21. maaliskuuta 2011

Kirjoitus II


Perustelu väitteeseeni, että digitoitu eli sähköinen kirja voi olla sama teos kuin sen paperille painettu versio, on taskukirja. Kirja ilmestyy ensin kalliimpana, kovakantisena ja sitten halvempana laitoksena, pokkarina. Teos on sama. ”Ladelma” on sama. (Nykyisin painokonetta ohjaa digitaalisessa muodossa oleva teksti, johon on koodattu kaikki typografian edellyttämät merkit. Aikoinaan ladelma saattoi olla metallinen, jopa irtokirjakkeista koottu.)

Taskukirjan julkaisee Suomessa lähes poikkeuksetta sama kustantaja kuin kovakantisenkin.  Jos taskukirjasarja on usean kustantajan yhteinen, alkuperäinen kustantaja on siinä mukana. Se ei käy päinsä, että kirjailija asiasta sopimatta tai mainitsematta tekisi sopimuksen kovakantisesta ja heti perään toisen kustantajan kanssa taskukirjasta.

Tämä on sopimusoikeudellinen sääntö. Se on järkevä sääntö, koska taskukirja voi vaikuttaa kovakantisen myyntiin, jolloin kirjailija voisi toisella kädellä ottaa sen minkä toisella antoi. Suurilla markkinoilla asetelma on hiukan toinen, ja on mahdollista, että pokkari ilmestyy kovakantisen kustantaneen firman kilpailijalta, ns. huutokaupan jälkeen.  Se on raakaa rahapeliä, mutta ehdot ovat kaikkien tiedossa.

Tämä kysymys oli liian vaikea tenteissä: ”Mikä on plagiaatti? Mistä tuomitaan se, joka on plagioinut toisen teosta?”

Vastaus on: plagiaatti on muunnelma alkuperäisteoksesta (”derivative work”, ”Werkumgestaltung”). Tekijällä on oikeus teokseensa muuttamattomana ja muutettuna, samassa ja toisessa taiteen tai kirjallisuuden lajissa. Plagiaatti on liian samanlainen kuin plagioitu teos: muunnelma.

Suojatun teoksen osaa ei suojata teoksena, vaan muunnelmana. Jos julkaisen luvattomasti puolet, sivut 1 - 175 romaanista X, valmistan muunneltuja kappaleita romaanista X (350 s.) ja loukkaan tekijän oikeutta kappaleiden valmistamiseen ja levittämiseen.

Mikä on sitaatin yläraja? Kuinka monta riviä saa siteerata? Riippuu tilanteesta, mikä on ”tarkoituksen edellyttämä laajuus”. Väitöskirjassa, jossa halutaan osoittaa aikaisempi oppi vääräksi, voi olla kymmeniä pitkiä sitaatteja tuota aikaisempaa oppia edustavasta teoksesta. Se on hyvän tavan mukaista. Kun tieteessä väitetään, että NN sanoo jotain, tämä osoitetaan parhaiten suoralla sitaatilla.

Usein esitetyt vastaukset ”kolme tahtia sävelmästä” tai ”ei koko runoa” ovat kaupunkilegendoja. Lehtiarvostelussa koko runon siteeraaminen ei ehkä ole tarpeen. Kirjallisuudentutkimuksessa se taas voi olla välttämätöntä. Valokuvanäyttelystä kirjoitusta laativalle riittää useimmiten yksi kuvasitaatti, samoin taidenäyttelystä, paitsi jos näyttely sattuukin olemaan siitä mielenkiintoinen, että se esittelee sekä taiteilijan figuratiivista että nonfiguratiivista tuotantoa, jolloin on perusteltua näyttää esimerkki molemmista vaiheista.

Kolme tahtia musiikkia voi olla oikean suuntainen, kun puhutaan sävellyksistä ja yksinkertaisista kappaleista. Hyvin luultavasti verkkokaupoissa käytetty minuutti tai kaksi sinfonian tai oopperan esitystä on oikein harkittu. Kuulijaa kiinnostaa näyte soinnista, äänityksestä, temposta.

