23. lokakuuta 2010

Väärässä olemisen riemu




Selitin kahvipöydässä lähes 90-vuotiaalle, että mielestäni hän voi rauhassa pitää homoseksuaalisuutta luonnonvastaisena, mutta asiaa tutkineet ovat kyllä eri mieltä. Sitä esiintyy ”luonnossa” ja jokin osa siitä näyttää olevan selvästi myötäsyntyistä eli asia, jolle ihminen ei mahda paljon sen enempää kuin silmiensä värille. Päädyimme samalle kannalle, ja keskustelukumppanini huomautti, että ennen maailmassa sellaisille ihmisille kuin Likka-Jussille naureskeltiin, mutta kukaan ei tullut ajatelleeksi asiaa sen enempää kuin muidenkaan erikoisten ihmisten taustoja.

Illalla kiirehdin sulkemaan televisiota, koska olen jo saanut riittävän annoksen eräitä ajankohtaisia keskusteluja. Verkkokalvolle, jota tulevalla viikolla taas hiukan leikataan ja ommellaan, jäi kuva Raamattua selittävästä papista, joka ehti viitata pappisvalaansa ennen kuin kaukosäädin teki tehtävänsä.

Nyt on sitten tarve kysyä, että mistä jotkut papit tietävät, kuinka Raamattua on tulkittava. Monista asioista ollaan eri kannoilla muun muassa siksi, että väittelijät ovat mielestään kukin kohdallaan oikeassa. ”Valitettavasti vain vanhemman lestadiolaisen suunnan edustajat pääsevät taivaaseen”, sanoi muuan Moskuvaaran isäntä.

Muistaakseni juuri tuo lause, jonka kuulin kesäkuussa 1961, toi mieleeni ssaman, mikä tuli myöhemmin vastaan Blaise Pascalin ajatuksena – noin järkeilevä ihminen ei tule koskaan näkemään olleensa väärässä yhtä vähän kuin vakaumuksellinen ateisti siitä, että oli oikeassa. Tiedämme varmasti, että kuollut ihminen ei enää koskaan reagoi mihinkään. Elintoiminnot ovat päättyneet. Toisin sanoen elämän tuolla puolen olevista asioista emme voi tietää mitään, joten ei ole välttämättä tarpeen pohtia, onko ajatuksissa perääkään. Emme saa koskaan tietää, ja siksi ymmärryksen mukaan toimivat ihmiset eivät yleensä ole halukkaita keskustelemaan Jumalan olemassaolosta tai ruumiin ylösnousemuksesta. Olemme tietämisen ulkopuolella.

Tämä on aivan eri asia kuin esimerkiksi musiikki. Jotkut ihmiset kuulevat musiikiksi väitetyissä äänissä vain kaoottista kohinaa eli melua, ja toiset taas ns. äänellisiä rakenteita. Tämä kysymys on jopa kokeellisesti selviteltävissä.

Taas kerran: Wittgenstein puhui kielestä ja tieteestä. Emme tarvitse häntä tähän asiaan. Kun erinäiset asiat jäävät silti tietomme ulkopuolelle, jotkut turvautuvat avoimesti tai kiertoteitse muihin perusteluihin. Perinteinen kikka on ilmestys. Poppamies väittää, että hänelle on tavalla tai toisella näytetty sellaista, mitä pöljä kansa ei tiedä. Väitteen tueksi olisi hyvä, jos käsillä olisi magnesiumjauhetta ja tulitikkuja tai vähintään noitarumpu.

Toinen perinteinen tapa on muunnella sanan ”uskoa” merkityksiä. Tuomari uskoo todisteita. Puhe on usein väärin käsitetystä ”riittävästä näytöstä”. Todisteet eivät näet ihmisten toimintaa koskevissa asioissa ole oikeastaan koskaan sitovia. Monesti mainittu ”savuava ase” juuri ammutun luota tavatun ihmisen kädessä laukauksen äänen vielä kaikuessa poliisin korvissa ei ole sitova todiste. On mahdollista, että tuntematon Arska-niminen mies, jolla oli mustat kumiteräsaappaat jalassa, ampui ja lykkäsi pyssyn epäillylle ja livahti paikalta juuri ennen poliisin tuloa. Tätä ei tietenkään todellisuudessa kukaan tuomari usko, ja ase kädessä tavattu tuomitaan, ”koska hänen on todistettu ampuneen”. Järjellisiä epäilyjä ei ole.

