Yritetäänpä edelleen. Tällä hetkellä myös Suomen laki rankaisee varallisuusrikoksina yksityisiin varallisuusetuihin kuuluvista rikoksista ja omaisuusrikoksina ”lähinnä omaisuuteen ja hallintaan kuuluvista rikoksista” (Lappi-Seppälä).
Luokituksella ei ole tavatonta merkitystä. Rikosoikeudessa ei saa pahemmin päätellä, koska rangaistavia ovat vain ne teot, jotka laki selvästi määrää rangaistaviksi.
Kukaan kommentoijista ei ottanut kantaa eilisen kirjoituksen asiaan. Miksi lienevät olleet niin pahantuulisia?
Siis sama uudelleen: mitä tapahtuisi, jos muuttaisimme ajattelutapaa ja pyrkisimme sellaiseen lainmuutokseen, joka rinnastaisi tekijänoikeuden rikkomisen varkauteen?
Varkaudesta tuomittava vahingonkorvaus määräytyisi vahingonkorvauslain mukaan. Kun ansionmenetys korvattaisiin mutta välillistä vahinkoa ei, korvaukset saattaisivat laskea järjellisiksi. Tätä nykyä tuomioistuimet tuomitsevat ainakin tiedostonjakajia korvauksiin, jotka ovat sekä mielettömiä että mahdottomia. Jos tietokoneohjelma on ladattu laittomasta paikasta 72 000 kertaa, tekijä velvoitetaan korvaamaan 72 000 kertaa ohjelman hinta kaupasta tai verkosta ostettuna.
Rikoksen uhrit väittävät, että tuon summan he ovat menettäneet. Ilman rikosta lataajat olisivat ostaneet ohjelman laillisesti. En enää jaksa toivoa, että tuomioistuimet muuttaisivat tulkintojaan. Sanon jälleen kerran: älkää uskoko minua. Siitä on yli kymmenen vuotta, kun ratkaisin tekijänoikeusasioita tuomarina. Tämän varoituksen jälkeen: tuota myös KKO:n soveltamaa tulkintaa en pidä oikeana. Tuomitsisin toisin. Luulen että aika suuri joukko ihmisiä lataa ohjelmia ja musiikkia siksi, että he eivät ostaisi niitä rahalla. Tuomitsisin heidät korvaamaan saamansa edun eli ohjelman tai musiikin normaalihinnan, mutta välittäjän vain murto-osaan sellaisista summista, joista viime aikoina on kuultu.
Rikoksen tekijä väittää, että hän ei ole saanut menettelystään mitään hyötyä. Joissakin tapauksissa he ovat saaneet hyötyä, jonka suuruusluokka on satoja euroja. Ja korvausta tuomitaan miljoona euroa. Piratismi on houkutteleva nimitys. Se tuo mieleen dublonit – kultarahat. Käsitykseni mukaan tekijänoikeuspiraateilla ei ole kultarahoja.
Tässä on monta ongelmaa. Lainsäätäjien (siis myös EU) ja viranomaisten omaksuma kieltolakilinja johtaa siihen, että taitamattomat jäävät kiinni. Osaava henkilö hankkii laittomat ohjelmansa ja tiedostonsa tavoilla, joiden perään poliisi ei pääse. Myös Microsoftin uusimmat ohjelmat asentuvat hiukan sorkkimalla asetuksia. Älkää kysykö minulta miten, koska en vastaa.
Yritin eilen selittää, miksi rikoslaki noudattaa periaatejakoa fyysinen omaisuus / ei fyysinen omaisuus. Ettemme tällä kertaa sekaantuisi sivuasioihin, lihasenergian ”anastaminen” ei liene rikos. Jos houkuttelen naapurin pojan valheellisin lupauksin pudottelemaan lumet katoltani, hän saa siitä väkisin palkan, vaikkei sellaisesta olisi sovittu, mutta rikos menettelyni ei ole. Jos houkuttelen naapurin tädin tekemään kotilaskuni, käytän hänen ”aivoenergiaansa” eikä sekään ole rikos. Mutta jos toisen ihmisen ajatustyön tulos on lian mukaan suojattu teos, sen luvaton käyttäminen on rikos. Miksi se ei voisi olla varkaus tai näpistys?