Sitaatti ei saa kilpailla alkuperäisen kanssa eli vähentää alkuperäisen arvoa. Kuvasitaatissa ”thumbnail” on tullut tavaksi. Laki ei sitä edellytä. Ellei olosuhteista johdu muuta, kuvasitaatti voi olla erottelultaan hyvä. Mielestäni paino-originaali on raja. Tämän hetken käytännössä ei ole järkevää tarvetta käyttää isompaa kuvatiedostoa kuin suuruusluokka 1000 x 1200 (4 – 8 Mb).

Plagiaatin käsittäminen muunnelmaksi johtaa kysymykseen, mikä on muunnelma. Tämän kysymyksen ratkaisemisessa ei ole oikeastaan ollut ongelmia. Siitä on kirjoitettu turhaan isoja tutkimuksia. Samankaltaisuuden ratkaiseminen on usein edessä myös patentti- ja tavaramerkkioikeudessa. Kysymys tuntuu vaikealta, koska asiayhteys ratkaisee. Tunnusmerkkioikeuden esimerkit ovat havainnollisia. Asunto Oy Valtakatu 11 eroaa toiminimestä Asunto Oy Valtakatu 2. Sekä posti että yleisö tietävät talojen numeroinnin. ”Ekstra” ja ”Ekstrapriima” eivät eroa toisistaan, jos molemmat ovat saippuamerkkejä, ehkä eivät myöskään ”Dux” ja ”Lux”.

Tämän ja sitaatin taustalla on kunnianarvoisa väärinkäsitys, oppi teoksen sisällöstä ja sisäisestä ja ulkoisesta muodosta (Kivimäki, Kohler, Ulmer jne.) Viimeistään 1940-luvulla tuomioistuimet alkoivat jo perustella, että suojan kohteena voi olla ajatussisältö ja ajatuksen kuljetus. Vastaavasti englanniksi esitetty kahtiajako” idea – expression” on mitäänsanomaton (näin Laddie, Fisher, Bently-Sherman etc). Oppi ideasta vailla hahmoa on ehkä vain neoplatonistinen ja raukesi noin vuonna 1300 – paitsi juristien mielestä.

Tämä perustelee, miksi esimerkiksi parodia ei ole muunnelma – se näyttää olevan samanlainen mutta sisältö on toinen. Pilasaarna viljelee papillis-raamatullisia sanankäänteitä, mutta vai pilkatakseen.

Miksi sitaatti ei ole teoksen osa tai muunnelma? Ilman lain säännöstä se olisi. Tekijänoikeus on kuitenkin tasapainoa yleisen ja yksityisen edun välillä. Tekijällä on oltava oikeus teokseensa ja siitä saatavan tuottoon. Yleisöllä on, nyt perustuslainkin mukaan, oikeus saada informaatiota ja oikeus saada opetusta.

Tavallisesti esiintyvä plagiaatti eli luvaton muunnelma ei vanhene nopeasti, koska syyteaika ei ala kulua ennen kuin lainvastainen asiaintila päättyy. Sitaattioikeuden yittäminen on siis muu tekijänoikeuslain vastainen teko, joka toteutuu julkaisemalla tuo sitaatti.

Argumentaationi se kohta, josta tullaan olemaan eri mieltä, on kirjan sähköinen versio. Tullaan väittämään, että tekstin saattaminen sähköisessä muodossa markkinoille eli sen levittäminen aloittaa vanhentumisajan. Oma päinvastainen mielipiteeni perustui siis siihen, että teos on lukijan kannalta täsmälleen sama eli vertautuu uuteen painokseen tai taskukirjaan muutoin paitsi että kustannussopimuksen takia uusi sopimus tekijöiden kanssa on tehtävä. Esimerkkitapauksessamme rahaa ei tietenkään makseta. Sillä näkökohdalla, että sähkökirja tavoittaa uudet lukijat, ei ole merkitystä. Lakia tulkitaan sen sisältämien sääntöjen mukaan, eikä tulonjakona.