Jos voisimme saavuttaa varmuuden, emme tarvitsisi todistelua. ”Todistelu” tarkoittaa perusteiden ja perustelujen keräämistä siten että joku – tuomari – pitää lopputulosta täysin uskottavana.

Joku pirullinen pappi tarkoittaa ”uskomisella” sitä, mitä Raamattuun on kirjoitettu.  Kirjoitukseen uskominen ei ole väärin. Jos kaupan oveen on kiinnitetty lappu, jossa lukee ”tänään suljettu”, on aivan oikein uskoa tämä todeksi ja mennä toiseen kauppaan. Kun joku kertoo uskovansa kaiken, mitä jossain kirjassa, esimerkiksi puhelinluettelossa, on väitetty, hänen ajatusmaailmansa poikkeaa omastani niin paljon, että en halua jatkaa keskustelua, vaan kysyn, haluaako asianomainen lisää kahvia. Olen tätä mieltä, oli kirja puhelinluettelo, Raamattu tai fysiikan oppikirja. Myös viimeksi mainittu on mielestäni uskottava vain kunnes toisin osoitetaan. Merkittäviäkin muutoksia ilmenee kaikissa luonnontieteissä jatkuvasti, myös perustotuuksina pidetyissä asioissa. Kouluesimerkki on Newtonin mekaniikan korvautuminen (täydentyminen) kvanttimekaniikalla. Aksiomaattiset järjestelmät, kuten melkein koko matematiikka ovat asia erikseen.

Olin ennen siipimiehenä mukana, kun koottiin kansainvälistä teosta ensin lain ja sitten ennakkotapausten tulkinnasta (McCormick – Marshall). Kaikki korkeat asiantuntijat olivat yksimielisiä siitä, että mahdollisimman selväksi tarkoitetun tekstin uskottavan tulkinta on erittäin epäselvä kysymys ja jokseenkin varmasti välttämättömästi epävarma.

28 kommenttia:

  1. En ole vakaumuksellisesti mitään, enkä halua. Mutta voin todistaa että Jumalat eivät ole minua viimeisten noin 4kymmenen vuoden aikana häirinneet. Ja jos näin jatkuu seuraavatkin 40-vuotta, niin antaa olla. Ei nosteta syytettä herra poliisikomissaario, mistään.

    Tietysti uskon siihen että jos lähden Kirkkonummelta kävelemään itään päin niin tulen jossain vaiheessa Helsinkiin. (Ellen putoan johkiin suonsilmäkkeeseen. Tai voi joku vanha venäläinen granaatti levittää mut taivaan tuuliin... humpsista. Tai Jätkäsaaressa saatan astua laivaan joka lähtee Buenos Airesiin.)

    Helsinski, kaukana ja yksin.

    VastaaPoista
  2. Mainitun papin ajatus juoksi seuraavaksi niin, että kirkon pitää muuttua sellaiseksi, että se ottaa Raamatun sanasta sanaan tosissaan. Jos joku ei ota, vaan esimerkiksi pitää homoseksualismia hyväksyttävänä, hän voi vapaassa maassa erota kirkosta.

    Historiallisesti homma on yleensä mennyt päinvastoin: ne, jotka tulkitsevat Raamattua täydellisesti, ovat eronneet katolisesta eli unviersaalista versiosta.

    VastaaPoista
  3. Lienee ihmiselle lajityypillista tama ehdoton luottamus uskonkappaleisiinsa. Raamatun lisaksi vastavaa vaantoa kaydaan Natosta... Onhan naita!

    Kuitenkin on hyva, etta enaa ei panna palavalle noitaroviolle ketaan. Monelta loytyy rakkautta ja ymmarryusta kaikkia tiukkapipoisia kohtaa; mukaanlukien oma tiukkapipoisuus.

    VastaaPoista
  4. Paul Tillich kirjassa Rajalla otsikon
    Protestanttinen julistus (s.125) alla: "Nyt on ilmeistä, mitä tämän julistuksen on nykyihmiseen kohdistuessaan oltava ja mitä se ei voi olla.Se ei voi olla Raamatussa ja traditiossa annettujen uskonnollisten sisältöjen suoraa julistamista. Nykyhetken ihmisen tilannehan on se, että hän epäilee juuri kaikkea tätä ja myös protestanttista kirkkoa itseään."

