Tutkimus suomalaisista unista

Valitettavasti Freud ja Jung sotkivat koko asian metsästämällä unista merkityksiä aivan kuin ne olisivat jotain salakirjoitusta, edellinen yksityisiä, jälkimmäinen yhteisiä tunnusmerkkejä.

Ei kukaan oikein jaksa lukea romaaneistakaan kenenkään unia. Ne ovat yhtä joutavia kuin useimmat luonnonkuvaukset eli omiaan hypättäviksi yli.

Valokuvaamisesta en ymmärrä mitään. Tätä on moni sanonutkin. Siksipä sanon tyhmän vakaumuksella, että valokuvaajan suuri kiusaus on esittävyys.

Eivät unetkaan esitä mitään. Valokuvat ovat unia, ja jos ne ovat harvinaisia eli hyviä, ne notkahtelevat omasta painostaan.

Tässäkin tekniikka on tehnyt tepposet. Kun kuvaaminen oli muuttunut hiukan helpommaksi, vain muutamat poikkeuksellisen nerokkaat henkilöt kuten Cartier-Bresson ja Capa jaksoivat pitää kiinni siitä, minkä olivat oppineet kuvataiteilijoilta: ei saa esittää tai: miksi kilpailla todellisuuden kanssa.

Kalle Kultala nimitti muistelmateoksessaan ”Kuvien palvelija” itseään lehtikuvaajaksi ja kertoi hyvin mielenkiintoisia asioita tuon ammatin kehityksestä. Sen rappiosta hän vaikeni. Kultala itse julkaisi sekä kuvituksia että kuvia, ja parhaat hänen valokuvistaan tuovatkin mieleen ikonit. Hän myös sattui elämään kuvareportaasin loistokauden yhdessä mm. äskettäin näyttelyn järjestäneen Caj Bremerin kanssa. Näiden herrojen kalustoa olivat Leica ja sitten Canonit tai Nikonit ja moottoriperät.

Signe Brander on ylittämätön. Mieleeni tulee aina hänen ikätoverinsa ja kohtalotoverinsa paljossa, Helene Schjerfbeck. Paljon kiitetyn I.K. Inhan arkkitehtimäisen graafisuuden ja autiuden tilalla hänen kuvissaan on elämän unenomaisuutta. Kuolleet katsovat meitä tietävin silmin. Uusimman kaupunginmuseon julkaiseman kirjan vuonna 1907 otetuissa kuvissa ei ole ainuttakaan ihmistä, joka eläisi enää, ja kaikki maisemat ovat tuhoutuneet.

Tässä oleva kuva on narinkka (na-rynka eli ”torilla”), se paikka, johon tullaan Helsingin nykyisen linja-autoaseman ovesta ja joka on saanut kaupunkilaisten hämmennykseksi nimen Narinkkatori. Kuvan keskellä, takana, olisi Eduskuntatalo, jos olisi. Sana, käytettyjen vaatteiden kaupustelupaikka, ehti välillä unohtua, vaikka muistelisin sitä käytetyn Simonkadun seudusta vielä 60-luvulla.

Saakohan tuolle torille viedä myyntirattaita. Voisin ruveta myymään siellä käytettyjä unia, vaikka en ole edes juutalainen. Niissä toistuu syvä historia. Ensin historiantutkijat ja sitten lääkärit huomasivat, että psykoottisten ihmisten harhat ovat muunnelmia aikakauden tapahtumista. Ennen toista maailmansotaa hallinneet myrkyttymisen pelot vaihtuivat atomipommin jälkeen ”säteilyyn”. Monet poliisit ja asianajajina toimineet ovat joutuneet  tekemisiin näiden kanssa. Muuan selitti minulle, että töpseleistä nousee näkymätöntä savua ja keskeinen vainoaja on WSOY:n johtaja ”Y. Antti Jäntti”, joka olisi haastettava edesvastuuseen.

Sitten vihreät aatteet saapuivat harhojen maailmaan. Rachel Carsonin ”Hiljainen kevät” (Silent Spring, 1962) oli herätyshuuto ja vuosisadan tärkeimpiä kirjoja. Sen pääasioita olivat tuholaismyrkyt, etenkin DDT, ja kirja johti raivostuneisiin hyökkäyksiin tietysti kemian teollisuuden taholta, mutta nopeasti myös päättäväisiin muutoksiin.

Valtavan tärkeästä asiasta huolimatta ajatuksessa oli myös jotain, mikä miellytti haurastuneita mieliä. Näkymätön myrkky, jota linnut kantavat mukanaan, joka surmaa linnut kesken lentonsa – se oli toista kuin riehuvat koneihmiset, Frankensteinin hirviön perilliset.

Muistan lapsuuteni unia, emaljoidun vihreäksi muuttuvia polvia, nahkapintaisen peltisen pallon, rekkitangon joka osoittautui hiirenloukuksi, itkevän hevosen. Mutta muutamien unien yhteys Rudolf Koivun sadunkuvituksiin on kovin selvä, ja nyt tarkoitan piirroksia. En ole antanut puille kutsumanimiä, mutta en tietenkään unohda kahta kuusta, jotka olivat Tuulitukka ja Pilviparta. Oudon samanaikaisesti ilmestyneet romaanit vanhasta Topeliuksesta (Mazzarella) ja Runebergistä (Wahlström) muistavat unet, ja oivalluksen takana on tietenkin Peter Høegin kirja. Lieneekö myös H.C. Anderson ollut näitä kuuluisia unennäkijöitä?