Karttakirja

Kiinnostuin asiasta, kun taksissa kerran kuljettaja vilkaisi maiitsemaani osoitetta – se oli ihmisjärjen tavoittamattomissa eli Itä-Pasilassa – ja olin näkevinäni, että hakuteoksen nimi oli Panomiehen käsikirja.

Järkeilin asiaa muutaman viikon ja kysyin viattomuutta teeskennellen toiselta taksilta Palomiehen käsikirjaa. Vai oliko se karttakirja? Ainakin se oli aarre, jota huhun mukaan myytiin vain harvoille ja valituille, suoraan tiskin alta, kaiketi Hakunilan Teboililta.

Asia on jäänyt askarruttamaan. En ole pidellyt tuota aarretta käsissäni, mutta vähä vähältä on selvinnyt, että teos tarjosi avun myös todella hankaliin talonnumeroihin (esimerkki Mannerheimintie) ja tiedon, minkä nimisestä kadusta mikäkin katu alkaa ja minkä nimiseen päättyy. Kirjan haltija voi suhtautua kolminkertaisen ylimielisesti kaljakuppiloiden tietokilpailukysymykseen, mikä katu ylittää (nimeään muuttamatta) Mannerheimintien.

Tämä kaikki on menneisyyttä, ehkä. Sekä Helsingin että Espoon takseissa on navigaattorit, joiden ohjelmat vaikuttavat aivan tavattoman huonoilta verrattuna esimerkiksi tavalliseen kuluttajakamaan. Niinpä kuskit eivät useinkaan jaksa näpytellä katuosoitetta, vaan eksyvät mieluummin.

Joku kommentoija on luultavasti viisas henkilö, sillä hän halusi kaiketi perustaa ohimennen ikuisuusaiheen keskusteluihin – nimittäin väittämällä että Vaasankatu, jonka lempinimi hyvinkin saattaa ola Puukkobulevardi, ei ole Söörnääsiä, kuten blogisti väitti, vaan Kalliota. Etevänä henkilönä hän varmaan tiesi, että Kalliota se ei ainakaan ole, vaan mahdollisesti Alppilaa, Alppiharjua tai Harjua. En kuitenkaan neuvoisi häntä kyselemään asiaa Vaasankadulla.

Wikipedian artikkeli vaikuttaa vanhentuneelta (siinä puhutaan mm. lääneistä) ja muutenkin epäilyttävältä. Sen mukaan Helsingissä ehkä on 59 kaupunginosaa, joita kuka ties tärkeämpi on piirijako. Useimmille on kuitenkin yhdentekevää, missä menee Kampin ja Punavuoren raja, mutta tärkeää tietää, mikä on koulupiiri tai terveyskeskus.

Internet on tehnyt silppua tästä kaikesta. Helsingin kaupungin sivuistoista käsittää, että vaivaa on nähty aja tulostakin saatu, mutta en sanoisi niitä helppokäyttöisiksi. Googlen avulla oma terveysasema löytyy ehkä jo kymmenessä minuutissa – se linkkaa karttaan, johon on syötettävä kadunnimi, sitten haettava jokin valikko jne.

Helsinki voisi ostaa lisenssin Elisalta. Meillä on tässä yksikin harvinaisen päättäväinen naapuri, joka on kiistellyt Elisan kanssa viikkokausia siitä, toimiiko hänen nettiyhteytensä vai ei. Elisa väittää että toimii ja asiakas että ei. Eipä sillä. Eivät meillä toimi puhelimetkaan. Minulla on Elisa, Sonera ja DNA- joista viimeksi mainittu saattaa yhdistää. Elisa näyttää joskus yhden palkin, mutta muuttaa heti mielensä. Puheena on seutu, joka on näköetäisyydellä Kehä III:n ja Hangontien risteyksestä ja taajaan asuttu.

Olen kuunnellut tätä naapuria kuin lumottuna: ihminen, joka on saanut yhteyden Elisan Helpdeskiin! Minulta se ei juurikaan onnistu, ja kun joudun työni vuoksi joskus käymään tapaamassa firman silmäntekeviä, eksyn myös matkalla Pasilan asemalta ”pääkonttoriin”. Kerran löysin Soneran GPS-ohjelmalla onnen kaupalla sisään. Pääovi oli pihan perällä parin roskalaatikon takana. Masa Mattila – tuskin tapaamme enää tässä elämässä?

Niin, televisiokin kenkkuilee, vaikka Kauklahden masto näkyy keittiön ikkunasta. Lautasantennista minulla on kirjallinen lausunto, että turha yrittää – ei näe metsän reunan yli.

Pitäisikö kuitenkin ostaa kämppä siitä keskustaan rakenneettavasta tornitaloryhmästä? Ehkä ei. Toimimattomiin viestintäyhteyksiin tulisi päälle epäkuntoinen ilmanvaihto, epäluuloisia naapureita, vihamielisyys Pendereckiä kohtaan ja luultavasti tupakointikielto kilometrin säteellä asunnosta.

Pitäisikö muuttaa helvetin kuuseen? Ehkä ei. Siellä saisi vain puun päähänsä, vaikka tietenkin olisi kätevää, että tulisi kuolema ja ruumisarkun ainekset kertaheitolla.

Mutta jos joku tietää tilavan bunkkerin, johon mahtuu jokin määrä kirjoja, olen kiinnostunut hintatiedoista.