12. huhtikuuta 2011

Kansanterapeutti




Uutisen sirpale kertoi joidenkin sairaanhoitajien tarjoutuneen ”kuntouttamaan” homoseksuaaleja. Itse aihepiiriä en tunne, eikä kirjoittelemiseni ole tässä tarpeen.

Vaikka mielelläni valehtelen muuta, tukeudun aika usein auktoriteettiargumenttiin. Niin kai muutkin tekevät. Jos lääkäri sanoo, että CRP on vain vähän koholla, ajattelen että vanha kunnon c-reaktiivinen proteiini. Hyvä homma. Bakteeri-infektiota sanottiin ennen verenmyrkytykseksi. Tädit sanoivat, että esimerkiksi sormeen tulleesta haavasta lähtee kohta punainen viiva, ja kun se saavuttaa sydämen, potilas kuolee. Henkensä säilyttää se, joka vetää jodilla viivan ranteen tai olkavarren ympäri.

Nämä ovat molemmat auktoriteettiargumentteja. Uskoin molempia ja edellistä yhä. Homoseksuaaleista parikin lääkäriä, joihin olen tottunut luottamaan, on sanonut, että tuon piirteen ”parantaminen” on heistä yhtä omituinen ajatus kuin ruskeiden silmien tai tumman ihonvärin ”parantaminen”. Odotan kaikessa rauhassa, milloin joku kysyy kristillisiä arvoja julkisesti edustavalta henkilölyä, mitä Raamattu sanoo lapseen sekaantumisesta, kun tämän merkillisen kirjan sanomia naispappeudesta, homoista ja muusta on nyt pyöritelty niin paljon.

Sitä vastoin haluaisin mainita tosiasian ja väitteen.

Olin eräässä vaiheessa paljon tekemisissä psykiatrien ja psykoanalyytikkojen kanssa. Mielenkiintoa piti yllä oikeuspsykiatria, joka ei mielestäni ollut siihen aikaan kehuttavalla kannalla. Käynnit silloisessa vankimielisairaalassa olivat turhankin opettavaisia.

Tuossa yhteydessä opin yhden asian psykoterapiasta ja haluaisin välittää tuon opin lukijoille. Oppi on: ei pidä yrittää.

Ihminen joka hyvän hyvyyttään yrittää auttaa terapoimalla mieleltään järkkynyttä lähimmäistään, järjestää tahtomattaan vaikeuksia sekä autettavalleen että itselleen. Tehtävä on nimittäin erittäin vaikea ja edellyttää pitkää koulutusta ja kokemusta. Tätä nykyä lääkehoito ja sen edellyttämä fysiologian ja biologian tuntemus on käsitetty välttämättömiksi.

Esimerkki on entisen jäykän psykoanalyysin käsite ”transferenssi”. Jotain sen tyyppistä on epäilemättä olemassa. Kun järkkynyt mieli liikahtaa, se hakee itselleen kohteen, ja helpoin kohde on hoitaja, auttaja tai läheinen. Vaikeissa tapauksissa henkilökunta saa huomata olevansa milloin missäkin roolissa – joskus he ovat hoidettaville näiden mielestä kaikkein pahimpia rääkkääjiä. Joskus kuunteleva ystävä julistetaan enkeliksi ja nostetaan jalustalle, josta hänet tietenkin syöstään ajoittain alas.

Ilmiö on vaikea siksikin, että mielisairaanhoidon historia on täynnä vakavia epäonnistumisia ja pahoja hoitovirheitä. Epäluulo henkilökuntaa kohtaan ei ole ollut aiheetonta. Epäluottamus toisten ihmisten hyviä tarkoituksia kohtaan on siinä mielessä aiheellista, ettei niillä tarkoituksilla potkita pitkälle.

Nyt uskonnollispohjaisen ”terapian” päätyminen uutisiin on perusteltua, koska psyyken alueelle ei todellakaan tarvita uusia ”vaihtoehtohoitoja”.

