Raha on siirtynyt huomaamattamme kvanttimaailmaan. Sitä voisi sanoa myös einsteinilaiseksi, mutta kvantti on parempi, koska pienhiukkasten ja aaltojen tasolla muun muassa painovoima menee nurin ja arkilogiikka perässä."

    Fyysikkona aina hermostun kovin kaukaa haettujen kielikuvien käytöstä, esimerkiksi siitä että fysiikan formalismia sovelletaan yhteiskunnallisiin ja sosiaalisiin järjestelmiin. No, kyllähän se esimerkiksi makrotalouden malleissa näin voi ollakin, mutta kvanttimekaniikka ja suhteellisuusteoria, enpä tiedä.

    Selvää - tai epäselvää - kuitenkin on, että kovin ennustettavassa maailmassa emme enää elä. Ja "lama" ym. taitavat olla käsitteitä joilla ei enää ole sitä merkitystä mitä ennen.

    Mutta mitä jos nykyistä politiikkaa vertaisi runouteen, sen epälineaarisuuteen, yllätyksellisyyteen ja tavoittamattomuuteen? Runoilemista, sitäkö se on? - No, en väitä että olisi kyseessä olisi hyvä runous.

    VastaaPoista
  18. Se toinen sietämätön besserwisser Erkki Toivanen kuoli eilen.

    VastaaPoista
  19. Ad Omnia, torstai klo 22.50 - eurorahoituksesta syntyi sopu. Kotimaisista ja kansainvälisistä uutistoimistoista ei löydy mainintaa Suomen vaatimista vakuuksista; Reuters arvelee mm. Suomen parlamentin suostuvan järjestelyyn, koska yksityiset lainaajat ovat mukana jakamassa tappiota.

    VastaaPoista
  20. Kiinnostuneena olen seurannut eurorahoituksen uutisointia. Lähes joka maan media kirjoittaa asiasta toisin kuin toiset maat. Summat ja ehdot vaihtelevat. Kaipa aamulla kuulee "totuuden".
    Asiakirjaväärentäjä Jyrki Kataisella on selittämistä, mutta eiköhän tämä jo tiedetty :)

    VastaaPoista
  21. raha on öljyä. joutunemme lisäämään muutaman nollan lähivuosina - pilkun eteen.

    VastaaPoista
  22. Ad JArMom: - ole hyvä äläkä käytä nimitystä "väärentäjä". Se on lainvastaista. Lisäksi olet asiassa eri mieltä kuin syyttäjä eli menettelyysi ei ole perustetta.

    VastaaPoista
  23. Tämä, sinällään hyvin mielenkiintoinen blogi, menee metsään joka kerta kun alamme käsitellä taloutta , rahaa ja maailman pankkiireita. --
    Mistä ihmeestä satais hieman ryhtia keskusteluun.
    Ei talous ihan silkkaa 'sielutiedttä' sentään ole.

    VastaaPoista
  24. Mikä tässä kriisissä on nyt niin äärettömän monimutkaista? Jos ihmiset ja päättäjät kuuntelisivat professori Krugmania, olisimme ainakin selvästi vähemmän kusessa.

    Erään Krugmanin blogin kommentoijan yhteenveto euroalueen uusista tukitoimista:

    1. Slash government spending in a depressed economy;
    2. Reduce demand further by raising interest rates;
    3. ?????
    4. Recovery!

    Päättäjät ovat unohtaneet kaiken mitä Keynes meille opetti. Heitä ei tosin voi siitä liiemmin syyttää, sillä suurin osa taloustietelijöistäkin on nämä opetukset unohtanut. Rahan maailmassa himot ja panokset ovat ilmeisesti niin suuria, että oikeilla tieteellisillä teorioilla ja tuloksilla ei ole siinä pelissä suurta arvoa. "Tämä maa on sinivalkosuksilla matkalla alas ja lujaa." Koko läntinen pallonpuolisko taitaa olla samoilla suksilla.

    VastaaPoista
  25. niinistö ja katainen siis pilkun eteen---

    VastaaPoista
  26. OK, en kutsu asiakirjaväärentäjäksi..

    Asiassahan tehtiin syyttämättäjättämispäätös teon vähäisyyden vuoksi.

    Vastapuoli, eli rikosilmoituksen tekijät kertoivat Kataiselle käryn jälkeen etteivät hyväksy asiakirjojen väärentämistä oman edun ajamiseksi. Kertoivat että Kataisen ja kumppanien "väärennös" on heidän mielestään sitä luokkaa että tekevät asiasta rikosilmoituksen jos ko. sankarit lähtevät ehdolle vaaleihin ja julkistavat asian.
    Eivät siis pitäneet Kataisen ja kumppanien käytöstä hyväksyttävänä.

    Nykyisin Kataisen lähipiiri kutsuu vastapuolta kiristäjiksi (JarMom: joo, minulla on mustaa valkoisella tästä)

    Uutisointia tuolloin: Yhdistysten edustajien edustusoikeus perustui sellaisiin yhdistysten kokouspöytäkirjaotteisiin, joita vastaavia kokouksia ei todellisuudessa ollut pidetty, todetaan valtiosyyttäjän päätöksessä. Kokouspöytäkirjat eivät siten olleet yhdistysten kokousten antamia...

    Nimet ilmaantuivat asiakirjoihin siis yllättäen, pyytämättä, kenenkään tietämättä ja ihan vaan vahingossa.

    VastaaPoista
  27. Totta, se jengi jossa nuori Katainen touhisi ja joka nosti hänet kansanedustajaksi ohi vihaamiensa paikallisten toteemien, on oma lukunsa.
    Sanotaan että rapatessa roiskuu.
    Koko inhimillisten traagisten kohtaloiden kirjo näkyy nyt siinä "viiteryhmässä".
    En lähtisi korvan taustansa vielä kosteat sen ajan Kataisen osuutta peraamaan, vaikka toki, ei hänkään mikään enkeli ollut.

    VastaaPoista
  28. Nyymiölle:

    Luonnollisesti yksittäinen virhe ei antaisi aihetta jatkovenkaamiseen, mutta kun Kataisella eivät nämä "kuprut" ole jääneet vain yhteen kertaan, niin on miehen luonteesta aihetta muistuttaa.
    Ei torakka karvoistaan ja tavoistaan eroon pääse.

    VastaaPoista