    Saksankielinen alkuteos AUF DER GRENZE ilmestyi 1962, Taisto Niemisen suomennos 1973.

    VastaaPoista
  5. Tässä on paradoksi. Ellen erehdy, asiaa vaikeuttaa se että luterilaisen opin mukaan uskovaisilla on oikeus itse lukea raamattua ja tulkita sitä. Piispainkokouksen kanta ei siis ole määräävä, sanoivat he mitä vain. Ortodoksit ja katoliset tottelevat piispoja, joten siellä periaatteessa olisi helpompaa tehdä muutoksia. Ortodoksit tarvitsivat kuitenkin asiaan yleisen kirkolliskokouksen, eikä sellaista ole saatu aikaan 1300 vuoteen...

    VastaaPoista
  6. Luukkaan evankelumissa Jeesus kehoittaa kannattajiaan myymään kaiken omaisuutensa ja jakamaan myyntitulon köyhille. Aika harva Raamatuun uskova nykyisin menettelee näin. Rusinat pullasta -metodi rulettaa, jee!

    VastaaPoista
  7. Mediaan luottaminen kuuluu sarjaan uskominen.
    Uskotko kaikkeen, mitä media kertoo, vai muokkaatko mielipidettäsi asioihin, jotka media jättää kertomatta.

    Tämän viikon otsikoita ulkomailta, joista Suomessa vaietaan:

    - Englannissa eläkkeille lisävero.

    - USA menetti AAA-luokituksen.

    - 85 prosenttia Amerikan yliopistojen vastavalmistuneista muuttaa takaisin vanhempiensa luo.

    - Los Angeles käytti 70 miljoonaa dollaria työllisyyden lisäämiseen. Tällä rahalla luotiin 8 työpaikkaa.

    - Kaikki sähköpostitiedot, internetkäyttö ja puhelutiedot kerättävä talteen Englannissa valtion tietokantaan, valvontaa varten.

    - USAssa kunnat köyhtyvät. Perustavat vankiloita turvatakseen taloutensa.

    - Huoltovastaavat ihmettelevät miksi liittoutuman joukot pommittavat omia huoltokuljetuksiaan Afganistanissa.

    - Dr. Martin Seligman, joka kehitti amerikkalaisten kidutusohjelman 9/11 jälkeen, sai 31 milj. dollarin ei-kilpailutetun sopimuksen.

    - Afganistanin tuottavimmat huumeviljelmät sijaitsevat liittoutuman joukkojen tukikohtien ympärillä.

    Onneksi meillä on tämä homokeskustelu, ei tarvitse ajatella laajemmin.

    VastaaPoista
  8. Eli savolaiset ovat sittenkin oikeassa: "Suattaapa hyvinnii olla tai olla olemati.., tiijäppä tuosta ja suappaan nähä..."

    VastaaPoista
  9. Tuntuisi kummalta kun pappi haudallani mut siunatessaan - samalla kun kihvelillään heittelisi multaa mun päälle - sanoisi: "Tämä mies oli aina oikeassa". Paljon, paljon lohdullisemmalta (jos sitä siis sais itse kuunnella) olisi kuulla: "Tämä mies oli... aika usein väärässä." Tuntuisi, että siten paremmin lunastaisi paikkalipun bussiin johon myydän vain menolippuja. (Hiililapioista, matkan pituudesta riippumatta, peritään 10;- £ per kpl. Se onkin toinen juttu.)

    VastaaPoista
  10. Vähänkin mutkikkaampi asia, ainakin jos siihen liittyy tarve juristin tehdä yhteenlaskua mutkikkaampia laskutoimituksia, kannattaa sopimusteksteissä selventää esimerkein. Muuten selkeinkn lause hajoaa tulkinnan prismassa liikaa. Samasta syystä Suomen Laki -opuksiin toimittajat ovat panneet oikeustapauksia pykäliin.

    Raamattua luen sen välittämän Jeesuksen esimerkin kautta. Miten hän suhtautui samarialaisiin, syntisiin tai riistäjiin (veronkantoagenttii )? Ei hän väitellyt lain kirjaimesta, vaan vapautti sen ikeestä sitä silti kumoamatta.