Jos rosvo vie yöllä kirjakaupan varastosta 100 kirjaa, myy ne ja juo rahat, se on varkaus (tai näpistys). Jos hän tulostaa luvattomasti esim. skannaamaansa kirjaa 100 kappaletta ja myy ne, eikö se ole ihan sama teko, paitsi että kauppias ja tekijä menettävät myyntitulon, joka on vähemmän kuin 100 kirjan ulosmyyntihinta. (Varastetusta tavarasta ei mene ainakaan arvonlisäveroa.)
Kirja tai levy ei kärsi kopioimisesta. Heinää voi varastaa. Vuoden kuluttua eroa ei huomaa, vaikka olisi ollut rohmu voro. Entä identiteettivarkaus? Eikö se kuitenkin rinnastu lompakon kääntämiseen? Luvattomasti hankitun henkilötiedon käyttäminen voisi olla petos.
Vakava kysymys: kenen etua se palvelee, että nykyiset säännökset ovat niin mutkikkaita, että niiden tulkinta hipoo ylivoimaista? Valitettavasti olen näkevinäni tiettyä tarkoitushakuisuutta, kun huomio käännetään kerran toisensa jälkeen pikkuasioihin, tarkkaavaisuutta ei riitä isoihin asioihin.
Milloin eduskunta saa tuumiakseen Lain tekijänoikeudesta lumiukkoihin ja siihen liittyvän asetuksen lumiukkotaiteen valtinavusta kesäkuukausina?
Ajatteluni on ominaisuus joka kuuluu vain minulle; se yksin on erottamaton osa luontoani.
VastaaPoistaRENE DESCARTES
Meditatones de prima philosophia (1641)
Yksinkertaista näin se menee, miksi laissa on solmuja.
TIEDOSTONJAKAJAT
VastaaPoistaOnkohan tassa taman hetken korvauskaytannossa
sita Koiviston konklaavin henkä? Eli jos korvaukset olisivat satoja euroja, se houkuttelisi esteettamaan tiedostojen jakoon,
eli korvaustaso sanois "antaa menna vaan".
Mika ihmeen intressi on nailla tiedostonjakajilla
(ja Kemppisella) tahan touhuun tai jopa saada tama touhu laajenemaan? Syy lienee aivan yksinkertainen, mutta ei nyt aukea minulle.
Pls help!
Itse asiassa en oikein ymmärtänyt Kemppisen ehdotusta. Siis eikös nimenomaan nyt kohtuuttomat korvaukset tule vahingonkorvauksena varkauden muka aiheuttamasta ansion menetyksestä? Miten siis edellistä lausetta haluaa K. muuttaa?
VastaaPoistaKemppinen:
VastaaPoistaJos tietokoneohjelma on ladattu laittomasta paikasta 72 000 kertaa, tekijä velvoitetaan korvaamaan 72 000 kertaa ohjelman hinta kaupasta tai verkosta ostettuna.
Aivan oikein. Näin sen pitää mennä, joten laitan esimerkin.
Seitsemän vuotta sitten laitoin luvalla elokuvan jakoon yhdelle DC-hubille, jossa sitä ladattiin 1. päivänä 244 kertaa.
2. päivänä sitä oli ladattu jo 6800 kertaa.
5. päivään mennessä sitä oli ladattu 40.000 kertaa.
Elokuvaa oli siis ladattu minulta vain yhdeltä hubilta tuo määrä.
Elokuva oli jaossa 24/7. Ja kuudentena päivänä poistin sen jaoistani.
Kuudentena päivänä tarkastelimme hubien logeja ja huomasimme, että noiden kuuden päivän aikana elokuvaa oli imuroitu kaikilta hubeilta yli 2.500.000 kertaa.
Mielestäni oikea korvaus rikoksen uhreille olisi tällöin 10 prosenttia, eli 250.000 olisi ostanut elokuvan laillisesti, tai käynyt sen katsomassa elokuvissa, tai vuokrannut videona.
Tosin, enhän ollut laskenut ko. elokuvan jakoa torrenteissa tai vastaavissa joissa se oli heti 2. päivänä myös jaossa.
Kemppinen:
Jos hän tulostaa luvattomasti esim. skannaamaansa kirjaa 100 kappaletta ja myy ne, eikö se ole ihan sama teko, paitsi että kauppias ja tekijä menettävät myyntitulon, joka on vähemmän kuin 100 kirjan ulosmyyntihinta.
