Avio?

Järjestäköön kukin suhteensa läheisiin niin kuin itse lystää. Rekisteröidyssä tai rekisteröimättömässä parisuhteessa eläminen tulee aiheuttamaan asianajajille runsaasti lisätuloja. Laskin mielessäni noin 80 tosielämän tilannetta, joissa tulee mutkia matkaan. Ehkä tunnetuin niistä on lesken asumisoikeus, avioliitossa vahva ja joskus hengentärkeä, muissa liitoissa lähes viitteellinen, varsinkin jos rintaperilliset rupeavat raaoiksi, kuten usein tapahtuu.

Sitä vastoin haluan sanoa, että sekä rikos että avioliitto ovat poliittisia ilmiöitä.

Kun meillä ei oikeastaan ole sellaista sosiaalihistoriaa, jossa oikeudellisten instituutioiden muutoksilla olisi sijansa kokonaiskuvassa, asiasta täytyy muistuttaa.

Rikoslainkäyttö eli ihmisten tuomitseminen hirteen tai vesikoppiin oli myös tässä maassa, jolla tarkoitan nyt Ruotsia ja sitten Venäjää, vuosisatainen kiistakapula. Rikos oli varhaisten maakuntalakien aikana sukujen yksityisasia. Murhastakin voi sopia. Myöhemmin pienet, keskisuuret ja suuret ruhtinaat ovat vetäneet väkikapulaa hallitsijan kanssa siitä, kuka näitä tuomioita langettaa.

Noitavainot hiipuivat 1400-luvulla ja olivat sata vuotta unohduksissa. Kun ne roihahtivat 1600-luvulla, kysymys oli tietysti kuninkaiden poliittisesta tempusta. Kuninkailla on paha tapa tukeutua uskontoon, kuten diktaattoreilla nykyisin. He keksivät tällaisen meidän silmissäni surrealistisen uhkakuvan, ja ihmisiä ruvettiin taas polttamaan.

Tärkeää ei ollut uskoteltu noituus vaan tilaisuus kuninkaan ja kuninkaan miesten vallan näyttämiseen. Kapinallisen talonpojan hirttäminen oli aina ongelmallisia, koska hänen säätyveljensä saattoivat suuttua. Siksi heitä tapettin 1500-luvula kasapäin, esimerkiksi Saksassa ja Suomessa (nuijasota). Vanhojen tätien nitistäminen ei voinut aiheuttaa takaiskuja.

Avioliitto on ollut nyt kaksi tuhatta vuotta poliittisen riidan aihe. Tiettävästi varhaisilla kristityillä oli juutalaisuudesta periytynyt tapa vihkiä ihmiisiä ”Jumalan kasvojen edessä”. Kirkko huomasi myöhään keskiajalla tilaisuuden korostaa valtaansa ja kerätä rahaa. Oikeastaan vasta IV lateriaanikokous 1215 vahvisti säännöt avioliittoon vihkimisestä. Suunnilleen samaan aikaan papiston selibaattia eli naimakieltoa alettiin valvoa.

Ketään ei tietenkään kiinnostanut pätkääkään, millaisessa seurassa pappi yönsä makasi. Hyvin kiinnostavaa oli sitä vastoin avioliittokielto, jonka johdosta papilla saattoi olla vain äpäriä, ei sen sijaan perimään oikeutettuja lapsia. Näin kirkko säilytti itsellään oikeuden pientenkin seurakuntien tuloihin – ne eivät saaneet mennä perinnöksi (siten kuin Suomessa oli tapana 1700- ja 1800-luvulla, ehkä myöhemminkin). Ja pian oli käynnissä tapahtumasarja, jonka jotkut entisen oppikoulun käyneet muistavat synkkinä, kun sitä kysyttiin aina historian kokeissa, investituurariita.

Suomessa vielä oikeusneuvos Paavo Kekomäki laati 1930-luvun lopulla lainvalmistelijana virallisen mietinnön vihkimättä yhdessä asuvien pään menoksi. Siihen tuli sota väliin. Mutta vielä minun lapsuudessani puhuttiin susipareista samoin kuin lehtolapsista.

Uusin kehityssuuntaus on irrottaa perheet ja perhesiteet viranomaiskontrollista. Olemme päässeet muutamassa vuodessa sata vuotta taaksepäin. 1900-luvun alussa oli ihmisiä, jotka suosivat ns. omantunnon avioliittoa ja pitivät sitä arvokkaampaa kuin papin tai uskonnonvapauslain jälkeen tuomarin julistamaa liittoa.

Neuvostoliitto ja Saksa tunnistivat perheessä vihollisen. Varhainen Neuvostoliitto pudotti avioeron edellytykset minimiin ja Hitlerin Saksa muutti vihkimisen kenen tahansa talonmiehen (puolueeseen kuuluvan) toimeksi, samalla kun poliittiset ideologit iskivät juuri näissä maissa kiilaa perheiden sisään, aika hyvin onnistuen. Ilmianna sinäkin isäsi ja äitisi salaiselle poliisille!

Hupsuimmat poliitikoistamme luulevat, että pyöriä voitaisiin kääntää taaksepäin korostamalla avioliittoa tai halventamalla homoja. Tässä en tarvitse vetoamista ihmisoikeuksiin. Riittää kun sanon, että hanke on tyypillisen typerä ja epäonnistumaan tuomittu.

Ja seksuaalisuuttakin yksityisempi asia, uskonto, menee samaa tietä. Kirkolklisveron korvaa puolue- ja ay-vero.