Lukija ymmärtänee, että asia on iso. Esimerkiksi kotimaisessa tietokirjallisuudessa tekijän tai tämän perillisten lupa riittää. Tekijänoikeuspolitiikkani on selvä. Kirjoja, joiden julkaiseminen uudelleen paperilla olisi taloudellisesti tuottamatonta, olisi toimitettava käytettäväksi kirjastolaitoksen välityksellä.


19 kommenttia:

  1. Kellä on tekijänoikeus rahaan ? Kenen väärä raha
    on käypäistä ? Suomen Yhdyspankki aloitti
    omilla seteleillä. Tuuman tukku ojennettiin perustajatehtailijalle (=se on: käsityöläisverstaiden
    murskaajalle). Tämä tehtailija (ellei itse väärän
    rahan painaja eli pankkimies,niin serkkunsa kum-
    minkin) oli jäävinään velkaa pankille, nyökytteli
    maksavansa takaisin.

    Sata vuotta ennen kuin Borgströmit rupesivat
    rahantekijöiksi,oli Rousseau Dijoin kilpaesseessään
    julistanut matematiikan ahneudesta syntyneeksi.
    Laskujen oppiahan se.

    Toiset sata ja 50 vuotta edistystä ja tänään
    rahasta käyvät entistä yksityisemmät paperit.
    Varjopankkimaailma syntyi johdannaisena
    keskuspankkien irrottamisesta riippumattomiksi.

    Varjopankkimaailma toimii päivänvalossa ja
    on kunniallista siinä kuin turnajaiset,kriketit ja
    muut urhostelut. Erona on vain se,että pankkit
    eivät noudata sääntökirjoja. Ne on pantu viralta
    deregulaation aikautena,alkaen vaikkapa
    kiskonnan museoimisesta. Rahan monistamisessa
    päästiin irti velallisesta kun kopioituminen siirtyi
    pankkisysteemin sisälle interbank-toiminnaksi.
    Taseet pitenivät kolikoista,seteleistä,tileistä jos
    minkälaisiksi maksuvälineiksi,ihan yksilöllisesti
    räätälöityjä ja hinnoiteltuja derivaattoja (kaupinta
    tiskin alta) kirjoiteltiin miljaardeittain.

    Nämä ovat muutettavissa tavalliseksi rahaksi.
    Varjopankki syntyy kun perinteinen pankki arvopaperistamalla kauppaa asuntoluotot
    eläkeyhtiölle. Tämä on tasevasempaa.Saamisen sijaan raha. Taseoikealla talletuksen tilalle otetaan
    Nokian tai Storan miljardikassasta rahalainaa ja
    Storalle kirjoitetaan pantiksi pankin sitoumus
    (=yritystodistus "suomeksi") tai annetaan vaikkapa
    arvopaperistamisessa juuri luotu eli valmisettu osuus asuntolainasaamisiin.

    Tämä arvopaperi on Storalle maksuväline ja kaupittavissa eteenpäin maksuksi puuplantaasin
    raivaamisesta paikallisviranomaiselle. Nämä voivat
    muuttaa sen pesetoiksi tai realeiksi jne. Arvopaperi
    jatkaa elämäänsä kiertäen likvidinä taseesta
    taseeseen pitkin poikin ihmiskuntaa. Riippumattomat keskuspankit takaavat sen käypäisyyden vähimmistörahoina kuten euroina
    tai kruunuina,joita niitäkin vielä kioskeissa vastaanotetaan.

    Stroran kassasta saatu myyntitulo,dollarit, on hyvää materiaalia pankin osinkojen maksamisessa ja
    etenkin bonusten suorittamisessa niille ihmisille,
    jotka tätä varjopankki+perinnepankki rajähdystynnöriä kautta maapallon pyörittävät.

    Juuri näiden uusrikkaiden valtiasihmisten tuottamisesta uudessa rahamaailmassa perimmältään onkin kysymys. Hanke on onnistunut
    hyvin eikä kriisi vuodesta 2007 ole perusteita
    miksikään muuttanut.

    Kriisin syyksi on valkenemassa sama kuin aina:
    Pankki on hienointa sosiologiaa ja materiaalisen
    edistyskulttuurin perustuslaki tai uskontunnustus.
    Finassi-innovaatioiden ja rahan horjahtelevaisuuden kanssa eläminen kysyy syvää oppineisuutta.

