7. maaliskuuta 2011

Markuksen evankeliumi




”Suuri kansanjoukko kuunteli Jeesusta halukkaasti. Opettaessaan hän sanoi näin: "Varokaa lainopettajia! He kulkevat mielellään pitkissä viitoissa ja odottavat, että heitä tervehditään toreilla, he ottavat synagogassa etumaiset istuimet ja pidoissa kunniapaikat, mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa."

Onko sitä ryhdytty vallan saarnaamaankin? Miksei niinkin, mutta oikeastaan ei. Kun kirjoittaa, olisi hyvä, jos olisi asiaakin.

Olen toistellut välillä, että en pidä oikeudenmukaisuutta riittävänä tavoitteena, eikä liioin riitä, että tekee velvollisuutensa.

Sitten he lähettivät muutamia fariseuksia ja Herodeksen kannattajia Jeesuksen luo saadakseen hänet puheistaan kiinni. Nämä tulivat ja sanoivat hänelle: "Opettaja, me tiedämme, että sinä puhut totta ja olet ihmisistä riippumaton. Sinä et tee eroa heidän välillään, vaan opetat Jumalan tietä totuuden mukaisesti. Onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei? Tuleeko meidän maksaa vai ei?"

Jeesus tiesi heidän teeskentelevän ja sanoi: "Miksi te yritätte saada minut ansaan? Näyttäkää minulle denaarin raha." He ottivat esiin rahan, ja hän kysyi: "Kenen kuva ja nimi siinä on?" "Keisarin", he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: "Antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu." Tämä vastaus jätti heidät ymmälle.

Denarin toisella puolella oli hallitsijan nimi, tässä tapauksessa ”Divus Tiberius” eli Tiberius Jumala. Toisella puolella on jumalatar Tykhe, varallisuuden kartuttaja, kuten kuvasta havaitaan.

Vero oli kapinan johdosta määrätty ja se oli maksettava nimenomaan hopearahana, denareina, joka oli juutalaisille kova ja vastenmielinen määräys.

Lakeja on kahta lajia. Maallisen lain tehtävä on pienentää syntiä. Sen pitäisi vastustaa pahaa. Hengellisen lain tehtävä on suurentaa syntiä. Ihminen voi maksaa veroa tai velkaa maalliselle vallalle, mutta hengelliselle vallalle hänellä on antaa vain epätäydellisyytensä, riippumattomuutensa ja kelvottomuutensa.

Toinen puoli kirkossa kävijöistä ihmettelee mielessään, miksi synnintunnustuksessa sanotaan ”minä vaivainen, syntinen ihminen”. Kun itse asiassa olen aika vaivaton ja suhteellisen synnitön, ainakin noihin naapureihin verrattuna.

Siksi se synnintunnustus luetaan. Noin ajattelee lainopin opettaja (”kirjanoppinut”) ja fariseus. Toinen, radikaali ajattelutapa, ei pohjaltaan edellytä opinkappaleiden totena pitämistä eikä keskustelua siitä, onko Jumala olemassa.

Kun annetaan ymmärtää, että kirkon pitäisi tuomita riistäjäkapitalistit, niin samalla sitten homot, papinvirkaan hankkiutuneet naiset, maahanmuuttajat, alkoholistit, köyhät ja kunnottomat…

Luullakseni tuo ajattelutapa on perus-islamia. Jumalan ääneen tunnustava ja käskyt täyttävä on joka tapauksessa verrattomasti parempi ihminen kuin äänettömän epäilevä. Tai oikeastaan islamin välttämätön ydin on Jumalan tunnustaminen (http://www.islam.com ). Sitten tulevat velvollisuudet.

Jeesus on maanpäällinen ihminen, joka asetti kaksoiskäskyn. Jumalan lisäksi on ihminen, tai kuten on tapana kirjoittaa ”lähimmäinen”, vaikka yhtä hyvin voisi sanoa ”kauimmainen”. Kuka oli ryöstetyn miehen lähimmäinen? Se joka osoitti hänelle laupeutta.

Ihmiset luulevat parantavansa maailmaa parantamalla lakeja. Hupsuimmat heistä vaativat lisäksi kohtuutta. Niin kauan kuin vaatii itselleen jotain on pimeydessä. Ei kysymys ole siitä, että maailman olisi muututtava, vaan ihmisen. Ja kullakin ihmisellä on yksi ainoa ihminen, jota todellisuudessa voi muuttaa. Yritykset muuttaa toisia ovat lainkäyttöä, hallintoa ja politiikkaa.

18 kommenttia:

  1. Eikös sana 'divus' viitannut vähempiarvoiseen jumaluuteen, jolloin käännöksen kirjoitusasu voisi olla vaikkapa 'jumala'. Mutta ei missään nimessä ainakaan 'Jumala'.

