Huono sääkirja

Tuskin Markus Hotakainen on ajatellut, että kun on huono sää, voisi johdonmukaisuuden nimessä, yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen kanssa, kirjoittaa ja julkaista huonon sääkirjan.

Näin kuitenkin on käynyt.

Kirjoitaja näyttää olevan tietokirjailija, aikaisemmin etenkin avaruuden esittelemiseen keskittynyt.

Ehkä moni muukin ajattelee yhtä typerästi kuin minä tein. Säähavaintojen aikasarjojen saaminen käsille on hiukan työlästä ja niiden tulkitseminen on vaikeaa. Tässäpä mainion tuntuinen kirja: joku on nähnyt vaivan ja koonnut säähavainnot yksiin kansiin.

Totuus on toinen. Kirjassa on vuosiluvuin otsikoituja löysiä kirjoituksia enimmäkseen säähän liittyvistä ilmiöistä. Jäin katsomaan pitkään aukeaman kirjoitusta ”1944”. Syystä tai toisesta siinä paljastettiin tieto, että tuona vuonna Suomi teki aselevon Neuvostoliiton kanssa. Alaotsikko ”rauha” onkin virheellinen.

Olisin luullut saavani lukeakseni, että tuon vuoden juhannus, joka erinäisistä syistä jäi ajan rintamilla eläneiden mieleen hyvin, satoi jopa Karjalan kannaksella hiljalleen lunta, ja että aluspäivät, joina mm. Viipuri menetettiin, olivat tavattoman kylmiä.

Mutta tuossa artikkelissa ei puhuta lainkaan säästä.

Selailu osoittaa, ettei kirjalla ole mitään tekemistä nimensä kanssa. Se ei ole Suomen säähistoria.

Säästä ja historiasta on jo kirjoitettu paljonkin, suomeksi kuitenkin vähän. Tämän kirjoituksen kuvana on ennenkin julkaisemani Minardin kartta Napoleonin sotaretkestä Moskovaan. Alan suuri auktoriteetti Edward R. Tufte esittelee sen kirjoissaan huippuna, kun puhe on kvantitatiivisen infromaation graafisesta ilmaisusta. Harmaa ja musta viiva osoittavat Napoleonin armeijan mieslukukua lähdettäessä ja palattaessa. Vaakasuoraan luetaan matka, yksikkönä ”virsta” (lieue eli n. 3,9 km), ja lisäksi taulukokssa on paluumarssin 24.10. – 30.12. lämpötilat (reaumur-asteina), joista havaitaan, että pakkasta oli pahimmillaan celsius-asteina 37,5.

Armfeltin karoliinien kuolinmarssilla 1719 6 000 Norjasta lähteneestä pääsi hengissä Ruotsiin 2 100, heistä 600 jäseniään pakkasessa menettäneinä. Syy oli ”ankara pohjoismyrsky”, luultavasti aluksi syöksyvirtaus. Useita vuorokausia kovaa pakkasta – 20 – 30 astetta, ja tuulen voimakkuus tunturissa pahimmillaan 20 – 30 metriä sekunnissa.

Sääilmiö ei ole siellä ainutlaatuinen. Noissa oloissa läpi ei pääsisi nykyaikaisin varustein ja – toisin kuin karoliinit – suksin varustettu retkeilijäjoukko.

Sääilmiöiden suurista piirteist alkaa olla tietoa. Hiukan yleistäen olen väittänyt luennoillani, että suuren osan keskiaikaa jatkunut kylmä kausi, jota on sanottu myös ”pikku jääkaudeksi”, oli ehkä tärkein syy Suomen syntymiseen eli siihen, että etenkin arvoisat ruotsalaiset suvaitsivat kiinnittää meihin huomiota. Täältä sai turkiksia ja polttopuuta. Molemmat olivat kaupaksi käyvää tavaraa, ja lämpimin turkis – Venäjän soopeli – jäi vuosisadoiksi korkean vallan vertauskuvaksi.

Tuon asemansa antiikissa ja varhaiskeskiajalla lähinnä rähjäisyyttä ilmentänyt turkis on menettämässä vasta nyt, ajoittain kiihkeän kansalaisaktivismin takia. Ellei muistini minua petä, Kalevi Keihäsen chincilla-turkin lisäksi Helsingin kehittyvillä kasinopelureilla saattoi nähdä jopa susiturkin.

Entä minne ovat – ajankohtainen kysymys – kadonneet ne suunnattomat karvahatut, jollaisen Kekkonenkin sai Hrustshovilta tuliaisiksi? Ja vielä muodin oikoista Napoleonin ja Hitlerin henkeen – toppatakki ja huopatossu olivat sangen halveksittuja vetimiä talvisotaan asti. Huovikkaita näkee nykyisin harvemmin, mutta eri mittaisista toppatakeista on tullut niin tuttuja, että bolshevistinen mielleyhtymä on kadonnut. Kumpi muuten lienee parempaa täytettä, untuva vai mikrokuitu?