    Käsittämätöntä kyllä mutta Bengt Holmström on
    asian nobelytimessä kaverinsa Gary B. Gortonin kanssa. Jälkimmäisen hieno työ (myös AIG:llä) ja kirja Slapp by the invisible hand kuvaa varjopankit.

    Jos Ben Bernakelta kysyy kuningatar Elisabethin
    hienon kysymyksen, miksi kukaan ei etukäteen
    tiennut nykykriisistä,niin Bernake viittaa Gortoniin.

    Begt Holmström tietää myös, ja juuri siksi, ei ehdota
    korjauksia. Paitsi ehkä että Valtiot voisivat ihan
    eksplisiittisestikin taata varjopankisijoitukset kuten
    1934 alkaen taataan talletukset (Roosevelt).

    Niin Holmström on tänään livenä Helsingissä,katso
    HS Menovinkkipalstalta.
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  2. Onneksi harrastajakirjoittaja saa anteeksi jos on siteerannut liian pitkästi. Minäkin laitoin kirjaani makean mainospätkän Matti Klingen "Iisalmen ruhtinaskunnasta", vaikka se jo nimenä muistuttaa "Rutakon ruhtinaskuntaa".

    Tulkinnasta onkin kysymys. Kiirehtiessään läntisen ajattelun pääsyä tykönsä Rutakon kyläläiset olivat näet perustaneet 1850 puolivälissä omin päin rukoushuonekunnan, kun taas klingeläinen Juhani Aho-tulkinta kertoo papiston sielläkin joutuneen hyvää hyvyyttään oikomaan karttakepillä vastahakoisia kyläläisiä ihmisten tavoille.

    Erkki Tuomioja näytti debatoineen ultraeurooppalaisena esiintyvän Klingen - ukki toimi Runnin kylpylän isäntänä 1900 alussa- kanssa historian poliittisista tulkinnoista tässä menneenä päivänä Pohjois-Hesperiankadun kirjakaupassa. Pekka Haavisto- myös helsinkiläinen ajattelija- kävi puolestaan Iisalmessa ampumassa lähtölaukausta presidenttikampanjalleen.

    VastaaPoista
  3. Painokoneessa on kyllä edelleen painolevy (paitsi ns. 'digitaalipainossa', joka on pelkää valokopiointia- kirjoja tällä menetelmällä painetaan harvoin), jolta 'kirjaimet' painetaan. Painolevyn valmistamisessa sen sijaan on apua tietotekniikasta.

    VastaaPoista
  4. Tunnen oloni ahdistuneeksi päivän Savitaulua lukiessani (perkeleen hyvä). Jokainen pätkä vaatii järjen-pysäytystä ja syvempää ymmärrystä. Joo,joo, pala plalta..

    Ymmärrän kuinka raskasta on olla pieni luovan työn tekijä.
    Hän on valjastettu kilipukkina vetämään suuria nelipyörä vankkureita, jotka on lastattut ärhentelevillä Teoston ja painotalojen lihavilla loyereilla.
    On siinä taakkaa ja koko ajan pitää varoa ettei astu plagiaation-ojaan. Parhaassa tapauksessa voisi saada omilta asiamiehiltä kutsun lakitupaa!

    Muuten, kohta Kemppisen saittimeteri rikkoo 3.000.000 kävijän rajan!

    Ilmeisesti tämä tapahtuu sopivasti vaalien aikaan ?
    Asiaa voisi juhlistaa edestakaisella Valistuksen-Hyöryjuna matkalla: Helsinki, Kirkkonummi, Karjaa. Olisin valmis ostamaan lipun, 66E.

    Viinakset maksaisin kyllä itse.

    VastaaPoista
  5. Edellisen kommenttini ajatus Pohjois-Hesperiankadun kirjakaupasta jatkuu siten, että saman kadun varrella yllättäen ja pyytämättä Martti Ahtisaari ja Lasse Lehtinen asuvat samassa merkkimiesten talossa, numerossa 5.