Tämä on vaikea oppi. Inhimillinen ja vastuuta ottava suhtautuminen läheiseen, jonka päässä tuulee, on hyvä asia. Mutta on tärkeää pysyä ystävän roolissa.

Samalla tavalla kuin hoidossa ja hoivassa, joillakin ihmisillä on hämmästyttävät lääkitsemisen lahjat, vaikka heillä ei ole siihen koulutusta.

Kirkko on myös hoito- ja hoiva-ala. En pidä erikoisen outona, että se on niin lähellä valtiota ja julkista rahoitusta kuin se on Suomessa.

Jos olisin jossain kirkon tehtävässä, väistäisin aina muodikkaan kysymyksen, onko Jumala olemassa, sanomalla että en tiedä. Ja jos siihen kysyttäisiin, olenko siis niin sanottu agnostikko, sanoisin että tuskin, koska luulen, ettei kukaan voi omin avuin uskoa. Vastaan kysyisin, uskotko sinä ihmiseen. En ensinkään tiedä, kuinka moni siihen vastaisi rehellisesti, mutta luulen, että sangen moni ei usko.





34 kommenttia:

  1. Olen nyt noin kolme vuotta lukenut jokaisen tämän blogin ylläpitäjän kirjoituksen. Tämän öinen kirjoitus on osunut minuun kaikkein parhaiten ja olen samaa mieltä jokaisen kirjoitetun lauseen kanssa.

    Taustani on se, että olen sairastanut 1980-luvulla kolme psykoosia, käynyt psykoosien jälkeen 13 vuoden psykiatrin vetämän terapian lävitse, saanut apua myös ystäviltä, selvinnyt jotenkuten (aika hyvin itseasiassa), ...toiminut sen jälkeen työelämässä mm. amk-opettajana ja koulutuksen suunnittelijana, yrittäjänä, kirkon työntekijänä, eu-projektipäällikkönä ja nuorisokodin ohjaajana.

    Olen uusperheellinen isä, minulla on kaksi kasvatettavaa lasta ja hiljaittain syntynyt ensimmäinen oma lapsi.

    Tämä(kin) kirjoitus oli erittäin hyvä, aivan huippu, Jukka Kemppiseltä.

    VastaaPoista
  2. No niin - oikeastaan kirjoita tämän vain tämän linkin takia - kun ei ole niin pidettyä siellälässä.

    http://www.lettersofnote.com/2010/11/dont-try.html

    Samapa se.

    Kirjoitetaan nyt sitten, että mielipuolisuus on uskonnollisen elämän perusmuoto. Ja siinäkin - kuten kaikessa muussakin - on useimmiten kyse pelkästä suorituksesta. (Olin reilut 30-v sitten hommissa - ainakin olin olevinani - eräässä mielisairaalassa - tosin en tässä maassa, ja sieltä tarttui minuun muutakin kuin LSD:tä). Ja silloinkin ne kiintymykset säilytetään, tai ainakin yritetään säilyttää, mikä siis viittaa siihen suoritukseen. Väitetään myös että se on yksinkertaisin tila jolloin ihanteet ovat saavutettavissa.

    Rikosten esittäminen takautuvana oikeutuksena toimenpiteille, jotka osittain aiheuttivat ne, edellyttää poikkeuksellista julkeutta. Siitä tuli minulle tietenkin mieleen ne J. Virolaisen niin mainiosti ruotima Portugalin tukipaketti, vaikka sen sanoikin Noam Chomsky sen jälkeen kun Naton joukot etsivät 78 päivää kestäneiden pommitusten jälkeen todistusaineistoa sotarikosten löytämiseksi ex-Jugoslaviasta. Siis kun piti todistaa, että ne ilmaiskut olivat välttämättömiä. (Suurimmat rikokset siinä mielessä tehtiin vasta pommitusten alettua). Ja sen jälkeen (kuten ennen sitä) sitä demonia on tietenkin etsitty jostakin muualta (majailee kuulemma nyt Libyassa). Mikä omalta osaltaan todistaa sen, että mielipuolisuus on aina ollut suosittu ratkaisu silloin kun sivilisoitunut ihminen valmistautuu urotekoihin. Israelin nimessä esimerkiksi ne juutalaiset on vaatetettu melko tehokkaasti niillä sotaisilla aatteilla, mikä on minusta ollut suurempi uhraus kuin se uhkakuva, miksi niin on tehty. Pistäisin sen mielipuolisuuden tiliin. Kuten myös sen viime vuotisen turkkilaisen rauhanlaivueen saavutuksineen.

