Tvångströja

”Olemme vaihtaneet mielipiteitä, ja niinpä tunnen itseni harvinaisen tyhmäksi.”

Viis sitaatista. Mielipiteiden vaihtaminen on hauskaa, vaikka työlästä. Jouduin opiskelemaan asiaa eri lähteistä, tutkimaan useita lakitekstejä ja vilkuilemaan ja luimistelemaan mietintöjä ja selvityksiä ennen kuin tajusin.

Olen aina tarvittaessa astunut esiin ja korottanut ääneni ruotsin kielen, etenkin suomenruotsin puolesta. Olen ihmetellyt monien, esimerkiksi monien etevien oppilaitteni vastenmielisyyttä ruotsia kohtaan. Olen lehahtanut punaiseksi useamman kerran, kun joku kollega, etenkin teknistä tai kaupallista alaa edustava, on – sen käsityksen olen saanut – pyrkinyt puhuman ruotsia ihan ihmisten kuullen.

Olen nyt näkevinäni kaksi eri asiaa. Toinen on suhtautuminen ruotsin kieleen. Se on tietenkin jokaisen oma asia. Toinen on ruotsin kielen opettaminen peruskoulussa ja lukiossa pakollisena. Se ei ole jokaisen oma asia, vaan poliittinen ratkaisu.

Ilmoitan täten muuttaneeni mielipiteeni. Pakkoruotsiin ei ole perusteita. Valinnaiseen tietenkin on.

Ruotsin lukeminen pakollisena kielenä peruskoulussa voi olla ongelmana liioiteltu. Tiettävästi 85 % oppilaista lukee sitä vain kolme vuotta. Siinä ajassa ei opi mitään kehuttavaa. Lukioon tulevista 90 prosentilla on vain tuo kolmen vuoden tausta, ja se merkitsee, että ilman erikoistoimia kohtuullinen ruotsin taito jää saavuttamtta. Kohtuullisella tarkoitan, että ymmärtäisi esimerkiksi säätiedotuksen ruotsiksi. Aikakausia sitten, kun oppikoulussa luettiin seitsemän vuotta ruotsia, abiturientien oletettiin saavan selvä Höblärin pääkirjoituksesta, ja se vaatii jo aika hyvää kielitaitoa.

Alan tutkijat ovat arvelleet, että tuokin kolme vuotta pakollista ruotsia olisi pois muiden aineiden opiskelusta. Voi olla, mutta voi olla olematakin. Jos nyt joku erehtyisi kysymään minulta, ehdottaisin kakkoskieleksi saksaa tai venäjää, koska molemmista voi olla se hyöty, että on jokin oppimispohja, jonka päälle voi tarvittaessa rakentaa.

Tässä omaksumani ajatus tarkoittaa, että ruotsia äidinkielenään puhuva suomalainen pääsee edelleen helposti esimerkiksi lukemaan oikeustiedettä tai eräisiin virkoihin. Kielilakia ei tässä olla muuttamassa. Ruotsinkielisistämme luultavasti ainakin 20 prosenttia on vaikeuksissa, jos joutuu asioimaan suomeksi esimerkiksi veroja tai eläkkeitä tai terveyttä koskevissa asioissa. Sellaisissa kunnissa kuin Kirkkonummi tai Inkoo kunnan ja valtion palkkaa nauttivien on osattava ruotsia, jonkin verran.

Ruotsin sisällyttäminen pakollisena peruskoulun opetukseen on mennyttä aikaa. Esimerkiksi pakkomatematiikasta on heikonlaisia kokemuksia. Yllättävän monet pojat ja tytöt luulevat, että matematiikka on vaikeaa ja että he eivät opi sitä sitten millään. Niinpä he eivät opi – ellei opettaja ole taitava.

Suomen koululaisille ei ole kai osoitettu, miksi ruotsin oppimiseksi olisi ponnisteltava. Luulen että näin on, koska en ole itsekään keksinyt syytä. Miksi kaikkien pitäisi oppia ruotsia? Englannin osaamattomuus aiheuttaa vakavia häiriöitä The Simpsonsin katsomisessa, ja väitetään, että monista rokkibiiseistä saa enemmän irti, jos tietää, mitä tarkoittaa ”All my loving”.

Mieleni tekisi väittää, että pelkkään arvovaltaan perustuva vaatimus herättää yhä helpommin vatsarintaa ja vihaa. Tämä koskee maahanmuuttaja-asioita. Mitä enemmän selitetään, että tuo karsaus on väärin, sitä enemmän ihmiisä keljuttaa.

Ruotsin opinnot koskevat tässä yhteydessä keskenkasvuisia. Mutta yksi aikamme ilmiöistä on aikuisten taipumus toimia yhä useammin ja yhä paljaammin kuin pahaiset kakarat.

Ajatelkaa julkisuuden suosikkeja. Timo Soini? Puberteetti-ikäinen läski poika, nokittamassa aina, vaikkei olisi syytäkään. Tyypillistä murrosikää. Kapinaa todellisia ja kuviteltuja auktoriteetteja vastaan. Kun aika on täysi, tietäen etteivät ruotsinkieliset kumminkaan äänestä häntä, hänkin kiipeä saippualaatikon päälle ja manaa pakkoruotsin maanrakoon. Olemme siis samaa mieltä, vaikka emme samoilla perusteilla.