    Miten minä, joka muistelen kiitollisena Bror Wahlroosilta saamaani vinkkiä välttää hyödyllisiä idiootteja ja nyttemmin miltei ihaillut kuinka omena ei hänenkään pojan tapauksessa pudonnut puusta kauaksi, tiedän näitä pimeiden kellariloukkojen tapahtumia, käy ilmi Päiväkirjastani vuoden 2003 kohdalta.

    VastaaPoista
  6. Hyvä kirjoitus. Kohta Kemppinen joutuu tosiaan ostamaan uuden site meterin.
    Vielä olisin kysynyt: millä perusteella voit laittaa edelliseen kirjoitukseesi kuvaksi tuon Mäkilän?
    t. anonyymiö

    VastaaPoista
  7. Ad Anonyymi: - hyvä ja odottamani kysymys. Waltaria koskevassa kirjoituksessa se olisi ollut ongelmataon, koska tuolla taululla on Waltariin ja hänen tuotantoosa niin vahvat siteet.

    Nyt mainitsen esimerkkinä taidenäyttelyn. Turussa on meneillään Otto Mäkilän näyttely, jossa "Kolmijalkainen mies" on esillä. Kuvan siteeraaminen näyttelyn esittelyssä on luvallista.

    Tässä tapauksessa "vetoamisfunktio" eli syy kuvan ottamiseen juuri tähän tekstiin on havainnollistaa taidelajien, siis kirjallisuuden ja maalaustaiteen yhteyttä toisiinsa. Minä kirjoitan siteeraamiseta ja jätän tämän vetoamisen selostamatta, koska se riippuu monista asiayhteyteen kuuluvista tekijöistä.

    Kuva sanoo samaa kuin teksti: kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Kummallinen kolmijalkaisuus tuokin tauluun liikettä. Esitän kaksikin tavallisesta poikkeavaa väitettä, vanhentumisajatukseni ja sen, että teos on siteeraamisen kannalta paperilla ja sähköisenä sama. Kaikki ei ole ole sitä miltä näyttää.

    Mutta todellisuudessa toivoin, että joku kysyy tätä asiaa, ja tiedän, että kun kuva on "thumbnail", sen käyttäminen ei ole keneltäkään pois vaan pikemmin Mäkilän näyttelyn mainostamista.

    Kiitos.

    VastaaPoista
  8. Kiitos vastauksesta. En ala asiasta enempää jankkaamaan, mutta tarkennan vielä: kuvan tai tekijän nimeä, saati näyttelyä ei siis tarvitse eksplisiittisesti mainita? Ainakaan minulla näitä tietoja ei näy kuvaa klikkaamallakaan tai kursorilla osoittamalla. Et myöskään maininnut Mäkilää tekstissä, maalauksesta puhut vasta kommenteissa. (ja tämä ei ole v..tuilua vaan aito kysymys). T. Anonyymiö

    VastaaPoista
  9. "Thumbnail" - luulin, että se tarkoittaa kuvaa pienenä, tarkoittaako se myös kuvaa epätarkkana?

    VastaaPoista
  10. Kiitos hyvistä postauksista

    Minusta sellainen systeemi on hyvä, jossa kirja ilmestyy ensin kovakantisena ja esim. viiden vuoden päästä pehmeäkantisena. Kovakantinen kestää kulutustakin paremmin, joten sen hintakin voi olla korkeampi. esim. Harry Potter kirjat julkaistiin kaikki kovakantisina 7-osaa.

    Plagiointi ja kopiointi ovat ongelmia. Kun teksti on maailmalla, siitä ei voi pitää kiinni ja se on vapaasti hyödynnettävissä. Koska Suomessa voi opetukseen kopioida hieman ja lainata ja siteerata, on raja minusta häilyvä.

    Luulen, että isommasta kopioinnista suoritetaan raha ei tekijälle - vaan muualle, tästä en ole aivan varma.

    Itse olen suhteellisen tiukan tekijänoikeuden kannalla.