    VastaaPoista
  11. Monesti väittely kuolemanjälkeisyydestä päätyy seuraaviin toteamuksiin. Niin sanottu uskova sanoo usein, että asia selviää itse kullekin sitten, kun kuolema koittaa. Niin sanottu ei-uskova taas toteaa, että asia ei selvinne kenellekään koskaan, koska ei-olevalle ei voida olettaa minkään asian selviävän.

    Mitä tähän voi puolueeton tarkkailija sanoa? Ehkä sen, että ei kannata sanoa juuri mitään.
    Ilmehtimisiä odotellessa.

    Monet pitävät matemaattisia totuuksia totuuksina. Sitä ne eivät ehkä ole. Matematiikka on väline, joka usein kuvaa olemassa olevaa suhteellisen hyvin, mutta toisinaan myös puutteellisesti.

    VastaaPoista
  12. Kun jotuu katsomaan omaan hautaansa tai rakkaansa hautaan, alkaa ajatella toisin.
    Ingmar Bergman sen sanoi eräässä viimeisimmissä haastatteluissaan: "Uskon että Ingrid (vaimo) on minua siellä portilla vastassa."

    Joiltakin vain puuttuu kuudes aisti tai he eivät osaa sitä käyttää.

    VastaaPoista
  13. "Katsella omaa hautaansa" - tämä lienee samantyyppinen tapahtuma kuin "konjakin leikkaaminen", sellaista tapahtuu ainoastaan joko mafiaelokuvissa, joissa se joka is gonna be whacked, kaivaa ensin itselleen kuopan, tai ylipäällikön syntymäpäivänä, jolloin miehistökin saa maistaa juhlan kunniaksi ylevöitettyä jallua.

    VastaaPoista
  14. Homoudesta minulle tulee usein mieleen Enrico Fermin kuuluisa kysymys, kun oli puhe maan ulkopuolisesta elämästä ja avaruuden kehittyneistä sivilisaatioista: missä ne kaikki sitten ovat?

    Kysymys kuuluu: miksi homot eivät ole kuolleet sukupuuttoon?

    VastaaPoista
  15. Haluaisin kysya kyseisen kaltaisilta papeilta, eiko tule noyra olo, kun juuri hanelle on ilmoitettu se ainoa ja oikea totuus.
    Kiitos taas hyvasta analyysista.

    VastaaPoista
  16. Raamattu käskee tappamaan homostekijat: kontekstista (kts. mm. 3. Ms 20:13) päätelleen lähinnä heteroita, joilla on homosuhteita. Esim. sotien perua. Tää on rottakokein todettu, ettei lopu kokonaan "siviilissä" -
    taas mistään eheyttämisestä Raam. ei puhu halaistua sanaa; uskisten aivan omaa keksintöä, korvata raam. fyysinen väkivalta henkisellä väkivalalla.

    VastaaPoista
  17. Kuka siellä kaukaisuudessa on vastassa, jos on tultu oltua useamman kerran naimisissa?

    Ettei vaan ne kaikki kurpat, joista on päässyt tavalla taikka toisella eroon.

    VastaaPoista
  18. Professori Kai Kaila esitti erittäin hyvän ja asiallisen vetoomuksen taannoin radiossa sekä uskonnon että tieteen edustajien suuntaan, että molemmat suunnat kunnioittaisivat toisiaan ja antaisivat molemmille oman työrauhan. Sillä Kailan mukaan vastakkainasettelusta kumpikin kärsivät.

    Itse lähellä "kuoleman porttia" kerran jo käyneenä suljin tuon ohjelman jälkeen radion hyvin tyytyväisenä ja nukuin rauhallisen yön.

    Näin asiaan on syytä suhtautua. Ja näin minä olen itse asian sisäistänyt.

    VastaaPoista
  19. Miks ne Jani Toivolat ja muut julkihomot, jotka valittavat että "minua sattuu", kun ev- lut. kirkko ei siunaa heidän homoliitoaan, liity ortodokseihin tai katolisiin - josko siellä olisi heitille suopeampi vastaanotto täsä asiassa.

    VastaaPoista
  20. Homouden eloonjäämiselle 2 selitystä:

    1)Italiassa huomattiin että homoilla usein erityisen hedelmällinen äiti. Viittaa että geenit, joka lisää hedelmällisyyttä + naismaisia miehiä, säilyy koska kokonaistulos on: lisää lapsia ja noita geenejä..