    Un matin nous partons, le cerveau plein de flamme,
Le coeur gros de rancune et de désirs amers,
Et nous allons, suivant le rythme de la lame,
Berçant notre infini sur le fini des mers

    …Herran pieksut! Melkein unohdin sen Jumalan.

    Jumala ompi linnamme
ja vahva turva aivan,
on miekkamme ja kilpemme
ajalla vaaran, vaivan.
Se vanha vainooja,
kavala, kauhea,
on kiivas, kiukkuinen
ja julma, hirmuinen.
Vain Herra hänet voittaa.

    Vähän kuin Marseljeesi.

    Tässä yllättävässä valossa Nietzsche näkee kristillisyyden. Se on hänen mukaansa voimattomien henkistä kapinaa. Sen ideaalien epäaitous kuvastuu kaiken kukoistavan, voimakkaan, jalon elämän vihollisuutena. (Eino Kaila)

    Ehkäpä jatkan aiheesta myöhemmin… tai sitten en.

    VastaaPoista
  3. Ilman koulutusta (kyseisiin asioihin) tajusin äkkiä, että mitä innokkaammin todistelen vainoharhaiselle ihmiselle hänen harhojaan vääriksi, sen enemmän hän niistä pitää kiinni. Eräässä vaiheessa aloin myötäillä häntä: se johti nopeasti umpikujaan. Aloin valehdella... en minä pysty valehtelemaan. Toistakymmentä vuotta yritin auttaa häntä, eli meitä, itseäni ja häntä. Sitten en enää jaksanut, erosimme ystävinä.

    Ps. En tiedä mitä hänelle nykyisin kuuluu? Tuskin ainakaan huonompaa kuin mitä meille niinä viimeisinä aikoina kun oltiin yhdessä... Minulle kuuluu parempaa. Mutta yhtä läheistä ihmissuhdetta en pysty edes kuvittelemaan.

    VastaaPoista
  4. Ja vaikka tämä ei tuohon mun Jumala ompi linnamme pöpötykseen liitykään, niin aikaan jota elämme kyllä. Ja jotenkin vituttaa kun tuntuu, että näiden EU-valtioiden talous ollaan kaappaamassa kokonaan yksityisiin käsiin. Voitot sinne missä raha haisee ja tappiot sinne missä paska haisee tyyliin.

    http://www.svd.se/naringsliv/centralbanker-ar-de-nya-hedgefonderna_5850849.svd


    http://www.investmentweek.co.uk/investment-week/news/2036915/soros-efsf-control-europes-banks

    Mutta liitetään nyt tämäkin juttu jotenkin siihen uskontoon.

    Kierkegaardin mukaan subjektiivisuus on totuus.

    Eli maailmankatsomuksen totuus mitataan siitä miten vahvasti siihen uskotaan. Mikä meinaa, että pakana joka palvoo palavasti paahtoleipää (mun leivänpaahdin saa aikaiseksi sellaisia) jossa on neitsyenkuva, on lähempänä totuutta, kuin pappi, joka hyvää liksaa vastaan saarnaa siitä kristillisestä köyhyyden ihanteesta, ennen poistumistaan Savoyn - tai jonkun muun vastaavan mestan - tarjoamalle lounaalle.

    VastaaPoista
  5. Harvoin tulee vastaan tai tapaan henkiloita, joilla viiraisi enemman kuin itsellani!
    Onkohan tama huono vai hyva enne?

