Sivistys rappeuttaa

Työpaikkani...

Väitetään, että ihminen voittaisi 7-ottelussa kaikki muut eliöt. Lajit: 150 metrin pikajuoksu, 1,5 kilometrin reipas hölkkä, 25 kilometrin kävely vuorokaudessa, 2,5 metrisen ojan yli hyppääminen, sukeltaminen 2,5 m:n syvyyteen, 250 m:n uinti, puuhun kiipeäminen. Lajit on valittu niin, että useimmat aikuisikäiset suoriutuvat niistä pahemmin yrittämättä. Joka lajissa on vaikka mitkä määrät eläimiä, joille ihminen häviäisi äänin kuusi – muna. Mutta mikään eläin ei kykene tähän monipuolisuuteen.

Ennen kuin rientää onnittelemaan luontoa mestarinäytteestä on ehkä mietittävä vielä yhtä seikkaa. Ihminen, kuten hänen kotieläimensäkään, ei kestä omin neuvoin hengissä kuin aivan erikoisilla subtrooppisilla kaistaleilla, mielellään saarilla, ja sielläkin vain hyvällä onnella, hedelmillä ja pähkinöillä.

Eläinten kesyttäminen kotieläimiksi tarkoittaa niiden elinkelpoisuuden vähentämistä. Tunnen asian huonosti, mutta luulen, että vaikka lehmät voivat hyvin Intiassa, Italiassa ne eivät kestäisi vuottakaan. Villiintyneet eläimet, kuten Meksikon koirat ja Istanbulit kissat, kansoittavat kaupungit ja niistä tulee ”tuholaisia”, jotka syövät mitä saavat, kilvan rottien kanssa.

Tein joskus suunnitelman, mitä tarvitsisin, että selviytyisin esimerkiksi vihollisen maahanhyökkäyksestä yli talven metsässä. Sissiteltta ei olisi aivan välttämätön, vaikka en rupeaisi riitelemään siitä, mutta sitten pitäisi olla kamiina myös. Ruoka eli säilykkeet olisi saatava jostain. Kirves, puukko ja rautalankaa pitäisi olla. Talvivaatteiden lisäksi huopa ei olisi hullummaksi. Ja tietenkin tarvittaisiin rynnäkkökivääri ja siihen panoksia.

Olen ollut ymmärtävinäni, että hurjimmin koulutetut sissit ja eräät äärimmäiset partiolaiset harjoittelevat sellaista, että yrittävät selviytyä kesällä luonnossa viikon tai jopa kaksi viikkoa ilman eväitä, ilman varsinaisia työkaluja ja ottamatta yhteyttä muihin ihmisiin. Se edellyttää kovaa harjoittelua ja erikoistaitoja ja ketoosin hallintaa.

Johtopäätös on, että ihminen, seitsenottelija, on alkujaan ja myös nyt riippuvaisempi toisista ihmisistä kuin luonnosta.

Sen takia sureksin joskus, ettei ihmistensuojeluliittoa ole perustettu eikä ihmisiä – lähes kuutta miljardia – ole liitetty uhanalaisten lajien luetteloon. Olen lukenut lehdistä, että jotkut pitävät ihmistä kaiken pahan alkuna, ja pökkelöpesijöitä siveellisesti parempina. Voi olla tottakin, vaikka en saa selvää, mihin tämä käsityskanta perustuu.

Kuvittelisin omasta puolestani, että ihminen on ainoa laji, joka pystyy tekemään jotain toisten lajien hyväksi. Sellainen ei vaadi epäitsekkyyttä, vaan viisautta. Ja viisaus puolestaan voi olla ominaisuus, joka kehittyy ja kestää vain joukossa, sukupolvelta toiselle, esimerkin ja kielen välittämänä.

Kieltäydyn osallistumasta haaveiluun ihmisen huonoudesta, koska tiedän, että ainakin viimeksi kuluneet viisi vuosituhatta on ollut tungokseksi asti miehiä ja naisia, jotka tyrannina toimimisen pyörteissä eivät todellakaan anna ihmishengelle mitään arvoa. Olen ollut lukevinani, että esimerkiksi Stalin ja hänen tyyliinsä asioita ajanut Mao olisivat suoraan sanoneet, että kymmenen miljoonaa vainajaa sinne tai tänne ei tunnu yhtään missään.

Filosofi George Santayana oli etsimässä villahousuja asunnoltaan Pariisissa Marnen taistelujen aikana 1914 ja harmitteli sotaa todeten sotilaista, että mitäpä heistä, ennemmin tai myöhemmin he kuolisivat kumminkin.

Ihmisen vähätteleminen lajina on yhtä pahaenteistä kuin rotuna, kansana, joukkona tai ryhmänä. Tai yksilönä. Sanoista on lyhyt matka tekoihin.

Sanotaan ettei vihollista pidä demonisoida. Ei itseäänkään pidä väen väkisin demonisoida. Ei meistä kuulkaa ole edes paholaisiksi. Se on niin vaativa ammatti.

Sekä suurissa että pienissä asioissa yksi harvoista totuuksista on se, että emme tiedä totuutta. Tieteemme on asettunut sille mielestäni oikealle kannalle, että lopulliseksi totuudeksi julistettu ajatus tai päätelmä ei ole lopullinen totuus eikä tiedettä.