WSOY

Otin tuon kuvan, kun arvelin, että joudun kirjoittamaan kustannusalan järjestelyistä jotain. Se oli vuosi sitten kesäkuussa.

Muuta väitetään, mutta ei ole samantekevää, kuka omistaa kustannusliikkeen. Kun kysymys on niin komeasta kohteesta kuin WSOY:n kauno- ja tietokirjallisuus, se ei ole lainkaan samantekevää.

Joku jo viittasi siihen, että Bonnier on ruotsalainen suuryhtiö. Se on totta, mutta viittaus tarkoitti koko konsernia. Konserni tässä on tietysti asialla, mutta kustannusliike on nimeltään Albert Bonniers Förlag. Olen käynyt monesti toimitalossa Tukholmassa osoitteessa Sveavägen 56. Otavan Heikki Reenpää kertoo muistelmistaan hauskoja ja kiinnostavia asioita Bonnierien talosta ja liikkeestä ja heidän kotielämästään 1930-luvun lopulla, jolloin hän oli siellä opettelemassa tulevaa ammattiaan.

Omistaja ei ole yhdentekevä. Kysymys on moraalista ja itsetunnosta. Jari Tervo taisi hiukan irvistellä jonkun Sanomien johtajan luonnehdinnalle WSOY:stä pikkutekijänä. Johtaja puhui tyhmiä.

Rahassa mitattuna eli liikevaihdoltaan WSOY:n yleinen kirjallisuus on pientä. Mutta tätäpä toimintaa ei rahassa mitatakaan. Otavakin pyörittää kirjallisuudella rahasummalla, joka tuo mieleen keskikokoista pienemmän konepajan jossain nelostien varrella.

Nämä yhtiöt, ja Tammi kolmantena, ovat arvostettuja ja arvovaltaisia. Kun menemme mielipiteiden puolelle, kielen viljely on Suomessa mielestäni tärkeämpää kuin maanviljely. Se on elinehto. Kieltä viljellään tehokkaimmin kirjallisuudella. Liepeillä on lehtiä ja erilaista sähköistä mediaa.

Alaa tuntemattomat luulevat, että kustantajan ”back-list” eli aikaisemmin julkaistujen kirjojen varasto on suurenkin rahan arvoinen. Ei se ole. Jos Mika Waltarin tai Väinö Linnan oikeudenomistajat päättäisivät myydä julkaisuoikeuksia eniten tarjoavalle, ei heidän kustantajansa WSOY sille mitään mahtaisi.

Tämän sanoo arkijärki, eikö vain? Tekijällä on oikeus ansaita teoksillaan. Lainsäädäntö tukee tätä pyrkimystä, mielestäni ainakin käyttömusiikissa liiankin tehokkaasti.

Olen lukenut jokseenkin tarkkaan pohjoismaisen kustannustoiminnan historian. Viimeisin oli kustantaja (kilpailija) Per I. Gedinin ”Litteraturens örtagårdsmästare” eli kirjallisuuden kryytimaan hoitaja, Karl Otto Bonnierin elämäkerta. Hänellä oli esimiehinään vaimonsa Lisen sekä hurjat tädit Ellen Kay ja Selma Lagerlöf.

Bonnier ei ole Pohjoismaiden vanhin toimiva kustannusliike, vaikka täyttää ennen pitkää 200 vuotta. Tanskan Gyldendal on toiminut 300 vuotta. Hollannissa ainakin Elsevier on vielä vanhempi.

Gutenbergin keksintöä on jatkuvasti kuvattu siksi asiaksi, jolla länsimaat nousivat vanhastaan rikkaamman ja sivistyneemmän Kiinan ohi ja ohjastivat maailmaa näihin päiviin asti. Olen samaa mieltä. Lisään vain, että myös Internet on Gutenbergin keksintö. Kirjoja oli painettu ja kuvia julkaistu iät ajat mm. kaivertamalla julkaistava aineisto puu- tai metallilaatalle tai piirtämällä se kivelle.

Keksinnän ainutlaatuisuus on sen skaalautuvuus. Sitä kiinalaiset – jotka todellisuudessa olivat keksineet kirjapainon – eivät koskaan tavoittaneet kirjaimistonsa takia. Länsi eteni opetuksen skaalautuvuuteen, joka sekin oli tuntematon asia Kiinassa ja Intiassa. Yli 150 vuotta sitten 80 prosenttia Preussin sotamiehistä osasi lukea ja kirjoittaa. Se oli maailmanennätys, jonka rikkoi Ruotsi tai Suomi – kumma ettei kukaan ole varmistanut kumpi. Veikkaisin Ruotsia, varsinkin jos siirrymme puhumaan myös naisten luku- ja kirjoitustaidosta.

Hieno, sivistynyt joukko, nämä Bonnierit. Tervetuloa tänne. - Nordsteds on muuten perinteiltään paljon tyhmempi kustannusliike, tosin vanhempi. Voitteko kuvitella – siellä oli aikakausien sitten omistajana ja johtajana – juristi! (G.B.A.Holm, joka kaappasi yhtiön julkaistavaksi mm. korkeimman oikeuden ratkaisut)