    Mielipuolen paivakirjassa niin Tarmo Manni aikanaan kuin nyttemmin Martti Suosalmi, esittavat jarisyttavsti nimineuvosta, jolla todella viiraa. Nimineuvos nayttaa pikemmin nauttivan mielikuvistaan, kuin painuvan murheen laaksoon.
    Bloginpitaja kertoo perehtyneensa asiaan kaytannossa. Vastaako tama nimineuvos kaytannon tapauksia?

    VastaaPoista
  6. Silloin kun kansa on kovin ymmärtämätön ja aikaa menee yli 20 vuotta siihen, että saisi tietää miksi ei ole päässyt minnekään useista pyrkimyksistä huolimatta niin lopulta rupeaa tulemaan väistämättä tunne, että elämässä on pahoja ihmisiä, joiden ainoa elinehto on minun estäminen mistä ikinä. Näitä ei voi jälkeenpäin oikein sanoin kuvailla mutta kun elinympäristö uudelleen ja uudelleen ryhmiäkin vaihtamalla karttaa ja vähättelee, supisee ja on "aivan varma" ja näistä mistä aina ollaan "aivan varmoja" muuttuu ja siirtyy, muuntuu ja monimutkaistuu ei voi kun katsoa päältä ja ajatella, että on tullut hourulaan: maahan, jonka asukkaat yhteensä ovat hourula: ei siis enää tarvitse sitoa minnekään hourulaan vaan se, että se koko yhteiskunta on sitä. Näin todella uskon.
    Samallahan aina sanotaan, että jos väittää niin itse on. Mutta minä vetoan historiaan joka toimi lapsena, siirtyi nuoruuteen (vuorovaikutus ja ne sanat mitä on saanut vahvistavat tätä) tästä aikuisuuteen ja lopulta kun 40:senä ajatteli, että hitto saakeli jos pässit edelleen pässin tavoin seisovat esteenä: ja seisoivat. Joka kerta. Avun pyyntö oli tosiaan jossain kohtaan hyvin autenttisen kovaa, hyvin autenttisen epätoivoista ja hyvin rehellistä ja suunnattoman riistävää -
    - ei silti ollut kyse transferenssistä (valinta ei ollut ns. hoitaja vaan filosofi koska itse luki filosofiaa ja kun nämä kiusasivat, estivät sisääntulon seminaarihuoneisiin, esti valmistumista, esti numeroiden saamista ja sai vain ykkösiä vaikka oli kirjat luettu useaan kertaan; opettajat karttavat ja heittävät semiotiikkapaperit pöydälle ja hihkuvat, etteivät ymmärrä, hain heille Tarastin kirjan että katsos siitä, eivät katsoneet, heittävät senkin pöydälle: emme ymmärrä, emme ymmärrä....ja tätä jatkui niin uskotko, että alkaa tulemaan aika kova paha olo lopulta? Missä siis olen, mietin ja pelotti koska mies kotona ja vanhemmat ja kaikki pyörittivät päätä (yksikään ei lukenut, ei tietenkään tukenut ja minä näen miten elämä valuu pois).

    Olenko hourulassa oikeasti? Missä on se, joka on älykäs jossain määrin?
    Voiko joskus jutella paitsi verkossa? Onko elämää näitten twitterien ulkopuolella (joita sitäpaitsi olin mukana keksimässä koska twittaroin jo kymmenen vuotta sitten ja yhdistin maan korkeimmissa viroissa olevia miehiä keskenään dialogiin joka esti Suomea menemästä PIGS-ryhmiin) mutta silti kukaan ei juttele. Ollaanko tuppisuita, tyhmiä vai mitä? Miksi ei saa puhua; en ole tietääkseni spitaalinen enkä kriminaalinen: en saa mitään ja ainoa joka nauttii on sadistinen osuus naisista, joillle toisen naisen epäonni on heidän suora onni.