    VastaaPoista
  11. teoskynnys ylittyköön vasta kun ei voi kopioida :)

    VastaaPoista
  12. tuossa joku viittasi rahaan... kultakanta oli ammoin hyvä siitä, ettei kukaan voinut "painaa" kultarahoja ilman kultaa.Seteleitä voi painaa poliittisen kysynnän mukaan.

    VastaaPoista
  13. Ad Omnia: - "hyvän tavan mukaisesti" tarkoittaa, että lähde on mainittava eli siis tekijän ja teoksen nimi. Vaatimusta ei ole kirjoitettu lakiin näin, koska esimerkiksi musiikissa se ei käy päinsä eikä liioin elokuvassa. Romaanissakaan se ei aina käy päinsä.

    Siis sääntö: lähde aina esiin. Joskus lähteet kootaan listaksi kirjan tms. loppuun. Poikkeustapauksissa tutkitaan sitaatin lojaalius.

    Älkää ottako minusta mallia, mutta itse olisin laittanut lähteen tähän kommenttilaatikkoon, ellei asia olisi tullut puheeksi. Kuvan yhteydessä se olisi ollut hiukan harhaanjohtava, koska kirjoituksessa ei puhuta Mäkilästä.Menettelyyni vaikutti kyllä sekin, että kuva oli suoraan Googlessa, jolloin voinee otaksua, että se on pantu sinne näyttelyn ilmoittelemiseksi.

    VastaaPoista
  14. Ad Omnia: "Thumbnail" on etenkin kuvien hakemiseen (indeksointiin) tarkoitettu "peukalon kynnen kokoinen" kuva, jonka tiedostokoko on hyvin pieni käyttökelpoisuuden vuoksi. Sekä kuvan pienentäminen (esim. 10 x 15 cm) että resoluutioin tiputtaminen auttavat asiaa.

    Esim. Googlen kuvat ovat melkein poikkeuksetta sellaisia, että viimeistään A 4 -kokoinen tuloste on kelvoton.

    VastaaPoista
  15. Kyllä, paperille painettu kirja ja sen sähköinen versio voivat hyvin olla sama teos. Mutta ne eivät ole sama teoskappale. Selittäisitkö vielä, miksi sitaattioikeuden ylittäminen ei johda luvattomaan kappaleen valmistamiseen siteeratusta teoksesta ja siten luvattoman teoskappaleen levittämiseen yleisön keskuuteen? Eikö uuden kappaleen valmistaminen kuitenkin ole uusi tekijänoikeuden loukkaus?

    VastaaPoista
  16. Ottokaan tuskin tuosta pahastuu, Disneystä ei tiedä, kun on perinteisesti niin paljon asioita "sosialisoinut" omaan yksityisoikeuteensa.

    Ai miksi Disney? - No ei harmainta hajua, kuten yleensäkään heidän näkemyksistään.

    VastaaPoista
  17. Ad olli: - jossain on väärinkäsitys. Sitaattioikeuden ylittäminen ei tietenkään ole luvallista missään oloissa. Tämä on tautologia, mutta tekijänoikeuden loukkaus on loukkaus kaikissa olosuhteissa.

    Laki on kuitenkin kirjoitettu niin, että 1 luvuss on määritelty tekijänoikeuden ja 2 luvussa tekijänoikeuden rajoitukset.

    JULKISTAMINEN näkyy vain 8 §:ssä. Yleisesti sitä pidetään koko tekijänoikeuden perusnormina (Haarmann, Tekijänoikeus s. 111 jne.)

    Sitaattioikeus ja esim. oikeus valmistaa kappaleita yksityiseen käyttöön ja sitaattioikeus (12 § ja 22 §) alkavat "Kun teos on julkistettu..."

    Kriteeri ei siis ole kappaleiden valmistaminen, vaan julkistaminen. Julkistaminen tapahtuu vain kerran. Julkaiseminen on sitten eri asia.

    Esimerkkini koski sallittua siteeraamista ("Sarjakuvat" 1971, 1981, 2011). Tekijänoikeuden loukkaus tapahtuu aina kun teoskappaleita valmistetaan. Jos joku tekisi nyt sähkökirjan "Sarjakuvista" ilman kirjoittajien lupaa, hän luonnollisesti loukkaisi tekijänoikeutta.

