Narkissos seikkailee yhä

Narsismin nimen takana on siis antiikin myytti kauniista nuorukaisesta, joka rakastui omaan kuvajaiseensa. Huonosti siinä kävi.

Siitä on kieltämättä vuosikymmeniä, mutta muistan hyvin tämän hienona miehenä tunnetun hovioikeudenneuvoksen, josta kotiapulainen todisti avioerojutun yhteydessä, että hänellä oli tapana yleensä perjantaisin piestä vaimonsa Hoover-merkkisen pesukoneen sinisellä letkulla. Avioero myönnettiin, vaikka aviomies, tämä hovioikeudenneuvos, oli pyrkinyt torjumaan kanneperusteen selittämällä, ettei kysymyksessä ollut avioliittolain tarkoittama väkivaltaisuus, vaan rikoslaissa (itse asiassa rikoslailla 1889 kumotussa rikoskaaressa) tarkoitettu ”kohtuullinen kotikuri”, husaga.

En ole oikein halukas käyttämään filosofisten pohdintojeni esimerkkeinä yliopiston kollegoja, koska osa niistä norsuista on vielä täydessä touhussa niissä posliinikaupoissa, siis tälläkin hetkellä.

Tuomioistuimissa oli säännönmukaisesti tuomareina muutamia vaarallisia mielipuolia. Lisäksi oli koko joukko erikoisen hankalia henkilöitä. Ennen minun aikaani meillä hovissa vaikutti neuvos, joka oli muuten samanlainen kuin Jyrki Virolainen ja minä, paitsi että hän piti blogia eli kirjoitti yleisön osastoon virassa ollessaan, tuomarina toimiessaan. Hänen lempinimensä, joka ei ollut tarkoitettu lempeäksi, oli ”Pyhä Paavo”. Hän oli syvästi vakuuttunut siitä, että nuorisorikollisuus johtui sarjakuvista, sellaisista kuin Aku Ankka. Voi olla, että hän oli myös kuullut puhuttava sukupuolikuria ja säädyllisyyttä loukkaavista painotuotteista, joiden vaikutus rikollisuuteen oli muka ilmeinen.

Omana virassaolon aikanani luonnevikaiset tuomarit kukoistivat heikkojen presidenttien aikana. Kun Kalle Ståhlberg lähti eläkkeelle, hovioikeuden kahvilajaosto otti vallan etenkin nimityskysymyksissä. Olen muistavinani, että myös tuon kahvilajaoston puheenjohtaja oli käynyt läpi myrskyisän ja erittäin epämiellyttävän avioeroprosessin. Tämä porukka päätti, kuka nimitetään ja ketä ehdotetaan virkoihin, ja koska joukossa oli ainakin muutama patologinen narsisti, uusi presidentti, tunnettu nimellä Palikka, ja tyhmimmät jäsenet alkoivat välittömästi uskoa ”hyvää tarkoittaviin” neuvoihin, joilla joukkio pönkitti omaa asemaansa.

Narsismiin liittyy aggressiivisuus. Varon huolellisesti mainitsemasta nimiä, mutta en pitänyt asianmukaisena, että tämä kukoksi tunkiolle kiivennyt henkilö oli pikkujouluissa ja muissa tilaisuuksissa, ns. virvokkeita nautittuaan, hyvinkin halukas ruuvaamaan kurkusta vähäpätöisiksi arvioimiaan virkaveljiä.

Korkeimmassa oikeudessa muistan eräänkin hengenlahjoiltaan keskinkertaisen neuvoksen, joka puhui aina palkoista ja palkkaluokista. Tokihan sellaista kuunneltiin – että saadaan liian vähän palkkaa. Lainkäyttöasioissa edes esittelijä ei tarvinnut aurinkolaseja häikäistymisen pelossa.

Siinä organisaatiossa pääsi pitkälle virkaikäjärjestyksen ansiosta. En kehdannut mainita tätä asiaa väitöskirjassani. Nimittäin virkaiässä vanhimmat toimivat jaostojen puheenjohtajina. Ja osaisin suoralta kädeltä mainita joukon jaoston puheenjohtajia, jotka olivat aivan erinomaisia tuomareita, mutta joiden elämänkokemusta voi huoleti luonnehtia rajoittuneeksi. Jotkut olivat tulleet suoraan sotasairaalasta esittelijöiksi vuonna 1944, ja istuivat minun aikanani, noin 1980 puheenjohtajina. Tietääkseni he eivät olleet tehneet tuona väliaikana mitään muuta kuin virka-asioita.

Muuan kysyi, kummalla puolella henkilöautossa onkaan ohjauspyörä, vasemmalla vai oikealla. Toinen ihmetteli ja arveli sopimattomaksi sanaa ”grynderi”, mutta kunniallisena ihmisenä perääntyi, kun mainitsin, että tuo perustajaurakoitsijaa tarkoittava sana esiintyi yhden väitöskirjan ja useiden oikeustieteellisten kirjoitusten otsikoissa.

Ongelma oli – enkä mene vannomaan ettei olisi edelleen – että määrätietoisen narsistin oli erittäin helppo saada hyvän miehen tai naisen maine tällaisen hitusen naivin ja umpeen liimautuneen tuomarin silmissä. Tarkoitan siis, etteivät nämä tuomarit olleet tarvinneet ihmissuhdetaitoja ainakaan sotavuosien jälkeen eivätkä monet silloinkaan. Elän siinä uskossa, että esimerkiksi sotaylioikeuden syyttäjältä ei sellaisia valmiuksia edellytetty.

Tämän vuoksi en kannata innostuneesti sitä ajatusta, että korkeimpiin virkoihin nimitettäisiin parhaita ja nuhteettomimpia ihmisiä. Olen muistavinani, ettei kukaan ymmärtänyt, kun väitin kerran, että paras tuomari, kardinaali tai tasavallan presidentti tulee ihmisestä, joka on istunut kerran hullujenhuoneessa mutta päässyt pois ja sairastanut kahdesti kupan mutta parantunut. Sellainen ihminen näet osaa pitää mielistelijät kurissa. Kuka tahansa pärjää vihollisten kanssa, mutta ”ystävät” ne ovat vaarallisia.