Bismarck Hitlerinä

I

Saksan ihmeelliset vaiheet 1850-1950 alkavat viimein hahmottaa. Kiirehdin kertomaan havainnoistani.

Jonathan Steinbergin “Bismarck, a Life” (OUP, 2011 ISBN 978-0-19-959901-1, 577 s.). Teos on hienoa akateemista tutkimusta. Steinbergin aikaisempi tuotanto on kiinnostava sekin, esimerkiksi “The Deutsche Bank and its gold transactions during the Second World War”. Bismarck-kirjan lähteinä ovat virallisten asiakirjojen lisäksi hämmästyttävän runsaat päiväkirjat ja kirjeet – esimerkiksi Moltken papereita on julkaistukin kahdeksan nidettä.

Bismarckin omat muistelmat ovat pötyä. Hän oli patologinen valehtelija, ja keisari Wilhelm II:n pudotettua hänet vallasta hän laati suuren määrän kostokirjoituksia, joiden väitteitä ei pidä uskoa.

Steinberg pitää Bismarckia vuosisatansa ylivoimaisesti suurimpana poliittisena nerona ja sen lisäksi syvästi luonnevikaisena roistona, jonka kiittämättömyys, törkeys ja röyhkeys eivät tunteneet mitään rajoja. Hän onnistui myös keräämään itselleen merkittävän omaisuuden toimilla, jotka 1900-luvulla olisivat johtaneet suoraan kuritushuoneeseen.

Bismarckin merkittävin keksintö oli Hitler. Tätä Steinberg ei sano. Minä sanon. Jo ennen vuotta 1890 ajoittain äärimmäisyyksiin mennyt juutalaisvastaisuus eli antisemitismi kukoisti Bismarckin suojeluksessa, ja hän itse nimitti ministereitään  ”juutalaisiksi paskahousuiksi” sekä näitten kuullen että selän takana ja piti rodun puhtautta ja juutalaisista vapautumista suurena tehtävänä.

Saksan yltiömilitarismin ja kulttuurisen kehityksen selkeä syy on voitto Ranskasta 1870-1871. Välitön syy oli valtava sotakorvaussumma, jonka Ranska maksoi kultafrangeina. Niistä aiheutui Saksan ensimmäinen keinottelu- ja kiinteistökupla ja sitten pitkä lamakausi, joka jatkui 1890-luvulle. Maataloustuotteiden hinnat putosivat kolmannekseen, metalliteollisuuden kymmenenteen osaan. Tuo lama muuten oli Suomen onni. Sahatavaran vienti katkesi 1873 kuin seinään, ja niin oli pikku pakko opetella keittämään selluloosaa. Se taas on järkevä bisnes vain lähellä raaka-ainevaroja eli paikassa jossa on metsää ja vettä.

Bismarck oli maataloustuottaja. ”Junkkeri” tarkoittaa erästä preussilaisen maa-aatelin osaa, joka eleli maatiloillaan, ellei ollut armeijassa. Junkkerit olivat kuuluisia sivistymättömyydestään, moukkamaisuudestaan ja ajattelunsa kehittymättömyydestä; eräs osa heistä oli hartaita luterilaisia, sellaisin preussilaisin muodoin, ettei tämä uskonnollisuus velvoittanut heitä mihinkään suhteessa muihin ihmisiin. Preussin kuningaskunnassa, josta Bismarck rakensi 1871 Saksan keisarikunnan, junkkereilla oli iso rooli. Oli tavallista, että suvussa oli alle 100 vuoden aikana 12 kenraalia ja pari marsalkkaa päälle. Bismarck itse oli joutui hävityttämään asiakirjat, jotka osoittivat, ettei hän halunnut suorittaa edes asevelvollisuuttaan, eikä hän ollut koskaan sotilas, vaikka rakasti suuresti univormuja.

Poikkeus säännöstä oli tanskalaistaustainen sotilaallinen nero Moltke (vanhempi), josta kerrotaan, että hän nauroi vain kaksi kertaa elämässään: kun erästä ranskalaista linnoitusta sanottiin valloittamattomaksi ja kun anoppi oli kuollut.

Molempien herrojen nerokkuuden yksi osa oli täydellinen välinpitämättömyys sopimuksista ja sitoumuksista. Molemmilla oli kuitenkin ominaisuus, jonka nimitys ei ehkä ole karisma. Bismarck oli loistava puhuja ja hänellä oli aikakaudellaan hypnoottisena tai maagisena pidetty kyky saada valtoihinsa kuka tahansa keskustelukumppani – myös epäluuloinen keisari tai vannoutunut poliittinen vihollinen.

Risto Rytin myönteisiä käsityksiä Hitleristä on ihmetelty ja paheksuttu. Ihmettely perustuu erehdykseen. On erehdys luulla, että kaikilla ihmisillä olisi luonne, ohjelma, aate, periaate tai että heissä olisi edes johdonmukaisuutta.

Sekä Bismarckin että Hitlerin verraton taito oli ilmaista tarkoituksensa raa’an ja hävyttömän avoimesti ja tarvittaessa samaan hengenvetoon kieltää ne ja valehdella suut ja silmät täyteen. Bismarck esitti jo 17-vuotiaana lakitieteen opiskelijana selkeästi päämääränsä ja keinot niiden käyttämiseen ja selvitti niitä monille, muun muassa vieraan maan pääministerille B. Disraelille. Niinpä kuningatar Viktorialla oli käsitys kansleri Bismarckista: ”He is a wicked man.” Tuota on hiukan vaikea suomentaa. Viktorian suussa se tarkoitti erittäin pahaa, pahantahtoista ja syntistä. Myös sukulaispojastaan Wilhelm II:sta hän oli samaa mieltä – tätä maansa vuonna 1914 suotta suureen sotaan vienyttä keisaria piti hänen oma äitinsäkin vastenmielisenä nilviäisenä. Bismarckin äiti muuten oli omasta pojastaan samaa mieltä. [Jatkuu...]