    Rahallako pitää oikeuksia hoitaa: eikö ole viran sisällä mitään sellaista? Ja kun alkaa totuus näyttäytymään niin sitten peräännytään uudelleen koska nyt se on noloa. Niin se on ollut aina.
    Siitäkin osasin kirjoittaa mielestäni. Ei väliä: ihan sama oliko suomenkielinen tai ruotsinkielinen, tiede tai taide: pölhöt heitti kuin kuuman kiven käsistään ja menivät pöydän alle piiloon. Se on infantiilista ja kun alkaa lopulta itkemään niin pölhökustaat selittävät sen sillä, että on labiili. Tai että hakee transferenssia: mutta kun maine menee etukäteen ei saa missään puhua niin, että joku ottaisi todesta. Sellaista ei nähtävästi ole olemassa: infantiilisuus ja pelko ovat päällimmäisenä ja vasta sen jälkeen alkaa aivot toimimaan. Mutta minkä minä sille voin? Miksi ei voi kuunnella, sitä kun aina paasataan muille. Miksi eivät itse osaa? Kauheaa jälkeä tulee kun ei pääse puhumaan ja elämä olisi elettävä ja yleensä pyydetään, että itse maksaisi oman eläkkeen: minä olen sitä varta vasten yrittänyt mutta minua tuomitsevat naiset, joiden ajatteluun ei laittaisi yhtään mitään; en yhtään mitään.
    Mutta nähtävästi kaikki miehet ajattelevat kuten minä että tuohon naiseen en laittaisi yhtään mitään: jospa saisi siis argumentoida joskus rauhassa ennenkuin koko elämä on pilalla: nyt ovat vasta pilanneet 2/3 siitä.

    Kuka maksaa?

    VastaaPoista
  7. Myös trauman kokeneiden auttamiseen rientävät nykyään toinen toistaan innokkaammat henkisen tuen tarjoajat, jotka täydellisen tietämättömyyden tuomalla varmuudella tinkaavat, että ahdistaako, ahdistaahan... No takuulla ahdistaa, kun sitä aikansa vaaditaan.

    VastaaPoista
  8. JK: ".. onko Jumala olemassa, .."

    'Tarina kertoo, että taas kerran kun eräs munkki oli kysynyt Buddhalta onko jumala olemassa vaiko ei, oli tämä vastannut kysyjälle seuraavasti: Tämän kysymyksen inttäminen on samaa kuin jos joku olisi haavoittunut taistelukentällä nuolesta eikä tämä halua, että kukaan hoitaa häntä ennen kuin hän saa tietää kuka nuolen ampui ja mistä kaupungista ampuja oli kotoisin. Buddha suositteli myös, ettei ole syytä turhaan kuumentaa päätään tällaisilla keskusteluilla, vaan parempi on sen sijaan tehdä jotakin realistista kuten harjoittaa myötätuntoa (sääliä).'

    VastaaPoista
  9. Minäkin odotan sitä, mitä "Raamattu sanoo" lapseen sekaantumisesta. Mutta yhtälailla myös sitä, mitä raamattuvapaat ihmiset siitä sanovat huomenna.
    Mielisairaalassa työskennellessäni opin sen vene-teorian (kaikki me ollaan samassa veneessä ihmiset); mihin synnyt sinä ihminen, millaiseen porukkaan, millaisia geenejä kannat ja kuka sinua rakastaa. Hoitotyö on paikkausta, mutta paikattu kampe saattaa kestää käyttökelpoisena pitkään, olla jopa parempi kuin uusi. Samoin paikkaaja oppii itseään varten asioita paremmin kuin pulpetissa.
    Nykyään minua kiinnostaa erityisesti "terveet ja vahvat".

    VastaaPoista
  10. Kemppinen kirjoittaa tänään todella tärkeästä asiasta. Kiitokset.

    VastaaPoista
  11. JK: "Ihminen joka hyvän hyvyyttään yrittää auttaa terapoimalla mieleltään järkkynyttä lähimmäistään, järjestää tahtomattaan vaikeuksia sekä autettavalleen että itselleen."

