25. tammikuuta 2011

Kultainen ankkuri II




En tiedä, merkitseekö se mitään, mutta muinaisvaiheen solisteissa ja lauluyhtyeissä oli kovin paljon suomenruotsalaisia, siis muitakin kuin Carola (Standertskiöld), esimerkiksi yksi ”Kivikasvojen” jäsen, joka lienee sukujuuriltaan samalla tavalla suomenruotsalais-venäläinen kuin esimerkiksi Georg Malmstén.

Mutta matalalla musiikilla on muitakin, kohdittain yllättäviä esivanhempia.

”Jääkärin morsian” ja ”Kaunis Veera eli Balladi Saimaalta” ovat ilmiselviä operetteja. Jääkärin morsian mainitaan aina laulunäytelmänä. Sitä on esitetty 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ammattiteattereissa 97 kertaa. Siitä on kaksi elokuvaa.

”Kaunis Veera” on poiminut käyttöön itävaltalaisen operetin kliseet viimeisen päälle – jopa viulua soittava mustalaistyttö Saimaan kanavalla. Ei ihan jokapäiväinen näky niillä main, muuten. Ja on jalo sankari (Rolf Labbart) ja katala kavaltaja ja huviksensa lauleskeleva sisävesilaivan miehistö, jonka yhteydessä käytettiin hämmästyttävän onnistuneesti dubbausta – ei Uuno Laakso mitään laulanut, ja Kalle Viherpuun (kippari) numerot esitti Teijo Joutsela.

Askel revyyn suuntaan on säveltäjän, Harry Bergströmin, elokuvalle antama tunnussävelmä, ”Kaunis Veera”. Harvemmin kuulee niin selvää sävellainaa – kansanlauluna melodian alku tunnetaan nimellä ”Sepän sälli”.

Tervahöyry on totista totta – Pietariin meni mahdottomasti halkoja. Mielessä kuitenkin käväisee amerikkalaisen musiikaalin ”Showboat”.

Operetin, oopperan ja musikaalin eroa on lupa miettiä, ja kyllähän niillä jotain eroa saattaa olla, vaikka siitä selvää saa. Operetissa ainakin henkilöillä on siitä harmillinen puhevika, että kun heidän pitäisi puhua, suusta tuleekin laulua. Useimmiten. Laulunäytelmässä näyttelijät esittämällä esittävät kokonaisuuteen kuuluvia lauluja, jotka on sovellettu yhtenäiseen juoneen, jos sellainen on. Olisi hauska joskus saada tietää, millainen mahtaa olla näytelmä ”Juhannustulilla”, johon on sävelletty ”Vallinkorvan laulu”.

Operetti putosi vuosikymmeniä sitten kuin hattu naulasta. Oopperalle toivotettiin Suomessa samaa kohtaloa, mutta toisin kävi. Toki operetteja esitetään edelleen, mutta muutos menneisiin vuosikymmeniin on järkyttävä. Joskus kauan sitten Kalmanin ”Kreivitär Maritza” tai Leharin ”Iloinen leski” olivat numeroita, joiden varaan teatteri tohti laskea taloutensa. Niinpä leski menee parhaillaan Kansallisoopperassa. Tuskin menee taaskaan tyhjille huoneille. Itseäni saan syyttää siitä, että kuuntelen miluummin ”Parsifalia”, joka on eri säveltäjän tekoa.

Sanon ”kauan sitten”, koska haluan yllättää teidät tiedolla, että Kalmanin biisi on 1920-luvulta ja että Lehar kuoli vasta 1948. Ja… lauantain toivotut levyt – katsokaa itse nämä lukemattomat Carl Zellerit ja muut, joiden lauluja ette kehtaa tunnustaa rakkaudella kuuntelevanne. Isotaattoni mun ampui naisen lentohon, tai jotain sinnepäin.

Oopperatalokelpoisuutensa on säilyttänyt ranskalainen Offenbach (”Orfeus Konalassa”, jos oikein muistan, ja nimenomaan can-can. Ranskassa jopa ”Carmen” oli ”koominen ooppera”, joten oikeasti kevytmieliselle kappaleelle piti ottaa toinen nimi, ja valinta osui sanaan ”operetti”.