Ei ole.
Jos minä skannaan 100 oppikirjaa ja laitan ne jakoon nettiin pdf-formaatissa, romahtaa näiden oppikirjojen myynti.
Jos joku lataa Oikiksen kurssikirjat ilmaiseksi netistä, kannattaa hänen ostaa säästyneillä rahoilla iPad, tai vastaava ja imuroinnin kautta lueskella oppikirjat ilmaiseksi.
Kuka osaa laskea menetetyt myyntitulot?
ps. nuo kappalemäärät eivät ole täysin oikein, koska laitoin ne muistinvaraisesti, mutta antavat oikean kuvan.
"mitä tapahtuisi, jos muuttaisimme ajattelutapaa ja pyrkisimme sellaiseen lainmuutokseen, joka rinnastaisi tekijänoikeuden rikkomisen varkauteen?"
VastaaPoistaAinakin mitä tulee ohjelmistopatentteihin niin edessä olisi aikamoinen kaaos - oikeusjärjestelmät kaatuisivat kuin korttitalot ja työvoimaa olisi palkattava globaalisti miljoonittain. Olisi nimittäin mielenkiintoista selvittää mikä osa mistäkin koodista on lopultakin "innovaation" ja mikä häpeilemättömän kopioinnin eli varastamisen tulos.
Jukka voi miettiä asiaa erään tunnetun persoonan mietteen kannalta.
Steve Jobs : "We Have Been Shameless About Stealing But Will Sue You If You Steal!"
Oikeasti: en lainkaan osaa tätä aihepiiriä. Mutta kun isäntä selvästi tuntuu pyytävän keskustelua, kerron miten olen käsittänyt. Saa nauraa, tyrmätä tai sivuuttaa, mutta ei sellaisenaan uskoa.
VastaaPoistaOmaisuuden suoja on meillä vanhastaan tiukka, eli anastuksista on perinteisesti rangaistu ankarasti; vaivalla hankittu on saatava pitää. Ruumiillisen koskemattomuuden suoja on ollut kevyempi, Luojalta ilmakseksi saatu on ollut höllemmässä; eikä "suu kulu suudeltaessa".
Koko immateriaalioikeuden suoja on ollut vaikea käsittää (sopivaa, että iPhone tarjoaa surkealla oikoluvullaan nyt koko ajan "ilmateriaalioikeutta"! Nokia E7 olisi tuossa vieressä, mutta vaikka se on parempi, se on tylsempi). Vasta kun oli kehitetty pitkät perustelut kaikesta hyvästä, joka immaterian suojasta seuraa, se voitiin niellä. Oikeuskäytännön linjaus näyttää monesta, kuten ilmeisesti Kempisestä, sekoittavan suojan perusteet suojan sisältöön - vaikka suoja on olemassa ansainnan mahdollistamiseksi, se ei välttämättä tarkoita, että suojasta tulee automaatti, joka sylkäisee koko mahdollisen ansion puhtaana käteen.
Yleinen vahingonkorvaus kattaa vain henkilö- ja esinevahingot, varallisuusvahingon korvattavuus kysyy jo lisäperusteita. Sopimukseen perustuva korvaus taas kattaa oletuksena mm. saamatta jäätyä voittoa (tai toisinpäin: kateoston). Tämän voi ymmärtää "puustakin katsoen"' sillä, että sopimukseen vapaaehtoisesti sitoutuvat voivat arvioida tilanteen ml kummankin riskit sekä varautua . Kumpikin on vastuussa ketjusta omalla puolellaan, siis vaikka vahingon aiheuttaa joku muu, on sopimuskumppani vastuussa koko määrästä, mutta hän voi hakea korvausta edelleen aiheuttajalta.
Oikeuskäytännön linjaus immateriaalioikeuden korvattavuudesta näyttäytyy siis siltä, kuin luvattoman käyttäjän/"varkaan" ja oikeudenhaltijan välillä nähtäisiin fiktiivinen sopimus, tai kun sanoilla leikitään, lisenssi. Ilmiö muistuttaa yksityisen oikeutta veloittaa parkkeeraamisesta luvatta kiinteistölleen. Sekin jakaa mieliä. Itse kannatan veloitusoikeutta ja luulen osaavani perustella (mutta ei nyt mennä siihen). Immateriaalioikeuden osalta olen intuitiivisesti samaa mieltä kuin Kemppinen, mutta en ole vieläkään varma perusteista.
