Odottelusta

Yritin tyrkyttää Kuka kukin on –teokseen harrasteekseni ”Asiaton oleskelu asemilla”. Ei tullut kirjaan. Ehkä tiesivät, että lähde olisi ollut Tuula Amberlan verraton iskelmä ”Lulu”, sanat Alpo Jaakola. Ville Viksten väitti, että Jaakola saattoi sille päälle päädyttyään repiä hormiin muuratun hellan (Högfors) irti ja paiskata sen vinttikamarin ikkunasta perunamaalle.

Toisaalta tuo harraste on nyt taantunut, kun lopetin matkailuni Lappeenrantaan.

Oleskelen tätä nykyä sairaaloiden käytävissä odottelemassa, että esimerkiksi lääkäri ehtisi vaihtaa pari sanaa. Luullakseni olen aika pitkällä vanhakiinalaisiin taistelulajeihin kuuluvassa näkymättömäksi muuttumisessa. Kun hakee henkisen ja ruumiillisen painopisteen oikein, kysyvät katseet lakkaavat parissa minuutissa ja siinä saa nauttia odottelusta sydämensä pohjasta.

Muuan henkilö on heittäytynyt kuorolaulajaksi ja sanoi, että se on se seisominenkin työtä, varsinkin kun ei saa huojua, hiihtää eikä stepata. Sanoin että käsinlatojan oppiin ei taida enää päästä. Siinä käytettiin vuosi tai kaksi seisomisen opetteluun. Ei ole helppoa oppia asentoa, jossa paino on aivan tasaisesti päkiöillä ja kantapäillä ja jalan lihakset mahdollisimman rennot.

Teollisuusvartijat näyttävät perineen passipoliiseilta rasittavan tavan seisoa kädet selän takana ja huojutella itseään hitaasti jalansijojaan vaihtamatta.

Odotellessa voi soittaa mielessään musiikkia ja katsoa nuotteja. Se on sellainen tapa, joka tulee ja menee. Muusikot oppivat stemmat ja partituurit, näyttelijät vuorosanat. Ainoa kikka, joka tulee nyt mieleen, että opettelu on tehtävä juuri toisin kuin matematiikassa ja kielissä.

Eilen joku kommentoi viisaasti, että matematiikan kirjat ja kurssit on suoritettava järjestyksessä. Yhtenä vuonna, kun sisälläni tuuli, luulin selviäväni silloisen keskikoulun algebrassa funktioista hyppäämällä ne yli. Siitä tuli riesa. Kun olin tullut siihen tulokseen, etten jaksa itsekään katsella viheliäisiä numeroita kokeista ja todistuksessa, luin sen sitten ja tein tuhat harjoitustehtävää. Yhden kirjan tekijöiden nimet olivat Kännö ja Nikupeteri. Koetehtäviä kokeisiin valmistuville. Kun opettelin ajankulukseni ranskaa ja kreikkaa, joita koulussa ei opetettu, luin kieliopin ensin. Pari vuotta sitten totesin kauhukseni, etten ollut lukenut W. Pakarisen teosta kunnolla. Ulkoa opeteltavat kaavat ja päätteet on oikeasti opeteltava. Sama kuin latinassa. Eihän siitä mitään tule, jos luulee ablatiivia nominatiiviksi.

Ennen sanottiin, että tuollainen oli osattava kuin ”vettä valaen”. Nykyisin sanottaisiin että kuin hevonen kusee. Valaen tarkoittaa ”valuttaen”. Siis yhtenä lorotuksena.

Teksti ja musiikki painuvat mieleen kokonaisuudesta käsin. Loihtiessa esiin jotain kohtaa täytyy miettiä, missä kohtaa kokonaisuutta se sijaitsee. ”Viittiks viheltää vähän alkua”, sanoi haitarinsoittaja körttiäijälle, joka kysyi, osasiko pelimies Isämeitää.

Koko asiasta, odottelusta ja opettelusta, osaisin ehkä antaa yhden hyvän neuvon. Ei sillä pitkälle potki, mutta on se elämänohje. Pitää olla virheissään, erehdyksissään ja unohtamisissaan johdonmukainen.

Kun kirja on käännetty tai tutkimus kirjoitettu joltain osin johdonmukaisesti väärin, sen korjaaminen ei ole vaikeaa ja työn voi tehdä toinenkin. On parempikin että tekee, koska omille erehdyksilleen sokeutuu. Oli aikamoinen riesa toimittaa painokuntoon esimerkiksi Pentti Saarikosken suomennosta. Ne tapasivat olla kohdittain loistavia, kohdittain keskinkertaisia, eräin osin kaameita. Otaksuisin, että vaikka vainaja kuulemani mukaan yritti ankarasti pitää työn ja virkistäytymisen erillään toisistaan, tästä huolimatta kukaties nautittujen virvokkeiden määrä näkyi sitten tekstissä.

Kun itse elätin perhettäni muun muassa kustannustoimittajana, tehtävänanto oli joskus ”viidensadan markan korjaus”. Kaikki tiesivät, että kysymyksessä oleva kirjoittaja oli kehno ja ettei tekstistä saisi hyvää. Siten kustantaja teetti siihen noin hinnoitellen parannuksia, joka tarkoitti, että pahimmat hirveydet pyyhitään yli, virkkeisiin tiputellaan pisteitä, alleviivaukset ja huutomerkit poistetaan ja sillä siisti. – Kuten arvaatte, tämä kirjoitus on johdanto. Mihin, se käy kyllä sitten ilmi.