Oman aikamme suurmuoto on ”musikaali”, joista historian menestynein kuuluu olevan ”Oklahoma!”, yli 2000 esitystä pelkästään Broadwaylla. Mutta: sekä musiikkia että tekstiä ajatellen Gershwin, Cole Porter, Rodgers-Hammerstein, Lerner-Loewe ja Adrew Lloyd Webber ovat vuosisadan suurimpia nimiä.

Otsikon ”Kultainen ankkuri” oli muuten se kapakka Libaussa eli Liepajasssa ”Jääkärin morsiamessa”.

Ja loppuun maininta aivan muusta asiasta. The New York Times hakee 15 klassisen musiikin hienointa kappaletta. Ihastuin tolkuiltani, kun musiikkiarvostelija näytti ja selitti pianon ääressä, miksi hänen valintansa oli Bachin Wohl-Temperiertes Klavierin pikku preludi E-duuri kirjasta I ja sen rinnalla koraali ”Es ist genug” kantaatista BWV 60. Aivan loistava valinta! Aion lähettää nimettömän ihailija kirjeen.

14 kommenttia:

  1. " ...ja huviksensa lauleskeleva sisävesilaivan miehistö" ...

    Tälle, veitsenterävälle elokuvakritiikille on kyllä pakko antaa aplodit. Meinaan, entisenä seilorina olen samaa mieltä. Mitäs me siellä keskellä Atlanttia muutakaan oltaisi tehty kuin silloin tällöin puhjettu laulamaan. Paitsi välillä totta kai tanssittiin ripaskaa. (Jos muistan väärin?)

    VastaaPoista
  2. Esitin ensimmäisen kerran Vallinkorvan laulun julkisesti eräässä Merikanto matineassa 25 vuotta sitten, kun en kyennyt naurultani laulamaan Anninaa.

    Laulu ei ole näytelmästä Juhannustulilla, vaan Aukusti Bernhard Mäkelän näytelmästä Ruukin Jaloissa.

    Mäkelä oli Työmiehen päätoimittaja Kurikan jälkeen, ja muutti noin sata vuotta sitten Kurikan Sointulaan. Vietti viimeiset vuotensa Kanadassa majakanvartijana.

    Merikantohan oli työväenyhdistyksen orkesterin johtaja, samalla kuin toimi Johanneksen kirkon urkurina.

    Mielenkiintoista olisi tietää, olivatko Merikanto ja Mäkelä sukua keskenään, sillä Merikannon ja Mäkelän isän alkuperäinen sukunimi oli sama, Mattsson. Mattssonit sivuavat omaa elämääni niin, että sekä parhaan ystäväni, että monesti mainitsemani Leila-tädin äidin sukunimi on sama, Mattsson, Nauvosta. Tosin Mäkelä oli Kustavista ja Merikannon juuret taisi olla Jalasjärvellä.

    VastaaPoista
  3. Tosiaan.
    Kemppinen sotkee Vallinkorvan ja Reppurin.
    Reppurin laulu on Kyösti Larssonin, eli Larin-Kyöstin näytelmästä, Juhannustulilla.
    Mielenkiintoista, että syntyperältään täysin ruotsalainen ottaa tuolla tavalla haltuunsa suomen, kuin sen teki Larin-Kyösti.

    VastaaPoista
  4. Petja, Larin-Kyösti oli Lysee-kartanon poikia Hämeenlinnasta. Siellä sitä suomea opettiin tehokkaasti. SIeltä oppinsa saivat mm. Leinon Eino, Sibben Janne ja Hellsténin Juko Kusti!

    VastaaPoista
  5. En tiedä tarkkaan missä piireissä Kemppinen Saimaan kanavan seudulla liikkui, mutta voin vakuuttaa, että niin "mustalaisia", julkisesti musisoivia tyttöjä kuin näiden kombinaatioitakin täällä esintyy ja on tavattu ennen paljon useammin kuin esimerkiksi piippua polttavia parrakkaita runoilijoita.

    VastaaPoista
  6. Tyypittely ei taida missään olla niin vaikeaa kuin musiikkiteatterissa. Tekijät, esittäjät, yleisö ja teoreetikot ovat usein eri vaiheissa käyttäneet yhteismitattomia termistöjä. Taikahuilu esimerkiksi oli Singspiel mm. esityspaikan ja puhedialogin vuoksi. Carmen oli samantapaisista syistä opera comique, sillä opera seriassa olisi pitänyt resitoida, ei puhua (jne.) Sanotaan, että Carmen tuhosi aikansa ranskalaisen typologian, niin mahdoton se oli tähän (sittemmin) maailman suositumpaan oopperaan soveltaa.