    VastaaPoista
  2. Ad Sammalkieli: - olet oikeassa. Roomalainen apoteoosi muuttui keisariaikana. Mielessäni oli R. Gravesin romaanin toinen nide, Claudius jumala ja hänen vaimonsa Messalina.

    Kyllä sen pitäisi olla pieni j-kirjain.

    VastaaPoista
  3. Olen täysin samaa mieltä ja näitä asioita ei silti suoraan opeteta koska agnostisuus ja ateismilla on heti kannattajansa sillä ruma tapa pelata heti kun toiset herkistyvät on asia, joka tekee meidän kulttuurin yhtä pahaksi kuin islam. Mutta onpa ainakin kirjat vähän paremmassa kunnossa voisi sanoa: ja koulun pitäisi saada ei tietoa vaan tajuntaa lisää tässä suhteessa.
    Sitä kutsuttiin indoktrinaatioksi ja pahimmat roistot ns. tieteen nimissä menivät ja vetivät kauneuden pois koulusta että juuri heidän omat pennut pärjäisivät.

    VastaaPoista
  4. Kulloisetkin suomennokset vilisevät kulloistakin
    esivaltadoktriiniamme legitimoivaa väärennöstä.
    Tässä Markuksen kohdassa ei suinkaan rakasteta
    veroja. Muilla kielillä paitsi pisasuomella, keisarille ei
    anneta,vaan palautetaan. Ekaksi osui käteen englanninnos (kun vilppi oli arvattavissa) ja siellä oli heti re-
    ja koko sana render ja sanat Render unto Ceasar...
    ja sitten unto God... (sielusi,henkesi sinne mistä se on
    kotoisinkin).
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  5. Kuvan rahan etusivun teksti on suomeksi:
    "Tiberius caesar jumalaksi korotetun Augustuksen
    poika augustus"

    VastaaPoista
  6. "Ihmiset luulevat parantavansa maailmaa parantamalla lakeja. Hupsuimmat heistä vaativat lisäksi kohtuutta. ... Yritykset muuttaa toisia ovat lainkäyttöä, hallintoa ja politiikkaa."
    Eikö blogisti kuitenkin ole luterilainen, joka uskoo, että maallisen regimentin alueella oikeus ja joskus kohtuuskin on saavutettavissa järjen avulla. Tämä näkemys kun on luonut kukoistavia yhteiskuntia (esim. pohjois-maat), joissa valitsee (kohtuullinen) hyvinvointi, demokratia ja oikeusvaltio. Islamilaisella maailmalla ei tässä suhteessa ole ollut paljon näytettävää, olisiko syynä fatalismi ja almu-kultuuri, joka pitää köyhät köyhänä.
    Toinen asia: eikö jumalaksi julistaminen tapahtunut yleensä vasta kuoleman jälkeen ja muistelen Tiberiuksen olleen ensimmäisen, jota ei julistettu jumalaksi. Lisäksi ihmettelen, että juutalaisille tarjottiin tuollaista rahaa, koska roomalaiset pyrkivät kohtelemaan juutalaisia näin yksijumalaisuus kunnioittaen: kuvia sisältäviä sotamerkejä ei esim. tuotu Jerusalemiin.

    VastaaPoista
  7. Markushan oli lähinnä Pietarin "opetuslapsi", josta syystä evankeliumia on kutsuttu Pietarin evankeliumiksi. Markus itse ei tavannut Jeesusta kertaakaan.
    Nähtävästi Markus on kirjoittanut evankeliuminsa Pietarin kuoleman jälkeen ja sitonut Pietarin höpinät Jeesuksen sanomiksi.

    Kirjoitus oli suunnattu Roomassa (katakombeissa) asuville kristityille, joten siinä suhteessa rahan esittely kera keisarin tulee ymmärrettävämmäksi.

    Vai oliko blogikirjoituksessa jokin juju?

    VastaaPoista
  8. Turhuutta ja tuulten tavoittelua kaikki tyynni!

    Mikä oli selityksen yritys, jäin pohtimaan. Mutta Pauliine Koskelo ei tämänpäivänkään kommenteilla ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää omaa asemaansa!

    Jäin siis miettimään..

    Erkki K. Laakso
    Alavus

    VastaaPoista
  9. Tuhlaajapoika kääntyi tuhlaajan tieltä ja palasi kotiin. Isä juoksi häntä vastaan, antoi anteeksi ja järjesti kunnon bileet kadonneen ja taas löytyneen kunniaksi. Vanhempi veli, joka oli vuosikaudet orjan lailla kiitosta saamatta palvellut isää, vihastui tästä.

