Väärässä olemisen riemu

Selitin kahvipöydässä lähes 90-vuotiaalle, että mielestäni hän voi rauhassa pitää homoseksuaalisuutta luonnonvastaisena, mutta asiaa tutkineet ovat kyllä eri mieltä. Sitä esiintyy ”luonnossa” ja jokin osa siitä näyttää olevan selvästi myötäsyntyistä eli asia, jolle ihminen ei mahda paljon sen enempää kuin silmiensä värille. Päädyimme samalle kannalle, ja keskustelukumppanini huomautti, että ennen maailmassa sellaisille ihmisille kuin Likka-Jussille naureskeltiin, mutta kukaan ei tullut ajatelleeksi asiaa sen enempää kuin muidenkaan erikoisten ihmisten taustoja.

Illalla kiirehdin sulkemaan televisiota, koska olen jo saanut riittävän annoksen eräitä ajankohtaisia keskusteluja. Verkkokalvolle, jota tulevalla viikolla taas hiukan leikataan ja ommellaan, jäi kuva Raamattua selittävästä papista, joka ehti viitata pappisvalaansa ennen kuin kaukosäädin teki tehtävänsä.

Nyt on sitten tarve kysyä, että mistä jotkut papit tietävät, kuinka Raamattua on tulkittava. Monista asioista ollaan eri kannoilla muun muassa siksi, että väittelijät ovat mielestään kukin kohdallaan oikeassa. ”Valitettavasti vain vanhemman lestadiolaisen suunnan edustajat pääsevät taivaaseen”, sanoi muuan Moskuvaaran isäntä.

Muistaakseni juuri tuo lause, jonka kuulin kesäkuussa 1961, toi mieleeni ssaman, mikä tuli myöhemmin vastaan Blaise Pascalin ajatuksena – noin järkeilevä ihminen ei tule koskaan näkemään olleensa väärässä yhtä vähän kuin vakaumuksellinen ateisti siitä, että oli oikeassa. Tiedämme varmasti, että kuollut ihminen ei enää koskaan reagoi mihinkään. Elintoiminnot ovat päättyneet. Toisin sanoen elämän tuolla puolen olevista asioista emme voi tietää mitään, joten ei ole välttämättä tarpeen pohtia, onko ajatuksissa perääkään. Emme saa koskaan tietää, ja siksi ymmärryksen mukaan toimivat ihmiset eivät yleensä ole halukkaita keskustelemaan Jumalan olemassaolosta tai ruumiin ylösnousemuksesta. Olemme tietämisen ulkopuolella.

Tämä on aivan eri asia kuin esimerkiksi musiikki. Jotkut ihmiset kuulevat musiikiksi väitetyissä äänissä vain kaoottista kohinaa eli melua, ja toiset taas ns. äänellisiä rakenteita. Tämä kysymys on jopa kokeellisesti selviteltävissä.

Taas kerran: Wittgenstein puhui kielestä ja tieteestä. Emme tarvitse häntä tähän asiaan. Kun erinäiset asiat jäävät silti tietomme ulkopuolelle, jotkut turvautuvat avoimesti tai kiertoteitse muihin perusteluihin. Perinteinen kikka on ilmestys. Poppamies väittää, että hänelle on tavalla tai toisella näytetty sellaista, mitä pöljä kansa ei tiedä. Väitteen tueksi olisi hyvä, jos käsillä olisi magnesiumjauhetta ja tulitikkuja tai vähintään noitarumpu.

Toinen perinteinen tapa on muunnella sanan ”uskoa” merkityksiä. Tuomari uskoo todisteita. Puhe on usein väärin käsitetystä ”riittävästä näytöstä”. Todisteet eivät näet ihmisten toimintaa koskevissa asioissa ole oikeastaan koskaan sitovia. Monesti mainittu ”savuava ase” juuri ammutun luota tavatun ihmisen kädessä laukauksen äänen vielä kaikuessa poliisin korvissa ei ole sitova todiste. On mahdollista, että tuntematon Arska-niminen mies, jolla oli mustat kumiteräsaappaat jalassa, ampui ja lykkäsi pyssyn epäillylle ja livahti paikalta juuri ennen poliisin tuloa. Tätä ei tietenkään todellisuudessa kukaan tuomari usko, ja ase kädessä tavattu tuomitaan, ”koska hänen on todistettu ampuneen”. Järjellisiä epäilyjä ei ole.

Jos voisimme saavuttaa varmuuden, emme tarvitsisi todistelua. ”Todistelu” tarkoittaa perusteiden ja perustelujen keräämistä siten että joku – tuomari – pitää lopputulosta täysin uskottavana.

Joku pirullinen pappi tarkoittaa ”uskomisella” sitä, mitä Raamattuun on kirjoitettu.  Kirjoitukseen uskominen ei ole väärin. Jos kaupan oveen on kiinnitetty lappu, jossa lukee ”tänään suljettu”, on aivan oikein uskoa tämä todeksi ja mennä toiseen kauppaan. Kun joku kertoo uskovansa kaiken, mitä jossain kirjassa, esimerkiksi puhelinluettelossa, on väitetty, hänen ajatusmaailmansa poikkeaa omastani niin paljon, että en halua jatkaa keskustelua, vaan kysyn, haluaako asianomainen lisää kahvia. Olen tätä mieltä, oli kirja puhelinluettelo, Raamattu tai fysiikan oppikirja. Myös viimeksi mainittu on mielestäni uskottava vain kunnes toisin osoitetaan. Merkittäviäkin muutoksia ilmenee kaikissa luonnontieteissä jatkuvasti, myös perustotuuksina pidetyissä asioissa. Kouluesimerkki on Newtonin mekaniikan korvautuminen (täydentyminen) kvanttimekaniikalla. Aksiomaattiset järjestelmät, kuten melkein koko matematiikka ovat asia erikseen.

Olin ennen siipimiehenä mukana, kun koottiin kansainvälistä teosta ensin lain ja sitten ennakkotapausten tulkinnasta (McCormick – Marshall). Kaikki korkeat asiantuntijat olivat yksimielisiä siitä, että mahdollisimman selväksi tarkoitetun tekstin uskottavan tulkinta on erittäin epäselvä kysymys ja jokseenkin varmasti välttämättömästi epävarma.