Liikkeen lakkaaminen

Joku kirjoitti, että elämä on huono yritys, joka loppuu aina konkurssiin. Joku toinen kirjoitti, sunnuntain lehdessä, että suomalainen kirjallisuus on kovin synkkää. Tuo toinen kirjoittaja oli jostain syystä sivuuttanut klassisen huumorin eli Aleksis Kiven, Joel Lehtosen ja Pentti Haanpään, ja huomiotta näkyy jääneen sekin, että Jari Tervo ja Kari Hotakainen ovat kirjoittaneet komiikan lisäksi hienoa huumoria.

Tähän tällaiseen on helppo vastata. Panu Rajalan lausumaksi merkitty on varmaan väärinkäsitys tai kirjoitusvirhe. Lehden mukaan hän olisi maininnut, ettei onnen tunteen kuvaaminen sinänsä kuulu taiteen syteemiin.

Toinen vaihtoehto on, että tuo lausuma on niin viisas ja syvällinen, etteivät kykyni riitä sen ymmärtämiseen. Jos onnen tunne olisi jotenkin vieras kirjallisuuden järjestelmille, siinä menisi sitten kolmannes runoudesta – etenkin sellaiset kuin Mustapää, Hellaakoski, Saarikoski.

Samassa juttukokonaisuudessa Hotakainen kuitenkin sanoo, ettei surullisen tekstin lukemisesta tule välttämättä murheelliseksi. Näin se on. Jo 2 500 vuotta käytetty katharsis-ajatus kuulostaa ehkä pöljältä, mutta kovin siihen on uskottu. Murhenäytelmän vaikutus katsojaan voi olla ylentävä, ylevöittävä.

Hulluja kuvaavassa kirjassa on aina yksi viisas mukana, kirjoittaja. Vakavasti häiriintynyt ihminen ei kirjoita. Kun mieli on järkkynyt rajusti, kirjoituksesta ei saisi selvääkään, koska siitä puuttuu yhteisesti käsitettävä sisältö eli se on kuin vahvasti kryptattua salakirjoitusta, jonka avain on tietymättömissä.

Johann Sebastian Bach rukoili menetettyään vaimonsa, joka oli hänelle läheinen, ettei Jumala nyt ottaisi häneltä pois hänen iloaan.

Rukous tarkoitti, että mielen valtaisi katkeruus ja kapinointi.

Katkeruus ja kapinointi tulkitaan tätä nykyä syvällisyydeksi. Meiltä ovat kaatuneet suuret kertomukset, kuten sosialismi ja psykoanalyysi. Ne osoittautuivat virheellisksi, riittämättömiksi, eri tilanteissa vaarallisiksi.

Siten ennen kaatuivat suuret ajatukset. Danton ja Robespierre eivät miettineet tulosvastuuta eivätkä tehokkuutta. He halusivat nähdä verta, ja näkivät. Omansakin olisivat nähneet, ellei kaula olisi samalla katkennut. Ennen tätä pyyteetöntä murhanhimoa he – ainakin Danton – olivat tavoitelleet vapauden ja tasa-arvon ajatuksia. Veljeys kuuluu mielestäni tasa-arvoon, ja siskoudesa ei puhuttu mitään.

Luultavasti viimeinen suuri ajatus, pysytelläksemme vaihtelun vuoksi poissa uskontojen piiristä, oli liberalismi. Jos ihmisille annetaan esimerkiksi oikeus puhua suunsa puhtaaksi, tullaan kuulemaan paljon hyödyllistä puhetta. Aate oli nähtävissä säilöttynä ikään kuin pullossa kelluva alkio vielä aikansa, vaikka sen toteuttamisesta oli vähin äänin luovuttu.

Järjestelen siis kirjojani. Englanninkielisen kirjallisuuden murskaavan ylivoiman ja ranskalaisten välillä hiukan höperöltä tuntuvan kollektiivisen itsekesksyyden ja omahyväksyyden seassa täysin säilyttämisen arvoinen kirja on Sverker Sörlinin ”Mörkreet i människan”. Se on osa aatehistoriaa, ja tähän niteeseen on koottu kertomukset filosofian hullutuksista, ajattelun ja tieteen kaupallistumisesta ja viimein siitä, miten sotiliaat löivät veljen kättä tutkijoiden kanssa. Nämä eivät tietenkään huomanneet, että toisessa kädessä oli pistin.

Toisin sanoen myös tuon kirjoittajan – professorin – silmissä ihmisen pimeys tiivistyy elokuuhun 1914. Sen jälkeen ei ole pahemmin vapautettu omaa kansaa, vaan toisia kansoja, kuten esimerkiksi Suomea yritettiin vapauttaa toden teolla syystalvella 1939. Suurten ajatusten tilalle oliva tulleet tieteelliset maailmankatsomukset, ja ne olivat toinen toistaan tieteellisempiä.

Elämän päättyessä liike lakkaa. Tämäkin on kaksoismerkitys, lainopin alueelta. Luulen vastanneeni tenttikysymykseen liikkeen lakkaamisen oikeusvaikutuksista, verotuksesta ja kaupparekisteriin ilmoittamisesta.

Tapana on tehdä päättävä tase. Mielestäni on lohdullista, että tase menee aina tasan, varsinkin kun elämän voittoja ja tappioita ei merkitä kirjanpitoon edes sarakkeen ulkopuolelle.