    Kirjoitukseni kysymys koski muuta tekijänoikeuslain vastaista menettelyä. Tulisiko asia selväksi, jos vaihtaisin esimerkkiä - ensimmäinen painos olisi julkaistu ilman tekijöiden nimiä tai väärillä nimillä. Se olisi muu tekijänoikeuslain loukkaus.

    Kun tämä sinänsä lainvastainen asiaintila jatkuisi edelleen, kysymme onko teko (sähköisen kirjan julkaiesminen) uusi vai vanhan menettelyn jatkamista. Vastaan että jälkimmäistä. Silloin vanhentuminen on tapahtunut.

    Pitäisiköhän kirjoittaa vielä jatko. Vastaa sinä, "olli". Kysymäsi uuden kappaleen valmistaminen ei ole uusi tekijänoikeuden loukkaus, jos ollaan 2 luvun tekijänoikeuden rajoitusten alueella ja teos on julkistettu.

    VastaaPoista
  18. Kyllä, joku väärinkäsitys tässä on, kun en vieläkään ymmärrä.

    Ongelmassa on oleellista teoksen ja teoskappaleen välinen ero.

    Julkistaminen sitaattioikeuden yhteydessä liittyy vaatimukseen siitä, että siteerattavan teoksen täytyy olla ennestään julkistettu. Julkistamatonta teosta ei saa julkistaa siteeraamalla. Näin ollen laillisessa siteerauksessa ei koskaan ole kysymys siteerattavan teoksen julkistamisesta eikä siteerausoikeuden ylittämisessäkään yleensä.

    TekijäL 2. luvun rajoitukset tarkoittavat sitä, että jokin, mikä muuten olisi tekijänoikeuden perusteella kiellettyä (mahdollista kieltää), onkin sallittua. Sitaattioikeuden osalta voidaan kysyä, mikä olisi kiellettyä, jos sitaattioikeutta ei olisi? Vastaus ei voi olla siteerattavan teoken julkistaminen, koska sitattioikeuskaan ei salli julkistamattoman teoksen julkistamista. Vastaukseni on, että sitattioikeus sallii tietyillä ehdoilla kappaleenvalmistuksen ja levittämisen teoksen osasta tai muunnelmasta ilman siteerattavan teoksen tekijän suostumusta.

    Jos liian laajasti siteeraa julkistettua teosta, kyse ei ole teoksen laittomasta julkistamisesta, vaan luvattomasta kappaleenvalmistuksesta.

    VastaaPoista
  19. Gallup paljasti sen perusvalheen, että valtamedia hoitaa tiedonvälityksen jaloa tehtävää. Tiedonvälittymiseenhän aivan olennaisesti kuuluu, että vastaanottaja ensin kykenee kokonaisuudessaan ottamaan lähetetyn viestin vastaan ja sitten vielä ymmärtämään sen. Tämän varmistamiseen valtamedialla ei ole mitään keinoja. Totuudenmukaisempaa olisi määritellä valtamedia viihteellisillä perusteilla valittujen ja viihteen keinoin muokattujen viestien lähettämiseksi tarkoituksena houkutella välineen äärelle tietty määrä yleisöä, joka voidaan sitten myydä mainostajille (tai kuten Ylen kohdalla poliittisille päättäjille). Seuraavaksi kannattaisi muuten kysyä gallupissa keskeisten yleisten sanojen kuten politiikka määritelmiä. Tulokset saattaisivat olla vieläkin hämmästyttävämpiä, mutta samalla ne selittäisivät, miksi kansalaiset eivät näytä monissa asioissa oikein pysyvän kärryillä. Olen itse tentannut satunnaisia tuttavia sanalla ’tropiikki’. Tälle yleiselle sanalle on olemassa täsmällinen määritelmänsä (jolla ei ole mitään tekemistä kosteuden tai sademetsien kanssa). Sadasta henkilöstä vain yksi on tiennyt oikean määritelmän.

    VastaaPoista