    Tämä on totta.

    Mutta vain siinä mielessä, että yrittää auttaa "terapoimalla". Yritin kerran auttaa psykoosiin humpsahtutta ystävääni, joka kuvitteli että maailmanlaajuinen salaliitto vainoaa häntä.

    Lopputulema oli se, että hän esitti vakuuttavammat todisteet puolesta kuin minä vastaan.

    VastaaPoista
  12. Tiettävästi alkoholisteja parannettaessa tähdätään siihen, että alkoholin käyttö lopetetaan, vaikka ajoittain tekisikin mieli ryypätä. Jospa tässä homojen hoidossa on kyse vastaavasta. Oireet katoavat, vaikka "tauti" jää.

    VastaaPoista
  13. Tietämättömyys on niin trendikästä.

    Usein yhdistetään vielä myös siihen, että tiedon puute asiasta/ilmiöstä, syystä tai toisesta se vapauttaa kaikesta vastuusta.
    Alkoholisteilla taas tavataan agnostismin vario siinä muodossa, että he siinä omimmassa olotilassaan tapahtuneista, koska muisti pettää, ovat kuin alentuneesti vastuullisia.
    Henki johdattaa.

    VastaaPoista
  14. You’re gonna have to serve somebody
    Well, it may be the devil or it may be the Lord
    But you’re gonna have to serve somebody......

    ...http://www.bobdylan.com/songs/gotta-serve-somebody

    ..kun on vähän rahaa ja kova jano
    niin asiat pysyvät yksinkertaisina.
    ..onhan niitä muitakin keinoja.

    VastaaPoista
  15. Nautittavaa Kemppistä taas ja kiitos siitä! On aivan sama, nauttiiko tämän kirjoituksen "kuivana vai märkänä", pääasia on että nauttii siitä!

    En ymmärrä näitä "kirkkoisiä tai opetuslapsia", jotka todella ja (aidosti) uskovat tai luulevat uskovansa, että esim. "homous" olisi parannettavissa raamattua lukemalla ja piirissä rukoilemalla. On se vallan omituista, että (luonnossa) simpanssit ja linnutkin jopa tekevät sitä!

    Itseäni on vaivannut lapsesta saakka sanahirviömäinen uustermi "kaksisuuntainen mielialahäiriö", nukun hyvin yleensä 2-3 vrk/vko, mutta sitten taas valvon.. Yleensä menen yhteensuuntaan, mutta aina olen jaksanut uida vastavirtaan ja teen sitä edelleen.

    Hulluudesta on niin helppo puhua, mutta toisin on kokea, varsinkin kun se ei ole lähtöisesti itsestä ja päänsisäisesti, vaan ylväs yhteisö tuottaa sitä kaikella vimmallaan!

    Kiitos blogistille upeasta kirjoituksesta ja "upea" oli sanottu aivan liian alavireessä.

    VastaaPoista
  16. Lääkäreiden mielipide on muuttunut tuossa homoasiassa 180 astetta lyhyessä ajassa, joten odotellaan nyt rauhassa mikä se lopullinen näkemys oikein mahtaa olla. Siihen asti on hyvä pitää kiinni siitä miten asia on muutaman viime vuosituhannen ajan nähty.

    VastaaPoista
  17. Mutta kuka eheyttäisi nämä luotiliiveihin pukeutuneet natsit?

    VastaaPoista
  18. "Minäkin odotan sitä, mitä "Raamattu sanoo" lapseen sekaantumisesta."

    Raamattu ei tykkää namusedistä.

    "Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä [lapsista] --hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."
    Matt.18:6

    VastaaPoista
  19. Kuvitelluilla jumalilla ja jeesuksilla ei ole mitään käsitystä tavallisen ihmisen elämästä. Ne voi puhaltaa taivaan tuuliin.

    Sensijaan tunnen syvää myötätuntoa tavallista ihmistä ja hänen elämäänsä kohtaan. Ihminen on ihmiselle rakkain.

