Rudbeck

Kierrymme jatkokertomuksessamme vähän tärkeämpään kysymykseen suomen kielestä. Minkä tähden sitä eivät suomalaiset oikein opettele?

Ei ole tullut kysytyksi, mutta pelkään, ettei nykyinen maailma ota Kalevalasta selvää, hyvä jos Kantelettarestakaan. Kalevala nyt ei ole mainittava menetys, koska harva sen jaksaa lukea. Muistelen että minua miellytti väkivaltaviihde, vaikka riehuminen Pohjolan häissä meni vähän yli. Sitä vastoin nämä kosio- ja naimarunot eivät jaksaneet sytyttää.

Muutkin kuin julkisen elämän suurmiehet ja suurnaiset ovat vähän väkinäinen valikoima. Siellä on joukossa muutamia aivan turhia tossun kuluttajia, ja monia puuttuu.

Hyväntahtoiset ja tiedonhaluiset ihmiset kyselevät minulta joskus, tokko tohtoriväitöksessä voisi niin tapahtua, että väitös hylättäisiin. Vastaan aina että ei voi. Ennen kuin painolupa heltiää, teelmä on tarkastettu raskaimman jälkeen. En mene väittämään, etteikö seulan läpi solahtaisi sellaisia töitä, josta ei edes silmä kourassa etsien löydä ansioita, mutta se nyt on maailmaa, ja harvinaistakin se on. Muistelen että 1900-luvulla olisi hylätty kaksi oikeustieteen väitöskirjaa väitöstilaisuudessa, ja ne olivat kovin erikoisia tapauksia molemmat. Voi olla, että kerronkin joskus, voi olla että en. On sellainen suuri häpeä, ja on muillekin kuin väittelijälle.

Suomen kielen suurmiehen Eero Salmelaisen (1830-1867) kansansatuja koskenut väitöskirja hylättiin väitöstilaisuudessa, kun opponentti C.G. Borg oli kovasti pahana, eikä siinä auttanut edes aineen professorin, Elias Lönnrotin puolto.

Salmelainen matkusti Kuopioon, toimitteli toisarvoisia tehtäviä ja joi itsensä hengiltä nuoressa iässä. Niin, hänen oikea nimensä oli Erik Rudbeck ja henkikirjoittajan poikia, ei Käksalamelta, vaan Ii.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ansaitsee sulimman kiitoksen siitä, että Salmelaisen ”Suomen kansan satuja ja tarinoita” (1999) on edelleen myynnissä, nyt 9. painoksena. Kuvassa on hiukan varhaisempi versio, vuodelta 1854. Lieneekö Kalevalan ja Kantelettaren jälkeen vanhin suomenkielinen kirja, joka on ollut ilmestymisestään jatkuvasti myynnissä?

Lisäksi kirja on monelle rakas. Kun sitä katselin, jäin miettimään, miten nykyiset lapset suhtautuisivat kansansadun tapaan kertoa kaikki kolmasti: ensin surmaa ensimmäinen mies ensimmäisen käärmeen, toinen toisen ja kolmas kolmannen. Tapaukset kerrotaan jokseenkin samoin sanoin.

Kieli aiheuttaisi vielä suurempia ongelmia, joista osa johtuu kyllä elämänpiirin muutoksista.  Silti Salmelaisen suomi on parempaa, rytmikkäämpää, iskevämpää ja eläväisempää kuin juuri kenenkään nyt elävän kirjailijan. Hän oli sanalla sanoen nero, ja hän oli sitä ennen Aleksis Kiveä. Hänen suomensa muuten on ”normaalimpaa” kuin Kiven. ”Ennen oli kolme veljestä. Yksi heistä oli Hölö, toisen hyvänymmäryksisiä molemmat. Siihen aikaan oli sitten valtakunnan kuningas luvannut ainoan tyttärensä ja puolen valtakuntaansa sille, joka venheen veistäisi semmoisen, jotta juoksisi maalla ja merellä…”

Salmelaisen väitös kaatui plagiaattisyytöksiin, joissa lienee ollut perääkin. Asbjörnsen ja Moe olivat jo julkaisseet norjalaisia satuja, ja Grimmin veljekset tietysti kuuluisan kokoelmansa. Salmelaisesta olisi voinut tulla Krohnien sijaan saduntutkimuksen uranuurtaja, mutta toisin piti käydä.

Ajattelin osoittaa sanani kirjailijoille ja käsikirjoittajille. Kansainvälisiä ja etenkin antiikin tarinoita tunnetaan, mutta lieneekö moni selvillä siitä, että meillä on ollut yli 150 vuotta kansissa tarinasto, joka on samaa korkeaa tasoa kuin Tanskan Andersen, joka muodosteli tarinoita omasta päästään, ja Topelius, jonka hienosta tuotannosta käy selvästi ilmi, että hän se vasta oli mestari ”lainaamaan” – yliopiston rehtori. Topelius ei taatusti plagioinut, mutta kun siis Tanskassa, Norjassa ja Suomessa (Salmelainen) oli keksitty uusi kirjallisuuden laji, satu, Topelius oli kärppänä paikalla. Kun Ranskassa oli kehitetty jatkokertomus, johon kuului paljon miekkoja ja kavalia naisia, Topelius ei aikaillut hetkeäkään. Dumas oli puhaltanut hengen Walter Scottin puisevaan historialliseen romaaniin, ja Topelius toteutti senkin Suomessa, kustantajana Alb. Bonnierin sanomattomaksi riemuksi, koska menekki oli raju.

Ehdottaisin suomen kielen opintoja, lähteenä Salmelaisen teos. Puskii!