    En pitäisi mahdottomana pitää sekä Parsifalista että Iloisesta leskestä - vaikka esimerkit voivat pelottaa: Hitler ja minä. Wagner oli Adolfin lempisäveltäjä, mutta Iloinen leski lempisävellys. Tänäkin keväänä Suomen Kansallisooppera esittää hyvän tuotannon em. operetista ja loistoproduktion em. oopperasta.

    Iloinen leski pitää ainakin kerran nähdä jotta sen musiikin kuplivuuden tajuaa kunnolla. Kaikkien aikojen levytyksellä siitä esiintyy Wienin Filharmonikot (sic!) johtajanaan John Eliot Gardiner (Sir!).

    VastaaPoista
  7. Saiskohan tästä vähän makua Juhannustulilla-näytelmästä (1900). Sehän oli "laulunsekainen kansanpila". Fazer julkaisi 1993 nuotit kymmenestä laulusta. Fazerin Suuri toivelaulukirja 2 sisältää myös nimikkolaulun sanat ja nuotit.

    Käytännön esimerkkikin löytyy. Josefina ja Sanfrid Mustonen laulavat Edison-levymerkillä Juhannustulilla vuonna 1913.

    VastaaPoista
  8. Ettei vaan Petja olekin Alastalon Mattsoneita Kustavista, parkinomistaja siis? Täytyy nousta keinusta ylös.
    Hengittämättä Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  9. Minä puolestani lauloin kakkaa joskus 70-luvun lopulla Pääskylänrinteellä Helsingissä Pärre Förarssille.
    Vakaumuksen tutkintalautakunnan puheenjohtaja Pääreerik yritti aluksi jotakin pikakompastumista tyyliltään klassisilla kysymyksellä: ”Ettekö koskaan turvautuisi itsepuolustukseen?”

    Hän oli parempi laulaja kuin Asevelvollisten vakaumuksentutkintalautakunnan vetäjä.

    VastaaPoista
  10. Ad Rienzi: - alkaen siitä, että "opera" on hämmentävän mitäänsanomaton käsite. Väittävät, että seurueessa, joka Monteverdistä innostuneena otti käsitteen käyttöön ja aloitti perinteen oli yhtenä kantakundina Galilein isä.

    VastaaPoista
  11. Ad Anonyymi: - Lytton Stracheyn vastaus tuohon väkivallasta pidättäytymisen kysymykseen on kuuluisa. Kysymys oli (1915):"Mitä tekisitte, jos tapaistte saksalaisen raiskaamasta sisartanne?" - "Menisin väliin, herra puheenjohtaja."

    (Stracheyn suuntautuneisuutta ei tarvinne mainita.)

    VastaaPoista
  12. Ad Alexius Manfelt: - ja vanhan tarinan mukaan Eino Leino kehui, että kouluaikoina Kössi opetti häntä ryyppäämään ja hän Kössiä kirjoittamaan runoja. "Kössistä en osaa sanoa, mutta minä olin hyvä oppilas."

    VastaaPoista
  13. Noista klassisen ja vähän muunkin musiikin hienoimpien kappaleitten listoista todettakoon, että Kari Rydmanilla oli 26.12.10 blogissaan oma valikoimansa:

    http://karirydman.blogspot.com/2010/12/kaksikymmenta-kauneinta.html

    Mitään tällaista listaahan ei voida tehdä universaaleilla kriteereillä, litran, metrin tai muulla yleisellä yksiköllä. Mutta kiinnostavia listat aina ovat, varsinkin sen suhteen miten joku on juuri tietynlaisiin kappaleisiin päätynyt, kaikkein hienoimman musiikin edustajina. Yhtä paljon kuin listat kertovat hienosta musiikista, ne kertovat laatijastaan.

    Lukija Laihialta

    VastaaPoista
  14. Alexius Manfelt ei varmaan tätä tarkoittanutkaan, mutta korjattakoon se kuitenkin: Eino Leinon äidinkieli oli suomi ja hän osasi sitä erinomaisesti jo Hämeenlinnan lyseoon mennessään.

    Muista en ole niin varma.

    VastaaPoista