    VastaaPoista
  20. Nämä jotka tietävät ihmisiä nimeltä, ennenkuin on edes tavannut eivät ole sattumia tai vainoharhaisen ihmisen keksimiä harhoja vaan verkostoissa eläviä, raskaasti fokalisoivia voimakkaan sarjan rikollisia joilla on paikka valtioiden virastoissa. Niitä ei löydä ilman että tulee päinvastainen "tilanne" sillä status on sidottu niin korkealle ja fokalisointi yllättävän yksinkertaista. Minkä voi roistoille, ei mitään - elämä kulkee monessa tasossa ja näillä on suurempi ja laajempi verkosto kuin niillä, joiden idea verkostoista ovat syntyneet tämän vuosisadan aikana.

    Se siis psyykksistä sairauksista. Kyse on miesvoittoisesta voiton eufoorasta joka loppuu vasta kun maapallo on tuhottu ja marginaalit viety. Siinä on oikea "tauti" eikä yksittäiset naiset, joita käytetään omiin perverssioihin ja omiin nautintoihin - etäältä luonnollisesti. Etäältä katsotaan miten pärjää leijonien luona vaikka tietäisi monet ratkaisut ennen sitä; ei vaan ole halua siihen koska halu (ei tahto, vaan seksuaalihalu) on virittynyt sadistisuuden ihannointiin ja tämän lipun mukaan käänty muut tuulet sitten.

    VastaaPoista
  21. Kaminiitto kirjoitti...

    JK: ".. onko Jumala olemassa, .."

    'Tarina kertoo, että taas kerran kun eräs munkki oli kysynyt Buddhalta onko jumala olemassa vaiko ei, oli tämä vastannut kysyjälle seuraavasti: ..[ ... ]


    Miten Hän tajusikaan kaiken olennaisen niin selkeästi jo tuolloin; kertomasta, sanotusta, ja opista vielä ilmenee, imho, ne ovat ehjässä linjassa suhteessa toisiinsa.

    VastaaPoista
  22. Tsehovin novellissa "Musta munkki" tiedemies tuntee olevansa onnellisimmillaan, kun on hiukan hullu. En paljasta enempää, sanonpahan vain, että jokaisen, jolla joskus päässä viiraa, kannattaa se lukea. Minulla viiraa usein ja luen tarinan monta kertaa vuodessa.
    Dostojevski ylisti kaatumatautikohtauksiaan, joiden aikana hän sai tosi hienoja hallusinaatioita ja ties mitä viboja.
    Voi olla että ns. "henkinen terveys" on ihmiselle raskain olotila.

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  23. Lainsäätäjien mielipide on muuttunut tuossa orjienpitoasiassa 180 astetta lyhyessä ajassa, joten odotellaan nyt rauhassa mikä se lopullinen näkemys oikein mahtaa olla. Siihen asti on hyvä pitää kiinni siitä miten asia on muutaman viime vuosituhannen ajan nähty.

    Lääkäreiden mielipide on muuttunut tuossa bakteriologia-asiassa 180 astetta lyhyessä ajassa, joten odotellaan nyt rauhassa mikä se lopullinen näkemys oikein mahtaa olla. Siihen asti on hyvä pitää kiinni siitä miten asia on muutaman viime vuosituhannen ajan nähty.

    VastaaPoista
  24. Mitä tuumaa asiantuntija maanataisen Motin esiin tuomista asioista. Maallikkoa hirvittää, onko tämä aina ollut tällaista peliä vai onko uutta ilmiötä?

    VastaaPoista
  25. Pallopelissä ei ole pelin esteitä, on vain oltava nopea tai nokkela: siinä eivät palloliitto seiso ja estä pallon heittämistä, pallon saamista, pallon viemistä tai pallon pyörittämistä.