    2)Sukulaisvalinta evoluutiossa, kuten mehiläis-pesässä jossa runsaasti hedelmättömiä jäseniä(työläisiä) avustamassa. Lapsi, jota myös (hedelmättömätkin) sukulaiset hoivaa ja auttaa, säilyy paremmin hengissä ja tuottaa enempi jälkeläisiä. Täten geeni säilyy..

    MrrKAT

    VastaaPoista
  21. mikis kirjoitti...
    ..."lunastaisi paikkalipun bussiin johon myydän vain menolippuja."
    Eikö kuitenkin ihan vain logistisesti ajatellen bussiin myytävät liput ole paluulippuja. Jostainhan tänne on tultukin.
    Tai siis no, voihan kyllä ajatella maapalloa ihmistehtaana, joka lähettää tavaraa sinne jonnekin.
    Vaikeaa on tämä ajattelu, perin vaikeaa...

    VastaaPoista
  22. Toipila, hyvä havainto. Tuota kantsiskin käyttää elämässä elävienkin: kenet tahtoisi Taivaan Porteille vastaan. Näin voisi testata rakkaansa jo täällä maan päällä ja toimia sen mukaisesti. Viedä kukat elävänä elävälle.
    Mutta eihän näitä viitsi funtsia ellei ole itse (tai rakkaansa) odottamassa pakko-lähtölaukausta.

    VastaaPoista
  23. Tämä kommentti on jonkun vanhan harhaopin kierrätystä.
    Jos Jumala on kaikkivaltias, Hänen luomansa ihminen vain toteuttaa Jumalansa tahtoa. Teki mitä hyvänsä.
    Täten ihmisen ajatuksilla ja teoilla ei ole merkitystä.
    Ne kaikki ovat Jumalan tahto.

    Turhaa tulkintaa oppineilta.
    Ja hassanneet verorahoja tämän opiskeluun vuosikausia.
    Voi voi sentään...

    Aijjuu. Kiitos blogistasi.
    Radio-ohjelmiasi tuli ikävä.

    VastaaPoista
  24. Raamattu kertoo meille, että homoseksi on Jumalan silmissä synti, ei siinä ole mitään epäselvää ja kristityn tärkein käsky on ensimmäinen käsky, olla uskollinen Jumalalle ei ajanhengelle tai ihmisten mielipiteille, vain Jumalan sana on se peruskallio, joka kestää iankaikkisesti. Jos ei usko kristinuskon Jumalaan, niin silloin asia on varmaan samantekevä, tosin silloin ei ole syytä tulla syytä pyytämäänkään siunausta liitolle, jonka Jumala tuomitsee ehdottomasti syntinä.

    Kirje Roomalaisille 1:18-32

    Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.

    Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.

    Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia. He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä; ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta; jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.

    3. Mooseksen kirja 18:22

    Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko.

    http://ftp.funet.fi/index/bible/fi/1992/3Moos.18.html

    VastaaPoista
  25. Kannattaa lukea:

    Onko avioliitto keksitty vai löydetty asia?

    http://raapustus.net/?id=118

    Mitä tahansa vaatimusta voidaan perustella yksin ihmisen tuntemuksista ja kokemuksista käsin, sellainen ei vain johda mihinkään hyvään.

    VastaaPoista
  26. "Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko."

    Raamatun teksti on jumalan sanaa, joten tulkitaan sitä sitten kirjaimellisesti. Silloin tässä ei mitään ongelmaa olekaan, vaan asia on pelkkä neuvottelukysymys!

    Jos vaikka sopisimme, että naisen kanssa mies saa käyttää seuraavia asentoja: a) lähetyssaarnaaja, b) dog ja c) 69 - niin riittäähän niitä vielä runsaasti kivoja asentoja homoillekin.

    Niistä voi sopia sitten ihan miesten kesken.

    VastaaPoista
  27. "Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko."

    Siis nykyäänhän useat ovat aivat päinvastaista mieltä: että naisen kanssa ei pidä maata niinkuin miehen kanssa maataan.

    Tai jos ajatellaan, että Mooses tai Jumala todella tarkoittivat, mitä sanoivat, herää kysymys siitä, minkälaista sukupuolielämää israelilaiset olivat siihen asti harjoittaneet. Ehkäpä joukkoon kuului myös runsaasti sodomiaa...

    VastaaPoista