    Vanhempi veli vaati oikeudenmukaisuutta, mutta siitä ei ollutkaan kysymys, vaan armosta.

    Mutta meille maallisille tuomareille oikeudenmukaisuuden vaatimus on kova juttu, vaikkakaan ei minunkaan mielestäni riittävä.

    Aikoinaan kirjoitin vahvistamaani Itä-Suomen hovioikeuden työjärjestykseen toiminta-ajatuksen:

    "Hovioikeus toteuttaa tehokasta oikeusturvaa, estää ja sovittelee konflikteja sekä kehittää oikeutta yhteiskunnassa, valvoo ja edistää perus-ja ihmisoikeuksien toteutumista sekä on osa demokraattisen oikeusvaltion toimintaedellytyksiä.

    Hovioikeus suorittaa tätä tehtäväänsä ratkaisemalla sen käsiteltäväksi saatettuja yksittäisiä asioita riippumattomasti ja puolueettomasti, oikeudenmukaisesti ja luotettavasti olemalla varma, nopea, kustannuksiltaan edullinen ja asiakkaitaan palveleva.

    Hovioikeuden päätehtävänä muutoksenhakutuomioistuimena on käsitellä valitukset ja kantelut käräjäoikeuksien ratkaisuista ja kontrolloida ratkaisujen oikeellisuutta."

    Erilaisia käsityksiä esitettiin siitä, miten hovioikeus tehtävässään onnistui. Minunkaan mielestäni suoritus ei ollut, onneksi, läheskään täydellinen.

    VastaaPoista
  10. Hei Jukka et al.,


    Onko Sinunkin mukaan Jeesus sitten tärkeämpi
    kuin kukaan tai mikään muu, johtotähti kaikilla teille, kun noin kirjoitat?
    ( kysymys on retorinen, sanoin sen, vaikka
    sen tietenkin ymmärsitkin;))

    Laki-oikeus, syyllisyys-armo, niinpä.


    yst. terv. Matti

    VastaaPoista
  11. Onko tuosta pääteltävissä että Suomessa hovioikeuksilla on erilaiset työjärjestykset ja toiminta-ajatukset?

    VastaaPoista
  12. Ad JarMom: - ei ollut jujua. Kyllä tämä rangaistusvero kapinan johdosta tunnetaan - der Grosse Pauly olisi sopiva lähde.

    Tarkoitus oli nöyrryttää ja häpäistä juutalaisia. Siihen lienee ollut aihetta. Ja lainopettajat olivat keisarin puolella, kansaa vastaan.

    Kysymys oli ansa - jos vastaus olisi ollut "keisari", kansa olisi raivostunut, jos "ei keisari", kuuloetäisyydellä epäilemättä norkoilleet roomalaiset olisivat iskeneet heti.

    VastaaPoista
  13. Ad Anonyymi: - kyllä ne ovat erilaisia, työjärjestykset. Puolet on työn järjestely ja loppu ohjelmaa. Paljon riippuu presidentistä. Pääsääntö on, ettei presidentti pärjää täysistunnolle eli jäsenille.

    Silti - olin itse näkemässä, miten Kaarlo L. Ståhlberg nosti Helsingin HO:n tasoa taitavasti ja miten se Heikki Mälkin rauhallisen kauden jälkeen nopeasti laski.

    VastaaPoista
  14. Pitäisikö parkkimaksuasioissa noudattaa enemmän oikeudenmukaisuutta vai armoa?

    VastaaPoista
  15. Mikäli Jumalaa ei ole olemassa, niin kuka oli Jeesus? Mies, joka uskoi olevansa Jumalan Poika, joka uskoi tulleensa "täyttämään lain" (isä uhraa poikansa) ja uskoi toimivansa "ihmisten" puolesta uhratessaan itsensä "maailman syntien" (kenen, mitkä) sovittamiseksi. Hänen kerrotaan nousseen kuolleista ja myöhemmin, taivaaseen.

    Eikö ole jo aika vapahtaa itsensä tästä tarinasta, lakata mittaamasta itseään asteikolla Jumala-Jeesus-"ihminen" ja alkaa arvostaa itseään yksilönä, tavallisena, hyvään pyrkivänä ihmisenä, joka vastaa itse omista teoistaan.

    VastaaPoista
  16. "Ei kysymys ole siitä, että maailman olisi muututtava, vaan ihmisen".

    Olen täysin eri mieltä. Ihminen ei muutu: hyvissä oloissa elää hyvin, huonoissa huonosti. Olosuhteisiin sensijaan voidaan vaikuttaa muuttamalla niitä yhteisiä sääntöjä, joita soveltamalla tällä hetkellä luodaan varallisuutta rikkaille liikaa, köyhille liian vähän.

    VastaaPoista