    Ymmärrän miksi pallopeleistä saa enemmän kunniaa kuin elämästä, missä aikoo olla hyvä ja totuudenmukainen ja toivoa sitä myös vastaisuuden sukupolvilta. Ei paljon paina - pelaamaan vaan - lapset, nuoret, vanhat ja kaikki: eiköhän joku heitä murusia sitten koirille kun leikki on ohi.
    Pääasia, että sadistiset saavat katsoa peliä, yrittää pelata ja tuottaa pelejä. Batman pelaa konsolilla batmanpeliä, ei osaa pian muuta kuin vaihtaa patterit: se on ainoa todellinen kompetenssi. Näin jos annamme jatkua. Ja minä en pääse edes keskustelemaan: maapallo on infanttien ja heille pitää olla pelejä, leikkiä, nöyristelyä ja muuta epäinhimillistä samalla kun mutisevat vihaisena niille, joilla on oikea sielu ja olisivat halunneet myös elää.

    VastaaPoista
  26. Ad Anonyymi: - katsoin eilisen MOT:in, mutta en saanut yrittämälläkään selvää, mikä oli tämä kollega Majamaan tarkoittama hirmuteko.

    VastaaPoista
  27. Papukaija hyvä, kommenttini oli sarkastinen. Oikeasti olen sitä mieltä että homous ei ole sairaus vaan perversio. Lisäksi se on rumaa, karvaista, kakkaista ja muutenkin vastenmielistä. Kaikin puolin salassa pidettävää. Homous tulisi kitkeä nopeasti jotta se ei rapauttaisi yhteiskuntaa ja inhimillisen elämän jatkumismahdollisuuksia. Jatkukoon omissa salaisissa kaapeissaan, näkyville sitä ei tarvitse tuoda.

    VastaaPoista
  28. Jukka Ryhänen

    Kaikesta homouden salassapidettävyydestä huolimatta Sinulla tuntuu olevan hyvin tarkka proseduraalinen tieto (knowing how) sen toiminnallisista erityispiirteistä. Keep up the good work!

    VastaaPoista
  29. "...mikä oli tämä kollega Majamaan tarkoittama hirmuteko. "

    Lunastusperusteen, kun vanha ei kelpaa, tekaisu KHO:ssa.

    Majamaa, väitellyt oikeustieteestä, ei ole emeritus.

    VastaaPoista
  30. En usko ihmiseen. Jo ajatus siitä saa minut voimaan pahoin. Ja vaimoni on samaa mieltä. Hän joutui maksamaan kerran erään takaamansa vekselin ja se kokemus opetti häntä paljon.

    Voi olla että voimme "parantaa" jonkin verran maailmaa kuuntelemalla ja jopa neuvomalla. Mutta todennäköisesti kaikenlaiset väkivalta, päihde, pedofilia, rikollisuus ym toiminta tulee säilymään aika lailla nykyisellä tasolla. Näkemykseni siis biologiasta prinsiippinä ei ole kyyninen vaan - rauhallisen alistuva. Miksi möyrytä joistakin asioista joille emme kuitenkaan voi pohjimmiltaan mitään? Homoseksuaalien "eheyttäminen" ja pedofilian poistaminen luopumalla uskonnosta ovat jokseenkin yhtä älyttömiä ajatusmalleja. Ero on kai siinä että ilmeisesti toinen näistä on poliittisesti korrekti ja toinen taas ei.

    Hmmm....

    VastaaPoista
  31. Niin katsos veliseni, sain apua ja minusta tuli normaali. Ai että kun tuntuu hyvältä.

    VastaaPoista
  32. Matias: " En usko ihmiseen. Jo ajatus siitä saa minut voimaan pahoin."

    Mua se ei kyllä ahdista yhtään, vaikka uskon että iso osa ihmiskunnasta jää jälkeen.

    VastaaPoista
  33. Jukka Ryhänen

    No siinä tapauksessa: Sit non doctissima coniux.

    VastaaPoista
  34. Matias: "En usko ihmiseen. Jo ajatus siitä saa minut voimaan pahoin. Ja vaimoni on samaa mieltä."

    Ette siis usko toisiinnekaan, vaimosi ja sinä.

    VastaaPoista