"Jos tietokoneohjelma on ladattu laittomasta paikasta 72 000 kertaa, tekijä velvoitetaan korvaamaan 72 000 kertaa ohjelman hinta kaupasta tai verkosta ostettuna."
VastaaPoistaMinkähän takia oikeuksissa ei ole omaksutu samaa tulkintalinjaa kuin varkausrikoksissa: vahingnkorvaus on valmistus/hankintahinta + kohtuulliset käsittelykustannukset?
Vakava kysymys: kenen etua se palvelee, että nykyiset säännökset ovat niin mutkikkaita, että niiden tulkinta hipoo ylivoimaista? Valitettavasti olen näkevinäni tiettyä tarkoitushakuisuutta, kun huomio käännetään kerran toisensa jälkeen pikkuasioihin, tarkkaavaisuutta ei riitä isoihin asioihin.
VastaaPoistaKeiden etua palvelee se, että Raamattu/Koraani on niin mutkikas esitys, että sen tulkinnoista voidaan loputtomasti kiistellä? Varmaankin se on kaikkien niiden etu, jotka hyötyvät ihmisten uskosta siihen, että Raamattu/Koraani on jonkin korkeamman voiman sanelemaa totuutta, jota ilman ihmiskunta ei selviä. Se on erityisesti niiden etu, jotka ovat hankkineet itselleen vallan ja oikeuden tulkita näitä tekstejä. Kun huomio kiinnittyy profeettojen sanomisiin ja niiden tulkintoihin, tarkkaavaisuutta ei riitä sen isomman asian pohtimiseen, onko Raamattu/Koraani ihan ”aikuisen oikeasti” jonkin Jumalan aikaansaannos vai tavallisten ihmisten sepitettä, itsekkäistä motiiveista syntynyttä ja itsekkäillä motiiveilla tulkittua.
Keiden etua palvelee se, että informaation omistamista koskevat kirjoitukset, patentteja, tekijänoikeuksia ja liikesalaisuuksia koskevat, ovat niin epämääräisiä, että sadat tutkijat ovat voineet kirjoittaa niiden oikeasta olemuksesta tuhansia teoksia? Varmaankin se on kaikkien niiden etu, jotka hyötyvät siitä, että ihmiset uskovat patenttien, tekijänoikeuksien ja liikesalaisuuksien olevan jonkin korkeamman voiman määräämiä säädöksiä, joita ilman ihmiskunta ei tule toimeen. Se on niiden etu, joilla on paras mahdollisuus saada, ostaa ja omistaa kyseisiä oikeuksia. Ja se on niiden etu, jotka laativat ja tulkitsevat näitä säädöksiä. Kun huomio kiinnittyy yksityiskohtiin, tarkkaavaisuutta ei riitä sen ison asian pohtimiseen, mihin näitä oikeuksia ollenkaan tarvitaan.
Saisimmeko huonompia kännyköitä, jos Nokia tietäisi Applen salaisuudet ja Apple Nokian? Lisäisikö se terrorismin ja sotien vaaraa, jos rikkaiden lisäksi myös köyhät voisivat vapaasti hyödyntää tieteiden ja tekniikan kehitystä? Saisimmeko huonompaa taidetta, jos sen arvoa ei mitattaisi määrillä? Heikkenisikö luottamus pankkien vastuullisuuteen, jos pankkisalaisuudesta luovuttaisiin? Kasvattaisiko se luonnon kuormittumista, jos kilpailu kaupallisen informaation omistusoikeuksista laantuisi? Vai kävisikö päinvastoin?
Sitten on vielä asian uskomuksellinen ydin. Informaation omistusoikeutta perustellaan sillä, ettei kukaan vaivaudu luomaan/kehittämään hyödyllistä informaatiota, ellei hän saa yksinoikeutta sen kaupalliseen hyödyntämiseen. Tämä väite ei perustu tietoon, ei teoriaan eikä käytäntöön. Niillä, jotka ovat uteliaita, oppivaisia, tietäviä ja taitavia, on luontainen halu tieteillä, taiteilla, keksiä uutta ja myös vaurastua. Heidän onnistumisensa riippuu siitä, millaisia resursseja heillä on käytössään, ei siitä, saavatko he yksinoikeuden työnsä tuloksiin.